Omenapuita takapihalle

Istutin syyskuussa viisi omenapuuta meidän takapihallemme. Kaksi Hetaa ja kolme Sokerimironia. Hetan omenoiden pitäisi olla punertavia, mehukkaita ja hapokkaita, Sokerimironin taas kellertäviä, kuivahkoja ja lähes hapottomia. Katsotaan, mitä näistä tulee. Olivat nimittäin vain äkkinäinen päähänpisto paikallisessa Agrimarketissa. Pikapäätöksestä kertoo myös se, etten ollut ajatellut kuljetusasiaakaan kovin pitkälle, vaan tungin nämä kaikki kerralla henkilöautoni kyytiin. Siinähän nuo matkustivat kotiin tiiviisti, mutta onneksi vaurioitta.

Pähkäilin puiden istutusmuotoa niin miehen, naapurin kuin työkavereidenkin kanssa. Lopulta päädyin kuitenkin rivimuodostelmaan, sillä se on oikeastaan ainoa järkevä ratkaisu suht kapealle takapihallemme. 

Omenapuiden istutusväli riippuu siitä, onko puu pystykasvuinen vai leveä. Pilariomenapuita voisi pystyttää jopa 1,5 metrin välein ja hillittykasvuisiakin noin parin metrin päähän toisistaan. Yleisimmin kuitenkin suositellaan vähintään 3-5 metrin istutusväliä. Näistä meidän puistamme Sokerimironit ovat pystykasvuisia kun taas Hetat tuuhentuvat leveyssuunnassa. Pihalle ne on nyt istutettu vuorotellen, Sokerimironit reunoille ja keskelle, Hetat niiden väliin. Runkojen keskinäiseksi etäisyydeksi muodostui vahingossa melko tarkkaan neljä metriä. Vahingossa siksi, että mittanauhaa en käyttänyt istuttaessa ollenkaan, vaan summailin linjalangan ja sommittelukatseen varassa puut paikoilleen. Tärkeintä oli, että ne asettuivat symmetrisesti suoraan linjaan suhteessa talon takaseinään ja toisiinsa.

Puunrunkojen ympäriltä kuorin nurmea ympyränmuotoisesti ja täytin sen ruskealla koristekatteella. Katteen alle tungin sanomalehteä rikkakasveja hillitsemään.

Takapihamme on jäänyt menneenä kesänä melko orvoksi, sillä pääpaino ulkolaitoissa on ollut etupihan puolella. Jotain kuitenkin halusin tällekin puolelle taloa, koska tämä alue näkyy melko avoimesti Ouluun suunnistavalle tielle. Näkösuojaa puista ei saa vielä pitkään aikaan, mutta pientä rajausta alitajuntaan joka tapauksessa. Niin suuruudenhullu en ole, että luulisin pitäväni nämä elossa ensi kesään asti. Olen varautunut henkisesti siihen, että talven jälkeen ei puista ole kuin riekaleita jäljellä. Mutta ei haittaa, otetaan tämä kokeellisena puutarhan pilottiprojektina. :D

Millaisia omenapuukokemuksia teillä on?

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

Työhuone mietinnässä

Huonejärjestysten selkiintymisen jälkeen on meidän työhuoneessamme pyöritelty tavaroita, huonekaluja ja niiden keskinäistä järjestystä. Vielä ei ole valmista, mutta tiedän että ratkaisu on lähellä.

Vielä keskeneräisenäkin on työhuone jo lunastanut käyttötarkoituksensa, kun olen päässyt levittelemään sinne muun muassa erään ompeluprojektini (siitä vilautusta näkyi jo instassa) sekä viimeaikaisia DIY-juttuja. Se, mikä tilassa tällä hetkellä kahnittaa, on neliöiden määrä suhteessa olemassa oleviin tavaroihin. Iso työpöytä valloittaa suuren alan, ja sen lisäksi pitäisi huoneeseen mahtua sopivasti sijoiteltuna myös piano ja kitarat sekä kompakti istahtamispaikka. Näyttää siltä, että ratkaisu löytyy sahasta, johon minun olisi uskallettava tarttua.

Ehkä sahanpurut pöllyävät jo tänään, tai sitten sulattelen peliliikettä vielä hetkisen. Tulen joka tapauksessa näyttämään teille työhuonetta kokonaisuudessaan heti, kun se näyttää siltä miltä pitääkin.

Toivottavasti teillä on viikonloppu sujunut mukavasti! Me harrastimme eilen paikallista tutkimusmatkailua ja kävimme muun muassa näköalapaikan nuotiotulilla ruokailemassa ja kahvittelemassa. Kaksi leffahetkeäkin olemme jo ehtineet viettää. Tänään meillä on tavoitteena saada pihavarasto siivottua ja maalattua talvikuntoon. Sitten olisikin ulkohommat tämän vuoden osalta lähestulkoon lopussa. Nyt siis rönttösvaatteet niskaan ja pihalle.

Touhukasta sunnuntaita!

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

Hämärtyvässä illassa

Nyt minulla ei ole kummoisempia sisustusajatuksia. Halusin vain tulla toivottamaan teille perjantaiset iltamoikat ja näyttää pari kuvaa House Doctorin Square-kynttilänjalasta. Se pääsi ensimmäistä kertaa oikeisiin töihin, kun sytytin viikonlopun kunniaksi kynttilät nurkkiin. Tykkään. ♥

Tänä talvena haluan opetella paremmaksi kynttiläkuvaajaksi. Sellaiseksi, joka ei polta liekkejä puhki, vaan joka saa taltioitua niiden tanssin. Näissäkin on jo edistystä viime vuoden pokkariräpsyihin, mutta aina voi harjoitella paremmaksi. Sitten viimeistään, jos joulupukki kuulee toiveeni uudesta objektiivista. ;)

Viikonloppu tuntuu makoisalta aloittaa, sillä töissä oli tänään hyvä perjantaipöhinä ja kotona tehty viikkosiivous loi vapautuneen tunnelman. Herkkuleipien ainekset löytyivät jääkaapista kaupassa käymättä ja miehen kanssa hörpityille päiväkahveille kaivoin pakastimesta suklaakakkua.

Viikonloppu kulunee tällä kertaa kotoillen, sillä pitkästä aikaa ei kalenterissa ole ennalta sovittuja menoja. Suunnitelmissa on siis sopivassa suhteessa lötköillä ja ulkoilla. Tiedä vaikka leffaankin eksyisi! Mitä suunnitelmia teillä on?

Kaunista viikonloppua!

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

 

 

 

Mitä näkyy ikkunoista?

Kun sisustusaiheiset sisäkuvat haluaa valoisiksi, valottuvat ikkunamaisemat yleensä epämääräisen kirkkaiksi. Niistä ei näe, mitä lasin toiselta puolelta löytyy. Nyt ajattelin tehdä kuitenkin toisinpäin, ja keskittyä sisäotosten sijaan ulkoiseen horisonttiin.

Kuten olette joistakin pihapostauksista huomanneet, meillä on takapihan puolella järvimaisema. Omarantaista tonttia meillä ei ole, mutta järvi aukenee meille poikittain laajana näkymänä. Koska talomme sijaitsee ylempänä mäellä, näyttää vesialue leveämmältä kuin alempaa katsottuna.

Aikoinaan tonttia etsiessämme oli yksi ehdoton kriteeri se, että vettä on nähtävä ikkunoista jossakin muodossa. Tuo ehto täyttyi, luojalle kiitos. Järvi on aamuauringon puolella, eli kesäisin meillä on yleensä heti kuuden jälkeen käynnissä mahtava valoshow - vesi kun toistaa tuplana kaiken, mitä aurinko taivaanrannassa keksii. Nyt syksymmällä on töihin herätessä saanut ihastella erivärisiä aamu-usvia. Uskokaa pois, niiden ansiosta on herätyskellon pirinä astetta helpompi sulattaa.

Tiedän, että monille kotiaan asuttavilla on se ja sama, mitä ikkunoista näkyy. Minulle sillä on kuitenkin valtava merkitys, sillä vesi on aina tuonut mukanaan mielenrauhaa. On voimaannuttavaa, kun ikkunoista voi naapuritalojen seinien sijaan katsella muuttuvaa, rauhallista maisemaa. Vuodenaikojen vaihtelut ja sääilmiöt näkyvät veden äärellä monta kertaa voimakkaampina kuin "kuivalla maalla".

Mitä teidän koti-ikkunoista näkyy? Kuinka paljon annat maisemille painoarvoa?

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

 

 

 

Insjö-arvonta

Kuulkaas. Muistatteko kun postailin lähtötunnelmia ennen Kolin reissua ja esittelin teille pakkaajan käteviä pikkuapureita, Insjön sisälaukkuja? Päätin, että on aika laittaa myös yhden onnekkaan lukijan laukku järjestykseen, eli arpoa teidän kesken tällainen Saimaa Tuuli bagINbag (arvo 44 €).

Sisälaukut ovat nimensä mukaisesti suurempien laukkujen sisään laitettavia pikkulaukkuja, jotka auttavat tavaroita pysymään järjestyksessä. Taskuja ja säilytyskoloja niistä löytyy meikki- ja toilettilaukkuja reilummin. Saimaa Tuuli on kooltaan reipas (17 x 27 x 10), ja kätevimmillään se on iiiiison laukun sisällä. Täältä voit kurkata, mitä minun Saimaani kätki uumeniinsa Kolin reissulla. Pienen käyttökokemuksen jälkeen täytyy erikseen mainita, että sisälaukun pinta on nailonia, joka puhdistuu ilahduttavan helposti. Arvottavan laukun väri on musta - pure black - joten se on armollinen vauhdikkaammallekin menolle.

ARVONNAN SÄÄNNÖT

Yhden arvan saat, kun kommentoit tähän postaukseen. Kerro kommentissasi, mitä itse pakkaisit tällaiseen bagINbagiin. Toisen arvan saat, kun olet Bloggerissa kirjautunut lukijakseni tai teet sen nyt. Extra-arpa on tiedossa kaikille teille, jotka tykkäätte Deko 133:n Facebook-sivusta (*klik*) ja huikkaatte sitä kautta lunastavanne ylimääräisen arvan.

Jos kommentoit anonyymisti, muistathan laittaa matkaan sähköpostiosoitteesi tai tunnistettavan nimimerkin. Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy ensi viikon sunnuntaina (12.10.) kello 18.00.

Tsemppiä kaikille!

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:  

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

DIY: Liukuvärjätyt betonikynttilät

Täälläpä on taas läträtty saneerauslaastilla! Varastossa on sitä vielä iso säkki, joten ajattelin kokeilla betonisten kynttilänjalkojen tekemistä.

Ihan betonisiksi en kynttilänjalkoja jättänyt, vaan halusin suihkia niihin mustaa maalia. Vasta spray-purkki kädessä jalostui idea liukuvärjäyksestä, kun ensimmäinen kylki värjäytyi tällaiseksi vähän vahingossa. Kokomustaa ei siis tullutkaan, vaan ylhäältä alaspäin valuvaa. Sitä en vielä varmaksi tiedä, miten hyvin maali pinnassa pysyy, mutta ensikokemuksella veikkaisin, että ihan hyvin.

Kynttilät on valettu maitopurkkeihin. Kylkiin halusin tietoisesti koloja ja epätasaisuutta, joten varoin kopsuttelemasta ilmakuplia liian tarkasti pois. Yläpään puolestaan ideoin tuollaiseksi lohkaistun näköiseksi, joten valuvaiheessa pyrin "sörssimään" pintaa ja nostamaan reunoja korkeammalle.

Minusta näistä tuli kivoja. Lähestyvää joulukautta ajatellen tällaisia voisi tehdä vaikka lahjaksikin jollekin rouhealle tyypille. Rustaan tähän vielä ohjeet kynttilänjalkojen työvaiheista, itselle muistiin ja teille vinkiksi. :)

1. Tee mössö saneerauslaastista. Jauhetta kuluu useampi desi, riippuen siitä kuinka vajaiksi maitopurkit haluaa jättää. Vettä lisäsin maltillisesti, sillä halusin jättää aineen jytkyksi. Sekoita hyvin ja kaavi purkkeihin.

2. Mitä täydemmäksi maitopurkin täyttää, sitä enemmän se pullistelee. Annoin sivulle lisätukea ilmastointiteippiä kiertämällä, mutta sekään ei täysin suoristanut sivuja. Aineen lisäämisen jälkeen työnnä kynttilät haluamaasi kohtaan, varmista suoruus. Itse käytin valuvaiheessa apuna vanhoja joulukynttilöitä.

3. Anna valun kuivua rauhassa. Liikuttelin kynttilöitä ylös ja alas noin 12 tunnin välein, jotta ne eivät jämähtäneet kiinni. Kun näyttää siltä, että aine ei enää liiku eivätkä kynttilänreiät umpeudu, voi kynttilät ottaa kokonaan pois ja jättää purkit kuivumaan itsekseen. Itse kuivuttelin valuja kaksi päivää kynttilöiden kanssa ja sen jälkeen vielä päivän verran ilman kynttilöitä.

4. Revi maitopurkit pois ympäriltä, kun laasti on jo jämähtänyt muotoonsa. Itse tein tämän kolmen päivän kuluttua.

5. Maitopurkin repimisen jälkeen pinta on vielä kostea, joten se on suht helposti muotoiltavissa. Vuole pullistuneet reunat suoriksi ja sipistele muutenkin haluamallasi tavalla. Muotoilun jälkeen jätä möhkäleet vielä kuivumaan, sillä kosteana niitä ei vielä voi maalata. Itse kuivattelin näitä vielä toiset kolme päivää ennen maalaamista.

6. Suihkuttele sprayta rennolla kädellä. Kätevintä on pitää kiinni kynttilän pohjasta ja suunnata sitä alaviistoon. Näin maalia ei mene "lohkaistuun" yläpäähän ja liukuvärjäys on helppo toteuttaa. Suihkuta sivun yläreunaan maalia tuhdimmin ja hennonna suihkua liukuen. Voit myös viedä betonipintaa kauemmaksi spray-purkista, jolloin maali ei tartu niin ytäkästi sinne, mihin sitä ei paljoa tarvita.

Semmosta. Tässä sitä taas starttaillaan uutta viikkoa. Ja ajatella, kahden viikon päästä ollaan jo syyslomalla! ♥ Kivaa maanantaita!

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

Toissa vuonna

Kaksi vuotta sitten elimme jänniä aikoja. Meillä oli silloin täsmälleen tänä päivänä talonrakennuksen aloituskokous. Sitä ennen olimme jo aloittaneet maatyöt - raivanneet ensin tonttia, kaivaneet uomaa putkituksille, kuorineet maata pihatien ja talon alta, kiroilleet väärässä paikassa olevaa sähköpylvästä ja hoitaneet tuhatkunta muuta asiaa. Rakennusaika oli omassa elämässä intensiivinen jakso, jonka lopputulos - omakotitalo - antoi yhteiselle elämälle aivan uudenlaiset puitteet. Viime syksynä raksa-aika oli ehkä vielä liian tuoreena mielessä, kun en tuntenut innostusta entisten rakennusbloggaajien perinteiseen "Vuosi sitten" -postaukseen. Korjattakoon tämä muotoseikka nyt, ja palataan hetkeksi kahden vuoden takaisiin tunnelmiin.

Aloituskokouksen jälkeen hahmottui talon koko, kun laitoimme paikoilleen sokkelin alle ja ulkopuolelle tulevat routaeristeet. Samaan aikaan valmistuivat muun muassa pihan salaojaputkitukset, paineviemärin pumppaamon asennus ja tarvitut maankorotukset. Sokkeli sai korkeutensa lokakuun alussa. Maatöiden ohessa keräsin ja polttelin tontilta risukasoja. Varoituksista ja suoranaisista kielloistakin huolimatta annoin kasojen roihuta kunnolla - niin maaseudun tytöt tekevät.

Kaksi vuotta sitten syyslomani oli hyvin raksaorientoitunut: heräsin aamulla raksalle sokkelin sisäpuolisia routaeristeitä kyhäämään ja palasin kotiin vasta kun hämärä yltyi liian tummaksi. Miehellä ei yhtä pitkää lomaa ollut, mutta hän hoiti oman osansa raksailusta intensiivisellä asioiden hoitamisella ja niiden tiimoilta puhelin kädessä eläen. Avukseni hän tuli aina kun päivätöiltään ehti. Eväiksi muistan pakanneeni kaapista löytyneitä näkkäreitä ja nahistunutta salaattia - kaupassa ei yksinkertaisesti aina ehtinyt tai jaksanut käydä. Kaiken lisäksi väänsin tai tulehdutin vasemman käteni niin kipeäksi, etten kyennyt tekemään sillä sitten yhtään mitään. Ehkä olisi kannattanut puntaroida, oliko taloa ympäröivien sadevesiputkitusten kaivaminen lapiolla jo tärytettyyn sepeliin sittenkään naisihmisen hommaa... No, syysloman lopun vietimme Tukholmassa, ja sinä aikana apujoukot hoitivat sokkelin sisätäytön valmiiksi. 

Sisätäytön jälkeen meidän hommamme eivät suinkaan loppuneet, mutta huomattavasti ne kuitenkin vähenivät. Tavaraa alkoi saapua tontille ja pian huomasimmekin ihastelevamme valmista talonrunkoa. Seinät, katto ja ikkunat asettuivat paikalleen nopeasti ja syksyn ainoat sateettomat päivät sattuivat juuri talonpystytysvaiheeseen. Mikä onni, ettei mikään kastunut! 

 

 

Lattiavalun jälkeen rakennus seisoi kuivumassa lähes kuukauden ajan. Meidän tehtävämme oli huolehtia kosteustasapainosta ja oikeasta lämmöstä. Lämpöpuhallin tohottelikin talolla yötäpäivää, myös joulunseudun kovat pakkaset. 

 

Vuodenvaihteen jälkeen valmistuivat takka, sisäseinien levytykset ja sähkövedot. Tammikuun lopussa pohdimme jo kattopaneelien asettumista ja ihmettelimme seinäntasoituksia. Helmi- ja maaliskuussa sisällä tuli tohinalla valmista, kun lattia- ja seinäpinnat valmistuivat ja kiintokalusteet löysivät paikoilleen.

 

Oikeastaan maaliskuun puolivälissä alkoi olla jo kaikin puolin valmista. Silloin kärvistelimme verkkaisen listoittajan tahdissa ja jännitimme lopputarkastuksissa. Ennen muuttoa oli meidän osaltamme tiukka pariviikkoinen, kun siivosimme raksaa sisältä ja ulkoa muuttokuntoon. Apua emme halunneet pyytää (sukulaisia olimme kuormittaneet maatyövaiheissa jo ihan tarpeeksi), vaan touhusimme talolla itse aina yömyöhään saakka. Muistan olleeni muuton seuduilla oikeasti tosi väsynyt, sillä halusin siivota kaiken perusteellisesti, käydä sisäpinnat pesuveden kanssa läpi useampaan kertaan. Itse tekemällä varmistui siitä, että joka kohta todellakin tuli puunattua ja että muuttokamppeet sai kantaa täysin puhtoiseen kotiin. Muuton jälkeen oli vielä siivottava väliaikaisasunto luovutuskuntoon, ja siinä meinasi jo motivaatio loppua.

Ensimmäinen yönseutu omassa talossa oli epätodellisen tuntuinen, jopa jännittäväkin. Valvojamme kävi illalla kahvilla, ja tullessaan hän soitti ensimmäisen kerran ovikelloa, odottaen terassilla tarttumatta itse ovenkahvaan. Se teko oli pieni, mutta sitäkin herättelevämpi: talo ei todellakaan ollut enää rakennusmiesten läpikulkupaikka, vaan todellakin meidän kotimme, johon ei muilla enää ollut avaimia. Ensimmäisinä asumisviikkoina meillä oli kova into saada kaikki paikat kuntoon, ja puuhastelimmekin innokkaina milloin verhotankojen asennuksen ja milloin vaikkapa saunakivien pesun kanssa.

Rakennusaika jäi mieleen positiivisena kokemuksena, ja varsinaisia epätoivon hetkiä on jäänyt mieleen vain yksi. Muistan elävästi, kun yhtenä syyskuisena iltana meidän hommanamme oli linjapukkien pystyttäminen. Kaupunginmiehet olivat tulossa seuraavana päivänä merkitsemään talon kulmapisteitä, ja niitä varten pukkien piti olla valmiita. Ilta nakkasi kuitenkin niskaamme järkyttävän sateen, ja voitte kuvitella, millaiseksi vellimömmöksi maa meni. Yritäpä siinä kylmässä vesisuihkussa, polviin asti ulottuvassa mudassa sahata, linjata ja naulata puuhökötyksiä paikoilleen. Sinä iltana tein varmasti henkilökohtaisen kiroiluennätykseni enkä muista olisimmeko koskaan olleet yhtä rättiväsyneitä kuin silloin. Jotain saimme kuitenkin aikaiseksi, sillä miehet olivar merkanneet kulmapisteet niinkuin pitikin.

Muuton jälkeen on meillä toki ollut koko ajan jonkin (piha)kohteen laittoa listalla, mutta enää ei ole ollut aikataulupainetta niskassa. Muuttovalmis omakotitalo oli meille ainoa ja oikea rakennusvaihtoehto, sillä siinäkin riitti ihan tarpeeksi vastuuta ja hommaa itselle. Usein talonsa rakennuttaneilta kysytään, tekisikö jälkeenpäin mitään toisin. Me emme tekisi. Olemme olleet kotiimme erittäin tyytyväisiä, ja parin vuoden takaisilla resursseilla ja puitteilla päätyisimme edelleen varmasti hyvin samantyylisiin ratkaisuihin. Miksikäs emme, sillä ihana koti meillä onkin.

Tästä postauksesta piti tulla tiivis raksakatsaus, mutta näköjään tällaista projektia ei ihan muutamaan sanaan tai kuvaan voi niputtaa. Deko 133 -blogihan lähti liikkeelle täysin puhtaana raksablogina, ja alkuvaiheen päivitykset löytyvät edelleen vuosien 2012 ja 2013 postauksista. Niihin voi klikata oikeasta sivupalkista.

Millaisia raksamuistoja teillä muilla rakennuttajilla on?

Se muisteloista. Nyt täytyy hypätä tähän hetkeen, sillä tämän lauantain jatko on hyvin sosiaalinen. Tiedossa on kyläilyä jopa kolmen eri katon alla, joten nyt täytyy lähteä suoristamaan tukkaa. Tsau! 

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

 

 

Ruisleipää ja kuparia

Tiistai oli tuomisten päivä. Kuparinen lyhty tuli kotiin miehen matkassa ja itse sain vanhempieni luota mukaan ison ruisleipäsatsin. Miten olinkaan molempia odottanut! Rupesin eilen töiden jälkeen mussuttamaan tuota äidin tekemää leipää, kunnes syöminen oli keskeytettävä hetkeksi. Lyhty ja leipä kun näyttivät sointuvan niin mukavasti vierekkäin, että oli pakko kaivaa kamera esiin ja kyykistellä sen kanssa näiden kuvien verran.

Kuparilyhtyä katselin jo yli viikko sitten Kuopion Prismassa, mutta ajattelin että nappaan sen hyllystä vasta täältä Iisalmesta. Mutta pah, eihän täällä niitä ollutkaan! Mies kuitenkin piipahti tiistaina Kuopiossa ja ihanana toi tämän sieltä minulle.

Vakilukijat muistatte varmaankin useammasta postauksesta, että olen ujostellut kuparin tuomista omaan kotiin oikein urakalla. Olen kyllä ihastellut sitä muiden kodeissa ja loma-asuntomessuilla, mutta jokin arkuus sen suhteen on ollut. Turhaan! Tykkään tästä uudesta lyhdystä todella paljon. Se saa loimotella tulevana talvikautena takuuvarmasti kodin parhaimmilla paraatipaikoilla.

Ja tuo ruisleipä. Olen kärvistellyt koko kesän ilman äiskän tekemää leipää. Not good, koska se kuuluu minulle ehdottomiin peruselintarvikkeisiin. Kaupan versiot eivät ole mitään omatekoisen rinnalla. Onneksi sää kylmeni lämmityskeleiksi, ja leivinuuni pääsi tositoimiin. Tällä satsilla pärjätään toivottavasti lähemmäksi pari kuukautta. Kiitos vielä mutsille! :)

Heräsin muuten eilen vilkaisemaan tuota blogin lukijatilannetta, ja herranen aika, määrähän jo kutittelee kahtasataa! Kiitos teille jotka seuraatte mukana postauksesta toiseen ja tervetuloa uusille tuttaville! ♥

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

Maple leafs - so orange

Miten nopeasti sää muuttuukaan! Vielä viikonloppuna paistattelimme aurinkokeleillä upeissa maisemissa ja eilen illalla vaihdoimme talvirenkaita räntäsateessa. Tarpeen ne olivatkin, sillä työmatkalla oli tänään riittämiin sohjoa ja liukkuutta.

Pelastin eilen lumipyrystä sisälle pari vaahteranoksaa. Kokosin niistä tuuhean kasan ja asettelin kesällä rompetorilta löytämääni vanhaan viinilaatikkoon. Hassua, että jo kuvausvaiheessa mietin lehtien oranssisuutta, ja sitten Syhi haastoi minut värihaasteeseen. Haasteessa on tarkoitus etsiä omasta kodista väri jokaiselle arkipäivälle. Tämä oranssi käy siis hyvin päivän väristä. Katsotaan, saanko sivuttua väriasiaa viikon muissa postauksissa.

Oranssista minun täytyy sanoa se, että se on ylivoimaisesti inhokkivärini. :) Onko teillä sellaista? En vain yksinkertaisesti pysty sulattamaan sen levotonta ja tunkkaista luonnetta. Pienissä määrin väri menettelee, kuten syksyyn liittyvinä yksityiskohtina. Olen kuitenkin nähnyt myös kokonaan oranssilla vuorattuja tiloja, ja niistä voi vain sanoa, että uuph. Liika on liikaa, oikeastaan missä tahansa värissä, mutta erityisesti oranssissa.

