9.1.2023

Mikä on sinun fokuksesi vuonna 2023?



Tammikuun alkupuoli on aina jollain tavalla innostavaa aikaa. Koko vuodenkierto on vielä edessä ja kirjoitettavana on yli kolmesataa tyhjää sivua. Periaatteessa mikä vain on mahdollista, ja se kutkuttaa.

En ole oikein koskaan syttynyt uudenvuodenlupauksista, sillä ne ovat liian höttöisiä handlattaviksi. Lupausten sijaan olen aina tykännyt tavastani koota edellisvuoden kohokohdat kuukausi kuukaudelta yhteen - ne antavat läpivalaisun siitä, mikä elämässä on tuntunut merkitykselliseltä ja mielekkäältä. Kun pysähtyy menneen äärelle, on tulevaisuuteen fokusoituminen virtaviivaisempaa.


Tälle vuodelle oma pääfokukseni on jo aika selkeä. Aion keskittyä yhden isomman muutoksen toteuttamiseen ja muut elämän osa-alueet saavat joustaa ja mukautua sen edestä. Tämä tulee vaatimaan pinnistelyä ja kompurointiakin, mutta se ei haittaa - tiedän, että oikea aika muutokselle on nyt. Omalla kohdallani suuremmat muutokset vaativat aina pohjatöitä ja tätäkin olen suunnitellut jo kaksi vuotta. :') Vielä en kuitenkaan spoilaa teitä tämän enempää, palailen asiaan myöhemmin tänä vuonna.

Pääfokuksen lisäksi aion pitää matkassa mukana joitakin pienempiä polttopisteitä, jotka olen käytännön kautta todennut toimiviksi. Ensimmäinen niistä on peruselintoiminnoista huolehtiminen. Riittävä uni, järkevä ruokavalio ja tarpeeksi reipas liikuntamäärä luovat hyvinvoinnille niin perustavanlaatuisen pohjan, etten haluaisi tinkiä niiden huomioimisesta. Jos ei optimaalisella, niin ainakin kohtalaisella tasolla yritän fokusoitua näihin.

Toinen vaalittava pikku-ulottuvuus on henkinen hyvinvointi ja ylipäätään oma asenne elämää kohtaan. Omasta mielestäni olen menneinä vuosina saanut kehiteltyä yhä parempia työkaluja psyykkisen tasapainon säilyttämiseen ja näitä välineitä aion huoltaa edelleen. Yhtenä itselleni olennaisimpana oivalluksena olen löytänyt mittakaavan, jolla mitä tahansa asiaa voi suhteuttaa oman elämän perspektiiviin. Tämän myötä olen huomannut, että vain aniharva asia on henkilökohtaisesti merkityksellinen tai mielipahan arvoinen.

Kolmas keskittymisen aihe on toimeliaisuus. Minulle onni syntyy tekemisestä: siitä, että joka viikko olisi jotain kivaa puuhasteltavaa. Tämä vaatii välillä kekseliäisyyttä, sillä aina puuhasteluideoita ei synny noin vain. Yritän kehitellä ja ylläpitää listaa vaihtoehdoista, joihin voisin erilaisissa hetkissä tarttua. Toimeliaisuus paitsi ylläpitää onnellisuutta, se auttaa palautumaan työn ja muun elämän kuormituksesta.

Bonuksena tulee sosiaalinen harmonia. Tähän ei voi aina itse vaikuttaa, siksi se on mahdollinen lisäetu kokonaisuudessa. Viime vuosina olen ollut todella kiitollinen kaikista luotettavina pitämistäni ihmissuhteista ja vieraammistakin kahvittelututuista - se, että saa käydä elämää ja sen ilmiöitä läpi ihmisten kanssa, antaa itselleni paljon. Ehkä tässä on tullut tehtyä jotain oikein sosiaalisella rintamalla, sillä viime vuosina olemme saaneet nautiskella yläkylläisesti monenmoisesta seurasta. Aina näin ei ole ollut, joten siksi tilannetta osaa arvostaa.

Kaikki eivät tarvitse elämäänsä päälinjoja tai fokuksia - tiedän, että jotakuta ne voivat jopa ahdistaa. Itse kuitenkin kaipaan struktuuria elämääni. Se helpottaa eteen tulevien asioiden ennakointia ja auttaa valitsemaan suuntaa eri tilanteissa. Kilpailuviettiä minulla ei ole pätkääkään, mutta henkilökohtaisella tasolla motivoidun suunnitelmista ja niiden mukaan etenemisestä. Tavoitteisiin pyrkiminen on ihanaa!



Jos haluat lähteä ajatusleikkiin mukaan, olen koonnut muutamia apukysymyksiä tämän vuoden fokuksen hahmottelun avuksi. Ready?

Käytä hetkinen viime vuoden reflektoimiseen. Voit kelata vuoden 2022 tapahtumat kuukausi kuukaudelta läpi tai miettiä vastaukset ainakin näihin kysymyksiin:

  • Missä koet onnistuneesi? Miksi niin tapahtui?
  • Mikä meni mönkään hyvistä suunnitelmista huolimatta? Miten tällöin reagoit?
  • Mitkä asiat toivat sinulle eniten energiaa, iloa ja innostusta?
  • Minkä asian haluaisit toistaa tulevaisuudessa?
  • Entä mikä on ehdoton ei?



Suuntaa sitten ajatukset eteenpäin ja mieti seuraavia asioita:

  • Mikä asia saa sinut sellaiseen flow-tilaan, jossa ajantaju katoaa?
  • Kenen kanssa huomaat innostuvasi eri asioista?
  • Mitä tekisit, jos raha ei olisi este?
  • Millaisia uusia asioita haluaisit oppia?
  • Miltä unelma-arkesi näyttää ja tuntuu? Mitä siihen vaaditaan?

Ehkäpä näiden kysymysten avulla saat hahmoteltua konkreettisia steppejä vuoden 2023 fokuksen muodostamiseksi. Tämän tyyppinen pohdiskelu auttaa ainakin itseäni ohjaamaan polttopistettä niihin asioihin, joihin kannattaa mielekkäässä elämässä keskittyä. Ja kun tarkemmin ajattelen, niin olennaisen äärelle syventyminen on oikeasti auttanut karsimaan myös niitä omassa todellisuudessa turhia ja epämieluista oloa aiheuttavia asioita pois. Tiettyyn rajaan asti pystymme ihan oikeasti päättämään oman kurssimme suunnan.

Inspiroivia talvipäiviä!

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...