Kuoleeko bisnes välivuoteen?

Vauvavuosi on tarkoittanut tällä kertaa Blawhi Graphicsin välivuotta. Ajallisia resursseja on ollut vauvan ja taaperon kanssa todella vähän ja pienenpienet omat hetket olen käyttänyt aika pitkälti joko lepäämiseen, liikkumiseen, blogin kirjoittamiseen (eli harrastamiseen) tai jonkin kotiprojektin edistämiseen. Lautaselle ei vain mahdu kaikkea ja tänä vuonna se oli Blawhi, joka tipahti tarjottimelta pois. Tai ainakin tiskin alle, sillä olen pyörittänyt yritystä ainoastaan verkkokaupasta tulleiden tilausten lähettämisen verran. Somea en ole päivittänyt maaliskuun jälkeen kertaakaan enkä ole työstänyt yhden yhtä uutta tuotetta.

Ajatuksista Blawhi ei ole kuitenkaan pyyhkiytynyt päiväksikään ja oikeastaan minulla on pienen puotini pyörittämistä jatkuvasti ikävä. Jotenkin olen kuitenkin onnistunut hyväksymään tällä hetkellä vallitsevat realiteetit ja minulla on tilanteen kanssa rauha.

Pysähtyminen on välillä hyväksi ja ehkä kuten muussakin elämässä, yritykselläkin voi olla erilaisia elämänvaiheita. Blawhilla niitä on ollutkin jo monia, onhan pienokaiseni jo yli kymmenen vuotta vanha. Minun lisäkseni  Suomessa on yli 180 000 sivutoimista yrittäjää - ihmisiä, jotka tekevät yritystoimintaa muun elämän ohella, inhimillisten realiteettien puitteissa. En siis varmasti ole ainut, joka on antanut yrityksen elää sykleissä ja viettää välivuodenkin.

Hiljaisuus ei sitä paitsi ole aina yrityksen vihollinen. Vaikka näkyvää tekemistä ei ole ollut, on sisäinen työmaa ollut sitten vastaavasti suuri. Olen saanut rakenneltua Blawhiin liittyviä ajatuksia uusiksi ja jäsenneltyä sitä, mihin suuntaan haluan puotia viedä jatkossa. Aiemmin minulla ei ole ollut rohkeutta tehdä sitä, mihin sydän on ohjannut, mutta nyt uskon saaneeni aivotoiminnankin tunteen rinnalle mukaan. Kun joskus taas saan aikaa uusien juttujen toteuttamiseen, ne tulevat näyttämään vielä enemmän nykyiseltä minulta ja mielenkiinnonkohteiltani.

Se, että olen aina tehnyt Blawhia sivutoimisesti, on säästänyt oikeastaan kokonaan kaikelta talousstressiltä. Kun tulostavoitteita ei ole ollut koskaan (eikä henkilökohtainen talous kiinni yrityksen myynneissä), on ollut aikaisemminkin helppo keskittyä siihen, mikä on tuntunut mukavimmalta ja itselle luontaiselta.

Numeroiden valossa välivuoden myynti on ollut pientä: kuukausimyynnit ovat pyörineet nollan ja vajaan tonnin välillä, eniten 20-200 euron kieppeillä. Tätäkin tulosta pidän pienenä ihmeenä, sillä en olisi uskonut, että tilauksia tulisi hiljaa ollessa tuotakaan vertaa. Kaikki roposet ovat kuitenkin olleet iloista plussaa, vaikka niiden varaan ei ole uskaltanut budjetoida mitään teippirullaa suurempaa.

Vastauksena otsikon kysymykseen: ei, en usko bisneksen kuolevan välivuoteen. Yritys on hengitellyt hiljaa, mutta ei kuollut. Uskon, että kunhan joku päivä taas herättelen Blawhin uuden vaihteen silmään, ei moni seuraaja edes tiedosta minun pitäneen välivuotta. Jatketaan siihen mihin jäätiin. Sitä en tosin tiedä, millä tavalla tai nopeudella tilausvirta kehittyy (vai kehittyykö ollenkaan), mutta tiedän ainakin tämän: mikään ei ole kadonnut. Ei rakkaus tähän työhön eikä usko siihen, mitä teen. Ja kuten olen sanonut yrityksen alkuvuosista asti - jos tekemäni asiat ovat itselleni mieluisia, uskon, että ne sykähdyttävät silloin jotakuta muutakin.

Tsemppiä marraskuun loppusuoralle!

P.S. Kuvituksena tämänhetkinen työhuoneeni, johon muutin kamppeeni reilu vuosi sitten. Parkkeerasin printtivarastoineni tänne pianon seuraksi, jotta sain laitettua Romeon leikkihuoneen lähemmäksi yhteisiä tiloja.

Saan tehdä -lista

Minut pidempään tunteneet tietävät, että kellojen siirto talviaikaan lyö täällä aina hetkeksi jalat alta. Iltapäivien pimeys musertaa ja joudun etsimään uusia asetuksia loppusyksyn päiviin orientoitumiseksi. Viime vuosina olen kuitenkin onnistunut (ainakin omasta mielestäni) löytämään valoa tähänkin vuodenaikaan. Lopulta marraskuukin tuntuu aina luiskahtaneen nopeasti ohi.

Myös sen moni tietää, että marraskuu on minulle ennen kaikkea joulusiivouskuukausi, kun puunaan sekä talon että mökin lattiasta kattoon, kaappien perukoita myöten. Tämä traditio on auttanut minut monena vuonna pimeimmän vaiheen yli, kun siivouksia tehdessä ikkunoiden ulkopuolinen maailma tuntuu unohtuvan. 

En kuitenkaan ole koskaan halunnut ajatella, mitä kaikkea marraskuussa pitäisi tehdä ennen joulua, vaan huomata kaiken sen, mitä saa tehdä ennen sitä. Kun sanat vaihtaa, muuttuu koko ajatus: velvollisuuksista tulee mahdollisuuksia - jopa etuoikeuksia. Tältä pohjalta aion tänä vuonna kokeilla koko marraskuuhun - en vain siivousrumbaan - uutta näkökulmaa ja vaihtaa to do -jutut (vaikka niitä rakastankin) saan tehdä -asioiksi. 

Sillä jos ainoa ongelmani on iltapäivien pimeys, olen loppujen lopuksi aika onnellinen tyyppi. Saan olla elossa ja elää omannäköistä elämää. Minulla on ihana perhe, suhteellisen toimiva keho ja mahdollisuus tehdä yhtä ja toista. Siinä on jo paljon kiitollisuuden aihetta marraskuunkin keskelle.

Siispä kyhäsin marraskuulle oman saan tehdä -listani. Se muistuttaa siitä, että vaikka ulkona olisi kurjan pimeää ja märkää, on aika paljon kaikkea ihanaa, mitä saa tehdä. Marraskuussa…

• saan herätä jokaiseen päivään lasten herättämänä. Ilman kiirettä ja laittautumishässäkkää töitä varten.

• saan keittää rauhassa maailman parhaimmat aamukahvit ja mussuttaa niiden kanssa ruisleivät juustolla ja kurkulla.

• saan miettiä ja valmistaa Romeolle päivän ruoat.

• saan juottaa Vanessalle maidot ja syöttää soseet.

• saan huolehtia koirista ja kaiken tohinan keskellä myös pysähtyä paijailemaan niitä.

• saan ulkoilla raikkaassa ilmassa lasten sekä koirien kanssa.

• saan nukuttaa lapset päiväunille, nostaa jalat sohvalle ja nauttia hetken hiljaisesta talosta.

• saan kokea lasten ilon ja läheisyyden, osallistua leikkeihin ja riemuita syliin mönkivistä pikkuisista.

• saan ottaa välillä vastaan itkuja ja harmituksia.

• saan tehdä lasten kanssa iltatoimet ja nukuttaa heidät yöunille.

• saan käydä lämpimässä iltasuihkussa tai hypätä porealtaaseen.

• saan syödä iltapalan päivän varsinaisen ruutuhetken äärellä.

• saan olla onnellinen omasta perheestä.

• saan lasten isovanhemmat osaksi viikkojamme.

• saan tehdä tuiki tavallisia kotitöitä.

• saan väsyä tai olla reipas.

• saan hipsutella joka päivä äidin neulomissa villasukissa.

• saan katsella kauniita maisemia oman kodin ikkunoista.

• saan kuunnella kattopeltejä vasten vihmovaa sateenropinaa.

• saan olla stressaamatta punkeista, itikoista ja käärmeistä.

• saan ajatella ja kirjoittaa blogia.

• saan nauttia kotoilusta itselle mieluisassa kodissa.

• saan lenkittää koirat pilkkopimeässä

• saan käyttää toppatakkia ja pipoa.

• saan puunata lattioilta hiekkaa ja märkiä lehtiä.

• saan olla ilman ulkopuolelta tulevaa stressiä.

• saan suunnitella joulua ja tehdä jouluisia juttuja yhdessä lasten kanssa.

• saan ihastella ulos laitettuja jouluvaloja ja laittaa tunnelmallisen arsenaalin myös sisälle.

• saan poltella kynttilöitä ja puhaltaa ne sammuksiin Romeon kanssa.

• saan odottaa pysyvää lumipeitettä ja iloita sitten, kun se tulee.

• saan tehdä joulusiivoukset ja nauttia putipuhtaista nurkista.

• saan ennen kaikkea hengittää ja olla olemassa.

En halua ajatella, että marraskuu on selviämisen kuukausi, vaan elämisen. Vaikka vähän lamaannuttaisikin, mikään ei pysähdy marraskuuksikaan. Oikeastaan marraskuussahan eletään kaikista vahvinta arkea ilman juhlakauden menoja. 

Tiesittekö muuten, että marraskuussa aurinko paistaa Suomessa keskimäärin vain 20–30 tuntia koko kuukauden aikana? Vertailun vuoksi: kesäkuussa aurinko paistaa yli 300 tuntia! Ei siis ihme, jos tekee mieli kääriytyä villasukkiin ja nyhjätä viltin alla. Mutta ehkä juuri siksi marraskuu onkin paras kuukausi harjoitella valon löytämistä muualta kuin taivaalta. Saan tehdä -lista on hyvä täsmätapa sytyttää valoja sinne, minne aurinko ei yllä. Ainakin omaan mieleen.

Mukavaa marraskuuta (ilman yhtään ironiaa)!