Leikkihuone

Edellistä postausta rustatessani älysin, että enhän minä ole järjestänyt blogissa kertaakaan kierrosta leikkihuoneeseen! Joten lähdetäänpä sinne nyt.

Huone on entinen työhuoneeni ja talon huoneista pienin. Sijainti keittiön ja yhteisten tilojen kupeessa on kuitenkin mitä kätevin, joten muutin työkamppeeni alta pois ja siirsin lelut tänne tilalle.

Koska tilaa ei ole mahdottomasti, tulee huone täyteen jo muutamasta kalusteesta. Neliöiden kruunu on pellavainen maja, joka on säilyttänyt suosionsa jo yli vuoden ajan. Maja on huoneen tukikohta - sinne rakennetaan päivästä toiseen erilaisia leikkejä. Myös majan ulkopuoli innostaa leikkimään: katolta on esimerkiksi pelastettu sinne karanneita pehmoleluja ja runkorakenteet ovat vaatineet vasaralla ja porakoneella korjaamista. Nyt Romeo jo odottaa, että milloin pääsemme ripustamaan majaan jouluvaloja.

Itse tykkään huoneen pienestä pöytäryhmästä. Se on söpö, vaikka pöydästä repeytyneet jalat on kiinnitetty pöytälevyyn takaisin jo kolme kertaa. Pöydän ääressä tehdään ihan oikeita pöytähommia, kuten muovaillaan muovailuvahalla, taiteillaan Bilteman piirtoalustalla tai vaikkapa väritetään värityskirjaa. Nalletuolit liituavat usein pitkin huushollia, sillä Romeo kuljettelee niitä korokkeiksi milloin minnekin.

Lelusäilytys on järjestetty ulosvedettäviin laatikostoihin sekä kahteen kankaiseen pupupussiin. Laatikot lähtevät kätevästi irti ja Romeolla onkin tapana nostaa lattialle aina se laatikko, jonka tarvikkeita kussakin leikissään tarvitsee. Ahkerimmalla käytöllä on iso Duplo-laatikko. Pupupussit on Romeon mielestä näppärää kääntää sisältöineen ylösalaisin, vaikka äiti onkin asiasta aina eri mieltä. :’)

Leikkihuone on leikkien ohella myös yhtä suurta parkkipaikkaa. Majan takana on säilytyspaikka isommille menopeleille ja musta liikennematto toimittaa pienempien kulkuvälineiden parkkista. Useimmiten myös vanhan taittopenkin alla on rivi täynnä lähtövalmiita vekottimia. Kone- ja ajeluleikit ovatkin Romeolle kaikista tärkeimpiä.

Taittopenkin päällä on kaksi Ikean puuhyllykköä. Niihin on laitettu pari taideteosta sekä valikoima kirjoja, vaikka suurin osa kirjoista majaileekin joko makkarissa tai olohuoneessa. Penkillä on hyllyköidenkin kanssa mukavasti nousutilaa kiivetä katsomaan, mitä näkyy pihan autokatoksella tai hiekkalaatikon tienoolla.

Yhtä huoneen seinää koristaa kaksi tekemääni julistetta. Kurkistelevat panda ja pesukarhu ovat erityisesti Vanessan suosikkeja: hän hymyilee hahmoille ja jää tapittamaan niitä säännöllisesti. Käymme usein katsomassa eläimiä ja osoittelemme niiltä läpi korvat, nenät ja muut tunnistettavat ruumiinosat. Julisteiden oli tarkoitus ilmestyä Blawhin valikoimaan, mutta painotalo ei saanut toimitettua niistä yhtäkään kolhutonta erää, vaikka yritti sitä kolmen toimituskerran verran. Tuon seurauksena heitin aikoinaan hanskat tiskiin, mutta nyt olen alkanut harkita, josko sittenkin ottaisin näistä uudet painokset toisen toimittajan kautta. Let’s see.

Oven taakse olen kiinnittänyt numerotaulut 0-10 ja Romeo on ollut niistä liikuttavan innostunut. Numeroista ollaan oltu jo pitkään kiinnostuneita ja ajattelin, että nyt saattaisi olla meneillään sopiva herkkyyskausi taulujen ilmestymiseen. Olemmekin käyneet tutkiskelemassa kuvia kerran jos toisenkin, luetelleet numeroita läpi ja laskeneet eläimiä. Minulla on jemmassa muutakin materiaalia, mm. kirjaintaulut ja värikuvat. Kirjaintaulut aion kiinnittää tulevaisuudessa majan takana olevalle seinälle, mutta niiden aika ei ole ihan vielä. Erivärisiä sydämiä piteleviä nalleja ilmestyy sen sijaan liukuovien pintaan aika piankin, sillä värejä meillä käydään läpi joka päivä.

