Päiväni Kipana

Olen saanut viime aikoina kasan haasteita, mutta olen tarttunut niihin luvattoman huonosti. Nyt ajattelin ryhdistäytyä ja toteuttaa yhden Syhiltä saadun. Kyseessä on murrehaaste, johon on yhdistetty elementiksi kertoa omasta päivästään. 

Minun rakas kotimurteeni on savo, jota viännettään ja kiännettään eri tavoin meidän savolaistenkin keskuudessa. Minun savoni on yleiskielisempää kuin perinteisten jäpäkyörien: lisäkonsonantteja siinä on kyllä yllin kyllin, mutta kaikkia vokaalivääntelyitä ei minun suustani kuulu. Jos siis joku savolaistoveri sattuu tämän postauksen lukaisemaan, voi tämä olla hyvinkin eri mieltä sanojen kirjoitusasusta. Tämän postauksen olen kuitenkin pyrkinyt tekemään juuri niillä sanoin kuin itse puhun. Hirveä houkutus ja jopa taipumus oli väännellä sanat umpisavoksi, mutta yritin pysyä oman suuni linjalla.

Normaalipuheessani lisään siis tuplakonsonantteja sanoihin ihan systemaattisesti. Sanojen keskellä olevia d-kirjaimia en käytä ollenkaan (kaaduin → kaavuin, viedä → viijjä), mutta vokaaleja en ihan älyttömästi muuttele (kaapista ei välttämättä tule minun puheessani kuappia). Huomaan puhetyylini hieman vaihtelevan sen suhteen, kuinka vanha keskustelukumppani on kyseessä - ukkien ja mummojen kanssa käytössä on koko osaamani viäntelyrepertuaari. Tosin, jos on höveli päivä, saatan väännellä savoa ihan kunnolla, ihan vain huvikseni.

Ja niin, mikäs se Kipa olikaan? No minun lempinimeni! Se on perua ajoilta, jolloin pikkuveljeni vasta opetteli puhumaan ja Kristiina oli liian vaikea sanoa. Silloin kehittelimme Kipan, ja tuo lempinimi on säilynyt minulla hyvin vahvasti elämässä mukana. Oikeastaan kukaan läheisistäni ihmisistä ei kutsu minua Kristiinaksi, vaan kaikille olen Kipa. Myös työkavereille, vanhoille koulukavereille kuin Jyväskylän entisille opiskelutovereillekin.

Mutta olkaas hyvä, tässä savolaisittain selostusta Kipan päivästä:

----

Arkena minun herätyskello soi kuuvvelta. Heti kun oon heränny, rutistelen vielä isänttee pikkusen aikkoo ja sitten lähen aamutoimille. Syömisseen, hiustenlaittoon ja meikkaantumisseen mennee puolistuntinen, jonka jäläkkeen käyn vielä kymmenen minnuuttia isännän kylessä kiinni. Sitten vielä noppeet loppulaitot ja takki piälle. Vähän ennen kun kipsuttelen ovesta ulos, käyn rutistamassa isänttee ulukokenkineni vielä kolomannen kerran, antamassa lähtöpusun ja toivottamassa hyvät päivät ja turvalliset matkat. Sitten pomppoon Tiinun kyyttiin ja matka työmaalle alakkaa. Niin, meijjän autoillahan on nimet, minulla Tiinu ja isännällä Taavetti.

Koululla oon ylleensä kahtakymmentä vaille kaheksan. Siinä kerkkii mukavasti juuvva aamukahvit ja vaihella muitten opettajien kanssa kuulumiset. Jos en ennen kahekssoo kämytä isännälle tai teksttoo, että oon perillä, se ruppee kyselemmään perrään jotta ajoinko matkalla ojjaan. Pittää siis aina muisttoo ilimotella itesttään. Töitä minulla on ylleensä vaille kahtteen asti, perjantaisin kahtteentoista. Koska oon erityisopettaja, pien oppilaille ylleensä äikkee, matikkoo, enkkua ja puheopetusta. Alakupäivästä on pienemppiin tunnit, loppupäivä kulluu isomppiin oppilaitten kanssa. Päivä rytmittyy oppitunttiin mukkaan, ja joka välitunti on hilipastava alakerttaan kahville. Meillä on huippu työporukka, siellä kuulkkees kutkatusta riittää!

Tänä vuonna oon pyrkiny lähtemmään töistä suht ajoissa tuntien jäläkkeen, ja siinä oonnii onnistunu meleko hyvin. Takasin kotona oon ylleensä viimesttään kolomelta, ellei päivä oo jatkunu palaverilla tai käynnillä minun vanhemppiin luo. Tai oikkeestaan äitin luo, issee niän jo monesti viikolla, kun sekkiin on koolulla töissä.

Kotona kerkkiin alotella ruuvvantekemistä ennen kun isäntä tulloo kottiin. Siinä samalla monesti raikkoon paikat kunttoon. Jotenniin sitä ei vaan ossoo renttootua, jos tavarat on jiäny sikinsokin tai murusia pöyvälle. Isäntä kun tulloo, niin sitten myö lastattaan ruuvvat tarjottimelle ja syyvvään sohvalla. Kyllä, vaikka meillä on uppee ruokapöytä, meijjän arjen luksusta on töitten jäläkkeen laittaa telekkari tulille ja mussuttoo sen eessä. Aijemmin meijjän vakiosarja oli How I Met Your Mother, mutta nyt uusia jaksoja ootellessa on jootunu keksimmään vaihtoehtosta katottavvoo.

Ruuvvan jäläkkeen meijjän ehoton jatko-ohjelma on päiväkahvit. Ylleensä myö keitellään niitä vuoropäivin. Kahvin kylessä pittää saaha suuhun jottain hyvvee, monesti jottain suklaista. Kahvien jäläkkeen päiväohjelmassa saattaa sitten olla vaihtelevuutta, joskus on kaapallakäyntiä tai urhheilua, joskus ollaan sitten vaan ihan kotona. Sillon tällön repästtään ja käyvvään elokuvissa tai syömässä kaupungilla. Meijän sosiaalissuus painottuu enemmän viikonloppuihin kun arkkeen, kun tiällä Iisalamessa ee niin semmosia kavereita oo, jotka ois niin väliks. Monesti sitten viikonloppusin humputellaan kavereilla ja sukulaisissa ja käyvvään istuksimassa kotipitäjän paikallisessa. Ellei siis olla isännän pelimenoilla tai piätetty lähttee käymmään isommassa kaupungissa.

Iltasin myö valavottaan pitemppään kun pitäs. Vaikka minulla on aamuherätys aina kuuvvelta oottamassa, voi hyvinnii olla mahollista, että puoliltaöin vielä ollaan herreillä. Tänä talavena myö ollaan saanottu aika paljon, joten monena iltana kuulluu löylyttelyt meijjän ohjelmmaan. Sen jäläkkeen sitten suomalaisseen tappaan iltapalloo ja telekkarin kahtomista. Vaikka oon saattanu aiemmin päivällä kuvata ja kirjottaa blogipostauksen, illalla vielä käyn konneella kahtelemassa muitten bloggareitten kuulumisia. Iltasin myö köllötellään höpötellen usseempi tunti vierekkäin joko sohvalla tai petissä ennen kun ruvettaan nukkummaan.

----

Siinäpäs oli Kipan tavallinen arkipäivä, mahtoi olla työlästä lukea. :) Puhuttuna savo on hidas murre. Meille pitää antaa aikaa siihen, että saadaan asiamme sanotuksi. Jyväskylän opiskeluvuosina tunsin välillä suurta tuskaa, kun muiden kanssaopiskelijoiden keskustelurytmi on rutkasti nopeampi kuin omani. Siitä jopa hieman sisuuntuneena olen aikuisiällä yhä enemmän ja enemmän pitänyt huolta siitä, että savo säilyy puheessani.

Yhden murteeseen liittyvän Jyväskylä-muiston haluan teille kertoa. Meillä kun kuului opintoihin myös puheviestinnän kursseja, joilla pidettiin esitelmiä vaihtelevista aiheista. Erään kerran, kun IRC-galleria oli vielä hot, pidin esitelmää nettimaailman lieveilmiöistä. Selitin kuuntelijoille, kuinka on tärkeää huolehtia siitä, että tapaa uuden tuttavuuden julkisella paikalla. Noh, kirjoitettuna se menee noin, mutta minun suustani kuului seuraavaa: "On tärkkeetä huolehtia siitä, että tappaa uuven tutun julukisella paikalla". Enhän minä itse lauseen koomisuutta edes tajunnut, ennen kuin puheen jälkeen opiskelutovereiden palautekeskustelussa tyrskähdeltiin sille, että Kipa se tappaa uudet tutut heti kättelyyn ja kaikkien edessä.

Töissä joudun lähes päivittäin kiinnittämään oppilaiden kanssa huomiota puhekielisiin ilmaisuihin. Etenkin äidinkielen aineista löytyy jatkuvasti savolaisia sanoja ja ilmaisuja, joita oppilaat eivät hyvällä tahdollakaan vielä osaa tunnistaa. Oikeastaan voisi todeta, että vahvalla murreseudulla elävien lasten ensimmäinen vieras kieli ei ole englanti, vaan kirjakieli. Esimerkiksi Keski-Suomen kouluissa työskennellessäni ei tällaisiin asioihin tarvinnut kiinnittää huomiota, mutta täällä Savossa kylläkin. Vaikka aineet tulee kirjoittaa kirjakielellä, yritän muuten opetuksessani ja tuntikeskusteluissa viljellä savoa niin paljon kuin mahdollista. Ja kyllä, monesti korjailen ja huomauttelen isännänkin puhetta savolaisemmaksi!

Tämä haaste oli mielestäni kiva, omakohtainen (kuten tämän postauksen pitkistä murresepustuksistani käy ilmi) ja sopivasti bloggarin taustoja valottava. Tarkoitus on heittää haaste eteenpäin, ja haluaisinkin kovasti tietää, miltä seuraavien bloggaajien murre kuulostaa:

Eeva - Villa Metsätähti

Laura - HeinässäHeiluvassa

Jenna - With all my love

Nino - Kotikolonen

Emilia - Valontalo

Jos päätätte lähteä haasteeseen mukaan, voitte valita kerrotteko omasta päivästänne vaiko jostain muusta aiheesta. Päivästännekin olisi kyllä kiva kuulla. :) Tämän haasteen voi toki napata kuka tahansa muukin matkaan - se olisi jopa suotavaa!

P.S. Tämän postauksen kuvituksessa olivat apuna pikkusiskoni koirat Onni ja Sulo. Kuvat ovat eiliseltä, jolloin kokoonnuimme tyttöporukalla viettämään hiihtolomapäivää siskoni luokse. Heidän uudessa hirsitalossaan on nyt näillä ihanan pöhelöillä kultaisillanoutajillakin tilaa temmeltää.