22.10.2015

Mänty

Tänä syksynä minulla ei ole ollut kukkaoloa. Ei ole tehnyt mieli hankkia yhden yhtä callunaa tai hopealankaa terassille saati sisälle. Oranssit ja punertavat syyssävyt ovat aina tökkineet meidän talomme värityksen kanssa, joten rupesin miettimään, mikä kasvi sitten kävisi ovenpieleen. Ilmankaan en halua olla, kyllä kotiintulijaa täytyy aina jokin karahka olla vastaanottamassa. Vähän aikaa ehdin pohdiskella, kunnes päähäni lävähti kuva valkoiseen ruukkuun istutetusta männystä. Sellaisesta sopivan korkeasta ja näyttävästä yksilöstä, ruukun kanssa mittasuhteiltaan passaavasta, mutta kuitenkin yksinkertaisuudessaan selkeästä ja koruttomasta.

Ei vaatinut suurta uurastusta kuopaista sopivankokoinen taimi maasta kainaloon ja istuttaa se vanhaan ruukkuun. Juurten ympärille kauhoin kuopaisukohdasta maa-ainesta ja pinnan peittelin siistimmin tummemmalla puutarhamullalla. Ilmainen, mutta omasta mielestäni erinomainen vaihtoehto syys- ja talvikasviksi! Minusta tuo mänty käy loistavasti terassin väritykseen ja muotoihin - olen nyt varmaankin ensimmäistä kertaa eläessäni täydellisen tyytyväinen etuterassin kasvillisuuteen. :)


Mäntybuumi jatkuu sisällä yhden oksan verran, joka vähän vahingossa löysi kotinsa työhuoneesta. Napsaisin oksan viime sunnuntaina vain hetkelliseksi joulukorttikuvausten rekvisiitaksi, mutta en sitten halunnutkaan heittää sitä enää pois. Näytti isossa lasipurkissaan sopivan niin nätisti tuohon työpöydän viereen, betoniseinän eteen.

Eilen illalla napsaisin vielä pari pimeää kuvaa terassilta - terassivalo antaa männylle hauskasti kohdevaloa, mikä sai minut ihastumaan näkymään vielä entisestään.

Luonnossa en pidä mäntyä kauneimpana puuna, mutta näin kotiympäristöön tuotuna sen kauneus kehittyy suurempiin mittoihin. Jo viime talvena monissa sisustuskuvissa näkyi kuusien sijasta lasipurkkeihin sujautettuja männynoksia ja pikkutaimia, mutta itse en muista nähneenä yhtään (ulko)ruukkuun istutettua puuta.

Millaisia syysistutuksia te olette kehitelleet? Puhtia torstaihin!


19 kommenttia:

  1. Mä tykkään männyistä ja männiköistä aina. Sopivat kyllä sisätiloihinkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiva mänty! Minäkin voisin tälläisen käydä repimässä veljen metsiköstä. Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Olipa hauska idea!
    Joulun aikaan on ollut lasipurkissa männynoksia. Mutta taidanpa hakea jo viikonloppua niitä maljakkoon;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sopii niin syksyyn, jouluun kuin talveenkin! :)

      Poista
  4. Olipa ihana idea <3 tuo näyttää aivan hurmaavalta :)

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis :) Sopii niin hyvin tuohon! Sisälle olisi kyllä kiva saada tuollainen oksa :)

    VastaaPoista
  6. Mä fanitan vihreää ja havuja, joten mänty on nappivalinta ulko-oven pieleen.
    Mulla parvekkeen syyskukat alkaa olla jo aika raasuja (krysanteemi ja koristekaalit), täytyisi hankkia niiden tilalle jotain talven kestäviä kasveja...

    VastaaPoista
  7. Hauska idea! Minä kuulun heihin, jotka pitivät viime vuonna mäntyä sisällä lasipullossa, tuo ulkoversio ei käynnyt mielessänikään, mutta nythän sellaisen haluaisin oitis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan sinun viimevuositen lasipullomännyn! <3 :)

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Mänty on mun lempipuu. Minikuusi on meillä parina vuonna ollut talvikukkana. Havut on aina kauniita.

    VastaaPoista
  10. Minä olen taas aivan hulluna mäntyihin -erityisesti yhdistettynä kuivaan kanervikkoon ja sammaleisiin kallioihin. Siinä lähes merinäköalan veroinen maisema! ;)

    Hyvännäköinen on mänty tuossa ja sopii tosiaan talon sävyihin paremmin kuin callunat (joita en itsekään ole hankkinut värivammaisuuden takia!) - männyssä on vieläpä vihreäksi kasviksi mukavan viileä sävy, mikä edesauttaa sen sulautumista modernihkoon sisustukseen. Teillä on kyllä nätti koti ulkoapäin, tuonvärisestä haaveilen itsekin jos puutalosta on kyse...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Minna! :) Kallio uppoaa kyllä myös tännekin, niin upeaa olisi joskus saada omaan pihaan jyhkeää luonnonkivea näkyville! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...