Eilen sain mahtavia kotiintuomisia kahdesta suunnasta - mieheltä ja äidiltä. Tänään jäi välipala kesken, kun huomasin keittiönpöydän ääressä istuessani miten kivasti nuo kaksi asiaa sointuivat yhteen. Pakko oli kyykistellä hetki kameran kanssa ennen kuin pystyin jatkamaan syömistä. Mistään suurista asioista ei ole kyse, mutta sitäkin ihanammista. Postailen sulostuksista heti huomenissa. ♥

Joko siellä on osattu ottaa ilo irti syysvihmasta? Minä ainakin saan siitä hyvän syyn sohvalla lötköilyyn ja takkatulella herkutteluun!

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

P.S. Levensin tämän postauksen yhteydessä blogia pari pikseliä leveämmäksi. Näin saan kuvat näkymään isompina ja toivottavasti terävämpinäkin. Entisiin postauksiin muutos vaikuttaa siten, että vanhat kuvat eivät näy yhtä leveänä kuin teksti. Otokset saattavat myös pomppia hassusti tekstiriveillä - älkää siis ihmetelkö jos tällaista huomaatte. Kuvien kokoa en rupea jälkeenpäin muuttelemaan, mutta yritän ajan kanssa saada keskitettyä ne oikein vanhempiin postauksiin. Pienimuotoinen riesa, mutta toisaalta tarpeellinen uhraus, joka toivottavasti poikii laadukkaampia kuvia ja postauksia teidän luettavaksenne!

Kolilla

Se on maanantai taas. Mieli on kuitenkin vielä viikonlopussa ja tekemässämme ruskareissussa. Teimme lauantaina päivämatkan Kolille ja reissumme oli oikein onnistunut. ♥

Meiltä on Kolille vajaan kolmen tunnin ajomatka. Kesällä 2013 viihdyimme maisemissa kolme päivää, mutta nyt päivän mittainen trippi oli sopiva miniloma.

Aluksi kiipesimme Ukko-Kolin huipulle maisemia ihastelemaan. Vaikka aurinko yritti paistatella, oli yleismaisema syksyisen sumuinen. Usvakerroksesta johtuen eivät ruskan sävyt yltäneet kirkkaimmalla mahdollisella tavalla silmään ja kameraan, mutta fiilis oli silti kohdillaan. Tummat havupuut ja vaaleat kalliot antoivat kauniin kontrastin värejään esitteleville lehtipuille.

Maisemien ihastelu jatkui ylhäälle rakennetusta kylpylästä, joka on iltapäivisin ja iltaisin K-18. Kylpylän olenkin esitellyt jo täällä, joten nyt riittää kun kerron, että rentoutuminen lämpimissä vesissä, saunoissa, pedeissä ja suihkuissa oli taattua. Myös masut saivat polskuttelujen lomassa pientä täytettä, kun hurahdimme rentoutumishuoneen hedelmiin. Maiskuttelimme luumuilla, kiiveillä ja appelsiineilla kuin mitkäkin pikku ahmatit.

Kylpylän jälkeen illallistimme Grill it! -ravintolassa, joka sekin sijaitsee korkealla, lähellä Ukko-Kolin huippua. Ravintolan erikoisuutena on puuhiiligrilli, joka antaa aidon savun ja grillauksen maun melkein jokaiseen listan annokseen. Listassa näkyy pohjoiskarjalainen ruokaperinne, joten aivan peruskrouvista ei ole kyse. Olemme viime vuosina metsästäneet maailman täydellisintä ruoka-annosta, ja nyt täytyy hehkuttaa, että Grill it! pääsi tämänhetkisen rankingin huipulle. 

Kynttilänvalossa ja tunnelmamusiikin ohessa syödystä illallisesta minulla ei ole kuitenkaan näyttää teille insta-räpsyä enempää otoksia, sillä kamera sai suosiolla jäädä laukkuun. Oli aika nauttia hetkestä ilman raportoimispaineita. Samalla ideologialla jatkoimme myös Kahpitsa-kahvilaan iltakahveille. Kotimatkan taitoimme yönselkää pitkin, mutta yllättävän virkeästi.

Tällaisia pieniä stoppeja, irtiottoja tai minilomia pitäisi tehdä useammin. Aina niissä ei tosiaankaan tarvitse olla edes näin vaikuttavia puitteita - riittää, kun näkymät ja tekemiset poikkeavat edes hieman arkisesta. Nämä ovat niitä hetkiä, kun ihmismieli latautuu. Näitä ihminen tarvitsee.

