3.6.2017

Loma

Sieltä se taas tupsahti. Ja sanoisinpa, että tänä vuonna loma tulee enemmän kuin tarpeeseen! Ennen kuin yritän edes ajatella kesän to do -listaa, pyhitän useamman päivän ensi viikolla työvuoden nollaamiseen. Ilman herätyskelloa, pitkillä aamukahveilla ja pysähtymisellä. 

Nyt viikonloppuna me kuitenkin yritämme vielä raksailla hyvillä tehoilla - siitäkin huolimatta, että mies on ollut jo viikon flunssassa ja minun kurkussani alkoi illalla kutittelemaan kaktus (eihän miesflunssien pitänyt tarttua naisiin?!). Keittiö on kasaantunut mökillä pala palalta, ehkä valmiista uskaltaisi haaveilla jo viikon päästä. Alkupuuskutusten jälkeen ei homma enää ahdista, vaikka aikaa on saanut käyttää tuhottomasti ohjeiden tulkitsemiseen. Ja vaikka muutaman kaapin on saanut tenuta paikalleen useampaan kertaan. :') Tänään ohjelmassa on keittiön ohella sähkötöitä. Uskomatonta ajatella, että raksalla ei enää kohta tarvita työmaavaloa!

Onnellista valmistujaisviikonloppua!

P.S. Kuvituksena ruusuja, jotka mies toi kesälomalaiselle.


2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...