Tee hämärästä ystäväsi

Vaikka vietämme tunnelmallista vuodenaikaa, tietää jokainen omasta kodistaan kuviaan ottava, että hämärässä kuvaaminen on tuskallista. Kun haluaisi niitä laadukkaita, valoisia kuvia, mutta kun pimenevää on koko ajan ja joka puolella - niin töistä kotiin tultua kuin pilvisinä vapaapäivinäkin.

Jotkut bloggaajat malttavat hautoa ideoitaan viikonloppuihin, ottaa silloin vapaa-ajallaan valoisia kuvia eri aiheista ja ripotella niistä postauksia pitkin viikkoa. Minä en, vaikka olen kyllä sitäkin yrittänyt. En vain malta pihistellä jotain tiettyä kuvausideaa viikonlopulle, vaan toteutan sen heti kuin mahdollista. Nyt vain käy monesti niin, kuten tämän postauksen kuvien kanssa: 

Laitan kuvattavan kohteen kuntoon jo edellisenä iltana ja mietin kuvakulmat valmiiksi, jotta voin seuraavana päivänä töistä kotiin palattuani tarttua heti kameraan ja käyttää hyväkseni viimeiset hetket päivänvaloa. Sitten kun tulen pikaisen ajomatkan jälkeen kotiin, huomaankin että ei hitsi, täällähän onkin jo hämärää ja vähintäänkin sininen hetki valloillaan! Otapa siinä kirkkaita, kuulaita ja blogipäteviä kuvia.

Olen peppuroinut tämän valoasian kanssa yhtälailla kuin monet blogikollegatkin, kunnes koin pienen, henkilökohtaisen ahaa-elämyksen. Miksi pyrkiä yleiseen valoisuusnormiin (jos sellaista edes on)? Ovathan nämä tunnelmakuvatkin kivoja katsella. Viime joulukauden jälkeen en polttanut kynttilöitä yli puoleen vuoteen, joten eiköhän tässäkin blogissa olisi tilaa useammalle kynttilänvalossa kuvatulle postaukselle - sekin teema kun on todellinen ja kestää vain rajatun ajan.

Toisaalta hämärä valaistus vaatii kameralta erilaisia asetuksia ja kuvaajalta toisenlaisia otteita. Positiivisella mielellä vuodenajan voi siis nähdä oppimiskokemuksena ja haasteena kehittyä yhä paremmaksi kuvaajaksi. Irtautua tutusta ja tavallisesta harjoitellakseen uutta.

Olen siis päättänyt olla stressaamatta valon perässä juoksemisesta ja tehdä hämystä ystävän. Varsinkin nämä siniset hetket tekevät kuviin oman, mielenkiintoisen tunnelmansa ja se sopii tähän vuodenaikaan oikein hyvin. Mitä enemmän näitäkin kuvia katson, sitä enemmän fiilikseen ihastun. Jollain tapaa kuvauskohde tuntuu tällaisessa valaistuksessa myös kodikkaammalta - niin omissa kuin muidenkin kuvissa. Joten antaapa olla valopaineiden, kuvat olkoon rehellisiä tosielämän tunnelman välittäjiä. Supervaloisista otoksista nautiskellaan sitten, kun sellaisiin mahdollisuus on.

Ja hei, muutama sana näistä kuvaamistani aihestakin! Musta putkikynttelikkö on tuliainen Granitista, ja minusta se on aivan ihana. Juhlava, mutta sopivan yksinkertainen. Peuratyynyn taas löysin kaapista. Miten olinkaan unohtanut sen sinne! En oikein tiedä, mikä kaikissa sarvipäissä kiehtoo, mutta joku kumma mieltymys minulla näihin nyt on. Ehkä se on tuo kiltti ja sympaattinen katse. Nappisilmät.

Oletteko te kamppailleet syksyisen valomäärän kanssa? Mihin lopputulokseen olette tulleet - metsästättekö kirkkaita päiviä vai kaveeraatteko hämyn kanssa?

Kivaa viikonloppua!

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:   

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS