Viime viikonloppu poikkesi tavallisesta, sillä puksuttelin junalla kahdeksi yöksi Helsinkiin. Vietimme ystäväni kanssa koko viikonlopun mittaiset pikkujoulut. Ohjelmassa oli mm. Lucia-kulkueen katsominen, vierailu Sinebrychoffin taidemuseossa ja Helsingin kaupunginmuseossa, revyy-esitys Peacock-teatterissa sekä Tuomaan Markkinoiden kiertäminen. Unohtamatta tietenkään hotellin lakanoita, valmiita aamiaistarjoiluja, ravintolaillallisia, keskustan jouluvalojen bongailua ja ylipäätään kaupungin vilinään sukeltamista.
Reissu tuntui jotenkin todella tarpeelliselta, kahdesta syystä. Ensinnäkin, tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin Romeosta yötä erossa. Jännitin seikkaa etukäteen aika paljonkin ja lähtöä edeltävänä iltana kirjoitin puolentoista tunnin ajan miehelle ohjeita viikonloppua varten. Hän oli sitä mieltä, että kuusisivuisella nivaskalla pärjäävät kaikesta muusta, paitsi maailmanlopusta. Matkan päällä en kuitenkaan kohtuuttomasti murehtinut kotikuulumisia, vaan pystyin yllättävän hyvin luottamaan siihen, että miehet pärjäävät keskenään tavalla tai toisella. Ja niin olivatkin tehneet. Tiedän, että seuraavat irtaantumiset tulevat olemaan helpompia, kun laastari on nyt repäisty irti.
Toiseksi, olen liukunut jälleen tuttuun olotilaan, joka minua vaivaa tyypillisesti ennen talvipäivänseisausta. Sellaiseen vähäenergiseen ja voimattomaan tunteeseen, jossa pimeä vuodenaika tuntuu painostavalta. En sano, että olotila olisi reissun ansiosta helpottanut, mutta sain siihen edes hetkiseksi taukoa ja aktiviteettia tilalle. Täältä pimeyden keskeltä katsottuna jo Helsingin kokoaikaisesti valaistut kadut ja kaupungin syke antavat ihan eri tavalla energiaa kuin ulkoiluhetket kotipihan lamppujen varassa. Kävinkin tekemässä ensimmäisenä reissupäivänä itsekseni iltayön kävelyn, ihan vain tankatakseni Helsingin jouluvaloja ja muuta myöhäistä tunnelmaa.
Tiedän, että tämän kaamostahmean olon pitäisi alkaa helpottaa käsillä olevan viikonlopun jälkeen, kun päivät alkavat pidentymään. Vaikka ne eivät vielä konkreettisesti paljoa valostu, pelkkä psykologinen vaikutus on merkittävä.
Samalla toivon, että saisimme jo helpotusta flunssakierteeseen. Reissusta kotiuduttuani täällä oli nimittäin vastassa uudestaan kipeytynyt lapsi, eikä oma olokaan ole ollut tällä viikolla mitenkään kehuttava. Kun kaamosaika väsyttää, ei siihen jaksaisi enää neljän viikon räkäshowta päälle. Jospa jo jouluksi helpottaisi (*koputan varalta puuta*)! Ja onneksi, totisesti onneksi joulusiivoukset ja muut isommat valmistelut ovat olleet jo hyvän tovin valmiina.
Kaamostuhnuiluista ja flunssaterveisistä huolimatta toivettelen meille kaikille mukavia joulunaluspäiviä. Olkoot ne sopivan väljiä ja pitäkööt sopivassa suhteessa sisällään viimeisiä tarpeellisia touhuja ja tunnelmointia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti