29.3.2016

Skandinaavinen tyyny

Täällä on viime aikoina luovuus purskahdellut suuntaan ja toiseen. Minulla on ollut jo pitkään haaveena kehitellä mustavalkoinen tyynynpäällinen, joka toistaisi jollain tapaa omien printtieni linjaa. Olisi sopivasti roiskuva, mutta kuitenkin jämptin selkeä ja skandinaavinen. 

Viimeisen kuukauden aikana olen maalaillut yhtä ja toista väkerrystä, sekoittanut betonia ja liimannut jos minkälaisia kalikoita. Näiden puuhastelujen lomassa olen pistänyt merkille erikokoisia puupaloja ja mieleeni tuli idea toteuttaa kangaspainantaa niiden avulla.

Tasaista jälkeä en halunnut, vaan visionani oli väriannostelun ja painolujuuden avulla saada aikaan vaaleampia ja tummempia alueita. Juuri tällaista kuviointia!

Ihastuin lopputulokseen niin ikihyviksi, että aion painaa pienen erän myyntiin Blawhi Graphicsin valikoimaan. Tässä kiteytyy mielestäni hyvin yritysideani: kun teen sellaista mistä itse tykkään, silloin siitä saattaa tykätä joku toinenkin. Pikkuruinen homma näissä ei tule olemaan, sillä jokaisen tyynynpäällisen jälkeen puukalikoihin pitää sahata ja hioa uudet pinnat, jotta jälki säilyy vastaavana. :) Mutta mitäpä sitä ei intohimonsa eteen tekisi!

Mitä tykkäätte?


27.3.2016

Mansen Blogikirppis ensi sunnuntaina!

Ensi viikolla tähän aikaan on aika jännät paikat. Luvassa on Mansen Blogikirppis Tampereella ja minäkin olen menossa mukana. Niin kutkuttavaa! Myymässä on parikymmentä bloggaajaa sekä joukko yrityksiä. Postauksen ensimmäiseen mainoskuvaan kootut yhteistyökumppanit ovat mahdollistaneet mahtavan goodiebagin peräti 150 ensimmäiselle kävijälle. Pöhinä tapahtuman ympärillä on ollut huikeaa ja luulen, että sunnuntaina saadaan kokoon spektaakkelimaisia kävijälukuja - tätä tapahtumaa ei voi missata!

Omaan myyntipöytääni aion koota pääasiassa Blawhi Graphicsin grafiikkaa oheistuotteineen, mutta myös kotisisustuksesta irtoavia tavaroita. Meikäläisen pisteeltä tulee löytymään ainakin näitä:

A3-kokoisia printtejä, sisustuskalentereita, mustavalkoisia kortteja,

betonitäytteisiä kynttilöitä, betonitimantteja, joulukortteja,

sementtilaattoja, muutama himmeli, kynttilämökkejä,

Luhdan Aitta-lyhty, pari koulutuolia, käsintehdylle paperille painettu ajatelma,

rautainen kynttiläkruunu, reilun metrin mittaisia pätkiä Half Moon -tapettia, kasvikirjan sivuja,




Ebba Masalinin opetustaulu (ruis), peltitähti ja pienempää sekalaista kampetta.

Eikös näistä jo oman myyntipisteen kokoa? Omasta puolesta jänskättää vähän tuo logistiikkapuoli: tarkoitus on lähteä kotoa lauantai-iltana, yöpyä Jyväskylässä ja jatkaa sieltä aamulla ajoissa Tampereelle. Ehdin siis pöydänlaittoon vasta kirppisaamuna, toivottavasti se homma menisi sutjakasti!

ELI: Mansen blogikirppis järjestetään 3.4. sunnuntaina, klo 11-14 Tampereen Finlaysonin alueella Vooningissa. Nähdäänhän siellä? :)

Iloista sunnuntaita!


26.3.2016

Pääsiäisen kukat

Helmililjoista, neilikoista, pajunkissoista ja bambutupsuista - niistä on meidän pääsiäiskukat tehty. Viime vuonna löysin pääsiäiseksi aivan ihania inkaliljoja, mutta vastaavia ei ole tänä keväänä näkynyt. Nämäkin kuitenkin passaavat ja ilostuttavat varsinkin nyt, kun aurinko meni pääsiäiseksi pilvien taakse piiloon. Minkälaisia kukkasia ja istutuksia teiltä löytyy?

Hymyjä!


24.3.2016

Aulan ilme muuttui

Moikkis! Kiitos edellisen postaukseni kommenteista! Ihanaa oli huomata, ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Me olemme syynänneet elintarvikkeiden alkuperiä entistä tarkemmalla kädellä ja hieman järkytykselläkin laittaneet boikottiin muutamia tuotteita. Viimeisimpänä Vaasan Ruispalat, jota meillä on ollut aina ennen varalla, jos äidin omatekoinen ruisleipä on päässyt loppumaan. Sanonpahan vain, että pienimuotoinenkin kiinnostus tutkia oman kotikeittiön tuotteita kannattaa.

Vaan ehkä voitaisiin välillä keventää ja rupatella puhtaasti sisustuksesta! Täällä on nimittäin rymsteerattu pienesti. Liikutin vierashuoneessa olleen lipaston tähän olohuoneen ja eteisen välitilaan, jonka miellän jonkinlaiseksi aulatilaksi. Paikalla ollut tähtilipasto meni vuorostaan vierashuoneeseen. Samalla irrotin seinällä olleen tauluhyllyn ja nostin tilalle viimeisimmän sisustuslöytöni, Ebba Masalinin opetustaulun.

Seuraan hyvin vähän nettikirppiksiä, mutta kerrankos sitä on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. (Etenkin, kun en varsinaisesti ollut edes mitään etsimässä.) Huomasin myynnissä tämän peltohernettä kuvaavan taulun, enkä aikaillut hetkeäkään. Monissa näissä mustapohjaisissa opetustauluissa on keltasävyisiä kasveja - niistä en ole mahdottomasti liekehtinyt, mutta kulunut vihreä ja hento violetti kolahtivat syvemmälle. Minusta tämä on ihana. Nuhraantuneet reunat ja pinta tekevät taulusta vielä paremman.

Aula näyttää muutoksen myötä nyt selkeämmältä. Olin jo vähän tuskastunut aiemman lipaston ja tauluhyllyn yhdistelmään, siinä oli liikaa kohtia joihin silmä tarttui. Näin on parempi. 

Tänä vuonna en ole kasvatellut pääsiäisruohoja tai keksinyt uusia munakoristeista. Edellisvuotisia munamalleja kyllä kokeilin asetella tuohon betonialustalle, mutta ne näyttivät siinä liian ylimääräisiltä ja joutuivat takaisin kaappiin. Kaupasta löysin viimein helmililjoja ja kuvissa näkyviä bambutupsuja. Ne saavat riittää pääsiäisvihreistä. Tupsuja otin kaksin kappalein ja niistä toinen pääsi tähän saviruukkuun, joka sutaisin akryylimaalilla nopeasti valkoiseksi. Niin ja hei, käytiinhän me Armaksen kanssa etsimässä pajunkissoja hankiaisilla tepsutellen - ne ovat unohtuneet vielä etuterassille. Pääsiäinen ei oikein itselle ole minkään erityisen hypetyksen arvoinen, mutta siihen kuuluvat extravapaat otan kyllä ilolla vastaan! Meidän minilomaan kuulunee kirpparivalmisteluita ja päiväreissu Joensuuhun. Mitäs siellä on suunnitelmissa?

Iloista viikonloppua!


12.3.2016

Vakavaa funtsintaa keittiössä

Tämän päivän postausaihe kumpuaa keittiöstä. Se ei kuitenkaan liity keittiön sisustukseen kalustevalintoineen, pienesineineen ja tekstiileineen. Ei. Vaan siihen, millaisia raaka-aineita kaapeissamme säilytämme, mitä niistä valmistamme ja minkälaista ruokaa lautasilta suuhumme hotkimme. Pointteina paljon tärkeämpiä, kuin yksikään sisustuselementti.

Eilen olin päättänyt seurata MTK:n Senaatintorilla järjestämää mielenosoitusta ja siihen liittynyttä traktorimarssia. Oikeastaan olen aina tiirannut maanviljelystä kertovia uutisia, mutta ahminut nyt tällä viikolla erityisen tarkasti aiheeseen liittyneitä kirjoituksia ja lukenut marssille valmistautuneiden maanviljelijöiden tarinoita. Mielenosoitusta seuratessa menikin kolmatta tuntia ja tietokoneen ruudulla pyöri samaan aikaan useampi livelähetys paikanpäältä. Asia on minulle tärkeä ja niin sen pitäisi olla kaikille muillekin tätä tekstiä lukeville.

Meillä niin äiti kuin isäkin ovat lähtöisin maalaistaloista, mitä myöten kumpuaa minunkin mualaisuuteni. Maatilalla en ole kasvanut, mutta maaseutu on iskostunut minuun niin syvälle kuin olla ja voi. Lapsuuskotimme molemmin puolin löytyvät navettatilat, joissa ei valitettavasti enää sorkkia viuhu. Vähän kaukaisemman naapurin ansiosta olemme kuitenkin saaneet nauttia kesät ammuista, kun lämpimien kelien myötä on tilan hiehot kuljetettu kesänviettoon vanhempieni takapihan kupeesta alkavalle pellolle. Kesä on startannut aina siitä hetkestä, kun hiehot ovat rynnänneet pitkin tannerta.

Pienempänä olen saanut juosta mukana niin mummolan mailla kuin äidin viljelyä harjoittaneiden sisarusten pelloilla. Ei minusta varmasti suurta apua ole ollut pottutalkoissa saati viljankorjuussa (miksi aina juuri ne paalit piti nakata kyytiin, joista justiinsa oltiin saatu hieno maja kasattua?), mutta noissa hommissa on istutettu tähänkin tyttöön perusarvojen siemen ja kunnioitus maatilojen sitovaa elämänalaa kohtaan. On seikkailtu serkkutyttöjen kanssa navetoissa, piirretty luonnoksia lehmistä, seurattu lypsyprosessia ja valittu omia nimikkolehmiä. On pelätty tädin mullikoiden sorkkia, luotu lantaa kumpparit paskassa ja väistelty paljon varoiteltuja lietealtaita. Näiden pienten kokemusvälähdysten lisäksi ovat vanhempien, isovanhempien ja sukulaisten konkreettiset kuvaukset maatilan elämästä rakentaneet itselle peruskuvan siitä, millaista tilallisten arki on.

Eilisiä lähetyksiä seuratessani tulin kovin surulliseksi, epäuskoiseksi, ahdistuneeksi ja vihaiseksikin. Miten nykyaikana jaksetaankin nostatella somekohuja vaikka minkälaisten pilipalijuttujen vuoksi, mutta perusasioiden annetaan syöksyä tällaisen kuilun partaalle? Miksi, miksi ja miksi? 

Mikäli siellä joku nyt raapii päätään, että mistähän tässä koko jutussa on kyse, suosittelen katsomaan eilisten Kymmenen Uutisten alkulähetyksen, klik. Aihe oli tiivistetty olennaiseen ja diagrammikuviot olivat karmaisevan konkreettiset. Miehen kanssa katsoimme ykkösuutiseksi nostettua juttua suut auki. Suostuisitko sinä 50 %:n palkanalennukseen ja kymppitonnin vuosituloon maanviljelijän työnkuvalla? Puhumattakaan siitä, että saisit tuon kitupalkan vielä monta kuukautta myöhässä? Ei hemmetti! Ja vielä viitsitään keskustelupalstoilla vittuilla viljelijöille elintärkeistä traktoreista ja käsketään lopettamaan isoja investointeja vaatinut, mutta kannattamaton bisnes. Siis oikeasti! Mihin tämä yhteiskunta on mennyt?

Huomaatte varmasti, kuinka tämä nostattaa minulle tunteita pintaan. Eilen mielenosoitusta seuratessani ja asiaa pohjamutia myöten miettiessäni en voinut kuin itkeä. Tuntuu tosi pahalta. Maanviljelijät on pakotettu yhä haasteellisempien olosuhteiden ohessa sairaalloiseen byrokratiaan ja tukiviidakkoon, jossa yksikin väärä tai myöhästynyt merkintä voi johtaa koko vuoden tulomenetykseen. Sitten kun viranomainen mokaa tuhatkertaisesti pahemmin, pitäisikin vain hyväksyä lämpimät pahoittelut ja that's it? Toivon sydämeni pohjasta, että ne ketkä pystyvät isoja peliliikkeitä päättämään ja tekemään maanviljelijöiden hyväksi, tekisivät ne nyt. Pipertelyt ei auta pätkääkään, tarvitaan oikeasti radikaaleja ratkaisuja.

Ja me, ketkä emme isoja kihoja ole, voimme olla kuin nämä kahvinpavut. Vaikka yksi papu on pieni ja vähän, yhdessä niistä kertyy nopeasti jo kulhollinen. Vaikka kauppareissulla saattaisikin tuntua siltä, ettei omilla valinnoilla ole merkitystä, kyllä niillä on. Meillä on tähän saakka käyty kaupassa fiiliksella, joskin suomalaiseen myönteisesti suhtautuen. Nyt siihen kuitenkin tulee muutos. Päätimme miehen kanssa, että meille ei osteta enää yhtäkään sellaista ulkomaalaista ruokatarviketta, jonka saisi kotimaisena. Maksakoon vaikka kuinka paljon enemmän, mieluummin tingitään ostosten määrästä.

Suosi suomalaista, joohan!


8.3.2016

Myö emännät

Onko teillä juhlittu naistenpäivää? Meillä ei varsinaisesti, mutta sain tänään päivävieraiksi emäntiä kaksin kappalein, siskoni ja yhteisen ystävämme sekä pienen siskonpoikani. Oli niin kiva höpötellä ja herkutella porukalla! Teimme yhdessä myös kauppareissun - marketissa seurailimme kukkaset kädessä vaeltavia miehiä ja mietimme, millaiselle naiselle mikin kimppu oli menossa. Vitsailimme myös omien miestemme aktiivisuudesta ja veikkailimme, muistaisivatko nämä päivää ollenkaan. En lotonnut oman pojuni puolesta, sillä en oikein itsekään miellä päivää erityisen juhlittavaksi. Mutta niinpähän tuo vain töistä tullessaan ojensi minulle kimpun vaaleanpunaisia ruusuja, niin suloista! ♥ Pikkuisen jo hämärsi kun näitä kuvia räpsin, mutta vienosta rakeisuudesta huolimatta huomaa, kuinka kauniisti kukat piristävät kotia.

Minä viettelen parasta aikaa hiihtolomaa. Viime viikonloppu oli supersosiaalinen ja tällekin viikolle riittänee kohtaamisia. Yritän kuitenkin pitää päivät mahdollisimman paljon ohjelmattomina, jotta olisi oikeasti aikaa tyhjentää päätä ja höllätä kehoa. Arki kutistaa luovuutta, ja sen haluaisin nyt loman aikana taas tavoittaa. Katsotaan, riittääkö viikko siihen! Ensi kuussa on myyjäistouhuja tiedossa, kun osallistun huhtikuun alussa Mansen blogikirppikselle ja paria viikkoa myöhemmin Kuopion kaksipäiväiseen Designmarketiin. Niitä varten riittää esivalmisteluja, joihin pitäisi myös jo alkaa orientoitumaan.

Iloista päivää kaikille ihanille emännille!


2.3.2016

Day by day

Päämäärätön kuvien käsittely tietokoneella on ollut hyvää tekemistä näinä päivinä, kun ei ole saanut oikein mitään muuta tähdellistä aikaiseksi. Näiden kuvien aiheeksi otin vielä vihreänä sitkuttelevan huonekuusen ja näkymän vierashuoneesta olkkariin päin.

Menneeseen viikkoon on mahtunut jos minkälaista tunteiden skaalaa. Kiitos kaikille teille ihanille, jotka kommentoitte edelliseen postaukseeni! ♥ Olo on nyt jo tasaantunut, vaikka edelleen tuntuu epäreilulta. Jälkikasvu on vieraillut ukin luona tiheään ja tässä on ehtinyt olla niin hyviä kuin huonojakin tilanteita. Vielä ei voi tuudittautua positiivisiin fiiliksiin, vaan kaikkeen täytyy varautua ja elää vain hetki kerrallaan.

Vielä pitäisi jaksaa kaksi päivää töissä, ja sitten pääsemme hiihtolomailemaan. Tulee tarpeeseen. Heti lauantaina meillä on vanhojen luokkakavereiden kanssa luokkakokous, joka irrottanee ajatukset hetkeksi muuhun. Olen järjestämässä kokousteluita, joten olen ylivarovaisesti koittanut väistellä influenssapöpöjä - lähipiirissä se on jo jyllännyt tovisen. Lomatavoitteenani on vain latautua, sillä tällä kertaa meillä ei ole tarkoitus erityisemmin reissuilla. Kelkkailemaan jos nohevoituisi, niin siinä olisi jo kylliksi aktiviteettia. Joko te olette jo lomailleet vai onko loma vielä edessä? Kiva olisi kuulla teidänkin puuhistanne. ♥

Aurinkoista loppuviikkoa!


25.2.2016

Kiitollinenko?

Kunpa pankkikortin häviäminen ja puhelimen hajoaminen olisivat jääneet tämän viikon ainoiksi takaiskuiksi. Edellisen postaukseni hyvän viikon aihe tuntuu nyt jopa ärsyttävän ilakoivalta. Miksikö? 

Täällä tapahtui toissapäivänä kamala onnettomuus. Takaapäin ajanut auto ajoi aamukävelyllä olleen ukkimme ja hänen tyttökaverinsa päälle. Jalkakäytävällä. Kovalla vauhdilla. Ukki joutui sairaalaan ja lähes kymmenen vuoden ajan elämässämme ollut varamummo menehtyi. Surun keskellä olen todella vihainen. Ei näin voi tapahtua. Ei näin saa tapahtua! On hirveän ristiriitaista olla kiitollinen ukin hengissä pysymisestä kun hänen kanssaan arkensa jakanutta kaveria ei enää ole. Niin väärin. Niin turha ja epäoikeudenmukainen onnettomuus! :'( Toivon sydämeni pohjasta, että yhdeksänkymppinen ukkimme vielä kuntoutuisi tolpilleen ja saisi elämänilonsa säilytettyä. ♥

En ole kertonut teille, että lähipiirissämme sattui myös toinen paha onnettomuus, tasan kolme viikkoa ennen tätä. Siinä ei onneksi ihmishenkiä mennyt, mutta jälki oli karua. Tuntuu epätodelliselta, miten ennalta-arvaamattomasti ja silmänräpäyksessä kaikki voi muuttua. Tällä hetkellä taidan olla maailmalle todella vihainen, enkä ole pystynyt ristimään käsiä yläkertaan päin ollenkaan. 

Ajatukset kiertävät myllyn lailla samaa kiertorataa ja olen viime päivät potenut pistävää pääkipua. Hitto, miten silmittömän epäreilua elämä on! Pakko tästä on jotenkin nousta eteenpäin. Onneksi meillä on suuri ja tiivis lähisuku jakamassa tapahtuneita.

Sellaista tänne. Pitäkää huolta toisistanne älkääkä jättäkö toiseen päivään vierailuja, jotka voisitte tehdä jo tänään. Tämä päivä voi olla viimeinen.


21.2.2016

What a week!

Kylläpä voi sanoa, että takana on tosi mukava viikko. ♥ Mukavaksi sen ovat tehneet sosiaaliset kohtaamiset ja piristävät pikkutapahtumat. Sain viikolla kylään ystävän, jonka viime vierailusta oli yli vuosi aikaa. Kuvissa esiintyvät neilikat (joista mies oli ensin ajatellut, että "Onpa pieniä ruusuja...") ovat hänen tuomiaan. Turisimme pitkän kaavan mukaan ruokailun ja kahvittelun ohessa ja uppouduimme myös nojatuoleihin takkatulen ääreen. Vastaavia illanistujaisia pitäisi ehdottomasti olla enemmän!

Toissapäivänä keräännyimme serkkukolmikolla siskoni kestitettäväksi ja siellä hurahti myös reilusti aikaa. Viime vuosina on sukuun alkanut tupsahdella uutta sukupolvea, joten mukana olivat myös pienet pikkuserkut toisiinsa tutustumassa. Huomaan tässä välissä olleen kauden, kun kukin on hötäkässä rakentanut omaa elämäänsä ja yhteydenpito on jäänyt vähemmälle. Ilolla kuitenkin havaitsen, että suku- ja erityisesti serkkukohtaamiset ovat kuluneen vuosikierron aikana lisääntyneet. High five sille, verisiteitä tuleekin vaalia ja vain omasta suvusta löytyy sellaista historiaa ja samankaltaisuutta, jota ei muualla ole.

Eilenkin piletimme kahvittelujen merkeissä, kun juhlimme perheen kesken äitimme synttäreitä. Hän on innostunut instailemisesta, joten hankimme porukalla lahjaksi uutukaisen tabletin - nyt kuvapäivityksiä ei tarvitse tihrustaa enää vain pieneltä puhelinnäytöltä. :) 

Ja mitäs muuta... Eilen käynnistin moottorikelkkani ekaa kertaa tälle talvelle ja huristelin parinkymmenen kilometrin testiajot. Aivan yhtä kivaa kuin ennenkin! Reidet ja käsivarret tulivat jo pikkupyrähdyksestä kipeiksi, joten lisäajuille lienee tarvetta. Ajoreittini suuntautui miehen saliturnauksen katsomoon, pelasivat nimittäin paikallisesta jalkapallomestaruudesta. Voitto napsahti, jeij!

Tällä viikolla on myös töissä ollut spesiaaliohjelmaa, kun lukiossa on valta vaihtunut. Abit ovat pitäneet abiradiota, esitelleet taidokkaan freskonsa ja tulleet potkituiksi pois koulusta. Lukion kakkoset ovat ottaneet vallan ja tanssahdelleet tiensä katsojien sydämiin. Meidän lukio on tosi pieni, abeja taitaa olla viisi ja lukion kakkosia neljä. Pidot kuitenkin vain syventyvät pienellä porukalla, sillä penkkarit ja tanssit ovat aina koko koulun juhlia. Keräännymme aina pienimmistä isoimpiin katsomaan tunnin kestävää potkiaistapahtumaa ja ihastelemaan päivää myöhemmin tansseja. Tanssimassa meillä on perinteisesti myös abeja ja lukion ykkösiäkin, vaikka juhla on varsinaisesti kakkosten. Tänä vuonna vahvistuksia oli myös ysiltä sekä poikaystäväosastolta: pareja oli kaikkiaan kuusi. Muuvsit olivat tänä vuonna niin taidokkaita, että minun oli ihan pakko lähteä katsomaan ne toiseen kertaan myös iltanäytökseen. Niin ihana oli huokailla neitosten liehuvia helmoja ja pilke silmäkulmassaan jorailevia nuoria herroja.

Laskin myös hieman järkytyksellä, että omista tansseista (niistä ekoista, minäkin tanssin myös abivuonna) on jo yksitoista vuotta. Miten aika voi hurahtaa näin nopeasti? Tässä välissä on ehtinyt jo opiskella ammatin, olla töissä puolikkaan vuosikymmenen, löytää unelmiensa miehen, asua siellä ja täällä, rakentaa talon ja suunnitella seuraavaa. Vaikka vuosikymmen ei todellisuudessa ole hurjan pitkä aika, ehtii siinä tapahtua yhtä ja toista. Ihan pakko oli näitä miettiessä kaivaa vanhoja kuva-albumeita esille ja viettää nostalgiahetkinen. Voi muistot sentään!

Huomaan, että täällä on nyt pientä puheripulia havaittavissa, kun en ole ehtinyt postailemaan koko viikolla. No, ehkä kestänette nämä ei-sisustukselliset kuulumiset! :) Elämä näyttää olevan kivaa, kun se sisältää sopivassa suhteessa tasaista arkea, sosiaalisia kontakteja, tavallisuudesta poikkeavia tapahtumia, aktiivista tekemistä, kaihoisia muistoja, toiveikkaita unelmia tulevaisuudesta ja nykyhetken vaalimista. ♥

Sisustuksellisia etenemisiä täällä on kuitenkin tapahtunut yhden pienen, mutta loistavan DIY-idean verran. Prototyyppi jo valmistui vähän aiemmin ja eilen sain osaset varsinaista toteutusta varten. Ensi viikolla tulee valmiimpaa, jos ehdin puuhailemaan.

Mites teillä on viikko sujunut? Tuiskuista sunnuntaita!


14.2.2016

You're Awesome

Minulta kun sattuneesta syystä löytyy kehystettyjä printtejä parikymmentä kappaletta, on niistä helppo nostaa esille aina kuhunkin hetkeen ja mielentilaan sopivin. Yleensä näkösällä on vain muutama kehys, loput odottavat vuoroaan työhuoneessa siistissä pinkassa.

Ystävänpäiväksi poimin esille tarkoituksella A-julisteen, koska awesome kuvaa sanana täydellisesti kaikkia hyviä ystäviäni ja teitä blogikamuja. ♥ Printti näkyy työhuoneesta, tuosta pianon vierestä, niin olohuoneeseen kuin keittiöönkin.

Ystävänpäivänä on tapana luritella aiheesta kaunis jos toinenkin sana. Itselläni on aina ollut yksi toteamus ylitse muiden, joka kuvaa hauskasti ja suoraan olennaisen. Olen varmasti kertonut sen aiemminkin, mutta tässä se taas tulee:

Ystävyys on kuin pissi housussa. 
Kaikki sen näkevät, 
mutta vain itse tunnet, kuinka se lämmittää.

Suloista ystävänpäivää! ♥


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...