16.2.2022

Q&A: Sivutoiminen yrittäjyys

Toukokuussa yritykseni Blawhi Graphics täyttää seitsemän vuotta. Se on mielestäni hurjan pitkä aika - pidempi, kuin olisin ikinä osannut ennakoida. Toiminimeä rekisteröidessäni ajattelin, että siivet kantanevat pari vuotta eteenpäin. Miten väärässä olinkaan! Vaikka olo on edelleen kuin noviisilla, on kokemusta yrittäjyydestä kertynyt tosiasiallisesti jo vuosikaupalla. Sen verran, että teemaa pystyy reflektoimaan kotvasta pidemmällä aikajänteellä.

Järjestin taannoin Blawhin instastooreissa elämäni ensimmäisen kyselyn, jossa seuraajat saivat kysyä mitä tahansa sivutoimiseen yrittäjyyteen liittyen. Kysymyksiä tuli kasapäin, mikä kielii siitä, että aihe kiinnostaa monia. Se johtuu luultavasti siitä, että yrittäjyys näyttäytyy mielenkiintoisena ja kahleettomana tapana ansaita elantonsa. Useampi saattaa salaa haaveilla yrittäjyydestä, sillä se rinnastetaan vapauteen, jossa omalla tekemisellään pystyy vaikuttamaan tuloihinsa. Palkkatöissä ei samanlaista mahdollisuutta ole. Kun teen Blawhia sivutoimisesti, elän tavallaan kahden maailman välissä. Tällaisesta combosta näytti tulevan monille kysymyksiä mieleen ja useampi paljasti pohtivansa, voisiko tyyli sopia itsellekin.

Ajattelin, että kysymyksistä ja vastauksista olisi kiva koostaa postaus tänne blogiinkin. Joten tässäpä tulee Q&A-setti!

Miten työt jakautuvat ajallisesti päiville?

Tämä vaihtelee tosi paljon sesonkien mukaan. Tyypillisesti Blawhin hommiin kuitenkin kuluu 0,5-2 tuntia päivässään. Arkena työ on ylläpitävää perusrutiinia, kuten verkkokauppatilausten hoitamista. Viikonloppuisin on sitten enemmän aikaa luovemmille hetkille, kuten uuden suunnittelulle ja sisällöntuotannolle.

Miten tällaisen combon saisi alkuun?

Itse sanoisin, että kaikesta tärkeintä on aloittaa - vaikka sitten kuinka pienistä lähtökohdista! Koskaan ei tule täydellistä hetkeä tai tilannetta, jossa kaikki taivaan palikat ovat oikeilla kiertoradoillaan. Tekemällä oppii, matkalla juttu jalostuu ja bisnes kyllä kehittyy omaa tahtiaan.

Parasta yrittäjyydessä?

Huh, tämä on kyllä tosi laaja kysymys, mutta tällä hetkellä mieleen tulevat seuraavat pointit: Parasta Blawhin hommissa on se, että paperikaupan pyörittäminen antaa kaivattua vastapainoa kaikelle muulle. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta voisin tehdä tätä ilman palkkaakin. Printtitöissä on aina positiivinen, kutkuttava vire ja näiden hommien kautta saan sellaisia onnistumisen, ilon ja kiitoksen hetkiä, joita en palkkatöissä tule koskaan kokemaan. Parasta on myös nähdä oma kädenjälkensä ja ajatella, että minäkö tosiaan olen saanut tällaisen putiikin aikaan.

Kuinka isoja eriä tilaat korteista ja julisteista?

Vaihtelee todella paljon tuotteiden mukaan. Nyrkkisääntö on se, että mitä suurempia eriä uskallan tilata, sitä edullisemmiksi yksittäiskappaleet käyvät. Eräkoot ovat vaihdelleet pääsääntöisesti 50-1000 kappaleen välillä. Turhan isoa varastoa ei ole hyödyllistä ylläpitää.

