8.8.2016

Nro 5 olohuoneessa

Kuten olen jo kertonutkin, tänä vuonna sisustusostokset ovat olleet vähissä. Mitä suotta tuhlailemaan, kun pakottavaa tarvetta millekään erityiselle hankinnalle ei ole ollut ja toisaalta säästöön jäävät roposet olen korvamerkinnyt uutta raksaa varten. 

Yksi must have -asia minulla on kuitenkin koko kesän tykyttänyt takaraivossa: oliivipuu ja sille oma riisikori. Oikeankokoisen korin löytäminen ei ollut ihan helppo homma, sillä mustana versiona näitä ei ihan joka nurkan takaa löydä. Vaivannäkö kuitenkin tuotti tuloksen ja löysin netistä meriheinästä punotun, Reilun kaupan yksilön. Oliivipuu taas oli täsmähankinta Jyväskylän Plantagenista, kun kävimme heinäkuussa Keski-Suomessa hääreissulla.

Kokonaisuudelle olin miettinyt jo valmiin paikan tästä mustan kaapin vierestä; tähän jää juuri sopivankokoinen nurkkaus puulle ja korille. Ne tuovat eloa ja kodikkuutta olohuoneen harmahtavaan sisustukseen, pientä huolettomuutta kaiken särmän keskelle.


Oliivipuut ovat näköjään tulleet meille jäädäkseen; tämä on jo neljäs vuosi ja viides puu kun hankin meille tummanvihreitä suippolehtiä. Rehellisyyden nimissä olen tappanut lähes samaa tahtia yhden per vuosi. :D Jotain pitäisi vissiin tehdä talviaikaan toisin, että yksilöt kestäisivät seuraavaan kesään. Viime vuonna hankin yhden ison oliivipuun Tanskasta ja toisen pikkuisen Ikeasta. Tanskalainen versio koki tutusti karun kohtalon mutta Ikean puu sinnittelee edelleen. Hauska seurata, mihin asti tämä numero vitonen selviää.

Tänään on minun toiseksi viimeinen lomapäiväni. Eikä ahdista yhtään! Päinvastoin, eilen tuli jo sellainen kiva, hykerryttävä olo töiden alkamista ajatellessa. Viikonloppuna pidimme neljän naisen ja neljän lapsen (okei, yksi niistä oli Armas) voimin hauskan serkkupäivän täällä meillä - mukavaa loma-ohjelmaa on siis riittänyt loppumetreille saakka. Eikä kesäkään tähän lopu, ainoastaan vapaa-aika vähenee.

Iloa uuteen viikkoon!


6 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä upea yhdistelmä <3 sopii täydellisesti tuohon koriin :)
    Itsekin totaali ihastuin tuohon koriin keväällä ja kovassa käytössä ollut :) nyt siinä majailee viikunapuu jonka viimein löysin pitkän etsinnän jälkeen :)

    Tsemppiä työn alkuun <3

    VastaaPoista
  2. Upean näköinen kokonaisuus! Oliivipuuta en meille uskalla surkeana hortonomina hankkia, mutta vastaavanlaisen korin vaaleanruskeana nappasin matkaani Anttilan loppuunmyynnistä ja se toimiikin peikonlehden kasvupaikkana :) Mukavia viimeisiä lomapäiviä!

    VastaaPoista
  3. Kauniin näköistä ja sopii tohon koriin just eikä melkein! Meillä oli kerran oliivipuu ja oli tosi kaunis, mutta se kuoli aika nopeesti meillä!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Upea kori ja tuo oliivipuu sopii siihen just eikä melkein1 :)

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää! Minä yritän yhteiseloa toisen oliivipuun kanssa. Ensimmäinen jaksoi vajaan vuoden, katsotaan kuinka tälle kakkoselle käy.

    VastaaPoista
  6. Näyttää kivalta tuo kori ja puu. Totta, mitä sitä ostamaan kun ei pakottavaa tarvetta ole!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...