Mistä löydät sä ystävän?

Aikuisiällä ystävyyssuhteita ei ole helppo luoda. Ei ainakaan minulle, tällaiselle korpipitäjän tytölle joka ei taitoja sosiaalisten suhteiden luomiseen ole pienempänä tarvinnut - kavereita kun on oltu taaperoikäisestä saakka sen pikkuporukan kanssa, joka lähiympäristöstä on löytynyt.  Kun on aina ollut samojen ihmisen ympäröimänä, ei mitään uutta ole tarvinnut rakentaa.

Oikeastaan ensimmäisen kerran olen opetellut uusiin ihmissuhteisiin sukeltamista vasta yliopisto-opintojen alkaessa. Silloin oli pakko, sillä kukapa haluaisi elää viittä vuotta vieraassa kaupungissa vailla ystäviä. No, opintojenhan kautta samanhenkisiin ihmisiin olikin mahtavan helppo tutustua ja Jyväskylä-vuosilta sain useamman sydänystävän. Sellaisen, joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin se edellisellä kerralla jäi. Sellaisen, joka on ottanut ja halunnut ystäväksi vilpittömästi siksi, että kokee yhteenkuuluvuutta, samanlaisuutta ja aitoa mielenkiintoa toista kohtaan. Sellaisen, jolle ei yllättäen merkitsekään mitään kouluaikainen keskiarvosi, isäsi ammatti saati mummosi omistaman metsän määrä.

Minun kanssani ei ole helppo ystävystyä. En ole ihminen, joka suinpäin jakaa asiansa tai haluaa kuulla toiselta kaiken. Tarvitsen tarkkailuaikani. Aikaa syventyä askel askeleelta, tunnistaa toisen käyttäytymismallit ja tavat, vakuuttua siitä että toinen on aito ja luotettava. Liian paljon olen saanut nahkaani asioita, sanoja ja tekoja ihmisiltä, jotka ovat viisauksissaan määritelleet minut - tuntematta kuitenkaan minua lainkaan. Näiden jopa julmienkin asioiden vuoksi minulla on kova kuori, tosi kova. Ulkopuolinen ihminen ei saa sitä rikki, ei vaikka sanoisi tai tekisi mitä. Olen oppinut nostamaan kilpeni. Suojan löydän tilanteesta riippuen uhmakkuudesta, kylmyydestä, välttämisestä, suoraan sanomisesta, vähättelystä tai tilanteen päälle nousemisesta. Pahimmillani olen jyrä, jolle kukaan ei voi mitään.

Jyrä en kuitenkaan halua olla, ellei siihen ole viime käden todellista tarvetta. Suurta viisautta olisi osata hymyillä niillekin, ketkä eivät sitä itselle tee. Sitä olen yrittänyt opetella, mutta vielä en osaa sulattaa ja unohtaa kaikkea eteentullutta. Vielä tunnistan ja karsastan ihmisiä, joilla tiedän olevan ketunhäntiä kainalossaan. 

Kilometrien karttuessa olen kuitenkin huomannut, että pikkupitäjän todellisuus ei olekaan koko totuus. Suuresta maailmasta löytyykin vilpittömyyttä, hyvää tahtoa ja rehellisyyttä. Isoissa ympyröissä minä olenkin minä, enkä pelkästään sukuni jatke. Varauksellisuuttani eivät vuodet maailmalla ole vielä kadottaneet, mutta kuortani ne ovat hieman sulattaneet. Olen tullut avoimemmaksi, ehkä puheliaammaksikin, mutta ennen kaikkea itsevarmemmaksi. Kun ennen en suoraan sanottuna edes halunnut uusia ihmisiä elämääni, nykyisin nautin, kun huomaan löytäneeni omanlaista, uutta seuraa. Oikeille ystäville haluan olla äärimmäisen lojaali, luotettava ja vastavuoroinen.

Työelämään astumisen jälkeen on ollut monta suvantovaiheen vuotta, jolloin olen pitänyt yllä entisiä ystävyyssuhteita kuitenkaan uusia hamuamatta. Ei niitä noin vain löydä eikä totuuden nimissä ole aina tehnyt mielikään lähteä pois miehen vierestä kyöhnäämästä. Tänä kesänä ystävyyssuhteissa on kuitenkin tapahtunut jotain mullistavaa, sillä tuntuu, että olen rikastunut valtavasti! Yllättäen eteeni on taas pompsahtanut vanhempia tuttuja, joiden kanssa välit ja jutut ovat syventyneet. Niiden vastapainona on löytynyt myös täysin uusia ystäviä, jotka ovat heti tuntuneet lämpimiltä ja omilta.

Tämä blogimaailma on yksi parhaimmista asioista sosiaalisuuden saralla, joita kohdalleni on sattunut. Tiedän, että siellä ruutujen takana on ihmisiä, ketkä jakavat samoja mielenkiinnonkohteita ja ovat ajatusmaailmaltaan samankaltaisia kuin minä. Odottamassa on monta sydänystävää. 

Teitä ehkä kiinnostaa tieto, että meillä oli eilen Kuopiossa paikallisten bloggaajien kokoontuminen. Vietimme porukalla aivan mahtavan päivän, jonka perusteella tiedän jo nyt saaneeni monta uutta ystävää. Olen aiemmin ihmetellyt eteläisempien bloggaajien postauksia lukiessa, miten he hehkuttavat uusia blogituttujaan ja näiden luokse tehtyjä vierailuja. Ajattelin, että noinko vain voi natsata. Eilisen perusteella tiedän nyt, että kyllä voi!

Tämän postauksen kukat on omistettu teille, Ystävät. Uusille, vanhoille ja tuleville. Virtuaalisille ja liveversioille. Aidoille, ihanille ja vilpittömille. Kiitos teistä. ♥