18.8.2014

Terassien viimeistelyä - öljyä ja rimoja



Tähän ensimmäiseen kuvaan kiteytyy oikeastaan koko postauksen aihe. Talon julkisivu näyttää nyt siltä kuin pitääkin - valmiilta ja viimeistellyltä, terasseja ja rimoituksia myöten.



Käsittelin muutama viikko sitten talomme terassit Tikkurilan Valtti kaluste- ja terassiöljyllä. Sävyksi valitsimme melkeinpä itsestäänselvän kelonharmaan. Terasseja meiltä löytyy etu- ja takapihalta sekä kodinhoitohuoneen päädystä. Yhden kerroksen jälkeen pinta jäi sananmukaisesti kelomaiseksi, eli harmaasta pinnasta kuulsi paikoitellen ruskea terassipuu läpi. Toinen käsittelykerta antoi sitten jo tasaisen, peittävän pinnan.

Terassien käsittelyn lisäksi teimme etuoven viereen suojarimoituksen. Mies rakensi, minä maalasin. Tarvikkeet löytyivät raksa-ajalta jääneistä ylijäämäpuista. Rimoitus antaa kaivattua lisäsuojaa naapuriin päin, ja oikeastaan voisikin ihmetellä, miksi emme ole puuhanneet sitä jo paljon aikaisemmin.



Takapihan terassi meillä on ollut tänä kesänä melko vähällä käytöllä. Muutama kahvi- ja bloggaushetki siellä on tullut vietettyä, mutta sen enempää ei ole ehtinyt. Siksipä takaterassin laittoon ei ole tänä kesänä panostettu, kolme vuotta vanha polyrottinkiryhmä on saanut nököttää siellä melko rauhassa. Pikkuisen kyllä kiehtoisi nakutella takapihankin puolelle suojarimoitusta...


Terassin etureunaan asettelin etupihan tuija- ja kukkapenkeistä ylimääräiseksi jääneitä reunakiviä. Kun ne laittoi kyljelleen, kivet kävivät askellaatoista. Niitä riitti jopa pieneksi askelmaksi asti.


Olen hankkinut syksyksi pyöristymään viisi pallokrysanteemia - kaksi etupihalle, kaksi takapihalle ja yksi kodinhoitohuoneen päätyyn. Ne ovat helppohoitoisuudessaan meille juuri sopivia, ja mukavan näyttäviä auetessaan. Krysanteemien lisäksi kesäkuussa hankkimani etupihan kesäkukat ovat vielä elossa, ja uskokaa tai älkää, dahlietta työntää uusia kukkia (todistusaineistoa postauksen kolmannen kuvan vasemmassa laidassa)!



Tälle viikolle olemme asettaneet joitakin tavoitteita pihanlaiton suhteen, mutta katsotaan, kuinka ne toteutuvat. Ainakin ilmalämpöpumpun ulkoyksikön suojakotelo saattaisi olla valmistumaisillaan, sekä pihapatio mahdollisesti aluillaan. Ei niistä kuitenkaan passaa stressiä ottaa, tehdään innon ja inspiraation mukaan. :)


Mitäs te siellä puuhastelette? Mukavaa viikkoa!


P.S. Olethan muistanut osallistua sisustusjulistearvontaan? Aikaa on vielä tämän viikon sunnuntaihin saakka!



21 kommenttia:

  1. Ootte te olleet ahkeria! :) Tosi hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jemina! :) Kyllä tässä ihan ahkeraksi itsensä taitaa tuntea!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Minä olen saanut uutta intoa puutarhaan; viikon sisään olen istuttanut pihaamme melkoisen liudan kasveja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Iisa! :) Nyt onkin hyvä aika istutella - itsekin muistan että olin vuosi sitten sormet mullasta mustana. :D

      Poista
  3. Niin kaunista ja viimeisteltyä. Ihania postauksia sinulla, kahlasin melko monta läpi :). Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja, mukavaa saada kivaa palautetta! :) Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  4. Wau. Ahkeria oootte. Kaunis sisääntulo :). Toisaalta olisi ihana jos olisi oma piha, mutta en tiedä jaksaisinko sitä kuitenkaan laitella.. Eh.

    Kivaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, S! :) Minäkin pelkäsin ennen talon valmistumista, että jaksaakohan tuota pihaa laitella ja hoitaa... Ennen kun ei ole ollut isompaa ympäristöä omalla vastuulla. Mutta härreguud sentään, tämähän on vetänyt ihan hurahduksiin! :D

      Kivaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  5. Hienolta ja tyylikkäältä näyttää teillä ulkonakin :-) Tuo kelonharmaa on niin upea sävy! Täällä ollaan ihan reporankana ensimmäisen työpäivän jälkeen... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! :) Värivaihtoehtoja Valttiin oli yllättävän vähän, mutta onneksi tuo kelonharmaa natsasi!

      Voin niin samaistua tunteeseen, mulla oli kans viime viikolla ekojen työpäivien jälkeen ihan rötkylä olo! Tsemppiä, lupaan että ensi viikolla jo helpottaa! :)

      Poista
  6. näyttää oikein kauniilta. Kunpa pian pääsisi itsekin laittamaan kaiken uudellleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenna! :) Näissä paikkojen laitteluissa ja valmistumisissa on aina taikaa. <3

      Poista
  7. Näyttää niin hyvältä. Meillä on samaa sävyä terassilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura! :) Tämä on just sopiva ja selkeä harmaasävy! :)

      Poista
  8. Näyttää hyvältä! Meidän pitäisi tehdä myös tuota rimotusta. Ehkä ensiviikolla!( toivossa on hyvä elää)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ride! :) Eikun hommiin, lupaan että tuollainen rimahässäkkä valmistuu nopeasti. ;) Aloittaminen tosin on aina se aikaavievin ja vaikein homma!

      Poista
  9. Käyn aina silloin tällöin ihastelemassa ja keräämässä ideoita korvan taakse...!

    Mikä sävy teidän ulkoverhoilussa on? Oma projekti on käynnistymässä ja mietin jo maalisävyjä...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Noora! :) Meidän ulkomaalin harmaa sävy on Tikkurilan 572x - näyttää paperilla rusehtavalta, mutta luonnossa on oikeasti harmaa. Täytyypäs tulla kurkkimaan teidän projektia! :)

      Poista
  10. Moi, Eksyin ia terassikuvia ja talomaaleja etsiessä :) Ihastuin heti teidän talon väriin!! :) Mitä maalia ja väriä olette käyttäneet?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...