Matkalla Tanskassa 7 // Road trip itärannikolle

Huomenta! ♥ Otetaanpas lauantaiaamuinen pyrähdys Tanskaan. Sarjan aikaisemmissa postauksissa olen jo esitellyt muut koluamamme paikat, nyt on jäljellä vielä maan itäinen rannikko. Kesäkuisella matkallamme halusimme muodostaa Tanskasta mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan ja sitä varten oli lähdettävä Kööpenhaminan ulkopuolelle. Onni että lähdettiin, sillä muut maisemat poikkesivat pääkaupungista kovasti ja itä erosi lännestä hurjasti.

Itärannikon road trip kalpeni kilometreiltään lännelle, koska valitsemamme reitti Kööpenhaminasta Helsingøriin oli vain vajaat viisikymmentä kilometriä. Maisemia tuolla matkalla sai kuitenkin ahmittua runsaasti; suloinen Strandvej kiemurteli Juutinrauman rannalla ja tarjosi kilometri toisensa perään idyllisiä pikkukyliä, kauniita satamamaisemia, vihreää ja rehevää kasvillisuutta ja upeita rakennuksia. Itärannikko on kuulu näyttävistä kivivilloistaan ja juu - olipahan taloja!

Oikeastaan melkein koko matka oli yhtenäistä biitsiä; rantahietikot seurasivat toisiaan joten valinnanvaraa auringonottopaikkaan oli runsasti tarjolla. Kaunis keli oli kannustanut ihmisiä tasaisesti tsillailemaan ja hautomaan hiekkaa varpaidenväliköissään. Ja jos oli rantsuja niin oli pikkuisia satamiakin. Olipa millainen poukama tahansa, niin siihen oli parkkeerattu rivi purjeveneitä valmiina lipumaan ulapalle.

Reitin päätyetappi Helsingør hurmasi meidät viehättävyydellään ja rauhallisella tunnelmallaan. Ihmisiä oli kyllä ryysikseksikin asti liikkeellä, mutta jotenkin fiilis oli leppoisa ja rento. Keskusta oli samantapainen kuin Roskildessa ja Odensessa: pitkä kävelykatu halkoi keskustaa ja sen varrelle olivat keskittyneet kaikki olennaisimmat kauppa- ja ruokapaikat. Kyllä olisi meillä täällä Suomessa vielä paljon opeteltavaa kaupunkisuunnittelussa...

Olin edellisenä iltana valinnut kaupungista taas yhden tietyn sisustuskohteen, missä halusin vierailla. Valintani oli TID OG STED, mutta voi surku! Se oli juuri vierailupäivänämme tiistaisin suljettu! Pikkuisenko meinasin polkea jalkaa näyteikkunan takana, sen verran houkuttelevalta putiikki näytti... No, harmitus laimeni kun löysin matkaani suuren oliivipuun ja kävelykadun varrelta löytyi yksi jos toinenkin avoinna oleva sisustusputiikki. Shoppailua meinasi "pikkuisen" hankaloittaa se, että Helsingør-päivänämme oli Suomessa S-Pankin korttiyhteydet alhaalla eivätkä vihreät kortit pelittäneet kassoilla ollenkaan. Nolona sai kaivella muita pankkikortteja esille, mutta onneksi ne toimivat eikä oltu keskitetty kaikkia reissurahoja yhteen pankkiin. Joten note to myself: varaudu jatkossakin useammalla pankkikortilla.

Parkkeerauksesta ei tarvinnut täällä(kään) maksaa mitään. Jos Kööpenhaminassa saimme vertailla parkkihallien hintoja, niin muualla Tanskassa ei auton säilytykseen tarvinnut kolikoita kuluttaa.

k

Ajoimme takaisin Kööpenhaminaan samaa rantareittiä, sillä halusimme nähdä maisemat laskevassa ilta-auringossa ja pysähtyä paluukahville jossain mahdollisimman tanskalaisessa maisemassa.

Ja löytyihän se oikeanlainen kaffepaikka: voiko tanskalaisempaa ollakaan kuin musta, pystylaudoitettu ja valkoisilla yksityiskohdilla höystetty rantakuppila terassille aukevailla pariovilla? Kivivillat taustalla, purjeveneet edessä ja ympärillä vain ja ainoastaan tanskankielistä puheensorinaa. Paikan nimi tosin pisti vähän hymyilyttämään: Cafe Vitus. Mutta suosittelen, oli ehdottomasti reissumme parhaat kahvit, tuoreista pavuista jauhetut. Kylkiäisenä saatiin myös tanskalaista tummaa suklaata  - oli suorastaan fiini olo niitä pöydän ääressä herkutellessa.

Tuli kyllä lämpöinen hymy huulille näitä kuvia valitessa ja postausta kootessa. Oltaisiin jääty paljosta paitsi, jos ei oltaisi pyrähdetty itärannikolle. Onneksi pyrähdettiin, jäi upeat muistot reissupäivästä ja tästä osasta Tanskaa. Suosittelen! ♥

Työhuoneen säilytysratkaisu

Lomalta terve! Onpa ollut äärimmäisen hyvä ja tarpeellinen tämä syysloma, vaikka tuntuukin, että ihan vain pidennettyä viikonloppua vietellään. Maanantaina kävimme suunnitelmien mukaan Kolilla ja tiistaina leffassa. Ystävänkin luona poikkesin kyläilemässä, joten puuhat ovat olleet mukavan rentouttavia. Kotihommissa en ole ottanut nyt mitään lomatavoitteita, yleistä järjestyksenpitoa vain. Pihalta olen saanut kitkettyä pitkiä heiniä muutaman neliön verran, sopivasti aina ulkoilujen ohessa.

Tänään vilkaisemme blogissa yhteen pieneen nikkarointiin, joka valmistui työhuoneeseemme. Printtitoimitusten myötä on pitänyt järkeistää kyseistä huonetta ja miettiä, miten kompaktin tilan hyödyntäisi tarvikkeiden säilytyksessä kaikista järkevimmällä tavalla. Paitsi että itse printit vievät tilaa, myös postitusputket ovat kookas satsi säilytettäväksi.

Tuossa työhuoneen oven ja kiinteiden kaappien välissä oli vajaat 30 senttiä tyhjää tilaa. Siihen halusin luonnostella pergolanteosta ylijääneistä rimoista säilytyslokeron, sellaisen, johon putket saisi kasattua näppärästi saataville. Olohuoneeseen ja eteiseen näkyvän sivun päällystin samalla koivutapetilla, jota on huoneessa jo entuudestaan. Tapettia oli jäänyt sopivasti tuollainen tarvittu pätkä ylimääräistä.

Säilytyslokero muistuttaa vähän niitä takkapuulokeroita, joita tehdään joidenkin tulipesien viereen. Nopeasti vilkaistuna voisi hätäinen silmä katsoakin, että huoneeseen on pinottu halkoja. Omasta mielestäni tästä tuli hauska ja toimiva, juuri sellainen ratkaisu joka oli hakusessa. Sen verran rehellinen pitää kuitenkin olla, että ihan ekalla yrityksellä telineestä ei tullut hyvää. Aluksi en kiinnittänyt siihen välipuuta, joka pitää pitkät sivut linjassa. Kävikin sitten niin, että ulompi sivu alkoi pullistella putkien painosta ulospäin eikä ovi mahtunut enää aukeamaan kokonaan. Pienet poikkipuut kuitenkin korjasivat tilanteen ja nyt ei ole pullahtamisesta pelkoa. :)

Viimeisimmästä kuvasta hahmottaa minusta aika hyvin huoneen kokoa. Toiminnot ovat oikeasti ympätty huolella. Aiemmassa työhuonepostauksessa työpöydän edessä oli mustaksi maalaamani koulutuoli, mutta oikeasti tuolin virkaa toimittaa Ektorp-rahi - aivan loistava ja mukava istuin työhommiin! Olen yleensä sellainen istuja, että haluan nostaa jalat pois lattialta, milloin risti-istuntaan ja milloin polvet vasten rintakehää. Rahi antaa jalkojen mylläykseen loistavan mahdollisuuden.

Mitä teidän viikkoon kuuluu? Meillä on tarkoitus lähteä vielä loppuviikosta Kuopioon, käydä morjestamassa Armaksen koirakamua ja treffata vähän lisää ystäviä.

Rentoa torstaita!

Pieni eteispäivitys

Kun avaa meidän etuovemme, on vastassa ensimmäisen kuvan näkymä. Laatoitetulta eteisalueelta aukenee reitti olohuoneeseen. Vasemmalla tervehtii teknisen tilan ovi ja sitä seuraa WC. Näiden kahden oven välissä meillä on ennen ollut naula mustaa peltitähteä varten, mutta nyt nostin tähden veks ja vaihdoin tilalle yhden omista printeistäni. Kuvaksi valikoitui CONE valkoisilla kehyksillä ja se muutti eteisen ilmettä huomattavasti. Valkoiset kehykset korostavat nyt uudella tavalla eteisen vaaleanharmaata seinää ja käpykuvio maittaa paljon paremmin kuin aikaisempi tähti.

Ulko-oven oikealle puolelle jää peilillinen liukuovikaapisto. Istumatilaa meillä ei heti tuossa ovensuussa ole, vaan kengännauhat voi sitoa vähän lähempänä olkkaria, Ikean Sigurd-penkin päällä. Se ei nyt näihin otoksiin päässytkään, mutta näkyy esimerkiksi tässä postauksessa. Oven kapea pystyikkuna on koiran myötä päässyt tehokäyttöön: se on Armakselle loistava vahtipaikka odottaa kotiintulijoita. Repliikki "Iskä tulee  kohta!" saa pikkuisen säntäämään heti ovelle ja kärsivällisyys riittää tuossa jopa vartin tarkkailuun.

Jos ja kun tulevassa taloprojektissa tekee jotain toisin, on eteisen osalta mielekkäämpää varata ovensuuhun isommat neliömäärät. Tällainen kapempi eteinen kyllä toimii, mutta ei ole kätevistä kätevin. Sisustaakaan sitä ei kummemmin voi, vain tuon taulupaikan ja mahdollisen maton verran. Jatkossa en myöskään sijoittaisi vessaa näin keskeiselle paikalle, vaan tyrkkäisin sen mahdollisimman lähelle sivunurkkaa.

Ja mitä tulee siihen seuraavaan taloon, niin kiitos tonttionnitteluista! ♥ Olin edellistä postausta kirjoittaessani niin kovin hötäkässä, etten muistanut mainita olevani nyt syyslomalla. Suurempia reissuja meillä ei ole tarkoitusta tehdä, sillä miehellä on ihan normi työviikko muutamaa ylityövapaata lukuunottamatta. Toinen niistä on tänään, ja lähdemmekin piipahtamaan päiväseltään Kolilla. Kansallismaisemavisiitistä on tainnut pikkuhiljaa muodostua jokasyksyinen tapamme, sillä tämä on jo kolmas syksy kun teemme reissun Kolille. Ensin kipuamme katsomaan maisemia, sitten lillumme kylpylässä ja lopuksi syömme itsemme ähkyyn ravintolassa.

Onko siellä muita lomalaisia? 

Mukavaa päivää!

Ennenaikainen joululahja

Kaunista syyslauantaita! Vihdon ja viimein voin julkaista teille postauksen, jota olen kauan odottanut ja hautonut mielessäni. Meille kun kävi eilen niin, että kirjoitimme nimemme rantatontin kauppakirjaan. Kyllä. Rantatontti. Meidän. Ikioma.

Voi siis sanoa, että hankimme itsellemme ennenaikaisen joululahjan, tarkalleen mitattuna 8802 neliön kokoisen. Tuliko yllätyksenä? Ei pitäisi, sillä olenhan pitkin blogitaipalettani vilautellut fraasia "sitten seuraavassa talossa". Hankkimamme tontti sijaitsee Rautavaaralla, minun ja mieheni synnyinkunnassa, reilun 70 kilometrin päässä täältä Iisalmesta. Paikkakunnalla, missä itse ajan jo päivittäin töissä. Paikkakunnalla, missä on oikea koti - se, joka tuntuu sydämessä. Tämänhetkinen kotimme on jo rakennusajan starttihetkistä lähtien ollut väliaikainen ratkaisu, hetkellinen pitstoppi elämässä. Olemme tienneet koko ajan, että jossain vaiheessa alamme tähdätä kohti seuraavaa projektia ja se hetki on nyt. Uskomatonta. Alamme oikeasti suunnitella sitä kotia, jonka on tarkoitus olla turvapaikkamme koko loppuelämämme ajan.

Tämän postauksen kuvat on otettu tontilta noin kuukausi sitten. Olemme käyneet siellä jo useamman kerran samoilemassa, suunnittelemassa ja haaveilemassa.

Se, että olemme vihdoin tässä pisteessä, tonttiomistajina, ei ole ollut mutkattoman tien takana. Tontinetsintä meillä on ollut käynnissä epäsäännöllisesti jo vuoden ajan. Olemme haarukoineet ja tunnustelleet useampia paikkakuntia täältä Pohjois-Savosta ja on vaatinut älyttömästi ajatustyötä, että haaveet ovat kiteytyneet Rautavaaralle. Oikeasti jos ajatellaan, niin kuka hullu uskaltaa rakentaa kodin alle kahdentuhannen asukkaan pikkukuntaan, korpitaivalten taakse? Tietoisena siitä, ettei välttämättä koskaan tulisi talokaupoilla saamaan takaisin rakennukseen sijoittamiaan varoja? Jos ei suuremmissa kaupungeissa asuntokauppa käy, niin vielä vähemmän maaseudulla. Tällaisessa rakennusprojektissa täytyy olla varma siitä, että on sitoutunut paikkakunnalle ja että se on omien töiden suhteen turvallisilla sijaintikoordinaateilla varustettu.

Jos ei ollut ajatusrundi helppo, niin vielä enemmän on psyykeä syönyt varsinaisten tonttimahdollisuuksien kartoittaminen ja lopullinen kaupanteko. Tämän tontin saaminen oli rehellisesti sanottuna vaikea, työläs, epävarma ja tuskainenkin kokemus. Olen ollut itse pari viimeistä kuukautta kuin tulisilla hiilillä, alamaissa ja hermoraunio. Luojalle kiitos, miehellä on ollut kärsivällisyyttä jatkaa ja hoitaa prosessi loppuun siitä, mihin minun jaksamiseni päättyi. Tiedän, että tällainen sepustus saa siellä kulmakarvoja nousemaan ja haluankin hieman avata mitä tarkoitan. Selittää myös samalla pientä osaa siitä, mikä on vaikuttanut omaan mielialaan ja syksyn bloggailuun.

Tiedättehän, että pienellä paikkakunnalla pärstäkerroin vaikuttaa hyvässä ja pahassa. Niin ei saisi olla, mutta vaikuttaapahan vain. Tässä tapauksessa oikeastaan sukunimi. Olen ollut pienestä pitäen tietyille tahoille se rehtorin pentu ja saanut tittelin mukaista kohtelua niin keskenkasvuisilta kuin aikuisilta. Suurin osa kyläläisistä ei tietenkään luo merkityksiä nimille, naamoille tai titteleille, mutta aina on eteen putkahtanut niitä pahansuopaisia tapauksia, jotka kateuksissaan ja ihmistä ollenkaan tuntematta tekevät määrityksiä ammattien ja sukunimien perusteella. Aiheesta olisi omaksi postauksekseenkin asti kerrottavaa, mutta nyt pomppaan vain eteenpäin. Tonttiasiat kun oikeasti meinasivat tyssätä minun sukunimeeni. Ei mukavan myyjän taholta, vaan ihan muita reittejä pitkin. Ette usko sitä epäoikeudenmukaisuuden ja voimattomuuden tunnetta mikä tuollaisesta ryöpsähtää pintaan. Kaikki ne muistikuvat vastaavista tilanteista elämän varrelta. Niin väärin. Jokaikinen kerta ja tapaus. Olen todella ollut täällä pahalla mielellä ja epäuskoisena, mutta onneksi on ollut mies rinnalla hoitamassa prosessia, kestämässä minun itkuni ja valamassa uskoa asioiden onnistumiseen. Fiuf.

Jotta oikea kuva säilyy, niin tällaisia pärstäkertoimella oikeudenjakajia ei ympärillä onneksi montaa ole. Emme olisi ostaneet tonttia kylältä, jos tunne paikasta ei olisi kodikas ja turvallinen. Vaikka yksi promille vastaantulijoista aiheuttaisikin alakuloa ja ahdistusta, se ei syö merkitystä niiltä kaikilta lopuilta, jotka vilpittömästi hymyillen ovat iloisia tonttihankinnastamme ja toivottavat lämpimästi tervetulleeksi takaisin paikkakunnalle. On harmi ja vääryys, että tonttitaival oli tuskainen, mutta samalla jo iloitsen siitä, että enää vastaavia vastoinkäymisiä ei pitäisi tulla, ei ainakaan rakennusprojektiin liittyen (*koputan varmuudeksi puuta*).

Jotain epävarmuudestani ("Kyllä tämä vielä johonkin kosahtaa!") ja jännityksestäni kertonee se, että ennen eilistä kaupantekotilaisuutta sykkeeni pyöri sadankolmenkympin yläpuolella. Nyt se on jo tasaantunut ja mieli oikenee tunti tunnilta tajuamaan, että meillä on oikeasti oma rantatontti ja nyt voi todella alkaa suunnittelemaan sitä seuraavaa taloa. 

Aikataulu meillä ei tällä kertaa ole tiukka. Rakennusluvan hakemiseen on aikaa kolme vuotta, joten viimeistään siinä sabluunassa on tarkoitus edetä. Toivottavasti vähän aiemminkin, muttei kuitenkaan kiirehtimällä. Jos ei muuta vielä lähitulevaisuudessa konkretisoidu, niin onpahan meillä nyt ainakin hiton hyvä makkaranpaistopaikka!

Hymyjä! ♥

Aamusta iltaan

Jos kynttiläkauden starttia piti vähän himmailla, niin nyt se on valtautunut kunnolla käyntiin. Viikonlopusta saakka olen sytytellyt kynttilöitä tuohon keittiön ruokapöydälle metallitarjottimen päälle ja ne ovat saaneet palaa siinä koko päivän.

Koska tuikuista on ollut kyse, olen ehtinyt vaihtamaan päivän aikana useamman satsin poltettavaksi. Nämä minun tuikkukuppini muistuttavat muodoltaan hieman Tine K:n versioita, mutta ovat ihan Jyskistä poimittuja. Oikeasti pakettiin ei kuulunut kuparinvärisiä kuppeja, vaan maalasin kaksi äklöimmän väristä (taisivat olla vihertäviä) viime syksynä kuparispraylla.

Keittiönpöydän tuoleja lämmittävät harmaat lampaantaljat eivät käyneet edes kesällä varastossa. Tykkään taljoista superpaljon ja haaveissani olisi taljoittaa kaikki loputkin tuolit talven aikana. Ovat ihanan pehmoiset takaliston alla ja todellakin hautovat istujaa paremmin kuin perustuolinpäällysen pellavainen pinta. Kun aamuisin herään viimestään kuudelta, on nousun jälkeinen vilu helpompi taltuttaa taljalle parkkeeraten.

Kynttilänliekissä on jotain huumaavan kodikasta ja turvallista. Tuntuu, että lepattavat tuikkuset auttavat nollaamaan ja rauhoittamaan mieltä paljon paremmin kuin moni muu asia.

Täällä ollaan parhaillaan lapsenvahtina: vanhempani lähtivät leffaan ja toivat Timi-koiranpennun meidän Armaksen leikkikaveriksi. Sivusta ollaan vain miehen kanssa katsottu, miten matot ruttaantuvat hipan lomassa, tassut vilisevät sinne tänne ja lelut saavat kyytiä, kun nämä kaksi kaverusta ottavat ilon irti yhteisestä ajasta. 

Mukavaa iltaa!

P.S. Blogisiskot, joko olette ilmoittautuneet Indiedays-pippaloihin? 

DIY: Sängynpääty

Kesällä kyllästyin meidän makuuhuoneemme sängynpäätyyn ja halusin jotain muuta kuin kankaista tilalle. Entisenhän olin päällystänyt paksulla verhoilukankaalla harmaaksi. Siinä ei kauaa mietiskelty, kun olin jo raahannut heivattavan päädyn vierashuoneeseen ja aukaissut mustan maalipurkin kannen.

Ideana oli maalata pääty suoraan seinään. Maalina käytin liitutaulumustaa ja sitä sudin kaikkiaan neljä kerrosta. Yritin teipata alueen reunat mahdollisiman tarkasti, mutta näissä meidän seinien maalipinnoissa on sen verran kohokuviota, että nättiä, suoraa reunaa ei teippaamalla saa aikaiseksi. Niinpä jalostin ideaa vielä vähän pidemmälle, kävin kaupasta viisi senttiä leveää rimaa ja mustaksi maalaamisen jälkeen nakuttelin rimanpätkät päätyalueen reunoille. Jälkikäteen ajateltuna mustat reunakehykset tekivätkin tästä tyylitellymmän ja professionaalisemman näköisen.

Lukuvaloiksi olin hankkinut meille jo melkeinpä vuosi sitten Ikean Hektarit ja ne pääsivät nyt viimein oikeisiin hommiin. Vähän piti näitäkin tuunata, sillä halusin lampuista nimenomaan valkoiset, mustan päädyn vastaväriksi. Spraylla saatiin ulkomaalauksessa tyydyttävän tasaista jälkeä aikaiseksi, vaikka pariin kertaan juoksimme kesällä lamput kainalossa sadetta pakoon. Johdoissa on nyt tuollainen liukuvärjäys, kun en maalatessa vielä tiennyt, millä korkeudella lamppujen lopullinen paikka olisi. Ehdin jo hankkia valkoista sähköteippiä johtojen uudelleenpäällystämistä varten, mutta sitten sisustussilmä sanoikin, että nehän ovat hauskat juuri tuollaisenaan - johto ikäänkuin häviää liukuen sängynpäätyyn.

Maalattu sängynpääty meillä on ollut jo reilut kaksi kuukautta. Se on ollut erittäin helppohoitoinen verrattuna kankaiseen versioon ja kerää huomattavasti vähemmän pölyä. Itse tykkään päädystä kovasti, sillä saimme pienellä DIY-panostuksella uutta, modernimpaa makuuhuoneilmettä. Ukin tekemät penkit pääsevät muuten nyt paljon paremmin esiin, kun ulotin päädyn reunat niin, että yöpöytäpenkeilläkin on musta tausta. Miehen puolella on tuo musta metalliboksi, johon on käytännöllistä säilöä sängynvierustavaraa. Minun puoleni penkki on tällä hetkellä tyhjä (jos ei lasketa viikonloppuaamuisia kahvikuppeja), kun siinä aiemmin majaillut työvalo matkusti oikealle paikalleen työhuoneeseen.

Petauksissa nuo isommat takatyynyt ovat olleet mieleisiä, sillä ne luovat korkeampaa linjaa arjen aamukiireissäkin. Vähän ne ovat kuitenkin jo menettäneet ryhtiään - pitäisikin seuraavalla tyynynhankintakierroksella panostaa mieluummin kalliimpiin ja jykevämpiin vaihtoehtoihin kuin näihin edullisempiin löpsyköihin. Lakananvaihtorytmi pyörii H&M Homen harmaiden ja valkoisten printtilakanoiden ympärillä. Ne ovat vaan niin lemppareita: väreiltään rauhoittavia ja kuosiltaan yksinkertaisia.

Hidasta sunnuntaita!