13.4.2017

Raksakurkistus

Edellisessä postauksessa pysyttiin kuvakulmien osalta pääsääntöisesti mökin ulkopuolella, mutta nyt ajattelin näyttää teille kurkistuksen sisälle, missä tuvan seinien panelointi alkaa valmistua. Meillehän tulivat seinät valmiiksi levytettynä, mutta alakerran halusimme maalaamisen sijaan paneloida mökkimäisemmäksi. Levyjä ei oikeasti paneelien alla tarvittaisi, mutta ne sovittiin mökkipakettiin ennen kuin päätös lopullisista seinäpinnoista oli kehittynyt. Paneeleille emme tämän vuoksi tehneet perinteiseen tapaan koolausta, vaan ne on kiinnitetty paikalleen liimaamalla ja niittaamalla: näin säästämme tupaa pienentymästä useammalla sentillä.

Alkuperäisenä ajatuksena oli etsiä mahdollisimman leveää lautapaneelia, mutta valikoimia kartoittaessa kävi selväksi, että joko vaihtoehtoja ei löytynyt ollenkaan tai sitten ne harvat löytyneet huitelivat hinnoiltaan liian korkealla. Laajensimme etsintää sitten myös MDF-versioihin, minkä myötä löytyi tämä superleveä Cellon paneeli. Leveys huitelee pari milliä päälle 20 sentissä ja kokonaisuus näyttää nyt juuri siltä kuin kuvittelin.

Piirtelin viime viikolla seinään keittiötason ja parviportaiden ääriviivoja. Tila on niiden suhteen todella nafti, joten portaita tehdessä saa laskea millejä kerran jos toisenkin. Tarkoitus olisi, että timpuri askartelisi ylösnousua ensi viikolla. Portaita varten pitää parven läpimenoaukkoon tehdä yksi uusi porrastasanne, jotta kokonaisuus saadaan toimimaan.

Mitä tulee askarteluihin, niin hommia saa tehdä todella tiiviisti. Kun muita säilytystiloja ei ole, on pikkuinen tupa täynnä työvälineitä ja materiaaleja. Onneksi labyrintti alkaa jo pikkuhiljaa väljentymään, kun pinot purkautuvat seinä- ja kattopinnoille.

Tämän yläpuolen kuvan omistan miehelleni. Kuva termostaatista. :') Laitteessa on kosketusnäyttö, joten eikö silloin ole kyse jo hifistelemisestä?

Pesutilojen ovella oli näitä kuvia ottaessani pysähtymiskielto, sillä viimeinenkin vesieristyskerros oli kuivumassa. On se vaan mukavaa, kun tilat alkavat muuttua valmiimmiksi! Pesutiloissa saimme mylskätä tovin jos toisenkin, sillä päädyimme muun muassa purkamaan saunan väliseinää, jotta saimme rakenneltua enemmän tilaa piipulle ja kiukaalle. Myös sisäkattojen rakentelemisessa meni hetkinen. 

Nyt pitäisi päättää lopullinen pintamateriaali märkätilojen lattioihin ja pesuhuoneen seiniin. Olen jostain syystä täysin laattavastainen enkä haluaisi tänne yhtäkään laattaa. Yhtenä vaihtoehtona on ollut mielessä mikrosementti, mutta rinnalle on noussut myös rappaaminen. Siis että pinnat toteutettaisiin samalla idealla kuin Iisalmen kodin feikkibetoniseinät, mutta märkätilaan sopivilla materiaaleilla. Seinissä tuo menetelmä menisi heittämällä, mutta lattian osalta haasteena on kulutuksen kestäminen. Voi olla, että siihen ratkaisuna olisi kuituvahvistettu tasoite. Let's see, vain sen tiedän varmasti nyt, että mökin pesuosastolla irroitellaan hieman eikä pinnoissa tulla näkemään ihan perusjanttereiden ratkaisuja. :)

Saunasta on tulossa mahdollisimman tumma. Leveä paneeli oli sinnekin hakusessa ja kun näimme tämän piiluhirsiversion, emme osanneet muuta miettiäkään. Tuon kun saa sävytettyä mahdollisimman hiilenmustaksi, niin näyttääpä mukavalta!

Sellainen kurkistus. Hurjasti on vielä tekemistä, mutta nyt ehkä jo alkaa melkein tuntua loppusuoralta. Siis että mökkiraksa ei ole enää vain hallitsematon möykky erilaisia tekemisiä ja selvittelemisiä, vaan että käsillä olevia vaiheita pystyy jo paremmin hahmottamaan.

Hauskaa pääsiäislomaa!


8 kommenttia:

  1. Vau, olette kyllä jo pitkällä siellä. Kiva lukea näitä teidän ratkaisuja, sillä osittain samoja olen meidän pihasaunaan miettinyt.

    VastaaPoista
  2. Hyvältä teidän työmaalla näyttää. Ihana tuo piiluhirsi, tuo tuulahduksen menneestä ja sopii hyvin mökkisaunaan/pihasaunaan. Ja, tuo musta on varmaan hieno. Odotan lopputulosta!
    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa kuinka hommat on edennyt 🤗 varmasti itselläkin hyvä mieli kun paljon selkeämpää ja haaveet käy toteen ❤ hyvältä näyttää 😍

    Mukavaa pääsiäistä! 🐣

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo piiluhirsi! Täytyykin näyttää V:lle sitä, meillä kun on tiedossa lähitulevaisuudessa mökin pihasaunan täysremontti :)

    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  5. Teillä näyttää jo todella hyvältä, tyylikkäät valinnat sekä tuvan että saunan seiniin! Aivan mahtavaa, kun alkaa olla jo noin hyvällä mallilla, pian olet sisustelemassa. <3

    Oikein ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  6. Ihana vaihe teillä siellä, kun kaikki suunnitelmat alkavat oikeasti konkretisoitumaan. :)

    Meidän musta sauna on käsitelty Bloomin puuvahalla (sävy hiili), suosittelen. Saa helposti peittävän pinnan.

    VastaaPoista
  7. Ei hitsiläinen miten upea siitä tulee! En malta odottaa, mihin pintamateriaaleihin päädytte pesutiloissa. Minullakin on jokin laatta-kyllästyminen ja JOS rakentaisimme uuden talon, niin sielläkään ei varmasti laattoja paljon näkyisi. Mukavaa pääsiäisen jatkoa <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...