12.3.2014

Banneria funtsien

Olen viime aikoina mietiskellyt blogin banneria. Tuntuu, että sen suhteen olisi hyvä pikkuisen uudistua. Olen vain joissakin asioissa turkasen kyvytön muuttamaan sellaista, joka on tuttu ja turvallinen. Banneriin olen kuitenkin nyt uhrannut tarpeeksi monta ajatusta, joten se saa nyt vaihtua.

Huomasitte ehkä, että vähän aikaa tuossa ylhäällä olikin jo väliversio. Sekin kuitenkin alkoi tuntumaan tunkkaiselta heti alkuunsa. Ehkäpä näin kevään myötä blogiinkin haluaa raikasta fiilistä. Kävin itseni kanssa naurettavan paljon mittailuja siitä, jättääkö banneriksi vain blogin nimi vai lisätäkö siihen myös kuvia - nykyisin näkyy olevan blogistaniassa trendinä taiteilla blogin nimi jollain kauniilla fontilla ja that's it. Päädyin omalla kohdalla kuitenkin siihen, että kuvia on hyvä olla. Vaikka pelkät tekstibanneritkin ovat kauniita, tykkään vierailla (etenkin itselle uusissa) blogeissa, joissa näkee heti bannerista vinkkiä kodin ulkoasusta.

Olen Deko 133 -blogin taipaleella kuljettanut bannerissa tekstiä "Talo rakennetaan käsin, mutta koti tehdään sydämellä." Sitä tuttuudenkaipuinen persoonani meinasi tunkea mukaan nytkin, mutta sai toppuuteltua itseään. Ehkäpä tekstin voi ujuttaa jonnekin muualle, sivulle tai vastaavaan. Blogin nimen nostin ylemmäksi ja alapuolelle kokosin omia lempparikuviani. Fontista tein tuollaisen käsinvedetyn näköisen, kapeamman kuin aiemmin (isännän mielestä liian kapean). Ainakin omaa silmään se näyttää kivalta, omanlaiselta. Katsotaan, kuinka kauan tämä banneri säilyy sivun ylälaidassa ja millä aikajänteellä siihen tulee muutoksia. Se jäi vielä itseä mietityttämään, olisiko banneriin kursinut blogin ydinaiheita (esimerkiksi home, life, interior), mutta se uudistus sai toistaiseksi jäädä muhimaan. Onneksi tämä ei ole niin vakavaa. :)

P.S. Lumet ovat hujahtaneet tänään melkein kokonaan pois! Tuuli on kuitenkin aivan kamalan kova. Pää jyllää nyt maan paljastuttua aivan ylikierroksilla pihasuunnitelmien suhteen!

10 kommenttia:

  1. Tuo on oikein hyvä banneri! Minäkin tekisin muutoksia, jos vain osaisin...öhhöömm! Kerran yritin jotain ja laitoin ulkoasuvalikossa täpän johonkin ruutuun ja sen jälkeen mun blogin bannerin säädöt ei ole olleet entisellään. En tiedä mitä kävi vaikka palautin kaikki ennalleen. Eli en saa tuollaista tekstin ja kuvan yhdistelmää enää millään vaikka haluaisinkin...Tai sitten olen vaan todella nörtti enkä tajua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se on kyllä turhauttavaa jos mökeltää, on nimittäin välillä itselläkin meinannut käydä köpelösti Bloggerin kanssa! Bannerin tein kokonaan kuvana, eli siis myös teksti on muokattu kuvankäsittelyohjelmalla osaksi kuvaa - helpompi mallata sitten tänne blogiin. :)

      Poista
  2. Tykkään kovasti uudesta banneristasi! Tyylikäs, selkeä ja kaunis:)!

    VastaaPoista
  3. Uusi banneri on tosi mukava :) Mä kanssa tykkään blogien banneri kuvista (saa tosiaan kuvan minkälaisesta kodista ym. kirjoitetaan).
    Mukavaa keskiviikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna! :) Keskiviikkoa en enää ehdi toivottaa, mutta mukavaa viikonloppua kylläkin!

      Poista
  4. Hieno on uusi banneri! Samoja pohdintoja täällä käyty viimeiset pari kuukautta. Lähetähän sitä energiaa vähän tännekin saamattomuuden tilalle, niin saan omankin muutoksen joskus tehtyä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Henna! :) Tsing, telepaattinen energiapläjäys lähetetty, eiköhän sitä vaan Daaliatielläkin kohta keiku uusi banneri! ;)

      Poista
  5. Tykkään bannereista, joista näkee silmäilemällä blogin tyylin. Uusi banneri on oikein onnistunut sen suhteen. Tykkään myös tuosta fontista, vaikkakin käsinkirjoitettua fonttia on ihan joka tuutissa, mutta tuo sinun oma näyttää siltä, että voisi ollakin omaa käsialaasi :) Lisäksi olen tykännyt sloganistasi, joten ota se taas ensikerralla bannerinvaihdossa takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Syhi! :) Täsmälleen haluamaani fonttia en aluksi löytänyt, joten yhdistelin sitten palasia useammasta ja loput fiksaukset piirsin itse - pienestäkin voi siis tehdä monimutkaista. :D Slogan on nakutettu tiukasti korvan taakse, eiköhän se sieltä jossain vaiheessa taas esiin pomppaa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...