4.10.2015

DIY: Sängynpääty

Kesällä kyllästyin meidän makuuhuoneemme sängynpäätyyn ja halusin jotain muuta kuin kankaista tilalle. Entisenhän olin päällystänyt paksulla verhoilukankaalla harmaaksi. Siinä ei kauaa mietiskelty, kun olin jo raahannut heivattavan päädyn vierashuoneeseen ja aukaissut mustan maalipurkin kannen.

Ideana oli maalata pääty suoraan seinään. Maalina käytin liitutaulumustaa ja sitä sudin kaikkiaan neljä kerrosta. Yritin teipata alueen reunat mahdollisiman tarkasti, mutta näissä meidän seinien maalipinnoissa on sen verran kohokuviota, että nättiä, suoraa reunaa ei teippaamalla saa aikaiseksi. Niinpä jalostin ideaa vielä vähän pidemmälle, kävin kaupasta viisi senttiä leveää rimaa ja mustaksi maalaamisen jälkeen nakuttelin rimanpätkät päätyalueen reunoille. Jälkikäteen ajateltuna mustat reunakehykset tekivätkin tästä tyylitellymmän ja professionaalisemman näköisen.

Lukuvaloiksi olin hankkinut meille jo melkeinpä vuosi sitten Ikean Hektarit ja ne pääsivät nyt viimein oikeisiin hommiin. Vähän piti näitäkin tuunata, sillä halusin lampuista nimenomaan valkoiset, mustan päädyn vastaväriksi. Spraylla saatiin ulkomaalauksessa tyydyttävän tasaista jälkeä aikaiseksi, vaikka pariin kertaan juoksimme kesällä lamput kainalossa sadetta pakoon. Johdoissa on nyt tuollainen liukuvärjäys, kun en maalatessa vielä tiennyt, millä korkeudella lamppujen lopullinen paikka olisi. Ehdin jo hankkia valkoista sähköteippiä johtojen uudelleenpäällystämistä varten, mutta sitten sisustussilmä sanoikin, että nehän ovat hauskat juuri tuollaisenaan - johto ikäänkuin häviää liukuen sängynpäätyyn.


Maalattu sängynpääty meillä on ollut jo reilut kaksi kuukautta. Se on ollut erittäin helppohoitoinen verrattuna kankaiseen versioon ja kerää huomattavasti vähemmän pölyä. Itse tykkään päädystä kovasti, sillä saimme pienellä DIY-panostuksella uutta, modernimpaa makuuhuoneilmettä. Ukin tekemät penkit pääsevät muuten nyt paljon paremmin esiin, kun ulotin päädyn reunat niin, että yöpöytäpenkeilläkin on musta tausta. Miehen puolella on tuo musta metalliboksi, johon on käytännöllistä säilöä sängynvierustavaraa. Minun puoleni penkki on tällä hetkellä tyhjä (jos ei lasketa viikonloppuaamuisia kahvikuppeja), kun siinä aiemmin majaillut työvalo matkusti oikealle paikalleen työhuoneeseen.

Petauksissa nuo isommat takatyynyt ovat olleet mieleisiä, sillä ne luovat korkeampaa linjaa arjen aamukiireissäkin. Vähän ne ovat kuitenkin jo menettäneet ryhtiään - pitäisikin seuraavalla tyynynhankintakierroksella panostaa mieluummin kalliimpiin ja jykevämpiin vaihtoehtoihin kuin näihin edullisempiin löpsyköihin. Lakananvaihtorytmi pyörii H&M Homen harmaiden ja valkoisten printtilakanoiden ympärillä. Ne ovat vaan niin lemppareita: väreiltään rauhoittavia ja kuosiltaan yksinkertaisia.

Hidasta sunnuntaita!


30 kommenttia:

  1. Upea sängynpääty ja toteutus! Ei näytä ollenkaan siltä, että olisi maalattu seinään. Ja tuo johtojen liukuvärjäys on ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tumma väri jotenkin hämää, ei näytä livenäkään siltä että pääty olisi maalattu. :D

      Poista
  2. Näyttää tosi kivalta! Petaus samoin ;D Houkuttaa viipyilemään pitkään vuoteessa.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin houkuttaa - näiden kuvien ottamisen jälkeen vetäisin tuossa puolentoista tunnin päikkärit! x)

      Poista
  3. Siitähän tuli hieno! Listat viimeistelee lopputuloksen, ei näytä maalatulta ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jälkikäteen tuntuu hassulta, että edes meinasin jättää reunat listoittamatta! :)

      Poista
  4. Olen samaa mieltä - listat viimeistelevät lopputuloksen! Design by accident on usein hyvinkin toimivaa :)

    VastaaPoista
  5. Mikä idea <3 <3 ja upea toteutus :) tää tykkää tykkää :):) olet niin näppärä :)

    Upeaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niitä loppuloman luovia ideoita, kun pää oli oikeasti tyhjentynyt arkisista kiireistä ja suolsi sitä sun tätä ideaa ilmoille! :D

      Poista
  6. Onpahan kyllä upea pääty! Ja hitsinhauskat nuo lamppujen johdot (ehdottomasti jättäisin ne tuollaiseksi)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, miten oma mieli kiepsahti noiden johtojen kanssa. Olin niin varmana jo teipittämässä niitä, mutta sitten ne yhtäkkiä näyttivätkin hyvältä noin! :)

      Poista
  7. Hyvännäköinen sängynpääty. Tuo musta kehys tekee koko sängylle "raamit". Kiva idea ja hieno toteutus!!!

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana ja tosi kaunis sängynpääty! Mäkin juuri tein minille sängynpäädyn! Lisää siitä myöhemmin!

    Oikein kivaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin katsomassa minin sängynpäädyn - aivan upean siististi olet saanut sen taiteiltua, iso peukku!! :)

      Poista
  9. Tosi kiva idea ja oikein hyvännäköinen lopputulos!! 😊😊

    VastaaPoista
  10. Tulipa siitä hieno! Täällä vielä sängynpääty on suunnitteluasteella, mutta tästäpä saan mukavasti pontta toteutukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisuuksia riittää, tämä oli ainakin näppärä tapa! :)

      Poista
  11. Voi miten hieno sängynpääty!!! Nyt kaikki maalaa ihania seiniä ja muita juttuja, minäkin haluan! Harmi kun asutaan vuokralla, enkä pääse sen vuoksi maalaushommiin. No kyllä näillä valkoisillakin menee, vaikka kaipaankin jo väriä. Hyvä sinä, ihana kun olet rohkea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun vaan vaneria kehiin ja siihen uutta väriä! :) Itse meinasin aluksi tehdä vanerisen version, mutta kun en saanut tarpeeksi nopeasti kuljetusta järjestettyä, niin sudin värin sitten suoraan seinään! x)

      Poista
  12. Hyvä idea, täytyypä laittaa muistiin. Toteutuskin on oikein onnistunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ainakin näppärä toteuttaa! :)

      Poista
    2. Toteutettiin tästä ideasta omanlainen versio. Käy kurkkaamassa, jos kiinnostaa. :)
      keskipaivassa.blogspot.fi

      Poista
  13. Tosi kivalta näyttää. Meidän vähän samanhenkinen pääty löytyy täältä:
    http://puolitoistakerrostakotia.blogspot.fi/2015/08/diy-sangynpaaty.html

    VastaaPoista
  14. Hei tuossa voisikin olla ideaa! Olen miettinyt pitkään, että millaisen sängynpäädyn haluaisin ja koska meillä on moottorisänky, niin se rajaa aika paljon. Tää voisi siis toimia! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...