Newborn ♥

Tadaa! Meillä on taas vauva! Käsi pystyyn, yllättyikö joku? Romeolle syntyi pikkusisko reilut kaksi viikkoa sitten. Takana on jälleen yhdeksän kuukautta radiohiljaisuutta asiasta, sillä en tälläkään kertaa halunnut hiiskua raskaudesta somessa ennen kuin lapsi oli turvallisesti maailmassa. Ja täällä hän nyt on. ♥

Pikkupimu oli syntyessään lähes samankokoinen kuin isoveljensä, paria grammaa vaille nelikiloinen ja 51-senttinen pötkylä. Hänkin syntyi suunnitellusti sektiolla. Tällä kertaa olimme sairaalassa vain kolme yötä, sitten olikin jo kiire kotona odottavan taaperon luokse. Isoveli tosin nautti sairaalassaoloaikanamme mummon seurasta, joten hoidon tason puolesta olisimme voineet kyllä viipyä synnytysreissulla pidempäänkin.

 

Toinen lapsi ja hänen myötään muodostuva sisaruspari oli toiveissa alun alkaenkin, jo ennen Romeota. En ole koskaan nähnyt itseäni vain yhden lapsen äitinä, joten onkin valtavan ihanaa, että nyt meillä tosiaankin on pikkuisia kaksin kappalein. Instassa julkaisin vauvauutisen sanoilla "Ei yhtä ilman toista" ja se kuvastaa omaa ajatusmaailmaani hyvin; teoreettinenkin mielikuva Romeosta ainoana lapsena tuntui jopa surulliselta. Sisaruksen kanssa vietetty lapsuus rikastuttaa elämää niin monelta kantilta. Nyt en malttaisi odottaa, että pikkusisko hiukan kasvaa ja pääsee vipeltämään Romeon perässä.

 

Mitä tulee isoveljen reaktioihin, ne ovat olleet vauvan suhteen hillitymmät kuin etukäteen pelkäsin. Romeo on siskosta varovaisen kiinnostunut: huomioi tämän äännähdykset, käy kurkkimassa vauvaa sängynlaidalta, toimittaa pikkuiselle tarvikkeita (harsoja, tuttipulloja ja tutteja) ja selittää omalla ulosannillaan, että vauva on hänen pikkusiskonsa. Aikuisen rohkaisemana Romeo ottaa kontaktia enemmän, kuten silittää vauvaa poskesta, antaa hänelle pusun tai pitää pikkuista sylissään. Ainakaan vielä ei ole tarvinnut pelätä, että isoveli ilmaisisi mustasukkaisuuttaan esimerkiksi nipistelemällä tai muilla fyysisillä tavoilla. Ylikierroksilla Romeo kyllä välillä käy ja hyvälaatuisen lisäaktiviteetin kehittelyyn olemme me aikuiset saaneet käyttää paukkuja. Kädet ovat olleet täynnä joka hetki, mutta niin niiden taitaa olla tarkoituskin.

 

Halusin järjestää typylle newborn-kuvaukset samalla kaavalla kuin Romeolle: rekvisiittana suvun toistasataa vuotta vanha kehto ja mummon virkkaama merinovillainen vauvaviltti. Romeon viltti oli harmaa, pikkusiskolle toivoin beigeä.

Vauvaa nukutti kehdossa niin hyvin, että en meinannut ollenkaan saada otettua sellaisia kuvia, joissa hänellä olisi silmät auki. Muutaman unisen siristelykuvan kuitenkin onnistuin tallentamaan muistikortille, mutta kärppänä sai virkeämpiä sekunteja varten olla. Kuvausassistenttina hääräsi tälläkin kertaa äitini, joka auttoi vauvan asennoissa ja herättelyissä.

Vaikka tällainen kuvaushetki ennakkovalmisteluineen ja jälkikäsittelyineen on loppusiltaan aika työläs, on se myös hauskaa puuhaa arkisempien vauvatouhujen vastapainoksi. Ja mikä ihana muisto tästä jääkään! Vauvojen ulkonäkö muuttuu tosi nopeasti ja parin viikon päästä pikkusiskokin näyttää jo ihan erilaiselta. Näissä kuvissa hän on kahdentoista vuorokauden ikäinen.