Onko teillä syyspyrähdyksiä tiedossa, vai ihasteletteko ruskaa koti-ikkunoista?  

Raikasta maanantaita!

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS

Koti siisti ja laukut pakattu

Muutamaa postausta aiemmin mainitsin, että suunnittelemme miehen kanssa pientä ruskareissua. Sen aika on nyt. Ennen lähtöä on kuitenkin huolehdittava, että koti on ojennuksessa. En ole ikinä osannut lähteä minnekään stressittä, jos paikat jäävät sikin sokin. Nyt ne ovat onneksi viikkosiivouksen jäljiltä luontaisesti kondiksessa.

Sitten on tietenkin pakattava kamppeet matkaan. Olen paitsi järjestelmällinen, myös huselo pakkaaja. Tavallisesti muistan ottaa mukaan kaiken tarvittavan, sillä käyn pakkaushetkellä päässäni läpi reissua ja ennakoin sen aikana tarvittavia tavaroita. Tavaroiden organisoimisessa en kuitenkaan ole haka, vaan mentaliteettini on ollut: Kaikki samaan kasaan ja vetoketju kiinni. Ymmärrätte varmaan, että tämän myötä on reissun päällä ollut hieman hankaluuksia paikallistaa, mistä mikin juttu löytyy.

Pakkausongelman on tiedostanut myös mieheni, joka on puuttunut etenkin käsilaukkuni sisältöön. Hän ei voi ymmärtää, miten voin säilyttää kaikkea pikkusälää laukussani sikin sokin - varsinkaan meikkejä. Huseeraustani en voi puolustaa mitenkään, sillä myönnän kamppailevani joka aamu käsilaukkuni kanssa: sen rutiinikiusa on piilottaa milloin mitäkin aamulaittautumisessa tarvittavaa. Meikkilaukkua minulla ei siis erikseen ole, vaan olen nähnyt kätevimmäksi(!?) säilyttää päivittäiskosmetiikkaa käsilaukussani, joka kulkee aina mukanani. Siinäpä sitä on aina mukava yrittää hämärässä siristellä ja tonkia etsimäänsä.

Pakkaushaasteistani olen siis ollut pitkään jo tietoinen, ja olenkin jo etsinyt siihen ratkaisua. Löysin Indiedays-kampanjabloggaajien kautta Insjön bagINbagit, jotka ovat isompien laukkujen sisään laitettavia pikkulaukkuja. Niiden avulla tavaroiden säilyttäminen ja järjestyksessä pitäminen on aiempaa helpompaa - sopii siis minun tarpeisiini kuin nenä päähän. 

Olin jo hankkimaisillani omaa bagINbagia, kun sain Insjöltä yhteydenoton. Omia sisälaukkuja testattavaksi? Totta ihmeessä! Ja katsokaas, nyt minulta löytyvät pienempi Inari ja isompi Saimaa.

Vihdoinkin saan pidettyä laukuissa lainehtivat tavarat järjestyksessä. Inari imee tänä viikonloppuna sisäänsä ainakin nämä tilpehöörit:

Saimaa taas kätkee uumeniinsa harvempia, mutta suurempia tavaroita:

BagINbagit ovat kätevimmillään isojen laukkujen sisällä. Niissä kun harvoin on pikkutaskuilla tuhlailtu, vaan käytössä on yleensä pari suurempaa osastoa ja ehkä yksi pienempi. Isoista laukuista en pystyisi ikinä luopumaan, sillä liikkuvaisena tyyppinä on minulla oltava matkassa yhtä sun toista tarpeellista. Lykky on, että vihdoin isommatkin laukut voivat pysyä hyvässä järjestyksessä. Meikki- ja toilettilaukuista nämä eroavat selkeästi siinä, että taskuja ja säilytyskoloja on bagINbageissa vertailukohtiansa enemmän.

Mites teidän laukkuasia rullaavat? Pysyvätkö veskat järjestyksessä vai olisiko tilausta tällaiselle bagINbagille? Insjön valikoimaa pääset ihastelemaan tästä - nettikaupasta löytyy sisälaukkuja monissa herkkuväreissä ja useammassa koossa.

Jos päädyt tekemään itsellesi tilauksen, koodilla Deko saat ilmaisen toimituksen lokakuun loppuun saakka.

Vuan nyt. Ei noita laukkuja malta enää pitää jännityksessä.
Me mennään nyt, moi!

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS