Meidän pikkuneiti täytti viime viikolla viisi kuukautta ja olen alkanut huomata erään eroavaisuuden Romeon vauvavuoteen verrattuna. Kun Romeon kanssa kotoillessa meillä ei ollut yhden yhtä vauva- tai äitikaveria, on kakkoskierroksella asia ollut toisin. Tällä kertaa olemme päässeet nauttimaan Vanessan kanssa vauvatreffeistä säännöllisesti, mikä on kieltämättä ollut erilaista ja ilostuttanut vauva-arkea paljon.
Elämään saa uudenlaista sisältöä, kun pääsee jakamaan ja vertailemaan äitiyteen ja pieneen lapseen liittyviä asioita. Vain toinen vastaavassa tilanteessa oleva äiti osaa olla päivästä toiseen kiinnostunut toisen jaksamisesta ja kysellä kuulumisia syväluotaavasti. Yhteneviä kokemuksia ja huomioita on paljon, mikä on yksinkertaisesti kivaa, kun ei ole yksin ajatustensa ja elämäntilanteensa kanssa.
Romeon kanssa en tietenkään osannut tällaista edes kaivata, koska sellaisesta ei ollut kokemusta. Porskuttelimme oikein mainiosti keskenämme ja meille riitti lähipiirin ei-vauvamaiset kontaktit. Tuntui rehellisesti sanottuna jopa siltä, ettemme oikein kaivanneetkaan muita vauvaperheitä seuraksemme (sellaisia ei tosin täällä olisi ollutkaan, sillä Romeon syntymävuotena Rautavaaralla syntyi tosi vähän lapsia). Onneksi vauva- ja mammakavereiden tuomasta ilosta ei tuolloin ollut tietoa, sillä siinä tapauksessa olisi vuoteen voinut mahtua harmituksia tietynlaisten kavereiden puuttuessa. Näin nykyhetkessä ajateltuna on toisaalta mielenkiintoista saada tältä kantilta kaksi erilaista vauvavuotta - kummastakin löytyy omanlaisensa highlightinsa.
Jos jakamisen teemaa laajennetaan vauva-asioiden ulkopuolelle, on mielestäni kaikenlaisten asioiden jakaminen tärkeää - sitä on ystävyys. Ja ehkä pikemminkin myös naiseus; olemme monen monta kertaa ihmetelleet naisten kesken, kuinka miehet näyttävät olevan niin pihalla omien kavereidensa oikeista kuulumisista. Kaikella rakkaudella ja ymmärryksellä kaksilahkeisia kohtaan, mutta itse en jaksaisi sellaisia ihmissuhteita, jotka perustuvat vain läpänheittoon tai pintapuoliseen jutusteluun. Minulle on tärkeää tietää, mitä ystävilleni oikeasti kuuluu ja miten heidän arkensa sujuu. Vastaavasti saan siitä paljon, kun pääsen puhumaan auki omia ajatuksiani ja elämääni ylipäätään.
Onnea on, kun joku kuuntelee ja sanoo: "Tuo kuulostaa niin tutulta." Meillä on useimmiten taipumusta horjahtaa siihen ansaan, jossa kuvittelemme olevamme ainoita yhden jos toisenkin asian kokijoita. Kun jakaa ajatuksiaan, huomaa, että ihan samanlaisissa vesissä täällä uiskennellaan kaikki. Ja se kieltämättä helpottaa melkeinpä kaikissa olosuhteissa, kun tietää muidenkin pitävän päätä pärskeiden pinnalla. Asioiden jakaminen ei vie itseltä mitään, vaan päinvastoin keventää, suhteuttaa tai selkeyttää erilaisia tilanteita. Parhaimmillaan tuo moneen asiaan merkityksellisyyttä sekä moninkertaistaa onnellisia hetkiä.
Eikä vain silloin, kun elämä on raskasta, vaan myös silloin, kun se on tavallista. Oikeastaan ihan tavallinen arki on kaikista parhaimpia jakamisen aiheita, sillä sitähän elämä lähes sataprosenttisesti on. Ja arjesta jos mistä kumpuaa tilitysaiheita - kyllähän te tiedätte. :')
Siinäpä se jakamisen tärkeydestä. Ei ehkä kaikista timanttisinta sisältöä, mutta halusin tulla kirjoittamaan muistiin nämäkin huomiot (ja tallettamaan pari kaunista auringonlaskua), joita olen etenkin äippäkavereiden kanssa pyöritellyt.
Toivottavasti siellä ruudun puolella on jokaisella joku, kenen kanssa pääsette jakamaan elämän käänteitä - kauniita auringonpaisteita, tavallisia poutapilviä ja hurjempiakin myrskyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti