10.2.2018

Meni vähän eri tavalla kuin piti

Terve. Mielikuvat ennen muuttoa olivat tietynlaiset: ensimmäisenä kotiviikonloppuna heräilisimme rauhassa yhteiseen vapaapäivään. Hörppisimme levolliset aamukahvit, tekisimme aamupalaa ja viimeinkin vain olisimme ja nauttisimme. Ottaisin muutamia blogikuvia ja tekisin kivan postauksen uudesta kodista.

Joo. Eipä mennyt kuten piti.

Todellisuudessa minä olen valvonut ja itkeä tihrustanut silmät päästäni koko viikon - olemme siis asustelleet talossa nyt maanantaista lähtien. Tänä aamuna on kaikkea muuta kuin levollinen ja latautunut olo; käytännössä valvoin viime yönä täällä taas aamuyöhön saakka. Pikkutunnit kulminoituivat siihen, että tyhjensin uuden jääkaappimme ja raijasin yöpimeässä sisällön saunamökin jääkaappiin.

Meillä on täällä ääniongelmia.

Instan puolella olen näistä jo säännöllisesti kertonutkin. Meillä on tällä hetkellä talossa kaksi mörisevää äänilähdettä: Niben poistoilmalämpöpumppu ja Samsungin side by side -jääkaappipakastin. Molemmat mörisevät sietämättömän kovasti ja sellaisella matalalla taajuudella, joka menee luihin ja ytimiin. Aivan kuin täällä olisi vuorotellen traktori ja pienlentokone käynnissä. Äänet kuuluvat läpi talon ja ainoastaan telkkuhuone on sellainen paikka, missä niistä pääsee lähestulkoon eroon sulkemalla molemmat pariovet.

Minulla itselläni on erittäin tarkka kuulo ja nämä molemmat äänilähteet aiheuttavat minulle järkyttäviä fyysisiä reaktioita, pulssi on koko ajan koholla, ahdistaa ja itkettää. Välillä olo menee pakokauhumaisen paniikin puolelle eikä puhettakaan, että pystyisin nauttimaan täällä olostani saati sisustelemaan ja laittelemaan kotia mukavalla mielellä.

Nibeä kävi asentaja katsomassa eilen. Tarkasteli laitteesta kaiken mahdollisen ja lopulta päätyi säätämään hertsejä niin, etteivät ne nousisi yli sadan. Kertoi, että juurikin tässä F750-mallissa on ollut ääniongelmia muillakin, kyse ei siis ole pelkästään meikäläisen herkkyydestä. Ääni johtuu laitteen kompurasta, mutta sen tarkemmin en päässyt perille asiasta. Joillakin tuo hertsien säätäminen on kuuleman mukaan auttanut.

Eipä auttanut meillä. 

Sen jälkeen kun olin viime yönä tyhjentänyt ja sammuttanut jääkaapin, nousi tuo Niben ääni aivokuoreen. Istuin olohuoneen sohvalla ja kulutin yötä tuskaillen, että tätäkö tämä nyt on. Tällainen uusi, loppuelämän koti sitten saatiin. Vaikka kuinka yritettiin laitehankinnoissakin ennakoida näitä ääniasioita, niin näköjään mitä kovemmin yritti, sitä rankemmin epäonnistui. Olo on todella lannistunut ja apea. Surullinen.

Nibe meille tuli Dekon kautta, Samsung oli oma hankinta. Mies on ollut Samsungin tukeen yhteydessä, mutta sieltä on reagoitu käsittämättömän huonosti. Ainut info mitä meille on tällä hetkellä tullut, on ollut toteamus siitä, että mikäli tänne ajatetaan Nurmeksesta huoltomies joka toteaa ettei laitteessa ole mitään vikaa, niin joudutaan maksamaan tuo käynti itse. Sellaista asiakaspalvelua. Samsungissakin äänen aiheuttaa laitteen kompura.

Paitsi että oma olo on koko ajan kamala, pahentaa sitä tällainen asiaan tarttumattomuus ja hoitumisen hitaus. Sitä kaipaisi, että joku sanoisi: "Hei, tällaiset äänet eivät todellakaan ole normaaleja - huoli pois - me hoidamme asian kuntoon." 

Tähän ikään saakka en ole koskaan reagoinut tällä tavalla mihinkään taloteknisiin asioihin, sillä koskaan missään aikaisemmassa asuinpaikassa ei vastaavia ääniä ole ollut. Mökissäkin pystyy suit sait nukkumaan Ikean jääkaapin kanssa samassa pikkuisessa tuvassa ja karvalakkimallisen huippuimurin kanssa - sitä odottaakin, että isommalla rahalla tehdyssä talossa ei tällaisiin ongelmiin törmäisi.

Mitäs nyt?

Nii'in, en tiedä. Molemmat asiat ovat nyt totaalisen auki ja en voi kuin toivoa, että ne kummatkin hoituisivat kuntoon. Valitettavasti en jaksa enää uskoa sellaiseen onneen. Tässä hetkessä hätävararatkaisuna on säilyttää jääkaappitavaroita mökissä ja hakea niitä aina sieltä ruokapöytään. Ehkä pitää alkaa kyselemään tutuilta, olisiko kellään ylimääräisenä pientä jääkaappia, jonka voisi laittaa nyt vaikka vaatehuoneeseen. Niben pumpun saa kytkettyä pois päältä ja vaihdettua lämmityksen suoralle sähkölle. Silloin kompura ei pyöri ja täällä on hiljaista, mutta se on kallis ratkaisu - pumppu hankittiin nimenomaan siksi, jotta isoa taloa voisi lämmittää energiatehokkaasti. Vaan eipä taida auttaa tässä hetkessä muu - kunhan olen tästä postauksesta painanut "Julkaise" -nappia, menen etsimään teknisestä tilasta tuon sähköasetuksen.

Ääniongelmia on hyvin hankala selittää kirjallisesti. Nykyaikana kaikki pyytävät aina kuvaamaan sitten kännykällä videota, mutta ei sekään pysty välittämään sitä ääntä ja tunnetta, mikä täällä todellisuudessa vallitsee. Ollaan kuitenkin yritetty kuvailla demonstraatioita ja ajattelin liittää ne tähänkin postaukseen. Ääninäytteet ovat linkkeinä ja niitä klikkaamalla avautuu kännykällä kuvattu videopätkä.

Eli, ennen hertsisäätöä Nibe kuulosti tältä:



Hertsisäädöt veivät kovimman äänikärjen, mutta viime yönä tämä ääni sai minut raivon partaalle:


Itselle olisi OK, jos tuo Nibe huutaisi noin kuin viimeisimmässä videossa mutta ääni ei kuuluisi teknisen tilan ulkopuolelle. Nyt se kuuluu. En tiedä onko vika laitteessa vai tilan äänieristyksessä. Mutta kuvitelkaapa itse, jaksaisitteko kuunnella tuollaista yhtäjaksoista mörinää omassa kodissanne?

Sellaiselle ihmiselle, joka kuuntelee kotonaan paljon radiota tai katsoo televisiota, ei tällainen ääniärsyke ole varmaankaan kovin merkittävä. Mutta minäpä en kotona ollessani pidä mitään sellaisia toosia päällä, jotka omalla äänellään tällaisen teknisen murinan peittäisivät. Nautin siitä, että saan hipsutella hiljaisuudessa. Tai, tässä tapauksessa pitäisi varmaan sanoa, että nauttisin.

Samsungille ei olla mitään mahdettu, tässä pari ääninäytettä siitä: 



Kuunnelkaapa nuo videot ja kertokaa mielipiteenne. Kestäisittekö itse näitä ääniä? Minä olen ihan totaalisen puhki.

Sellaisia terveisiä. Onnea uuteen kotiin meille.

EDIT: Päivitin äänitilannetta 31.1.2023 ilmestyneessä postauksessa. Pääset lukemaan sen TÄSTÄ.



25 kommenttia:

  1. Voi harmin paikka. Äänieristetty ovi pitäisi ehkä ilmalämpöpumpun äänen pois? Olen myös todella ääniyliherkkä ja pelkäsin meidän talossa ihan samoja asioita kuin sinä. Onneksi tuon jääkaapin saa melko helposti vaihdettua? Toivotaan että valmistajat puuttuisivat asiaan ja saisitte äänettömät koneet uuteen kotiinne. Onhan nuo äänet melko sietämättömiä mitä täällä esittelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pumpun suhteen tarkastetaan vielä, toimiiko laite kuten pitää - onko viallinen vai standardien rajoissa. Mikäli jälkimmäinen vaihtoehto, niin sitten ruvetaan äänieristämään tilaa. Jääkapin kanssa on jännää seurata, mitä Samsung ehdottaa jatkoksi yhden turhan huoltokäynnin jälkeen. :')

      Poista
  2. Lähtökohtaisesti tekn. Tilaa ei vasten oleskelu tai makuuhuoneita, mutta jos pakko niin rakenne suunnitelmissa otettava huomioon eli väliseinä paksuus + materiaalit sen mukaan.

    Ei ole normaaleja nuo äänet db rajat jos selvästi ylittyy kotimittarein niin on perusteet asian riitauttamiselle. Htt tavarantarkastaja tekemään virallinen mittaus ja tuotetta voi kyllä vaatia vaihdettavaksi jos muka mitään vikaa ei löydy
    Molemmissa laitteissa invertteri joten voivat käydä koko ajan. Mainostavat niitä hiljaisina. Ilmeisesti näin ei ole

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseään on tullut kiiteltyä pohjakuvasta, että tekninen tila jätettiin ehdotuksista huolimatta noin syrjään missä se nyt on. Oma makkarimme on toisessa päässä taloa, enkä kyllä kestäisi tätäkään vähää, jos laite jurnuttaisi aivan seinän takana.

      Molempia laitteita on nyt kerran käynyt katsomassa omat huoltajansa ja kumpikin ovat tullessaan kertoneet, ettei asia oikein ole heille tuttu eivätkä tiedä miltä laitteen pitäisi kuulostaa. :'D No, toivottavasti saataisiin tietävämpiä tyyppejä jatkossa paikalle.

      Poista
  3. Herranjumala mikä ääni noista kuuluu! Ei todellakaan pitäisi olla normaalia, kuka tuollaista muka jaksaisi kuunnella?? Tsemppihalit sinne, kyllä noiden ongelmien on pakko ratketa, ja toivottavasti mahdollisimman pian! Koitahan jaksaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! <3 Vaikka toisaalta epäröin valittaa näistä asioista ääneen, niin silti on ollut valtavan voimauttavaa se tsemppi, mitä on ihmisiltä saanut! <3

      Poista
  4. Voi ei! Blogiasi seuranneena oli pakko tulla kommentoimaan, sillä meillä on tuollainen samanlainen Nibe eikä siitä tosiaankaan lähde tuollaista ääntä! En osaa sanoa mikä teidän laitteessa voisi olla vikana, mutta halusin tulla kertomaan että vika ei tosiaankaan ole sinun kuulossasi. Tuo jääkaappi kuulostaa myös hurjalta, en kestäisi itsekään tuollaista ääntä. Aivan valtavasti tsemppiä teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! <3 Tämäpä just! Viimeisten viikkojen aikana on tosi moni samojen mallien omistaja sanonut tuota samaa, ettei heidän koneestaan lähde vastaavaa ääntä. Tämä auttaa uskomaan, että jotain epäonnea meillä on nyt vehkeiden kanssa olemassa eikä vika ole vain omassa päässä.

      Poista
  5. Voi harmi. On kyllä melkoisen kovat äänet.
    Ei kuulosta kyllä normaaleilta.
    Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin!
    Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  6. Oi, ei. Itse en kestäisi olla hetkeäkään jos joutuisin tuollaisia ääniä kuuntelemaan. Aika erikoista palvelua olette kyllä saaneet, toivottavasti palvelu paranee ja saatte koneet kuntoon. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! <3 Nyt kun tästä postauksesta on hiemaa aikaa kulunut, niin pikkuisen on päästy reagoinnissa eteenpäin. Kovin on kyllä ollut hidasta, mutta jospa tämä tästä!

      Poista
  7. Voihan kurjuus, todella kovat äänet lähtee kyllä! Toivottavasti asiat alkaisivat järjestyä nyt oikeaan suuntaan ja saatte tilanteen normaaliksi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Jenni! <3 Vielä ei olla selviydytty voitolle, mutta keksitty edes selviytymiskeinoja! :')

      Poista
  8. Voi ei! :O :( Meidän Nibe piti alkuun myös hirveää meteliä, mutta meidän kohdalla syyksi paljastui se että iv-suunnitelmista oli jäänyt uupumaan äänenvaimennin, ja koska sitä ei ollut suunnitelmissa niin emme tietenkään tajunneet että sellainen pitäisi olla. Asensimme sen jälkikäteen ja nyt on hyvä. Onko teillä semmoinen..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kommentista! Meidän ensimmäinen huoltaja, joka kävi laitetta viime viikolla katsomassa, ei oikein kunnolla tiennyt laitteesta.. Nyt tilauksessa pitäisi olla näppärämpi kaveri, jolta aion tämänkin asian tiedustella. :) Mikäli meillä ei vaimenninta ole ja sellainen olisi saatavilla, niin laitetaan kyllä satakympillä tilaukseen!

