Kesäpiha

Viimeistä kesäviikonloppua viedään, joten mikä olisikaan parempi postausaihe, kuin tallettaa kuvia kesäisestä pihasta.

Tänä kesänä olen ajatellut useampaan otteeseen, että onpas meillä kiva piha. Paitsi visuaalisesti, myös käytännöllisesti. Pihalla nimittäin pystyy puuhaamaan lasten kanssa monenlaisia eri asioita ja ulkona on luontevaa viihtyä. Yksi ulkona olemista helpottava ja turvallisuutta lisäävä asia on pari vuotta sitten tehty koira-aitaus, joka kiertää koko takapihan ympäri. Sen ansiosta ei tarvitse pelätä, pääseekö Romeo vipeltämään etupihan puolelle autotielle tai järvenrantaan. Lapsukaiset pysyvät tallessa (kunhan Vanessakin sitten aikanaan alkaa tepsutella), vaikkei silmä koko ajan heitä seuraisikaan.

Tykkään meidän pihamme monitasoisuudesta: on yläpuolen takaterassi, välitason leikkialueet ja nurmikentät sekä alimpana mökkiterassi kiikkuineen sekä tietenkin edellisessä postauksessa enemmän näkynyt rantsu. Kivialueet, istutukset ja polut rytmittävät pihaa kivasti. Etupihan puolihan meillä on käytännössä vain parkkeeraamiselle ja muulle liikenteelle varattu, joten ajanvietto painottuu takapihan puolelle.

Heinäkuun kesäaamuina meillä oli takaterassin sohvaryhmä kovassa käytössä. Menimme sinne yleensä porukalla hengailemaan Vanessan ensimmäisen Piltti-aterian ajaksi ja jäimme sen jälkeen puuhailemaan milloin mitäkin. Tänä kesänä hankittu pergola antoi paahteelta paremmin suojaa kuin samalla paikalla aiemmin rikkoutunut aurinkovarjo, joten rakennelma on lunastanut paikkansa - vaikka vähän rimpula onkin.

Vaikka en ole halunnut perustaa pihalle yhtäkään kukkapenkkiä kitkettäväksi, riittää tässä tällaisenaankin tekemistä. Kitkemisen makuun pääsee nimittäin kivi- ja sepelialueiden kanssa säännöllisesti. Huolimatta siitä, että niissä on jonkinmoista suojaa alla, rikkaruohoja joutuu siistimään kesäkauden aikana useampaan otteeseen. Tänä vuonna kokeilin kaivaa kaikki sokkelinvierustat auki ja poistaa rikkakasvit mahdollisimman hyvin juurineen. Ei-toivotut vihreät vähenivät, mutta eivät kokonaan. 

Ensimmäistä kertaa pihan perustamisen jälkeen kävin myös läpi kaikkien polkujen ja sepelialueiden reunat. Kanttasin niihin puhtaat linjat ja kärräsin kottikärryillä aika monta kiloa ylikasvanutta ruohomattoa pöpelikköön.

Myös mustien katealueiden kohennus koitti tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Uusia katesäkkejä humpsahti mennä niin iso määrä, että en lopulta pysynyt enää laskuissa mukana. Mies haki niitä rautakaupan pihaosastolta kanta-asiakkaan lailla - joka kerta sen jälkeen, kun olin saanut yhden sektorin valmiiksi ja totesin, että säkit loppuvat kesken. Katealueilla tasoittelin ensin haravalla entiset katteet ja sitten lisäsin uutta päälle. Pohjissa oli hieman korjauttavaa, mutta onneksi ei paljoa. Myös näiden alueiden reunat kanttasin taas siistiksi.

Extrakohennusten osalta on pihalla tullut tehtyä myös jokavuotisia perusjuttuja, kuten keväinen terassien valttaus, ruohonajua ja sen jälkeisiä trimmerikierroksia. 

