Newborn ♥

Tadaa! Meillä on taas vauva! Käsi pystyyn, yllättyikö joku? Romeolle syntyi pikkusisko reilut kaksi viikkoa sitten. Takana on jälleen yhdeksän kuukautta radiohiljaisuutta asiasta, sillä en tälläkään kertaa halunnut hiiskua raskaudesta somessa ennen kuin lapsi oli turvallisesti maailmassa. Ja täällä hän nyt on. ♥

Pikkupimu oli syntyessään lähes samankokoinen kuin isoveljensä, paria grammaa vaille nelikiloinen ja 51-senttinen pötkylä. Hänkin syntyi suunnitellusti sektiolla. Tällä kertaa olimme sairaalassa vain kolme yötä, sitten olikin jo kiire kotona odottavan taaperon luokse. Isoveli tosin nautti sairaalassaoloaikanamme mummon seurasta, joten hoidon tason puolesta olisimme voineet kyllä viipyä synnytysreissulla pidempäänkin.

 

Toinen lapsi ja hänen myötään muodostuva sisaruspari oli toiveissa alun alkaenkin, jo ennen Romeota. En ole koskaan nähnyt itseäni vain yhden lapsen äitinä, joten onkin valtavan ihanaa, että nyt meillä tosiaankin on pikkuisia kaksin kappalein. Instassa julkaisin vauvauutisen sanoilla "Ei yhtä ilman toista" ja se kuvastaa omaa ajatusmaailmaani hyvin; teoreettinenkin mielikuva Romeosta ainoana lapsena tuntui jopa surulliselta. Sisaruksen kanssa vietetty lapsuus rikastuttaa elämää niin monelta kantilta. Nyt en malttaisi odottaa, että pikkusisko hiukan kasvaa ja pääsee vipeltämään Romeon perässä.

 

Mitä tulee isoveljen reaktioihin, ne ovat olleet vauvan suhteen hillitymmät kuin etukäteen pelkäsin. Romeo on siskosta varovaisen kiinnostunut: huomioi tämän äännähdykset, käy kurkkimassa vauvaa sängynlaidalta, toimittaa pikkuiselle tarvikkeita (harsoja, tuttipulloja ja tutteja) ja selittää omalla ulosannillaan, että vauva on hänen pikkusiskonsa. Aikuisen rohkaisemana Romeo ottaa kontaktia enemmän, kuten silittää vauvaa poskesta, antaa hänelle pusun tai pitää pikkuista sylissään. Ainakaan vielä ei ole tarvinnut pelätä, että isoveli ilmaisisi mustasukkaisuuttaan esimerkiksi nipistelemällä tai muilla fyysisillä tavoilla. Ylikierroksilla Romeo kyllä välillä käy ja hyvälaatuisen lisäaktiviteetin kehittelyyn olemme me aikuiset saaneet käyttää paukkuja. Kädet ovat olleet täynnä joka hetki, mutta niin niiden taitaa olla tarkoituskin.

 

Halusin järjestää typylle newborn-kuvaukset samalla kaavalla kuin Romeolle: rekvisiittana suvun toistasataa vuotta vanha kehto ja mummon virkkaama merinovillainen vauvaviltti. Romeon viltti oli harmaa, pikkusiskolle toivoin beigeä.

Vauvaa nukutti kehdossa niin hyvin, että en meinannut ollenkaan saada otettua sellaisia kuvia, joissa hänellä olisi silmät auki. Muutaman unisen siristelykuvan kuitenkin onnistuin tallentamaan muistikortille, mutta kärppänä sai virkeämpiä sekunteja varten olla. Kuvausassistenttina hääräsi tälläkin kertaa äitini, joka auttoi vauvan asennoissa ja herättelyissä.

Vaikka tällainen kuvaushetki ennakkovalmisteluineen ja jälkikäsittelyineen on loppusiltaan aika työläs, on se myös hauskaa puuhaa arkisempien vauvatouhujen vastapainoksi. Ja mikä ihana muisto tästä jääkään! Vauvojen ulkonäkö muuttuu tosi nopeasti ja parin viikon päästä pikkusiskokin näyttää jo ihan erilaiselta. Näissä kuvissa hän on kahdentoista vuorokauden ikäinen.

Tällä kertaa raskausaika oli hyvin erilaista kuin Romeon kohdalla. Allekirjoitan ainakin omalta kohdaltani todeksi sen urbaanin legendan, että tytöt laittavat odottavan äidin moninverroin kovemmalle kuin poikavauvat. Huh sentään! Olen niin onnellinen, että raskausaika on nyt takana. Myös siitä olen onnellinen, että saimme tällä kertaa tytön - toivoin itse tyttöä tosi kovasti.

Vauva-arki on toisen kierroksen aluksi tuntunut helpommalta, sillä vauvanhoito on vielä tuoreessa muistissa. Opeteltavaa ei ole enää ollut, sen kun on vain vastaillut vauvan tarpeisiin ja pusutellut pikkuista.

Sen sijaan kahden lapsen kombossa on kyllä vielä haltuun otettavaa. Kun vauvalla ei ole vielä selkeää päivärytmiä, on ihan tuuripeliä, miten lapsukaisten tarpeet osuvat päällekkäin. Hyvinä osumina vauva nukkuu silloin, kun Romeon kanssa on aika ruokailla, vaihtaa vaippaa tai vaikkapa toimittaa iltapuuhia. Vaan annas olla, kun molemmilla on tilanne päällä. Kyllähän täällä kaksi aikuista vielä homman haldaa, mutta hiukan kauhulla jo odotan sitä hetkeä, kun miehen vanhempainvapaa loppuu ja hän palaa takaisin töihin. Luulen, että tulemme vielä tarvitsemaan mummon apua (sekä pari ylimääräistä Ryhmä Hau -jaksoa) yhteisen arjen opettelussa. Minulla toki on vielä sektiosta toipuminen kesken ja nostelukielto voimassa. Kunhan saan omaa kroppaani toimintakykyisemmäksi, lasten pyörittelykin varmasti helpottuu.

Jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy hyviä vinkkejä siihen, kuinka saada hommat rullaamaan vuoden ja kymmenen kuukauden ikäerolla olevien muksujen kanssa, kaikki kikkakolmoset otetaan ilolla vastaan. :’) Uskon kyllä, että kun tästä ovat muutkin selvinneet, niin eiköhän mekin.

Tarkoitus olisi jälleen postailla tarkemmin tietyistä odotus- ja vauvajutuista, joten en tyhjennä koko pankkia vielä tähän postaukseen. Instaa käytän taas pienenä minipäiväkirjana, joten sieltä pääsee stooreista kurkkimaan paloja meidän vauva-arjesta, mikäli sellainen kiinnostelee.

Semmoisia uutisia tällä kertaa. Lopuksi on pakko todeta, että saatiinpas tälläkin kertaa aikaiseksi hitsin söpö lapsi. ♥

 

Palaillaan!