      Poista
  9. Voin kuvitella tuskasi, meilläkin asutaan "hiljaisesti" eli ei soi radiot eikä televisiot. Laitevalmistajien tuet ovat mun kokemuksen mukaan aika onnettomia tapauksia. Olenkin soittanut suoraan lähimpään merkkihuoltoon. Sieltä olen saanut neuvoja ja apua, hyvällä onnella on voinut jutella sellaisen korjaajan kanssa, jolla on kokemusta just samasta laitteista. Kerran uudesta pyykkikoneesta korjaaja sanoi jo puhelimessa, että se on ihan selvä tapaus, siinä valmistuserässä on kaikissa sama vika eli vaihtoon menee koko rakkine. Kävi meillä vielä katsomassa laitteen ja totesi, että susi on. Eli jos soittaisit siitä Sampasta Nurmekseen? Ei siitä ainakaan haittaa ole. -martta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meillä lopulta nyt kävi jamppa sieltä Nurmeksesta. Samsung oli umpimähkään lähettänyt vaihdettavaksi kaksi tuuletinta, jotka korjaaja vaihtoi. Ääni ei kuitenkaan muuttunut mihinkään. Korjaaja ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa laitetta, niin ei oikein osannut sanoa mitään siitä. :D Jatkoselvittelyt siis käynnissä, tosin Samsungilta ei ole tullut nyt mitään vastausta useampaan päivään. Facessa etsiskelin rempparyhmästä muita vastaavan mallin omistajia - niitä löytyi useita ja kaikki vastasivat systemaattisesti, ettei heidän jääkaappinsa käyttäydy vastaavasti. Sitkeästi pitää nyt vaan jaksaa jatkaa, plääh.

      Poista
  10. Olisiko ongelma ennen kaikkea tilan eristyksissä tai sitten ääni pääsee jotenkin rakenteiden kautta kiertämään asuintiloihin? Meillä on taloyhtiössä Niben poistoilmalämpöpumput, mutta ne ovat jokaisen asunnon yhteydessä olevassa varastossa ja kylpyhuoneen seinän takana. Asuntoon ei todellakaan kuulu hurinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllähän tässä koneen ohella tilan eristäminen ja rakenteiden katkot mättävät. Harmittaa, ettei tiennyt laitteen olevan tällainen mökäpesä - olisi osannut vaatia äänieristyksiä ja katkoa lattiavaluun etukäteen. :/ Katsotaan miten saadaan näitä asioita korjattua jälkikäteen!

      Poista
  11. Voi ei! Kylläpä pitikin juuri teille sattua... Toivottavasti saatte asianmukaista palvelua ja laitteet vaihdettua, ei nuo ainakaan minun korvaan kunnossa olevilta laitteilta kuulosta. Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu! <3 Ei mene kuin siinä yhdessä S-kirjaimella alkavassa ohjelmassa! :') Kyllähän nämä asiat nyt kulminoi oloa, kun jo raksataipaleen koki pitkäksi ja uuvuttavaksi. Sitä tähtäsi kaikki ajatukset muuttoon ja kun todellisuus ei ollutkaan ihan sitä mitä kuvitteli, niin pettymys on suuri. No, näistä tämän postauksen fiiliksistä on päästy jo hieman nousemaan, toivotaan että edistymistä tapahtuisi jatkossakin. :)

      Poista
  12. Voisiko olla äänenvaimentimien puutetta ilmanvaihtoputkissa? Katselin meidän pari vuotta sitten rakennetun talon IV-kuvia ja meillä on 2 kpl äänenvaimentimia ilmanstointikoneen jälkeen sekä poisto- että raitisilmaputkessa. Ei kuulu IV-koneen hurinaa asuintiloihin oikeastaan yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla. Näistä jo kyselinkin jo ennen kuin muutettiin, luovutustarkastuksessa. Selville tuli, että sellaiset olisi mahdollista jälkikäteen asentaa, mutta mitään ottautumista ei tapahtunut. :( Olen viestittänyt näistä ääniasioista tosi selväsanaisesti eteenpäin, harmittaa ettei siltikään saa odottamaansa reaktiota. :/ Mutta kiitos kommentista - venttiileissä olevia vaimentimia olen osannut itsekin kaipailla, mutta en ennen tätä osannut ajatella (eikä kukaan ole sitä jostain syystä ehdottanutkaan), että jo teknisessä tilassa konepäässä voisi olla vaimentimia. Selvittelyt jatkukoon!

      Poista
  13. Selvisikö Niben ääniasia? Tv. Saman äänen kanssa uudessa talossa kamppaileva. Mikäli tämä on Niben normaali ääni en voi ikipäivänä suositella kenelläkään Niben pilpiä!!! Taas menee yöksi laite sähkövastukselle, en tod voi nukkua vaihtelevan mörinän kanssa koko yötä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...