1.11.2014

Lehtikuusen oksat sisustuksessa

Viime postauksessa mainitsin, että möngimme Syhin kanssa viime sunnuntaina Helsingissä Vanhan Kirkkopuiston lehtikasoissa. Tässä syy!

Olimme kävelemässä Bulevardille, kun puheeksi tuli lehtikuusen oksien hyödyntäminen sisustuksessa. Ehdimme molemmat ihastelemaan niitä ja harmittelemaan sitä, ettei puita löytynyt kotiemme lähistöiltä. Montaa askelta ei sen jälkeen tarvinnut ottaa, kun astelimme puistoon ja huomasimme sen olevan lehtikuusia pullollaan.

Eihän siinä muu auttanut, kuin palata Granit-käynnin jälkeen lehtikasoihin kyykistelemään ja kasata puista tippuneista, hauraista oksista niput kotiinviemisiksi. Nämä olivat ehkä jopa parempi tuominen kuin mikään Granitin kassissa ollut tavara. 

Täällä kotona meinasi kuitenkin tulla sisustusjumi, kun en osannutkaan valita oksille maljakkoa joka olisi tuntunut niille sopivalta. Mutta kuten yleensä, "No voi daa'a" -elämyksen jälkeen tajusin että oksathan ovat hyvä pari tämän reissustani hankkimani peltipurkin kanssa. Ne koristavat nyt makuuhuoneen oven vieressä olevaa nurkkausta, joka kaipasikin kaunistusta. Alla olevan tuolin maalasin viime talvena valkoiseksi ja taustalla olevat peili-ikkunat nostin tuohon pois olohuoneen seinältä pari viikkoa sitten. Ikkunankuvatukset näyttävät nurkkauksessa niin kivalta, että taidan jättää ne tuohon rennoksi sisustuselementiksi - varastossa kun niiden paikka ei ainakaan ole.

Löytyykö teidän sisustuksesta lehtikuusen oksia? Mitä muita luonnosta hankittuja sisustusideoita olette kotiinne keksineet?

Rauhallista lauantaita!
 
Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:   
 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS


30 kommenttia:

  1. No voi, noita juurikin olen yrittänyt metsästää ja eihän niitä silloin löydy. Löytyisköhän noita oksia mistään puutarhalta myynnissä? Ne on niin kauniit. Hyvin sopivat tuohon maljakkoon.
    Olen laittanut peikonpähkinäpuunoksia kyllä, itse maalattuani ne ensin valkoiseksi, joulu-talvikoristeeksi maljakkoon kristallikoristeiden kera. http://kristallikimara.blogspot.fi/2013/11/jouluiset-oksat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä onnenkantamoinen, että nämä osuivat reitille! :) Hmm, enpäs tiedä puutarhoista, olisikohan joku keksinyt hankkia näitä myyntiin? Peikonpähkinäpuuta löytyy meiltäkin parin oksan verran, nekin on oikein kauniita. <3

      Poista
  2. Lehtikuusen oksat ovat olleet osa minunkin joulunalusajan sisustusta parina menneenä syksynä. Tänä vuonna taitaa jäädä väliin, koska haaveilen löytäväni näyttävän oksan/risun, jolle voin ripustella koristeita. Tällainen oksakin mulla on kyllä ollut monena syksynä/talvena, tykkään kovasti. Risusavotalle ois siis lähdettävä... ;) Hyvin sopii nuo sun oksat tuohon peltipurkkiin. :)
    Leppoisaa pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole aiemmin tajunnut näitä kaivatakaan, olen ehkä vähän myöhäisherännäinen. ;) Oi, iso oksa on varmasti hyvä sisustuselementti! <3

      Poista
  3. Todella kauniit oksat, ja sopivat upeasti purkkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marianne! Jep, purkki on noille hyvä komppaaja. :)

      Poista
  4. Minulla on työmatkan varrella lehtikuusi, josta kovalla tuulella ja aura-auton toimesta tippuu oksia maahan.
    Niitä olen poiminut. Eräästä raivauksen jälkeen jäännöksestä pelastin suuren oksan ja sen ehkä jouluksi maalaan.
    Pitää vain vielä tarkistaa ettei ole liikaa koiranpissan tuoksua ;).
    Tuota maljakko ongelmaa olen myös potenut lehtikuusen kanssa. Sinun ratkaisu on reipas ja tuore. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mekin vähän naurettiin, että monikohan koira oli käynyt näihin kuseksimassa.. :D Mutta hajutestin perusteella oletan, ettei toivottavasti yksikään.

      Poista
  5. Nuo oksat ovat niin kauniita! Meillekin hain noita samaisia oksia jokunen viikko sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on totta vieköön nättejä! Ja mikä parasta, täysin ilmaisia! :)

      Poista
  6. Niin upeita, talvisia ja herkkiä. Kannatti penkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannatti! :) Naurattaa vieläkin, miten intona oltiin näiden perään!

      Poista
  7. Kannatti kyllä mönkiä! Nuo ovat niin ihania, harmi kun itse en ole löytänyt mistään.. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ei taida niin vain löytääkään.. Tosin itse hoksasin viikolla, että pari puutahan olisi ollut mulla työmatkan varrella! :)

      Poista
  8. Kauniita oksia! Viime syksynä minulla niitä oli sisustuksesta, kun äitini oli jostain poiminut.
    Mistähän niitä nyt saisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pitää silmät auki erityisesti puisto- ja viheralueilla. Lehtikuusi on kuulema yleinen puistojen puu Suomessa. :)

      Poista
  9. Hauska idea laittaa oksat peltipurkkiin! Lehtikuusia siis ovat, kun kommenteissa ei ainakaan kukaan sanonut muuta :D

    VastaaPoista
  10. Voi että, mä oon koittanut noita bongailla aina kävelylenkkien yhteydessä, ovat niin kauniita! Vielä ei oo kuitnekaan tärpännyt.

    VastaaPoista
  11. Lehtikuusen oksat ovat tosi kauniita. Viime talvena minäkin keräsin niitä puistosta, ihan lähikulmilla ei niitä ole.. Nytpä olisi taas kiva saada uusia, myöhemmin heivasin nimittäin oksat veks.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puistoista niitä taitaisi nimenomaan löytyä. :) Jospa sinäkin löytäisit taas kaunistukset tälle vuodelle! <3

      Poista
  12. Minäkin olisin tuonut Helsingistä tammenterhoja, mutta kaikista oli hatut irroneet :) Ihanalta näyttää oksat teillä. Meidän pihametsässä on lehtikuusia, lähdenpä tästä heti katsomaan mitä sieltä löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tammenterhoja en ole osannut ajatellakaan - ne olisivat varmasti myös mahtava sisustuselementti! <3 Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  13. Kylläpäs näyttää kivalta! Hmm. ystävälläni on parikin vanhaa lehtikuusta pihassa. Hän olisi varmaan enemmän kuin tyytyväinen, jos käyn keräilemässä oksia maasta :)

    VastaaPoista
  14. Tosi kivan näköistä! Oksat sopii upeasti tuohon peltipurkkiin, ja valkoisen jakkaran päälle. Hieno asetelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! :) Yritin saada kokonaisuudesta tasapainoisen, ehkä taisin onnistuakin. :)

      Poista
  15. Onpas kauniita kuvia. Harmoninen värimaailma ♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...