Onko sinulla jokin tietty postituspäivä, jotta ei mene liian rankaksi?

Noup, pyrin laittamaan kaikki tilaukset aina seuraavana arkipäivänä matkaan.

Sivutoimen tulot vs. palkkatyöt? Itse pohdin, kannattaako sivutoimeen "uhraaminen"?

Vertailen sivu- ja päätyöni tuloja vuositasolla. Aktiivisimpina printtivuosina, kun kiersin lukuisissa myyjäisissä, Blawhin liikevaihto oli jopa 50 % opetöiden bruttopalkasta. Nykyisin tuo prosentti on noin 20 % ja se riittää minulle vallan hyvin.

Haaveiletko, että Blawhista tulisi päätyösi?

Tietyllä teoriatasolla haaveilen, mutta käytännössä tiedän, etten olisi valmis kantamaan kokopäiväisen yrittäjän riskiä. Luulen, että pystyisin kyllä kehittämään bisnestä siten, että tulot eivät juurikaan tippuisi, mutta siitä vastineena seuraava stressi olisi meikäläiselle liian suuri kestettäväksi. Nostan hattua kaikille, ketkä tekevät tätä kokoaikaisesti!

Onko tässä combossa jotain, mikä ärsyttää tai harmittaa?

Hmm, ehkä eniten ärsyttää se, ettei oma kognitiivinen suoritustaso aina riitä siten, kuin haluaisin sen riittävän. Olen usein opetöiden jälkeen niin naatti, ettei Blawhiin liittyviä kuningasideoita pahemmin jalostella. Aikaa ja halua kyllä olisi, mutta pää lagittaa. Tämän vuoksi perusputiikki kyllä rullaa, mutta kehitystyö tapahtuu hitaasti.

Millä perusteella valitsit oman verkkokauppa-alustasi? Loiko sivut joku ulkopuolinen taho?

Kustannusten perusteella. Mycashflowlla on superhelppo käyttöliittymä, jolla olen osannut värkkäillä ihan itsekseni (jos ei lasketa niitä muutamaa kertaa, kun hävitin valtaosan kaupan kuvista). Ulkopuolisia apuja en ole toistaiseksi tarvinnut. Tosin - mieheni on ammatiltaan IT-suunnittelija, joten hätätapauksessa kääntyisin varmasti ensimmäisenä hänen puoleensa.

Oletko käynyt yrittäjyyskurssilla tai muuten opiskellut sitä?

En ole. Minulla ei ole yrityshommiin minkäänlaista pohjakoulutusta, vaan olen opiskellut siihen liittyviä asioita tarpeen mukaan. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole!

Millaiset tilat sinulla on käytössäsi?

Tällä hetkellä yksi talomme huoneista on varattu minulle työhuoneeksi. Siellä tärkeintä on hyvät säilytystilat ja iso pöytä. Tykkään värkkäillä Blawhin hommia tässä tilassa, sillä kaikelle löytyy oma paikkansa ja lääniä riittää sotkemiseenkin. Huoneen erikoisuus on se, ettei minulla ole siellä yhtäkään tuolia, sillä teen kaikki hommat joko työpöydän ääressä seisten tai lattialla kyyköttäen. Työskentely vaatii useimmiten sen verran liikkumista ja levittäytymistä, ettei tuolilla könyäminen ole oikein kätevää.

Kaipaatko jotain lisämaustetta yrittäjyyteesi, vai onko näin hyvä?

On oikeastaan yksi juttu, jota olen huomannut kaipaavani. Yrittäjähenkistä sielunsiskoa! Olen huono verkostoitumaan eikä minulla ole oikeastaan minkäänlaisia kontakteja muihin yrittäjiin. Niinä vuosina, kun kiertelin säännöllisesti myyjäisissä, pysyi yllä tietynlainen yhteys toisiin alalla toimiviin yrittäjiin. Nyt, kun myyjäisiä ei ole tullut kierreltyä, ei myöskään kontakteja ole enää ollut. Tämän myötä olen alkanut haaveilemaan sielunsiskosta, jonka kanssa pystyisimme sparrailemaan ja buustailemaan toisiamme. Kätevintä ehkä olisi, jos tämä sielunsiskokin olisi jollain tapaa samanlaisessa tilanteessa kuin minä, eli yrittäjyyden ja palkkatyön rajapinnalla. Saa ilmoittautua, jos tunnistat kuvauksesta tai tarpeesta itsesi! :)

Tähtihetkesi Blawhin kanssa? 

Niitä on monia. Blawhi on tuonut elämääni rutkasti onnistumisen kokemuksia ja positiivista palautetta - niistä olen ikionnellinen. Spesiaalimainintana on pakko nostaa esille yhteistyöt niiden urheilijoiden kanssa, joita olemme yhdessä miehen kanssa ihailleet jo ennen hajuakaan yhteistyömahdollisuuksista. En olisi koskaan voinut etukäteen kuvitella, että sellaiset hiihtokuningattaret kuin Kerttu Niskanen ja Kaisa Mäkäräinen löytäisivät Blawhin tuotteiden luokse - saati että tuotoksia löytyisi mimmien seiniltä ja somesta.

Suurin mokasi, joka liittyy sivutoimiseen yrittäjyyteen?

Kyllä se oli se, kun peruutin yksissä myyjäisissä jälleenmyyjäni auton keulaan. :'D

Tulevaisuudennäkymät?

Ne ovat hyvin maltilliset. Minun on ollut aina hyvin hankalaa nähdä Blawhin tulevaisuuteen, sillä tavoitteita ei juurikaan ole. Jatkan sivutoimista yrittäjyyttä niin kauan, kuin se tuntuu kivalta ja itselle mahdolliselta. Ehkä suurin epävarmuustekijä on oma luovuuteni: kykenenkö ideoimaan sellaisia tuotteita, joilla olisi menekkiä? Kortteja teen yleensä hetken inspiraation vallassa, mutta julisteita ja työkirjaideoita haudon pidempään. Nyt minulla on mielessä tälle vuodelle yksi tietty julisteidea sekä yksi työkirjahahmotelma. Ne ovat kuitenkin vielä visiointiasteella, yhtäkään luonnostiedostoa en ole tuotteiden osalta vielä avannut. Mitä tulee tulevaisuuteen, niin sekään ei ole poissuljettua, että sivutoiminen yrittäjyys olisi jotain muuta kuin printtihommia. Jotenkin tuntuu siltä, että vaikka Blawhin työt loppuisivat, osaisiko sitä olla ilman mitään sivutoimea? Nyt uumoilen, että tuskin.






Siinäpä 15 mielenkiintoisinta kysymystä vastauksineen. Jos siellä ruudun takana on joku, joka harkitsee palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistämistä, niin go for it! Toivon, että omalla tarinallani pystyn rohkaisemaan tällaiselle tiellä jokaista, joka asiaa puntaroi. Aina voi perääntyä, jos combo ei tunnukaan hyvältä. :)



2 kommenttia:

  1. Kiva postaus, jälleen 👍 missä painatat korttisi, saako suomessa painatettua ja myös pieniä määriä? Aurinkoisia kevätpäiviä🌹 blogisi ihania kuvia on aina kiva katsella.

    VastaaPoista
  2. Kiitos mukavasta kommentista! <3 Tällä hetkellä painatan kaikki tuotteeni Iisalmessa, parissa eri painotalossa. Sinne on meiltä vain vähän matkaa - lähellä oleva painopaikka on huippukätevä. Pieniäkin määriä saa painatettua, mutta pienissä erissä kappalehinnat ovat sitten reilusti korkeampia. Aurinkoisia kevätpäiviä myös sinne! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...