Tällä kertaa raskausaika oli hyvin erilaista kuin Romeon kohdalla. Allekirjoitan ainakin omalta kohdaltani todeksi sen urbaanin legendan, että tytöt laittavat odottavan äidin moninverroin kovemmalle kuin poikavauvat. Huh sentään! Olen niin onnellinen, että raskausaika on nyt takana. Myös siitä olen onnellinen, että saimme tällä kertaa tytön - toivoin itse tyttöä tosi kovasti.

Vauva-arki on toisen kierroksen aluksi tuntunut helpommalta, sillä vauvanhoito on vielä tuoreessa muistissa. Opeteltavaa ei ole enää ollut, sen kun on vain vastaillut vauvan tarpeisiin ja pusutellut pikkuista.

Sen sijaan kahden lapsen kombossa on kyllä vielä haltuun otettavaa. Kun vauvalla ei ole vielä selkeää päivärytmiä, on ihan tuuripeliä, miten lapsukaisten tarpeet osuvat päällekkäin. Hyvinä osumina vauva nukkuu silloin, kun Romeon kanssa on aika ruokailla, vaihtaa vaippaa tai vaikkapa toimittaa iltapuuhia. Vaan annas olla, kun molemmilla on tilanne päällä. Kyllähän täällä kaksi aikuista vielä homman haldaa, mutta hiukan kauhulla jo odotan sitä hetkeä, kun miehen vanhempainvapaa loppuu ja hän palaa takaisin töihin. Luulen, että tulemme vielä tarvitsemaan mummon apua (sekä pari ylimääräistä Ryhmä Hau -jaksoa) yhteisen arjen opettelussa. Minulla toki on vielä sektiosta toipuminen kesken ja nostelukielto voimassa. Kunhan saan omaa kroppaani toimintakykyisemmäksi, lasten pyörittelykin varmasti helpottuu.

Jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy hyviä vinkkejä siihen, kuinka saada hommat rullaamaan vuoden ja kymmenen kuukauden ikäerolla olevien muksujen kanssa, kaikki kikkakolmoset otetaan ilolla vastaan. :’) Uskon kyllä, että kun tästä ovat muutkin selvinneet, niin eiköhän mekin.

Tarkoitus olisi jälleen postailla tarkemmin tietyistä odotus- ja vauvajutuista, joten en tyhjennä koko pankkia vielä tähän postaukseen. Instaa käytän taas pienenä minipäiväkirjana, joten sieltä pääsee stooreista kurkkimaan paloja meidän vauva-arjesta, mikäli sellainen kiinnostelee.

Semmoisia uutisia tällä kertaa. Lopuksi on pakko todeta, että saatiinpas tälläkin kertaa aikaiseksi hitsin söpö lapsi. ♥

 

Palaillaan!

 

 

Ensimmäiset Marimekkoni

On ihmisiä, joiden kaapit ovat täynnä Marimekon kuoseja. Ja sitten on ihmisiä, jotka elävät vuosikymmeniä ilman yhtäkään Marimekko-tuotetta. Minä kuulun jälkimmäisiin - tai kuuluin.

Vuosien varrella en ole tuntenut vetoa Marimekon maailmaan. Monet kuosit ovat tuntuneet liian vahvoilta, värikkäiltä tai tunnistettavilta. En ehkä ole myöskään halunnut pukeutua tai sisustaa jollain, joka on heti määriteltävissä tietyn merkin tuotteeksi - olenhan aina pienesti kapinoinut trendejä ja hittikuoseja vastaan. Ja jos suoraan sanotaan, Marimekko on kuulunut ajatuksissani mummojuttujen lokeroon. :’)

Unikko on ollut Marimekon kuoseista ainoa kuvio, jolle olen hiukan lämmennyt, senkin osalta oikeastaan vain hennon vaaleanpunaiselle ja vähäeleiselle neulepaidalle. Kunnes! Kunnes näin ensimmäisen kerran kuvia valkoisesta Oiva-astiastosta kullattuine yksityiskohtineen. Siinä se oli, ensimmäinen Marimekko-ihastukseni!

Toivoin muutamaa Oiva-mukia lautasineen joululahjaksi ja tonttu (lue: äitini) oli käärinyt niistä lopulta neljän parin setin avattavaksi. Happy me!

Tällaiselle kuppihöperölle, joka rakastaa kauniita ja minimalistisia kahvikuppeja, oli astiasto lopulta ehkä kaikista luonnollisin tapa avata koti Marimekolle. Valkoinen keramiikka ja kultametallipigmentillä painettu Piirto Unikko -kuosi on sopivan vähäeleinen, mutta todella kaunis yhdistelmä. Sellainen sopivan pienesti marimekollinen. Näillä täydentää omaa kuppihyllyä ilolla ja vielä suuremmalla sellaisella kattaa osaksi kahvitteluhetkiä.

37 vuotta siihen meni, mutta siinä ne ovat, ensimmäiset Marimekkoni.

Ystävyyden peruspilarit

Ystävänpäivän kynnyksellä olen jälleen kerran mietiskellyt omia ystävyyssuhteita - millaisia ne ovat ja kuinka kiitollinen niistä olenkaan. Mieleeni tupsahti myös eräs vanha postaus, jonka kirjoitin vuonna 2014, tämä. Siinä jutustelin ystävien löytämisen vaikeudesta ja siitä, mikä ystävyydessä on tärkeää. Toisaalta tunnistan itseni tuosta vanhasta postauksesta, toisaalta enää en ollenkaan.

 

Ehkä tiedostamattanikin olen tehnyt tuon postauksen jälkeen matkan itseeni ja ystävyyteen, sillä niin paljon on tuosta tekstistä sittemmin muuttunut - niin omassa päässäni kuin ystävyyssuhteissakin. Vanhoista ajatuksistani huokuu rikkinäisen (ja pelokkaankin) ihmisen kuva - sellaisen, jollainen en enää koe olevani. Postaus herättää sympatiaa reilun kymmenen vuoden takaista itseäni kohtaan. Voi, kun olisin tiennytkään, mitä kaikkea ystävyyden saralla onkaan vielä luvassa!

Enää en koe, että ystävystyminen olisi vaikeaa, varauksellista tai pidättäytyväistä. Päinvastoin, ystävystyminen on parhaimmillaan helppoa, nopeaa ja ihanaa! Olennaista on olla avoin ystävyydelle, tuntea itsensä ja sitä myöten tunnistaa omat tyyppinsä.

 

Ja aivan kuten me ihmisetkin, ystävyydet voivat muuttua. Tunnistan, että ennen ajattelin ystäväpiiristäni paljon jäykemmin: luulin, että paras tilanne on silloin, kun ystävyyssuhteet pysyvät mahdollisimman stabiilina. Mutta eihän se ole realistista! Elämä muuttuu ja ihmiset muuttuvat. On luonnollista, että myös ystävyyssuhteissa tapahtuu muutoksia - entisiä hiipuu ja uusia syntyy tilalle - ilman sen kummempaa dramatiikkaa tai surua. Ei ole järkeä pakottaa sellaisia ystävyyssuhteita jatkumaan, joissa ajatussuunnat eivät enää mätsää tai jokin muu seikka hiertää toistuvasti.

Koen suurta onnea siitä, että viime vuosina olen tutustunut ihmisiin, joiden kanssa arvomaailmat kohtaavat ja olen päässyt sen ansiosta olemaan ihan vain minä. Ja että nuo ystävyydet ovat kasvaneet ja kehittyneet sellaisiin mittoihin, jollaisista en osannut kymmenen vuotta sitten edes haaveilla. Kun on itse avoin uudelle, elämä kyllä näköjään sellaista järjestää.

Teemaa voi lähestyä myös asiapohjalta, sillä kytkeytyyhän ystävyys ihmisen sosiaaliseen käyttäytymiseen, jonka tausta on aina evoluutiossa ja biologisissa mekanismeissa asti. Ystävyyden ytimessä ovat tietyt periaatteet, jotka tekevät suhteista merkityksellisiä, tasapainoisia ja kestäviä. Tähän liittyen kokosin kymmenen kohtaa ystävyyden peruspilareista ja niiden yhteyteen aina pari konkreettista toimintaohjetta:

1. Vastavuoroisuus

Ystävyyssuhde pysyy vahvana, kun molemmat kokevat saavansa niistä yhtä paljon kuin antavat. Se ei ole kaupankäyntiä tai tasapisteiden laskemista, vaan tunne siitä, että suhde on molemmille merkityksellinen. Tärkeintä on, että kumpikin kokee olevansa arvostettu ja huomioitu.

→ Pidä ystävyyssuhde elossa pienillä teoilla – viesteillä ja läsnäololla. Älä odota, että ystävä ottaa aina ottaa ensimmäisen askeleen, vaan rakenna suhdetta vastavuoroisesti.

 

2. Luottamus

Aitoa ystävyyttä ei voi olla ilman luottamusta. Se syntyy teoista - siitä, että toinen on sanansa mittainen, pitää sovitut asiat ja seisoo rinnalla vaikeinakin aikoina. Luottamus ei tarkoita täydellisyyttä, vaan sitä, että voi olla avoin ilman pelkoa siitä, että tulee satutetuksi tai että asiat levitetään eteenpäin. Luottamus näkyy sanoissa, mutta vielä enemmän siinä, mitä tehdään silloin, kun toinen ei ole paikalla. Murentunutta luottamusta on hyvin vaikea rakentaa takaisin, siksi sitä kannattaa vaalia viimeiseen asti.

→ Ole lojaali ja pidä salaisuudet. Seiso ystävän rinnalla silloinkin, kun hän ei ole paikalla. Kun lupaat jotain, pidä siitä kiinni. Älä tee ohareita.

 

3. Empatia

Kyky asettua toisen asemaan erottaa syvät ystävyydet pinnallisista tuttavuuksista. Kuunteleminen, toisen tunteiden tunnistaminen ja niiden kunnioittaminen ovat avainasioita. Hyvä ystävä ottaa toisen kokemukset vakavasti, vaikka ei itse niitä täysin ymmärtäisikään. Empatia näkyy siinä, että osaa kuunnella keskeyttämättä, kysyä lisää ilman painostusta ja hyväksyä sen, että jokaisella on oma tapansa kokea maailma.

→ Kuuntele yhtä paljon kuin puhut. Kunnioita ystäväsi rajoja ja hänen tapaansa kokea maailma.

 

4. Tasapaino

 

Ystävyys kukoistaa parhaiten, kun sen perusta on tasapainossa. Vaikka erilaisuus voi rikastuttaa ystävyyttä, pitkäkestoinen ja syvä yhteys syntyy usein silloin, kun elämäntilanteet ja arvot ovat jollain tapaa linjassa. Kun ystävillä on samankaltainen rytmi elämässä, samansuuntaiset tavoitteet tai jaettu ymmärrys tärkeistä asioista, ystävyyden ylläpitäminen tuntuu luonnolliselta eikä vaadi jatkuvaa sovittelua. Tasapainoinen ystävyys ei joudu koetukselle erilaisten odotusten, ajatusmaailman tai elämäntapojen ristiriitojen vuoksi.

 

→ Tunnista omat arvosi ja uskalla käydä keskustelua niistä. Vaali ystävyyksiä, joissa ajatusmaailma ilmenee luonnollisesti samanlaisena. 

 

5. Muutos

Moni ajattelee, että parhaat ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän, mutta todellisuudessa ystävyyden ei tarvitse pysyä muuttumattomana ollakseen arvokasta. Ystävyyssuhteet voivat tiivistyä tai etääntyä elämäntilanteiden mukaan - joskus on parempi päästää irti kuin pitää kiinni väkisin.

 

→ Anna ystävyydelle tilaa muuttua. Älä pelkää sitä, että jotkut ystävät tulevat ja toiset menevät.

6. Teot

 

Lämpimät sanat ovat tärkeitä, mutta ystävyys näkyy ennen kaikkea teoissa.  Se tarkoittaa ystävyyden ylläpitämistä ja toisen tukemista ilman, että siitä tarvitsee sopia. Ystävän onnistumisista iloitaan ilman kateutta ja toiselle tehdään tekoja, jotka kertovat: "Olet minulle tärkeä." Konkreettisimmillaan hyvä ystävä näkee toisen takia vaivaa, järjestelee yhteisiä puuhia tai vaikkapa matkustaa toisen luokse pitkänkin matkan takaa.

→ Osoita ystävyyttäsi teoilla – ole läsnä, kysy, auta ja iloitse yhdessä. Näe myös vaivaa, mutta tee se ilolla ja rakkaudella.

 

7. Ilo toisen puolesta

Yksi ystävyyden hienoimmista piirteistä on se, että siinä voi iloita toisen puolesta vilpittömästi. Kateus ja vertailu ovat inhimillisiä tunteita, mutta tosiystävyydessä niillä ei ole jalansijaa. Ystävän menestys ei ole pois omasta elämästä, vaan mahdollisuus juhlia yhdessä. Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että hän haluaa auttaa toista menestymään entistä paremmin.

→ Kannusta, iloitse toisen puolesta ja pyri auttamaan ystävää kohti uusia saavutuksia.

 

8. Rehellisyys

 

Ystävyys ei tarkoita, että pitäisi aina miellyttää tai olla samaa mieltä. Parhaat ystävät uskaltavat tuoda asioita esille suoraan, mutta lempeästi. Kritiikki ja neuvot ovat arvokkaita vain, jos niiden taustalla on aito huolenpidon motiivi, ei halu olla oikeassa.

 

→ Ole rehellinen, mutta huomioiva. Tuo asioita esille ymmärryksestä ja huolenpidosta käsin.

 

9. Ystävyys on valinta

 

Hyvä ystävä ei ota yhteyttä vain silloin, kun tarvitsee jotain. Ystävyys on kahden ihmisen päätös vaalia kahdenkeskistä yhteyttä - se ei ole välineellinen suhde, jossa tarkoitusperät ovat keskenään erilaiset.

 

→ Pidä yhteyttä myös ilman erityistä syytä. Älä odota, että ystäväsi on aina se, joka ottaa ensiksi yhteyttä. Arvosta ystävyyttä. 

 

10. Hyväksyntä

 

Ehkä tärkein ystävyyden merkki on se, että voi olla täysin oma itsensä. Hyvä ystävä ei kritisoi toista edes kiertoilmaisuin tai odota tämän muuttuvan, vaan hyväksyy hänet sellaisenaan kaikkine puolineen. Aidossa ystävyydessä ei tarvitse pelätä tuomituksi tulemista.

 

→ Ole ystävä, jonka seurassa voi olla aidosti oma itsensä. Näe hassujenkin piirteiden taakse ja ymmärrä, miksi toinen on sellainen kuin on.

Ystävyys ei ole pelkästään sana tai tunne – se on tapa olla läsnä toisen elämässä tavalla, joka rikastuttaa molempien arkea. Se ei vaadi täydellisyyttä, vaan vilpittömyyttä, halua jakaa sekä ilot että haasteet sekä ennen kaikkea kykyä nähdä toinen sellaisena kuin hän on – ja silti valita olla hänen ystävänsä.

 

Ihanaa ystävänpäivää!

Ihmisen tarve tulla kuulluksi

Tällä viikolla minulle tuli pitkästä aikaa eteen tilanne, jossa koin tulleeni sivuutetuksi itselleni tärkeässä asiassa. Tuollaisen kokemuksen myötä käy läpi useampia tuntemuksia: hölmistymistä ja ihmettelyä, mutta myös ärtymystä ja katumusta siitä, että oletti omien sanojen merkitsevän vastapuolelle edes jotakin.

Tähän ikään mennessä on ehtinyt taaplata läpi monenmoisia tilanteita ja saanut kokemuksia eri tavoin toimivista ihmisistä. Uskon myös jo oppineeni, kuinka viestiä itse siten, että oma kantani ei jäisi epäselväksi tai huomaamattomaksi. Silti näitä tilanteita näyttää silloin tällöin tapahtuvan, kun kokee, ettei omilla sanomisilla ole painoarvoa.

