8.8.2014

Sisustusbloggaajat Kuopiossa


Ilolla ideoitu, sinnikkäästi suunniteltu ja tunteella tavattu. Näin voisi luonnehtia meidän pohjoissavolaisten sisustusbloggaajien kokoontumista Kuopiossa viime lauantaina. Kymmenpäisen itäsuomalaisen osallistujajoukko pieneni viiteen pohjoissavolaiseen, mutta määrän kutistuminen ei menoa haitannut. Päinvastoin, taisimme syvetä odottamattoman tiiviiksi sakiksi, jonka keskenäinen tuttuus häkellyttää vieläkin. Päivä sai alkunsa Nuapurissa-blogin Marun aloitteesta ja minä huseerasin jonkinlaisena järjestelijäkaverina. Mukaamme päivään saimme Emilian (Valontalo), Annikan (She's got herself a little piece of heaven) sekä Soilin (Kappale kauneinta). Ja voi sentään, meillä oli oikeasti aivan mahtava päivä!

Päivämme alkoi käsityöpuoti Vendelasta, missä meillä oli ohjelmassa Maijan vetämä sisustusaiheinen työpaja kahvikupposineen. Ennen työpajaa saimme kuitenkin katsauksen Vendelan toimintaan ja valikoimaan. Puodista löytyy reilun 15 tekijän tuotteita ja lisäksi siellä järjestetään käsityöaiheisia työpajoja. Vendela on valloittavan suloinen putiikki Kuopion puutalokorttelissa, aivan keskustan läheisyydessä! Kannattaa käydä kurkkaamassa sisään ja samalla miettiä työpajoja - sellaisesta saisi lämpöisän ohjelmanumeron vaikkapa pikkujouluihin, polttareihin tai vastaaviin porukkakokoontumisiin.


Tutustuimme suurella mielenkiinnolla erityisesti Mailandia-tuoteperheeseen, joka on Maijan oma mallisto. Siihen kuuluu käyttö- ja sisustustekstiilejä sekä paperituotteita. Jatkossa mallistoon on tulossa myös enemmän lapsille suunnattuja tuotteita. Keulahahmo Karkki-Martti Makeinen seikkailee tuotteissa, ja hänen kommelluksistaan Maija kertoo Mailandian blogissa, täällä.



Työpajamme aiheena oli höpöttelyn ohessa sisustuskorin virkkausta. Virkkausta! Minulle, joka hädin tuskin olen ketjusilmukkaa saanut aikaiseksi. Maijan opastuksella kori lähti kuitenkin muotoutumaan, eikä se vaikeaa sitten oikeasti ollutkaan. Virkkasin omaa koriani niin innokkaasti, että saalistin peukalooni rakkulan. Ihan valmiiksi kori ei paikanpäällä tullut, mutta saimme työt ja tarvikkeet kotiin jatkettavaksi. 


Vendelan väen hyvästeltyämme jatkoimme Kuopion keskustaan pienimuotoiselle putiikkikierrokselle. Ensimmäinen kohteemme oli AmandaB, joka on taivas maalaisromantiikan ja blingin perään vilkuileville. Myymälä itsessään on esillepanoineen mielenkiintoinen vierailukohde, jossa valkoista yleisilmettä on kompattu muun muassa tummilla ja vaaleanpunaisilla tehosteilla.


Seuraavaksi kipitimme Sisustus Picasoon, missä meitä odotti yllättävä vastaanotto, kuoharia ja järisyttävän ihania kuppikakkuja!

 

Sisustus Picaso on äskettäin muuttanut uusiin liiketiloihin, joissa en ollut aiemmin käynyt. Laatudesigniin keskittyvä liike tarjoaa silmänruokaa sisäänastujalle, sillä valoisa myymälä on edukseen. Kauniit hyllyasetelmat houkuttelevat hamuamaan itsensä shoppailijan matkaan. Jos kukkaro ei anna periksi kaikkeen mahdolliseen taikka suurempaan, voi Picasosta napata mukaansa edullisempia pikkutuotteita, kuten Design Letters -kuppeja, HAY:n rasioita ja Muuton Dotseja.



Sisustus Picasossa meinasimme uppoutua lämminhenkiseen jutusteluun niin pitkäksi aikaa, että seuraavaan kohteeseen piti jo kiirehtiä. Kävimme pikavisiitillä Taito Shopissa, mistä haimme Ateljee Keltaisen Talon lähettämät tuotepaketit - kauniita postereita, joista tekin saatte lähiaikoina osanne.


Pienen eväsbreikin jälkeen suuntasimme H-Talon Marimekon putiikkiin, missä ihastelimme liikkeen syysuutuuksia. Astioita, kankaita, pyyhkeitä, tarjottimia. Yllättävän nameja!


Viimeinen putiikkikohteemme oli H-Talon Pentik, minne menimme liikkeen sulkemisajan jälkeen. Meitä varten oli laitettu pystyyn mehutarjoilut pikkumakeineen. Siemailun ohessa saimme katsauksen syksyn mallistoon. Säntäsimme myös kiinni Pentikin kuvastoon, josta löytyi ilahduttavia, mustavalkoisia syysuutuuksia. Ne ovat vasta matkalla myymälöihin, joten useammalla meistä on edessään vielä uusintavisiitti liikkeeseen.


Vaikka mustavalkoiset herkut vielä putiikista puuttuivat, saimme tutustua kolmeen muuhun syysväriin. Pentikin kausi kun on nyt tehty sinisestä...
 

...viininpunaisesta...


...ja oranssista.


Päivämme kruununa oli ruokailu meksikolaisravintola Panzassa. Herätimme varmasti huvittunutta huomiota, kun haahuilimme kameroinemme pitkin nurkkia. Paikka on rohkean trendikkäine sisustuksineen rennon kaveriporukan käsialaa. Voin sieluni silmin kuvitella, miten tuo porukka on taustabiittien tahdissa sutinut seiniin väriä, rakennellut ruokapöytiä ja ideoinut naistenvessan polkupyöräinstallaatiota. Väittäisin, että vastaavaa omaperäistä, letkeää tunnelmaa ja ruokaa ei muualta Kuopiosta saa. Keittiö tarjosi meille höplättelijöille ilmaiset alkupalat, niistä extrapeukku!

 

Meille oli valtava yllätys se, miten suurella ystävällisyydellä ja lämmöllä meidät otettiin joka paikassa vastaan. Suuri kiitos siis seuraaville, jotka teitte päivästämme mahdollisen:

Käsityöpuoti Vendela | Minna Canthin katu 23
AmandaB | Vuorikatu 24
Sisustus Picaso | Puijonkatu 24 
Marimekko | Kauppakatu 32
Pentik | Kauppakatu 32
Panza | Ajurinkatu 26

Suurin kiitos ja karhunsylin kokoinen halaus kuuluu kuitenkin päivään osallistuneille bloggaajille. Miten tuntemattomista voikaan tulla niin nopeasti tuttuja, ystäviä! Jatkosuunnitelmia meillä sinkoili jo suuntaan jos toiseenkin, joten todennäköisesti tämä postaus ei jää viimeiseksi kuulumiseksi alueemme bloggaajista. Jääkääpä kuulolle! :)


16 kommenttia:

  1. Ihana teksti ja upeat kuvat! Seuraavaa tapaamista odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emilia! :) Eiköhän tässä piakkoin taas uutta kehitellä!

      Poista
  2. Ihania kuvia! Ja miten ihania tavaroita ja esineitä kuvissa vilahtelikaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! :) Niinpä, vaikka mitä ihanaa löytyi matkalta!

      Poista
  3. Tosi ihana juttu ja super-hyvät kuvat! Ihan hävettää nuo omat otokset, kun katsoo sun kaunista kuvakollaasia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maru, ja höpö höpö! Minä kieriskelin suorituspaineissa sinun ja Emilian postausten rinnalla! :)

      Poista
  4. Kuulostaa tosi kivalta päivältä. Ja mahtavaa, että löytyy innokkaita järjestäjiä tällaisille. Siitä voi seurata vaikka todellista ystävyyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti ehdottomasti nähdä pientä vaivaa, että saatiin päivä ja porukka kokoon! :)

      Poista
  5. HYVÄ TE!!
    Nämä bloggareiden tapaamiset ovat huippuja ja ehdottomasti bloggaajista voi tulla sydän ystäviä <3
    Mulle on näin käynyt ja olen siitä huippu onnellinen.
    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava ilmiö kyllä tämä koko blogimaailma ja sen mukanaan tuomat positiiviset lisät elämään! Itsekin olen onnessani, että uppoudun tänne yhä syvemmälle, ja että tämä maailma alkaa näkyä myös "oikeassa" elämässä, oikeina ystävinä. :)

      Poista
  6. Teillä on ollut aivan ihana päivä! Minäkin olen saanut blogin kautta hyvän ystävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahti päivä, ei joutanut kelloa katselemaan kun aika humpsahti vain. :) Bloggareiden livetutustumiset taitavat olla viime ajan maanlaajuinen trendi - huippua, että kynnys todellisiin kohtaamisiin on alentunut ja että sitä kautta ihmiset oikeasti löytävät uusia ystäviä!

      Poista
  7. Kiva, että teidänkin seudulla on järkätty bloggaritapaaminen :) Ne on aina yhtä mukavia!
    Täällä Oulun seudulla ollaan myös järkätty vastaavia, viimeisin reilu viikko sitten. Blogien kautta on löytynyt monta, samanhenkistä ystävää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, me itäsuomalaiset olimme ehkä vähän jälkiherännäisiä tässä aktivoitumisessa, te muualla päin asustelevat olette tosiaan ehtineet touhuta jo yhtä sun toista! :) Mutta eiköhän tämä verkostoituminen nyt virkisty, kun saatiin alkusysäys tehtyä! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...