Talvikuukaudet ovat vilistäneet tällä kertaa todella nopeasti. Tuntuu, että vastahan oli marraskuun alku, jolloin aloittelin kodin joulusiivouksia! Ja nyt ollaankin yhtäkkiä pompattu jo helmikuun viimeiseen päivään. Kreisiä. Ennen kuin astutaan maaliskuun puolelle (eli ensimmäiseen kevätkuukauteen!), kokosin listaa helmikuussa tehdyistä ja mieleen jääneistä asioista. Ihmeempiä spektaakkeleita ei koettu, vaan elämä oli tasaisen tavallista. Juuri sellaista, mitä sen haluaakin olevan.
Helmikuussa...
- Kuukausi alkoi temputtelevalla pyykinpesukoneella. Sen käyttöönotosta on tasan viisi vuotta, joten epäilen vahvasti, että siihen on koodattu jokin ajallinen rikkoutumiskoodi. Argh. Kyse on jonkinlaisesta ohjelmistoviasta, eikä laitteen kosketusnäyttö toimi niinkuin pitäisi. Insinöörin aivoilla varustettu mieheni sai kehiteltyä koneeseen tietyn näppäilysarjan, jolla se lähtee pyörimään. Nyt seurataan, toimiiko tämä kikkakolmonen jatkossa, vai pitääkö pesukonetta oikeasti ruveta korjaamaan tai vaihtamaan.
- Surullisia sävyjä oli tiedossa, kun vietimme ukin hautajaisia. Yli 97-vuotiaaksi asti elänyt ukki sai elää pitkän ja monipuolisen elämän, joten kuoleman kohtaaminen tuntui murheesta huolimatta luonnolliselta. Silloin voi varmasti sanoa elonkaaren olevan täynnä, kun jo itse toivoo pääsevänsä pois. On lohdullista, että ikävän rinnalla läikehtivät kultaiset muistot.
- Synttäribileitä vietettiin kaksin kappalein. Ensin juhlistettiin Jalon komeaa yhden vuoden ikää ja sitten kahviteltiin äitini synttäreitä. Pienet juhlat tekevät aina hyvää.
- Helmikuussa aurinko on paistanut yltyvissä määrin ja olen nauttinut pitenevistä päivistä onnellisena. Kuukausi on tarjoillut myös komeita auringonlaskuja ja niitä on tullut tietysti ihasteltua omasta rannasta käsin.
- Eräänä viikonloppuna innostuin tekemään meille lauantaiherkuksi vohveleita, vaikka yleensä niitä tulee tehtyä melko harvoin (ja yleensä vain silloin, kun meillä on kahvitteluvieraita käymässä). Paras kombo on yhdistää vohveli suklaajätskiin - harva resepti maistuu yhtä euforiselta!
- Olemme lähes joka päivä joko saunoneet tai kylpeneet porealtaassa. Kahden laitoksen välisestä pohdintakeskustelusta on tullut melkeinpä hupsu tapa, kun illan lähestyessä jompi kumpi avaa aina mietiskelyn, mikä lämpökäsittely olisi tällä kertaa vuorossa.
- Takkaa on polteltu päivittäin. Hyvä, että siitä on tullut rutiinia, eikä käytäntö ole talvikuukausien aikana lopahtanut. Uskon, että jokapäiväinen lämmitys on vaikuttanut merkittävästi sähkölaskun pysymiseen maltillisena.
- Kuukauden puolivälin tienoille saakka jännitin opetöiden kuvioita, sillä niihin on tulossa muutoksia. Mustaakin mustempia uhkakuvia oli ilmassa, mutta onnekseni ne eivät toteutuneet. Ratkaisujen selvitessä tuntui siltä, kuin koko kevät olisi pelastettu. Jännittäminen aiheutti hetkellisesti merkittävää stressiä ja plan B:n valmistelua, mutta onneksi kaikki kääntyi parhain päin.
- Blawhiin olen panostanut minimaalisen vähän, vain kahden somejulkaisun ja verkkokauppatilausten postittelujen verran. Tämä johtuu eittämättä siitä, että aivojen työkaista on ollut buukattuna kouluhommille. Onneksi printtihommat joustavat näin, eikä hiljaiselo aiheuta muuta kuin myynnin pienentymistä.
- Kukkia en ostanut koko helmikuun aikana ollenkaan, mikä on poikkeuksellista. Kaupassa on ollut nyt jotenkin tosi kökköjä vaihtoehtoja (ja tammikuun lopulla ostetut tulppaanit nuupahtivat melkein heti), joten maljakontäytteet ovat jääneet hankkimatta.
- Koirien kanssa on ollut jonkin verran äträämistä. Molemmat ovat nyt murrosikäisiä ja se näkyy muutamassa asiassa: Jalolla on syöminen vaikeutunut radikaalisti ja arjessa joutuu oikeasti käyttämään luovuutta keksiessään, millä poppaskonstilla ruokaa saisi uppoamaan. Uljas taas on nenänsä vietävissä ja jos lenkillä sattuu kohdille jokin tärisyttävä haju tai koirakohtaaminen, jätkä menee ihan sekaisin. Seurauksena on ihan tolkutonta vetämistä ja eteenpäin pyrkimistä - tavallista isokokoisempana colliena Uljaksella on niin paljon voimaa, että välillä lenkkeily on tosi stressaavaa. Hyvinä päivinä ei tietenkään ole mitään ongelmaa, mutta huonolla tuurilla koko lenkkireissu tuntuu pahimmalta painajaiselta. Tavalliset pannat ja valjaat eivät menoa pidättele, joten nyt helmikuussa hankin sitten kuonoon laitettavan vedonestopannan. Se näyttää onneksi laimentavan vetämisongelman, mutta aiheuttaa nokan hinkkaamista lumihankeen: tämän seurauksena jää raapaisi pari viikkoa sitten kirsun reunasta palasen, joka meinaa mennä verille uudestaan, jos Uljas erehtyy hankaamaan nenäänsä maahan. Ei ole aina yksinkertaista tämä koiranomistajan elo, vaikka superrakkaista epeleistä onkin kyse!