Enää en onneksi jää märehtimään asioita pohjamutia myöten, vaan rupesin niputtamaan aihetta yleisellä tasolla. Pohdintaa riittikin ihan blogipostaukseksi asti, joten tällä kertaa vähän diipimpiä ajatuksia kotikuvilla höystettynä.

Kuulluksi tuleminen on yksi perustavanlaatuisimmista tarpeista. Kun ihminen kokee, että häntä kuunnellaan ja ymmärretään, syntyy tunne arvostuksesta ja merkityksellisyydestä. Se ei ole pelkästään sanatason kohtaamista, vaan syvempää tunnetta siitä, että ajatukset otetaan vastaan ja niitä pidetään tärkeinä.

Kuulluksi tuleminen ei tarkoita pelkästään sitä, että joku kuulee sanat, vaan sitä, että toinen todella pysähtyy niiden äärelle. Hyvä kuuntelija ei keskity vain odottamaan omaa vuoroaan puhua, vaan kuulee myös rivien välistä. Hän ei hätiköi vastaamaan, vaan antaa tilaa, keskittyy ja osoittaa, että toisen ajatuksilla on arvoa. Kysyy jatkokysymyksiä ja näkee asioiden taakse. Ymmärtää.

Hyvä kuuntelu ei vaadi erikoisia taitoja – vain aitoa halua olla läsnä. Tätä taitoa voi myös tietoisesti kehittää. Jokainen kaipaa tunnetta siitä, että tulee kuulluksi, ja jokainen voi myös tarjota sen toiselle. Tämä pätee niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin. Työpaikalla kuulluksi tuleminen vaikuttaa suoraan siihen, kokeeko työnsä merkitykselliseksi. Esihenkilön tai työkaverin kyky kuunnella voi ratkaista sen, tuntuuko ilmapiiri kannustavalta vai lannistavalta.

Mutta entä silloin, kun ei koe tulleensa kuulluksi? Se herättää turhautumista, pettymystä ja joskus jopa halun lakata yrittämästä. Pitkään jatkuessaan kokemus kuulluksi tulemattomuudesta voi murentaa itsetuntoa ja saada epäilemään oman äänen arvoa.

On olemassa erilaisia syitä olla kuulematta toista. Joskus ihminen ei kykene kuuntelemaan, koska oma mieli on liian täynnä – kiire, väsymys tai omat murheet vievät tilaa toisen sanoilta. Toisinaan kyse on välinpitämättömyydestä, haluttomuudesta kohdata toisen tunteita tai vastuusta, joka kuunteluun liittyy. Joskus taas kuuntelematta jättäminen on vallankäyttöä – tapa osoittaa, että toisen sanat eivät paina, että hänen toiveensa tai kokemuksensa eivät ole merkittäviä.

Toivon, että osaisin itse olla hyvä kuuntelija. Että muistaisin pysähtyä, antaa toiselle tilaa ja kuunnella aidosti, ilman kiirettä muodostaa omaa vastaustani. Haluan huomata ne hetket, kun joku kertoo minulle jotain tärkeää – vaikka sävy olisi arkaileva tai sanat kiertelisivät itse asiaa. Toivon, että osaisin reagoida oikein: nyökätä rohkaisevasti, kysyä tarvittaessa lisää, sanoa juuri sen, mikä vahvistaa toisen kokemusta siitä, että hänen sanansa ovat merkityksellisiä. Myös toteuttaa konkreettisia toimia, mikäli toinen niitä kaipaa tai tarvitsee. Haluan, että jokainen, joka puhuu minulle, tuntisi tulleensa kuulluksi.

Tutkimusten mukaan jo pelkkä kokemus siitä, että joku kuuntelee, voi vähentää stressiä ja lisätä hyvinvointia. Kuulluksi tuleminen ei siis ole vain mukava tunne tai itsekäs tarve, vaan sillä on todellista vaikutusta ihmisen jaksamiseen ja itsetuntoon. Jokainen ansaitsee tulla kuulluksi – niin arjessa, ihmissuhteissa kuin työelämässäkin. ♥

Viikonloppu kutsuu, suokoon se sinulle kuulevia korvia ja lämpimiä kohtaamisia!