Kesä meni, syksy tuli. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olen valmistautunut syksyyn hyvillä mielin. Paitsi että yleinen mieliala on ollut suht kepeä, tajusin heinäkuussa, etten olekaan helleihminen. Viileämmät kelit ovat tuntuneet helpottavilta.
Arki meillä alkoi todella kivuttomasti. Koska loma vietettiin staycation-moodilla, kontrasti töihin lähtemisen ja lomanvieton välillä ei ollut kovin suuri. Oli myös mukava verrata tapahtumia vuodentakaiseen: kun tänä vuonna ei ole ollut riesana enterorokkoa, tukkiutunutta viemäriä ja edessä siintävää remppaa, on normaalin tasainen työstartti tuntunut suorastaan juhlalta.
Otsikon seurustelusaareke on meillä varsin tuore juttu. Mehän ehdimme asustella talossa yli vuoden ilman istumamahdollisuutta keittiön saarekkeen äärellä. En yksinkertaisesti halunnut kiirehtiä istuinasian kanssa, sillä se ei ollut millään tasolla akuutti. Toisaalta meni pitkään pohdiskellessa, minkälainen ratkaisu olisi meille paras.
Ehdin tosissani puntaroida vaihtoehtoja jo Tolixin H65-jakkaroiden ja Aallon K65-tuolien väliltä, kunnes kumpikaan ei enää tuntunut hyvältä. Koska ruokapöydän ympärys on täynnä Tolixeja, olisivat ne vaikuttaneet saarekkeen äärellä jo liioittelulta. Aallon tuolit taas olisin valinnut puunvärisenä, mutta ne eivät lopulta olisi mätsänneet sävyltään yhteen keittiön pöytätasojen kanssa. Ja lisäpointtina, useamman satasen investointi saarekejakkaroihin ei tuntunut hyvältä idealta.
Aallon tuoleja liikkuu markkinoilla kyllä käytettynäkin, jolloin kynnys kalusteiden maalamiseen itselle sopivaan sävyyn ei olisi ollut niin puistattava juttu. En kuitenkaan innostunut minkäänlaisesta metsästysrumbasta, jonka onnistumisesta ei olisi ollut varmuutta.
Päädyin suunnittelemaan omakätistä nikkarointivaihtoehtoa. Tuli vahva visio, että irtotuolien sijaan saarekkeen äärelle paras ratkaisu olisi yhtenäinen, pidempi jakkara. Kuin korkeammille jaloille nostettu pirtinpenkki. Värisävyksi ajattelin samaa graniitinharmaata mitä keittiön betoniseinissä on. Ehdin jo kartoittaa meidän jämäpuukasojen tilanteen ja viritellä työstökoneet valmiiksi, kunnes asia ratkesikin itsestään.
Piipahdimme nimittäin kesällä rompetorilla, mistä löytyi tämä kuvissa näkyvä yksilö - aivan täydellinen niin muodoiltaan kuin mitoiltaan! Arvaattekohan, missä käytössä penkki on ollut aiemmin? Kangaspuiden istuimena! Lakatun pinnan alla tämä oli väriltään lähes sinapinkellertävä, mutta ahkeran hiomisen ja kaksinkertaisen maalipinnan jälkeen tätä on vaikea tunnistaa samaksi penkiksi. En olisi koskaan osannut nikkaroida yhtä siistiä versiota itse, joten arvannette, miten haltioissani osaan olla tästä parinkympin löydöstä.
Mitä tulee saarekkeen käyttöprosenttiin, se on kasvanut reilusti. Aiemmin kalustetta tuli käytettyä vain työtasona, mutta nyt sen äärellä vietetään oikeasti aikaa ja seurustellaan. Mies näpyttelee tässä usein tietokonetta ja itse tykkään aterioida ainakin välipaloja saarekkeen äärellä. Keittiössä tulee myös pidettyä enemmän seuraa toiselle. Kynttilänliekki on pop; sytytän joka kerta tuohon mökin savupiippuun kynttilänpätkän parkkeeratessani saarekkeelle.
Vuosien harjoituksen tuloksena voin taputtaa itseäni kyllä kevyesti olalle. Enää en todistetusti hötkyile sisustusratkaisujen perään, enkä häiriinny keskeneräisyydestä. Vähän kerrallaan ja kaikki ajallaan - siinä minusta melko oiva ja käytännössä hyväksi todettu motto!
Mukavia syyspäiviä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti