22.12.2017

Kalusteita ja joulurauhaa

Moikka! Täällä on taas raksataival edennyt. Joulukuun alussa talolla tehtiin kosteusmittauksia ja niiden mukaan lattia oli kuivunut odotetulla tavalla. Laatoittaja pääsi aloittamaan hommat viime viikolla ja meillä onkin nyt valmiina eteisen, keittiön ja kodinhoitohuoneen laattalattiat. Pesutilat on vesieristetty ja niiden laatoittaminen jatkuu joulun jälkeen.

Laattalattioiden myötä pääsivät hommiin myös Domuksen kalusteasentajat. He ahkeroivat talolla eilen ja tänään - nämä kuvat on otettu hetki sitten yhteisen tarkastuskierroksen jälkeen. Muutamia toimitusmokia ilmeni (pari puuttuvaa kahvaa, väärälle kädelle tilattu kaapinovi ja vessan peilikaapin mitoitusvirhe), mutta ne korjaantuvat vielä pienillä jälkiasennuksilla.

Kalusteisiin olen tältä näkemältä todella tyytyväinen; näistä tuli ihana, raikas kokonaisuus. ♥ Kuvauskelejä täällä ei ole ollut edelleenkään, joten nämä himmeät otokset antavat huonosti oikeutta lopputulokselle. En kuitenkaan malta olla raportoimatta näistä, olkoonkin sitten pimeää hämärähyssyä. :) Kuten näkyy, keittiön kaappien ovet ovat kahvattomat, vetouralliset. Sävynä näissä on puhdas mattavalkoinen. Astianpesukone otettiin integroituna mallina ja jääkaappipakastimenkin upotus suunniteltiin etukäteen koneen mittojen mukaan - tavoitteena oli, että linjat olisivat tilassa mahdollisimman yhtenäiset.

Keittiön laminaattitasoja metsästin syksyllä hartaudella. Halusin pintaan mahdollisimman vaaleaa puukuosia, joka ei taittaisi ruskeaan tai oranssiin. Domukselta, eikä oikein mistään muualtakaan meinannut löytyä mielikuvia vastaavaa tasomallia, kunnes sopiva tuli eteen Omega-keittiön valikoimasta. Tämän sävyn nimi on vaahtera, ja minusta se on täydellinen. Tasot hankimme omina tilauksinamme, mutta ne istuvat Domuksen runkojen päälle kauniisti. Tosin, saarekkeen taso oli saanut kuljetuksessa harmillisen sivumällin ja se menee vielä myöhemmin vaihtoon.

Isoja liukuovikaapistoja meille asennettiin eteiseen, työhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen. Niidenkin väriksi valittiin samaa valkoista kuin keittiössä. Molemmissa vessoissa allaskaapistot ovat puolestaan mattamustat. Palaan näihin tiloihin varmasti vielä myöhemmin, tässä kuitenkin nyt pikaräpsyt tilannetiedoksi.

Välipäivinä meille saattaa tulla jo lattialaminaatti- ja listatoimitus ja sitä myöten loppusisustajat. Aika jännää. Lattian suhteen sain pari päivää sitten ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun tehtaalta tulleen ilmoituksen mukaan laminaatin kiiltoaste oli muuttunut. Pelkäsin, menivätkö aiemmat lattiakartoitukset hukkaan ja joudutaanko tässä vielä uudestaan pohtimaan ja tilailemaan eri valmistajan lattiaa. Vaan onneksi kiiltoaste oli muuttunut mattaisemmaksi, joten Armaksen tassujen ei pitäisi päivitetyn vaihtoehdon päällä ainakaan enempää lipsua. Varmuuden vuoksi halusin nähdä lattiasta vielä näytteen ja se onneksi ehti tutkailtavaksi ajoissa. Hyväksyntään meni.

Minä aloitin joululomani jo viime perjantaina ennenaikaisella virkavapaalla. Syitä pysähtymiseen on raksan lisäksi niin monia ja monimutkaisia, ettei liene relevanttia purkaa niitä nyt täällä. Kerron vain, että nyt pitäisi yrittää levätä ja nollata päätä, ihan aikuisten oikeasti. Joulua en ole laitellut ollenkaan, eikä olo erityisen jouluinen ole muutenkaan. Vaan mikäs pakko tässä on, ehkä ihan hyvä kokea joskus tällainenkin vaihtoehto hypettämiselle.

Blogi palannee taajuuksille uuden vuoden tienoilla, joten nyt toivottelen teille ennen kaikkea RAUHALLISTA JOULUA! ♥


3 kommenttia:

  1. Keittiö näyttää hyvälle todella ♥️

    Lepoa ja rauhallista joulua 🎄❤

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka hienolta teidän tuleva keittiö näyttää :)
    Hyvää joulua ja onnellista rakennusvuotta 2018!
    -Susanna/ Unelmista toteutukseen blogi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...