Viimeisen parin kuukauden aikana olen ottanut härkää sarvista ja tehnyt konkreettisia tekoja niin omien unelmien, tulevaisuuden kuin hyvinvoinninkin puolesta. Puhelinkammoinen Kristiina on soitellut virallisia puheluita enemmän kuin edellisen kymmenen vuoden aikana yhteensä ja olen uskaltautunut ponnistelua vaativiin tilanteisiin.
Sattuneesta syystä olen mietiskellyt elämässä erilaisten asioiden tekemistä ja etenkin niiden aloittamista. Olen päätynyt lopputulemaan, ettei siihen ole olemassa täydellistä hetkeä. Aina löytyy nimittäin jokin syy tai tekijä, joka toimii mielenjarruna. Ehkä se on biologista: ihmisen aivot on luotu pitämään meidät hengissä - ei tekemään uusia ja jännittäviä asioita. Koskaan ei kuitenkaan tule saavuttamaan unelmoimiaan asioita, jos niiden vuoksi ei pungerra käymään epämukavuusalueella.
Olen menneinä kuukausina tukeutunut mielikuvaharjoitteluun: kuumottavan tilanteen edessä olen yrittänyt nähdä sen taakse, jopa vuosikymmeniä eteenpäin. Kun pystyy visualisoimaan itsensä johonkin palkitsevaan hetkeen, on helpompi motivoitua ponnistelemaan nykytilanteessa.
Vaivannäköä on keventänyt myös askelmerkkien asettaminen: kokonaista puurolautasta on mahdoton kipata ykkösellä suuhun, vaan se on maltettava lusikoida suupala kerrallaan. Samalla joutuu todennäköisesti tekemään priorisointia: edesauttaakseen suurempaa roihua yhdessä paikassa on liekkiä pienennettävä toisaalla. Tällaiselle tasapainoilulle ei aina tule ulkopuolisilta ymmärrystä, mutta tärkeintä onkin hallita oma polttopiste ja pitää henkilökohtaiset voimavarat balanssissa.
Toivon, että uskaltaisin jatkossakin nähdä epätäydellisten hetkien mahdollisuudet ja hypätä kohti huomista, vaikka edessä olisikin henkinen miinakenttä. Kaikessa olisi relevanttia nähdä mittakaava, se mikä on OIKEASTI tärkeää (oman elämän kannalta) - nyt ja tulevaisuudessa. Kaikki on mahdollista, mutta ei ilman reagointia ja vaivannäköä. Vaikka täydellistä hetkeä toiminnalle ei ole olemassakaan, optimaalisia ajankohtia on kyllä. Ne pitää vain oppia huomaamaan ja hyödyntämään.
Haaveile, tee konkreettinen suunnitelma ja toteuta. Mielenjarruista viis. Siinäpä ohjenuora minulle ja sinulle.
P.S. Postauksen kuvat on otettu helmikuussa Tahkolla, Mäkiaution rotkolla. Tuo reissu oli alkusysäys tässä postauksessa sivuamiin tekoihini, joten siksi nämä kuvat sopivat aiheeseen hyvin. Uljas on kasvanut näistä kuvista jo roimasti isommaksi ja näyttää epätodelliselta, miten meillä on voinut olla kaksi kuukautta sitten noin pieni koira. :')
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti