25.5.2016

Puusavottaa

Moikka! Haluaisitteko kurkistaa meidän raksalle? Siellä on nyt parin viikon sisään savotoitu puuhommissa ja hieman alkaa jo tontti selkiintyä ja rakennusten paikat hahmottua. Otetaanpas siis vilkaisu tämänhetkisiin tunnelmiin. Aloitetaan näkymästä, jossa on jo vanha ajoura valmiina ja josta todennäköisesti tuleva pihatiekin tulee kaartamaan:

Eikö vielä kunnolla hahmotu? No, lähemmäksi sitten! :)



Ja vielä...

Jep, talonpaikkaa on nyt raivattu auki ja kaadetut puut on jo pilkottu halkokasoiksi. Rannassa ja talonpaikan vasemmalla puolella riittää vielä hommia, mutta niiden suhteen ei tarvitse hötkyillä. Tähän hetkeen riittää, kun rakennusalue on siistimpi. Kaataa ja pätkii muita sitten myöhemmin, ajan kanssa. Tosin muutamia isoja kuusia on vielä kaatolistalla, sillä niiden juuret eivät näytä olevan maassa erityisen tiukassa - en halua meidän joutuvan siihen tilanteeseen, että liian lähelle jätetty jättiläispuu mätkähtää jossain myräkässä raksan keskelle.



Pötkähtäneistä puista tuli massiivisia risukasoja, mutta ne ovat enää muisto vain. Viime lauantaina tuli kuin tilauksesta sadekeli, joten pakkohan silloin oli useampi risurovio sytytellä. Tontilla on vanhojen harvennusten myötä jo maatumispistettä kolkuttelevia entisiä karahkapinoja, joten niiden selvittelyssä on ollut vähän extrahommaa - tähän saumaan nekin on kuitenkin järkevin siivota ja poltella pois kuin jättää projekti tuonnemmaksi.

Tässä puusavottahommassa talkoilemassa ovat olleet vanhempani, jotka ovat hoitaneet oikeat savottahommat - itsehän sitä ei osaa olla muuta kuin assistentin roolissa. :) Seuraavaksi pitäisi vielä kerätä ympäri tiluksia olevat halkokasat yhteen paikkaan ja pinota ne kuivumaan. Maa on paikoin kiviryteikköä, joten vähän jännittää, miten kuljetusoperaatio sujuu. Omassa päässäni olin aikatauluttanut puusavotan kesäkuulle, joten nyt ollaan periaatteessa kuukausi siitä etuajassa. Hyvä juttu, parempi näin!

Jonkin verran on tullut lyötyä jo nurkkakeppejä maahan ja mittailtua etäisyyksiä. Tontti jakautuu korkeuseroiltaan ylä- ja alapihaan aika hauskasti. Yläpihalle tulee sijoittumaan talo, autokatos ja pieni etupiha. Alapihalle taas keskittynevät varsinaiset ajanviettotoiminnot - korkeuserojen ja valitun talomallin ansiosta hengailusijainti tulee olemaan hyvin suojainen.

Ja mitäs seuraavaksi? En suoraan sanottuna tiedä! Mikään kiire ei ole, joten voi olla, että raksa viettää puupinojen tekemisen jälkeen kesän hiljaiseloa, todennäköisesti tulevan talvenkin. Taloudellisesti ei ole järkevää hötkyillä uudessa projektissa eteenpäin, ennen kuin entinen talo on myyty. Ja myyntiähän me emme ole osanneet vielä oikein mitenkään hahmotella. On niin hankala miettiä sitä oikeaa ajankohtaa myyntiinlaiton ajankohdalle, kun markkinat tuntuvat olevat täällä Iisalmen perillä vielä melko kohmeessa. Pihallakin olisi vielä selkeitä fiksauskohteita (taisin luetella niitä edellisessä postauksessa), ennen kuin suostun ajattelemaankaan myyntikuvien ottamista. Joten nou stress, tuusaillaan rauhassa pikkuväkerryksiä eikä yritetäkään haukata liian suuria paloja kerralla.




Mitä tulee ajankäyttöön, niin vähänkö on ollut taas hujakkaa. Tietokonetta olen aukonut muistaakseni edellisen kerran viime postausta kirjoittaessani, eli viime viikon torstaina. Voitteko kuvitella! Aika on kulunut Rautavaaran tonttimaisemissa ja Iisalmen pihalla, sisällä on ehtinyt vain pyörähtää pakollisimpien asioiden verran. On tämä kyllä ollut vauhdista huolimatta kivaakin - hommat ovat mieleisiä ja keli on suosinut. Ja kyllä, myös sateisena risunpolttolauantaina; en ole koskaan ollut niin läpimärkä, mutta siitäkin huolimatta urakka oli hauska.

Kouluvuosi päättyy ensi viikolla joten tässä on menossa palkkatöissäkin melkoinen loppukiri. Iltapäiväpalavereita ja venyviä päiviä on tiedossa vielä useampia. Tein pari viikkoa sitten itselleni perinteisen kevättöiden listan asioista, jotka minun pitäisi työnkuvassani kunnialla hoitaa ennen todistustenjakoa. Huh, aluksi tuntui, etten millään ehdi hoitaa kaikkea, mutta systemaattisella tekemisellä tuo näyttääkin jo mahdolliselta. Voitte olla varmoja, että ensi viikon lauantaina eräs erityisope huokaisee ja kovaa. Lomassa parhaalta tuntuu tällä hetkellä se, että saan arkipäiviini ruhtinaalliset yhdeksän tuntia vapaata touhuamisaikaa! :)

Mukavaa keskiviikkoiltaa!

P.S. Vähänkö tulee nostalginen olo raksa-aiheesta kirjoitellessa. Aivan kuin palaisi blogin syntysijoille: raksabloginahan tämä vuonna 2012 alkoi. Nyt tosin nokialaisen kapulakännykän kuvat ovat astetta parempia iPhone-otoksia. Järjestelmäkameraa en näiden kuvien vuoksi tontille töytyyttänyt, mutta eiköhän me kännykkälaadullakin pärjätä!


15 kommenttia:

  1. Hieno tontti teillä. Seuraan mielenkiinnolla rakentamis urakkaanne!

    VastaaPoista
  2. Wautsi wau! Aikamoinen tontti !!

    VastaaPoista
  3. Oi, tulee ihan omat raksa-ajat mieleen. Puiden kaadolla aloitettiin ja olihan siinä hommaa :D

    Kauniilla paikalla, upea rantakin näkyy kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hommaa tosiaan riittää! Yritän olla vielä ajattelematta varsinaisia raksatohinoita näiden puujuttujen jälkeen, voi olla että edellisen projektin työmäärä leviää mieleen turhan voimakkaasti.. :') Ranta on kyllä huippu juttu, pitäisikin joskus mitata paljonko tuota omaa rantaviivaa on.. On sitä jokunen metri.. :)

      Poista
  4. Oi miten ihana rakennuspaikka. Onnea uudelle projektille ♥

    VastaaPoista
  5. Oi miten ihana rakennuspaikka. Onnea uudelle projektille ♥

    VastaaPoista
  6. Mie vain tuijotan tuota maisemaa...huoh <3

    Tsemppiä urakkaan. Ja puusavottaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannan puiden suhteen haluan tarkasti mietittävän, mitä kaadetaan ja mitä ei.. En halua maisemasta liian paljasta, joten vielä en ole uskaltanut päästää ketään järvinäkymää avaamaan.. :') No, ajan kanssa sitten!

      Poista
  7. Siis mitämitä! Olen ihan pihalla, kun olen niin vähän ehtinyt lukemaan blogeja viime aikoina. Te rakennatte uutta taloa??? :) Miten tässä näin kävi. Täytyypäs kahlata postauksia taaksepäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jemina! <3 Joo, lokakuussa tontti hankittiin ja vähän aloitellaan tänä kesänä. Ensi vuonna vasta laajemmin. 2012-2013 rakennetussa talossa asutaan edelleen, mutta pikkuhiljaa suunnitellaan uutta projektia.. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...