Ylhäällä roikkuu muuten yhä viirinauha, joka kiinnitettiin sinne Romeon kaksivuotissynttäreiden aikaan. Ryhmä Haun Riku on edelleen yksi Romeon suosikeista, joten viiri on saanut ilostuttaa huoneessa ilman kiirettä pois. Ehkä vaihdamme sen sitten kolmevuotissynttäreillä johonkin toisenlaiseen. Viirinauhan hämpsiminen on yksi Vanessan lempipuuhia. Muuten hän tykkää viettää leikkihuoneessa aikaa isoveljen puuhia katsellessa ja isompien lasten leluja ihmetellessä. Myös Romeo tykkää, kun Vanessa tulee seurailemaan hänen leikkejään. Jo nyt on ollut hetkiä, kun lapset viihtyvät huoneessa kahdestaan ja minä pystyn tekemään sillä aikaa asioita vaikkapa keittiössä.

Leikkihuone on osoittautunut arjessa kivaksi ja tarpeelliseksi paikaksi. Se paitsi kokoaa leluarsenaalin, toimii virikkeellisenä paikkana monenlaisille leikeille. Useimpien leikkien lähtöpistekin on yleensä tässä huoneessa, vaikka ne sitten leviävätkin kodin muihin tiloihin. Jännä nähdä, millaiseksi huone muotoutuu sitten, kun sinne majoittuu myöhemmin tyttötaaperonkin leluja.

Mukavia hetkiä syyskuun viimeisiin päiviin!

Closing up the house

Instan algoritmi tarjoili minulle taannoin tuolla otsikon tekstillä merkattuja videoita. Siis pätkiä siitä, millaisia iltatoimia ihmisillä on kodissaan, ennen kuin he menevät nukkumaan: tavaroiden järjestelyä, verhojen vetämistä ikkunoiden eteen ja niin edelleen. Minusta tuon tyyppiset videot ovat ihan hauskoja ja mielenkiintoisiakin - rupesin tietysti listaamaan, mitä kaikkea meidän kodin iltarutiineihin kuuluu.

Kodin iltamanööverit meillä alkavat jo aina lasten iltatoimien aikaan. Samalla kun Romeo mussuttaa iltapalaansa ja Vanessa tsillaa isänsä kanssa, yritän mahdollisimman tehokkaasti siivota päättyvän päivän jälkiä ja valmistella seuraavaa.

• Teen keittiössä aamupalapreppailut: jääkaappiin valmiiksi oma ja Romeon aamupala sekä koirien raejuustoannokset. Kahvinkeittimen lataaminen.

• Desinfioin Vanessalle kaksi tuttipulloa ja laitan niihin yö- ja aamumaidot valmiiksi. Pesen ja desinfioin myös tutit.

• Pyyhin keittiön tasot ja ruokapöydän, puhdistan lasten ruokalaput ja syöttötuolin sekä pistän likaiset astiat koneeseen. Joskus koneen tyhjennys sattuu iltaan, ohjelman pyörimisestä riippuen tyhjennän astiat joko tässä välissä tai vasta lasten mentyä nukkumaan.

• Koirien iltaruoan valmistelu, jonka syövät lasten nukahdettua.

• Raikkoan (savolainen termi tavaroiden järjestelylle) telkku- ja olohuoneen. Leikkihuoneesta kulkeutuneet lelut takaisin paikoilleen, sohvatyynyt ojennukseen, kirjat pinoon tai laatikkoon. Vauvan viltti lattialle odottamaan aamua, sen päälle tarjolle muutama lelu. Muut vauvanlelut laatikkoon, jota säilytetään olkkarissa.

• Järjestelen leikkihuoneen siistiksi. Romeo hipsuttaa sinne aina aamuisin herättyään ja leikkii huoneessa noin puoli tuntia ennen Vanessan heräämistä. Siististä huoneesta on mukavampi aloittaa leikit. Laitan aina myös pieniä leikinalkuja valmiiksi: ajoneuvoja riviin, majaan karvataljojen päälle eläimiä syömään paalista rehua, muutaman kirjan majan eteen tarjolle ja niin edelleen.

• Raikkoan eteisen. Kengät suoraan, penkillä olevat ulkovaatteet liukuoven taakse naulakkoon.

• Siivoan kodinhoitohuoneesta ja pesuhuoneesta lelut, muut viihdytystarvikkeet ja vauvan pehmeät lattia-aluset odottamaan aamua. Näissäkin tiloissa vietetään päivittäin aikaa yllättävän paljon.

Lasten mentyä yöunille teen vielä viimeiset iltahommat.

• Laitan molemmille lapsille seuraavan päivän vaatteet valmiiksi.

• Puhdistan koirien vesikupin ja lasken siihen raikkaan veden. Lasten nukutuksen aikaan mies on yleensä ehtinyt jo ruokkia koirat ja käyttää ne iltapissillä.

• Oman iltapalan jälkeen siistin vielä uudestaan keittiön tasot ja laittelen likaiset astiat koneeseen.

• Ulko-ovet lukkoon.

Kodin iltakuntoon saattaminen ja seuraavan päivän valmistelu on tärkeä rutiini. On ihana mennä nukkumaan, kun paikat ovat järjestyksessä odottamassa aamua. Aamuhärdelli myös hiukan helpottaa, kun sitä on valmisteltu etukäteen. 

Hymyjä!

Kärpäsenkakkoja vain

Viimeisimmän kuukauden aikana on ollut tosi komeita kuutamoita. Tämän postauksen kuvat otin elokuussa yhtenä aamuyönä, kun olin saanut lämmitettyä Vanessalle yömaidon ja siirrettyä pikkuisen takaisin pinnasänkyynsä tuhisemaan. Järven yllä leiskuva kuu ja siitä veteen heijastuva kuunsilta oli mahtava näky. Kuu oli jo laskemassa sumuverhon ja vastarannalla sijaitsevan vaaran taakse, mutta ehdin kipittämään laiturille ajoissa kameran kanssa. Takaisin sisälle taapertaessani otin kuvan vielä takapihalta, puiden välistä. Silloin kuunsilta oli jo lähes kokonaan kadonnut.

Vaikuttavien luontoelämysten äärellä saa aina mittasuhteita maailmankaikkeuteen. Iän karttumisen myötä on itselleni käynyt yhä selvemmäksi, kuinka pikkuruinen kärpäsenkakka sitä onkaan maailmalle. Ja se on helpottavaa! Ei ole väliä, kuinka elämme elämäämme, mitä teemme (tai jätämme tekemättä) ja millaisia olemme. Maailmalle sillä ei nimittäin ole kokonaiskuvassa minkäänlaista merkitystä. Ja harvemmin lähiympäristöllekään.

Tämän tajuaminen on vapauttanut kaistaa ja vähentänyt painetta siitä, millainen pitäisi olla tai kuinka pitäisi toimia. Tottahan toki joskus saa tavalla tai toisella signaaleja siitä, millainen eri konteksteissa pitäisi olla, mutta tuollaisillekin viittomille olen käynyt aika immuuniksi – onhan minullakin aina omat odotukseni muita kohtaan, mutta en silti kuvittele heidän toimivan niiden mukaan.

Kun vuosia vierii, huomaa myös ihmisten vierivän ohi. On paljon hahmoja, jotka vaikuttavat elämässämme hetken aikaa ja ovat sen jälkeen vain muistoja. Yhä useammin olen herännyt siihen, että on hölmöläisen hommaa yrittää mukautua tuollaisiin ohikulkijoihin, sillä jossain vaiheessa he jatkavat matkaansa eivätkä jää katsomaan, mitä jättivät jälkeensä.

Jos alkaa liikaa taivutella itseään ulkopuolisten odotuksiin, hukkuu johonkin, mikä ei kanna. Useimpien elämässä olemme vain kevyitä sivulauseita ja niin sen pitää ollakin. Samalla tavalla myös me itse kirjoitamme muiden tarinoihin vain ohimeneviä alaviitteitä. Emme jää heidän päähenkilöikseen, emmekä edes tärkeimmiksi sivuhahmoiksi. Jos jokainen ihminen kuljettaisi mukanaan koko elämänsä kaikki kohtaamansa ihmiset ja heidän odotuksensa, ei kukaan jaksaisi. Kevyet kärpäsenkakat huuhtoutuvat aina pois seuraavan sateen mukana.

Samalla tavalla olen kääntynyt ajattelemaan myös monista asioista ja sattumuksista. Suurin osa niistäkin on kärpäsenkakkoja, joilla ei ole elämän kokonaiskuvassa merkitystä - ellei niille tahdo antaa erityistä painoarvoa. On vapautta ymmärtää, että tuon painoarvon voi itse määritellä. Useimmiten kiinnitynkin (tai ainakin yritän) hyviin käänteisiin ja siivoan pikkupökäleet rikkalapiolla pois. Tämän ansiosta on enemmän rohkeutta toimia oman moraalin mukaan eri tilanteissa, sillä vaikka ne aiheuttaisivatkin ohikiitävän hetken ajan pelkoa, häpeää tai ahdistusta, nuo tunteet ovat vain käypäläisiä.

Ja jos perspektiivi tuntuu hämärtyvän, voi aina palauttaa mieleen, että kahdeksankymmenen vuoden päästä suurin osa meistä kasvaa jo ruohoa. Kun sen tajuaa, ei tunnu kovin järkevältä jarrutella omaa itseään tai elämäänsä sellaisten vuoksi, jotka päätyvät ihan yhtä lailla osaksi luonnonkiertoa. Ollaan siis millaisia ollaan ja tehdään omasta elämästä itselle paras - kuu jatkaa kulkuaan, elimmepä miten päin vain.

Kärpäsenkakkoja syyskuuhun!

P.S. Bongasitko ensimmäisestä kuvasta maston? Eikö ole sekin kovin pieni kuun rinnalla?

Mitä odotan tulevalta vuodenkierrolta

No niin. Tässä kun on parin edellisen postauksen ohessa päivitellyt elokuun työjaksoa ja hekumoinut sen jälkeen koittavaa kotivuotta, on aiheesta paikallaan höpötellä useampikin sananen.

Paitsi että lasten kanssa kotona oleminen tuntuu jo lähtökohtaisesti ihanalta, sisältää se useampia pienempiä syitä sille, miksi odotan vuodesta tulevan mahtavan.

Se on huippua, että saamme viettää joka päivä hitaita aamuja (tai niin hitaita kuin tällä kombolla pystyy) eikä meillä ole myöhemminkään aikataulullisesti kiire minnekään - muuta kuin pitää kiinni omista rutiineista.

Saamme nähdä auringonnousut oman kodin ikkunoista. Etenkin talven pimeimpinä kuukausina tämä tuntuu todella luksukselta. Aamuaurinko osuu olohuoneeseemme kauniisti ja muistan lukemattomia kertoja, kun olen harmitellut päivännousujen menettämistä työpaikan ikkunan takaa.

Odotan ihan tavallisia päiviä ja tekemisiä. Sitä, että pystyn uppoutumaan asioihin lasten vinkkelistä ja kokemaan onnea arkipäiväisistä asioista. Tiedän, että ne jutut, mitkä tällä hetkeltä tuntuvat pieniltä ja jopa tylsiltäkin, ovat jälkikäteen niitä sydämeen tallentuvia palasia, joita muistelen perästäpäin.

Lasten kehitysaskeleiden seuraaminen tulee tuottamaan suurta riemua. Vanessa täyttää ensi viikolla seitsemän kuukautta ja edessä ovat pian kuukaudet, jolloin motorista kehitystä alkaa tapahtua suuremmilla harppauksilla. Romeon puhe on puolestaan lisinyt menneiden kuukausien aikana huomattavasti enkä malttaisi odottaa, että hän saa sanavarastonsa ja äännerekisterinsä kunnolla minttiin. 

Lasten yhteys ja vuorovaikutus on kasvanut sitä mukaa, kun vauvalle on tullut lisää kuukausia mittariin. Romeo haluaa osallistua Vanessan hoitamiseen ja kiikuttaa hänelle leluja tarjolle. Hyvän huomenen sanominen on joka kerta tärkeää, kun Vanessa herää uniltaan. Yhteisiä höpöttelyitä ja naurun aiheita on yhä enemmän. Odotan kovasti sitä päivää, kun lapsilla on ensimmäinen yhteinen leikkihetkensä.

Kuten keväällä ennakoinkin, on vanhempainvapaa tässä vaiheessa kovin erilaista, kuin puoli vuotta sitten. Niin vauva kuin taapero ovat nyt isompia ja kokonaisuus tuntuu paljon helpommalta handlata. Ei sillä, eivätkö kädet olisi edelleen täynnä (ovat ne), mutta kuitenkin intensiivisyys on asteen verran inhimillisempää, kun Vanessa ei ole enää heiveröinen sylivauva eikä Romeo niin pitelemätön taaperotapaus. 

Kun ei ole joka-aamuisin startteja töihin, ei tarvitse olla jatkuvaan laittautumassa. Ja se on ihanaa! Ihmisten ilmoille lähtiessä menee aina aikaa hiustenlaittoon ja kevyen meikin tekemiseen - nyt riittää sotkunuttura, kosteusvoide ja kulmakarvojen täydentely (kyllä, olen sitä ikäluokkaa, joka nyppi aikoinaan omansa vähemmälle). Myös hiustenpesua ja föönaamista on harvemmin, kun ei tarvitse päivittäin läträtä tukkatököteillä - hiukset pysyvät puhtaana pidempään. 

Blogia toivon ehtiväni päivittelemään säännöllisesti. Tämä on tällä hetkellä ainut tekeminen, jota voi sanoa harrastukseksi ja aion pitää siitä kiinni. Postausten luonnosteleminen katkaisee terveellä tavalla ajatukset ja antaa mahdollisuuden uppoutua johonkin ihan omaan.

Ratkaistavia ja pähkäiltäviäkin asioita löytyy. Vanessa nukkuu tällä hetkellä pääsääntöisesti kahdet päiväunet ja lasten rytmi on keskenään kovin erilainen. Nukuttamisasiat ovat olleet minulle viimeisten vuosien osalta lapsiarjen pakkopullaa enkä oleta, että se siitä muuksi muuttuu. Odotan vain, että saan säilytettyä unihommien kanssa mielentyyneyden ja hihkun sitten, kun lapset siirtyvät samaan rytmiin. 

Toinen pohtimista aiheuttava asia on koirien lenkitys. Romeon vauvavuonna vajaan tunnin lenkkikiekka meni luontevasti vaunupäikkäreiden aikana, mutta nyt speksit ovat erilaiset. Romeo viihtyy tuplarattaissa mukana vain puolikkaan lenkin pituisen matkan, jos sitäkään. Kaiken lisäksi Vanessa on sellainen nukkuja, että herää, kun vaunut pysähtyvät. Hän saa paremmat unet kotipihassa ilman liikkuvaa hytkettä. Niinpä olen kääntynyt ajattelemaan, että ehkäpä koirien lenkkiaika ei olekaan silloin, kun olen konkkaronkan kanssa yksin kotona. Ehkäpä paras hetki lenkkeilylle onkin sitten, kun mies on tullut töistä kotiin ja pääsen viuhahtamaan koirien kanssa yksin ulos.

Mitä tulee liikuntaan ja hyvinvointiin ylipäätään, toivon, että tulevan vuoden aikana minulla olisi aikaa ja jaksamista keskittyä myös pelkästään omaan hyvinvointiini. Keho (ja ehkä mielikään) ei ole vielä palautunut viimeisimmästä raskaudesta ja haluan edistää toipumista niin hyvin kuin pystyn. Ottaa enemmän askelia, syödä vähemmän suklaata, käydä useammin porealtaassa ja venytellä - raskausmahan ja vauvan kantaminen on lösäyttänyt ryhdinkin olemattomiin. Tiedän, että kehon elpymisen jälkeen mielikin seuraa perässä, mutta pahitteeksi ei olisi saada edes joitakin päännollaushetkiä tulevan vuoden aikana. Haaveilen ainakin omasta kaupunkipäivästä, jonkinmoisesta kulttuurielämyksestä sekä hetkistä ystävien kanssa.

Siinä päällimmäisiä odotuksia. Käytännössä ihan tavallista ja arkista elämää, sellaista jota olemme eläneet tähänkin saakka. Tuntuu etuoikeutetulta, että edessä on jälleen uusi kotivuosi. Arvostan sitä ja kyllä - aion nauttia siitä täysillä! Onko siellä ruudun takana muita lasten kanssa kotoilevia?

Kauniita syyspäiviä!