On ihmisiä, joiden kaapit ovat täynnä Marimekon kuoseja. Ja sitten on ihmisiä, jotka elävät vuosikymmeniä ilman yhtäkään Marimekko-tuotetta. Minä kuulun jälkimmäisiin - tai kuuluin.
Vuosien varrella en ole tuntenut vetoa Marimekon maailmaan. Monet kuosit ovat tuntuneet liian vahvoilta, värikkäiltä tai tunnistettavilta. En ehkä ole myöskään halunnut pukeutua tai sisustaa jollain, joka on heti määriteltävissä tietyn merkin tuotteeksi - olenhan aina pienesti kapinoinut trendejä ja hittikuoseja vastaan. Ja jos suoraan sanotaan, Marimekko on kuulunut ajatuksissani mummojuttujen lokeroon. :’)
Unikko on ollut Marimekon kuoseista ainoa kuvio, jolle olen hiukan lämmennyt, senkin osalta oikeastaan vain hennon vaaleanpunaiselle ja vähäeleiselle neulepaidalle. Kunnes! Kunnes näin ensimmäisen kerran kuvia valkoisesta Oiva-astiastosta kullattuine yksityiskohtineen. Siinä se oli, ensimmäinen Marimekko-ihastukseni!
Toivoin muutamaa Oiva-mukia lautasineen joululahjaksi ja tonttu (lue: äitini) oli käärinyt niistä lopulta neljän parin setin avattavaksi. Happy me!
Tällaiselle kuppihöperölle, joka rakastaa kauniita ja minimalistisia kahvikuppeja, oli astiasto lopulta ehkä kaikista luonnollisin tapa avata koti Marimekolle. Valkoinen keramiikka ja kultametallipigmentillä painettu Piirto Unikko -kuosi on sopivan vähäeleinen, mutta todella kaunis yhdistelmä. Sellainen sopivan pienesti marimekollinen. Näillä täydentää omaa kuppihyllyä ilolla ja vielä suuremmalla sellaisella kattaa osaksi kahvitteluhetkiä.
37 vuotta siihen meni, mutta siinä ne ovat, ensimmäiset Marimekkoni.
Mielenkiintoinen ja mukava kirjoitus! :) Ja iso peukku näille upeille astioille! Ne mielestäni sopii todella kauniisti kyllä teille :) Loistava lahja siis. Nimim. hivenen Marimekko fani ;)
VastaaPoista