Täytyy sanoa, että kesän ylimääräiset pihahommat olivat kaikkien muiden projektien ohella vähän liikaa vauvakesän ohjelmistoon, mutta minulla oli takalistossa vahva tunne, että nuo puuhat oli saatava nyt tehtyä. Ehkä kiitän itseäni sitten ensi kesänä, kun ei ole kummoisemmin mitään ylimääräistä hoidettavaa, vaan saan keskittyä kesänviettoon hiukan isompien lasten kanssa. (Toinen lukunsa tosin on, tyydynkö pienempiin laitteluihin ja osaanko olla ilman mitään suurempia projekteja.)

Se on jännä, miten livenä ei kasvien tuuhistumista oikein havaitse, mutta kuvista kyllä. Olen edellisen kerran tehnyt blogissa pihakierroksen kesällä -21 otetuilla kuvilla ja tuohon postaukseen palatessa eron kyllä huomaa. Havut ovat moninkertaistuneet, samoin takaterassia reunustavat pikkusyreenit.

Syreenien osalta pitäisikin tehdä jotain leikkausplääniä, sillä näkösuojan vuoksi olen antanut niiden kasvaa ylöspäin ja tyvivesojakin olen jättänyt tarkoituksella napsimatta pois. Entisessä Iisalmen kodissamme istuttelin pihalle samoja pikkupuita ja siellä hoitelin ne yksivartisiksi ja yläpäästään söpön pulleiksi (näkyvät vaikkapa tässä postauksessa) - täällä haluaisin kuitenkin kasvatella puista pensasmaisia. Järven rannalla asuminen on vaikuttanut syreeneihin siten, että ulapalta vihmova tuuli on saanut puut taipumaan poispäin järvestä, kohti itää. Tätä en aio korjailla tukemalla mitenkään, sillä en usko voittavani taistelua tuulenvoimakkuuden kanssa. 

Kesällä emme kastelleet pihaa kovimpien helteidenkään aikana. Vihreät näyttävät onneksi selvinneet kuumuudesta ihan hyvin, ainoastaan nurmi kärtsähti yksittäisistä paikoista kellertäväksi.

Okei, valehtelin. Onhan meillä vähän projektia ensi kesällekin tiedossa! Piha alkaa olla tällaisenaan jo melko valmis, mutta nyt hoksasin, että yksi isompi urakka odottaa vielä tekijäänsä. Nimittäin pollarivalojen asennus aina johtojen kaivamisesta ja pylväiden pystyttämisestä sähköasennuksiin. Talossa ja mökissä meillä on valkoiset Konstsmide 7512 Modena -seinävalaisimet ja pihalle on hankittu jo raksa-aikana samaa sarjaa olevat pylväsvalaisimet mallia 7517. Paketit ovat siis varronneet tositoimiin pääsemistä jo talon valmistumisesta lähtien. :') No, jospa tosiaan tartumme tähän puuhaan vaikka sitten ensi kesänä.

Niin ja hei! Näiden kuvien ottamisen jälkeen lasten leikkialueelle (jonne muuten saimme hiekkalaatikon kaveriksi uudet kiikutkin) valmistui leikkimökki elokuun aikana. Sain sen ulkoa maalattuakin, mutta en taida haluta esitellä sitä vielä blogissa, vaikka Instan stooreissa mökkeröisen rakentamisesta onkin ollut raporttia. Haluan nimittäin vielä viimeistellä mökin ilmeen pienellä terassilla ja kenties muutamalla istutuksella - nekin ovat ensi kesän juttuja, joten palataan leikkimökkiteemaan sitten tarkemmin vuoden päästä.

Se pihajutuista. Lopuksi haluan laittaa muistiin pitkän ja huojentuneen huokauksen. Kuten kerroin edellisessä postauksessa, kävin koko elokuun töissä koululla - ja nyt tuo työhuki on tehty! Niin helpottavaa! Älkää edes kysykö, mikä aivopieru oli mennä kuukaudeksi töihin, sillä en osaa oikein selittää sitä itsekään. Minulla taitaa olla jonkinlainen fiksaatio päästä aloittamaan lukuvuosi ja tehdä syksyyn siirtymisestä sijaiselle helpompi. Ehkä kyse on myös jonkinlaisesta työkartalla pysymisestä, mene ja tiedä. Idioottimainen olo tässä on kuitenkin läikkynyt pitkin elokuuta ja katumus on ollut käsinkosketeltavaa. Mutta I did it.

Nyt minä ja lapset jäämme kotoilemaan lähes vuoden ajaksi, sillä seuraavan kerran minun on tarkoitus mennä opeilemaan vasta vuoden päästä elokuussa. Siispä kotivuosi vol. 2, täältä tullaan! ♥

Leppoisaa kuunvaihdetta sinne ruudun toiselle puolelle!

Kun laituri aiheuttaa univelkaa

Tiedättekö sen kaverin, joka on aina houkuttelemassa huonoille teille? Se, jonka kanssa tulee valvottua liian myöhään ja joka saa suostuteltua ulos silloinkin, kun pitäisi mennä nukkumaan? Tänä kesänä minä olen ollut ongelmissa tuollaisen kaverin kanssa - mutta en ehkä sillä tavalla kuin ensi alkuun voisi luulla.

Hankimme meille nimittäin laiturin - viimein! Ja sen kanssa olen valvoskellut enemmän kuin pitäisi. Miksikö? Noh, kahdesta syystä. Laiturin saapumisen jälkeen minulla meni useampi ilta rantaa fiksaillessa - enhän voinut antaa heinien rehottaa enää kivien välistä, kun maisemaa halkoo uutukainen hankinta. Niinpä kitkin, asentelin maisemointikankaita, ladoin kiviä, kaivoin maata ja tasasin hiekka-alueita useamman illan ajan. Hommiin pääsin kiinni aina vasta lasten nukahtamisen jälkeen, joten illat venyivät luvattoman myöhälle.

Fiksailujen jälkeen ovat illat pitkittyneet auringonlaskuja katsellessa. Tämä rannalla asuminen kun on sellainen kaksiteräinen miekka: iltojen värisävyjä pääsee katsomaan vaivattomasti, mutta myös silloin, kun pitäisi jo mennä nukkumaan. Ainakaan minä en pysty vastustamaan rannan kutsua, jos sälekaihtimien välistä pilkahtaa kaistale vaaleanpunaista tai oranssia. Ja näin on käynyt nyt useamman kerran, kun olen jo ollut taapertamassa yöpaita päällä makuuhuoneeseen.

Onhan tämä sama houkutus ollut käsillä jo aikaisempinakin kesinä, mutta laiturin myötä tilanne on kärjistynyt. Laituri on nimittäin kuin uusi katsomopaikka, joka antaa entistä kauniimmat näköalat järvelle. Vähän kuin rantaterassi tutuissa maisemissa, mutta kuitenkin uudesta kuvakulmasta. Eihän sellaista voi vastustaa. Älkää siis ihmetelkö, jos näette yöpaitahihhulin Keyrityn rannalla - se olen vain minä.

Niin että. Lähes puolivuotiaan vauvan äitinä voisi kuvitella, että pieni lapsi aiheuttaa univelkaa. Vaan ei, tänä kesänä sellaiseen on johtanut laituri.

Tiedän, että teitä kiinnostaa myös laiturin tarkemmat tiedot, sillä olen saanut vastailla kysymyksiin jo Instan puolella. Tässäpä siis pääkohdat kokonaisuudesta:

Laiturin on valmistanut ProLaiturit. Yritys tekee laitureita vaikka sentilleen mittatilaustyönä. Asiakkaan tarpeiden mukaan tarjolla on erilaisia kiinteitä ja kelluvia laitureita monenlaisilla ponttoniratkaisuilla. Meidän tapauksessamme menikin hetki hahmotellessa, millaisen laiturin loppusiltaan haluamme.

• Meille valikoitui lopulta kestopuusta tehty putkiponttonilaituri, jonka päätyosa on kooltaan 5 m x 3,2 m ja kulkusilta 4 m x 1,2 m. Päätyosaan halusimme reilusti pinta-alaa, jotta se mahdollistaisi erilaisia ajanviettotapoja. Kun kokoa on yli 15 neliötä, laiturilla mahtuu pitämään vaikka piknikkiä tai parkkeeraamaan sen päälle useamman suppilaudan. Toki pienten lasten kanssa on myös hieman turvallisempaa, kun askeleille on enemmän tilaa.

• Ankkurointitapaa rantaan mietimme pitkään ja hartaasti. Ajatuksissa ehti käydä niin betonivalu kuin ruuvipaalutkin, mutta lopulta päädyimme kiinnittämään laiturin ketjuilla kiinni kalliorenkaisiin. Tämä kiinnitystapa syntyi vähän vahingossa: kun siirtelimme rantaan uitettua laituria ja kokeilimme sille eri sijainteja, paras paikka löytyikin kahden ison kiven välistä. Niihin oli luontevaa asentaa kalliorenkaat. Järvenpohjaan on puolestaan upotettu kaksi rengasankkuria, jotka varmistavat, ettei laituri pääse seilaamaan paikaltaan.

• Laiturin etulaitaan on kiinnitetty kuumasinkityt uimaportaat, joissa on kuusi askelmaa. Muina lisävarusteina mietimme penkkejä ja jopa kaiteita, mutta päädyimme passailemaan niiden kanssa. Katsotaan ensin, millaiseksi laiturielämä lasten kanssa kehittyy.

• Loppusyksyllä meille tulee vielä pohdittavaksi, jätämmekö laiturin talveksi järveen tai vedämmekö sen maille. Lähtökohtaisesti se pystyisi olemaan järvessäkin, mutta vähän jo veikkailen, että emme halua riskeerata uutukaista jäiden armoille. Voi siis olla, että syysviimalla pikku Fergumme hinaa laiturin talveksi varvikkoon.

Näin ensimmäisen kesän kokemuksella olemme olleet tyytyväisiä valitsemaamme laiturisettiin ja sen laatuun. Mikäli siellä ruudun takana löytyy laituritarpeita, kannattaa tutkia ProLaiturit-valikoima, klik - linkin takaa löytyy myös tuotesivu selkeällä hinnastolla.

Jo nyt laituri on tehnyt pienestä rannastamme aivan uudenlaisen ajanviettopaikan. Toivon, että tulevina vuosina se kerää ympärilleen maisemien lisäksi myös erilaisia muistoja: onkihetkiä, pulahduksia, suppailua ja veneilyä, laiturijätskejä, varpaiden uittamista, hyväntuulista tsillailua, rimeunkiljahduksia, hyöryäviä kaakao- ja kahvikuppeja, joutsenten ihastelua ja ihan vaikka vain veden liplatuksen kuuntelua. Ja tietenkin lisää liian myöhään valvottuja iltoja.

Täällä vietellään hieman kaihoisasti viimeisiä yhteisiä lomapäiviä, sillä minä menen ensi tiistaina takaisin töihin. Kääk! Nyt tuntuu siltä, että tämä oli idiootein idea ikinä. No, ei auta kuin kärvistellä - onneksi työeloa on edessä vain elokuu, sillä syyskuussa jatkan jälleen vanhempainvapaata kotona. Jospa osaisin nauttia kesästä vielä työpäivien jälkeenkin.

Laiturin suhteen toivon, että minulla olisi jatkossa enemmän tahdonvoimaa vastustaa iltajuoksuja rantaan. Pahimmassa tapauksessa toivun syyskuussa maisemien aiheuttamasta burnoutista. :')

Tsemppiä siis niin minulle kuin kaikille teille muillekin, jotka palailette lähipäivinä arkirytmiin.