- MM-hiihdot ovat viihdyttäneet meitä tuttuun tapaan. On ollut huippua penkkiurheilla ja seurata suomalaisten sivakointia kotisohvalta. Hiihtolähetysten aikataulut on tsekattu tarkasti, jotta oman päiväohjelman on pystynyt suunnittelemaan niiden pohjalta.
- Toinen sijoitusasuntoni meinasi aihettaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä, sillä talon katolla oleva viemäri oli tulvinut ja lorauttanut vettä alaspäin. Kaikeksi onneksi vesi oli kulkenut vaatehuoneen kotelointia pitkin eikä aiheuttanut vaurioita asunnon muihin tiloihin (alakerran naapuri ei ollut harmillisesti näin onnekas). Taloyhtiö hoiti rempan - eli kuivatuksen ja vaatehuoneen pintamateriaalien uusimisen - reilussa viikossa eikä minun roolikseni jäänyt muuta kuin puhua pari puhelua ja viestitellä muutama viesti. Koska rakenteet ovat taloyhtiön vastuulla, ei tapauksesta muodostunut minulle suoria kustannuksia. Toivotaan, että yhtiön kassassa olisi ollut sen verran puskuria, etteivät lorahduksen korjauskustannukset näkyisi tulevissa vastikkeissa.
- Minä en ole mikään puhelimessa turisija, mutta on muutamia ystäviä, joiden kanssa harrastan harvakseltaan pitkiä puheluita. Yksi tällainen sattui tälle kuulle, ja voi, miten iloiseksi se tekikään! On niin mukava, kun pääsee välillä jauhamaan juttuja samalla aaltopituudella olevan ihmisen kanssa.
- Samalla kun olen iloinnut ystävyydestä, olen tullut ihmetelleeksi myös minuun kohdistettua välinpitämättömyyttä, jopa mitätöinniksi luonnehdittavaa kohtelua. Tätä pyöriteltyäni olen tullut siihen lopputulokseen, että kuvatunlainen toiminta tiivistyy aina käyttäytyjän omiin elämänsolmuihin, joita me ulkopuoliset emme pysty aukomaan.
- Kotikiinteistömme paperiasiat ansaitsisivat pienet pippalot, sillä meillä on viimeinkin kaikki lopputarkastukset pulkassa, jihuu! Täällähän on siis tehty raksa-asioita ketjussa: mökkiä, taloa ja autokatosta ja niihin kaikkiin on luonnollisesti tarvittu omat dokumentit ja tarkastukset. Alitajunnassa on vaivannut, kun prosessi on ollut keskeneräinen, mutta eipä ole enää. Vaikka jokapäiväiseen elämiseen asialla ei ole ollut vaikutusta, ovat minun lokeroaivoni kuitenkin piiputtaneet tämän viimeistelemättömän osaston vuoksi. Nyt saan lopultakin arkistoida raksa-asiat mielestäni ja käyttää vapautuneen aivotilan johonkin muuhun.
- Iltapäiväkahvien kanssa olen ollut hieman hukassa. Tai pikemminkin kahvitteluviihteen kanssa. Kun minulla oli joulu- ja tammikuussa tapana katsoa Areenasta Metsoloita, on sarjan loputtua tuntunut nyt tyhjältä. Minkähän ohjelman sitä keksisi uudeksi seurattavaksi?
- Otin viimein käyttöön uuden tietokoneen, jonka hankin toimintavalmiiksi jo yli vuosi sitten. Kuten kaikki minut paremmin tuntevat tietävät, inhoan tietotekniikkaa ja laitteiden vaihtamista. Entinen läppärini oli jo kahdeksan vuotta vanha eikä siinä ollut toiminut akku syksyn 2017 jälkeen (tiputin laitteen silloin sängyltä alas), mutta vaihtaminen tuntui ennen tätä epätarkoituksenmukaiselta. Vuodenvaihteessa vanhan koneen käyttöjärjestelmä meni kuitenkin vanhaksi eikä Microsoftin laite- ja tietoturvatukea ollut enää saatavilla, joten vaihto-operaatio oli nyt pakko tehdä. Rehellisyyden nimissä olen saanut uutta intoa tietsikkatyöskentelyyn, kun en olekaan enää verkkovirran varassa, vaan pystyn näppäilemään läppäriä niin sohvalla kuin sängyssäkin.
- Helmikuun lopulla, tarkemmin sanottuna toissayönä, pääsin pitkästä aikaa näkemään revontulia. Viime vuonna missasin ne useampaan otteeseen, mutta nyt niin ei onneksi käynyt. En tiedä mikä taika reposissa on, mutta niiden seuraaminen on itselle aina jotenkin tosi vaikuttava kokemus. Vielä kun olisi vehkeet ja taidot sillä tasolla, että saisi otettua pohjanpaloista kännykkäsuttua parempia kuvia, niin avot.
Sellainen helmikuu täällä. Haleja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti