Toissa vuonna

Kaksi vuotta sitten elimme jänniä aikoja. Meillä oli silloin täsmälleen tänä päivänä talonrakennuksen aloituskokous. Sitä ennen olimme jo aloittaneet maatyöt - raivanneet ensin tonttia, kaivaneet uomaa putkituksille, kuorineet maata pihatien ja talon alta, kiroilleet väärässä paikassa olevaa sähköpylvästä ja hoitaneet tuhatkunta muuta asiaa. Rakennusaika oli omassa elämässä intensiivinen jakso, jonka lopputulos - omakotitalo - antoi yhteiselle elämälle aivan uudenlaiset puitteet. Viime syksynä raksa-aika oli ehkä vielä liian tuoreena mielessä, kun en tuntenut innostusta entisten rakennusbloggaajien perinteiseen "Vuosi sitten" -postaukseen. Korjattakoon tämä muotoseikka nyt, ja palataan hetkeksi kahden vuoden takaisiin tunnelmiin.

Aloituskokouksen jälkeen hahmottui talon koko, kun laitoimme paikoilleen sokkelin alle ja ulkopuolelle tulevat routaeristeet. Samaan aikaan valmistuivat muun muassa pihan salaojaputkitukset, paineviemärin pumppaamon asennus ja tarvitut maankorotukset. Sokkeli sai korkeutensa lokakuun alussa. Maatöiden ohessa keräsin ja polttelin tontilta risukasoja. Varoituksista ja suoranaisista kielloistakin huolimatta annoin kasojen roihuta kunnolla - niin maaseudun tytöt tekevät.

Kaksi vuotta sitten syyslomani oli hyvin raksaorientoitunut: heräsin aamulla raksalle sokkelin sisäpuolisia routaeristeitä kyhäämään ja palasin kotiin vasta kun hämärä yltyi liian tummaksi. Miehellä ei yhtä pitkää lomaa ollut, mutta hän hoiti oman osansa raksailusta intensiivisellä asioiden hoitamisella ja niiden tiimoilta puhelin kädessä eläen. Avukseni hän tuli aina kun päivätöiltään ehti. Eväiksi muistan pakanneeni kaapista löytyneitä näkkäreitä ja nahistunutta salaattia - kaupassa ei yksinkertaisesti aina ehtinyt tai jaksanut käydä. Kaiken lisäksi väänsin tai tulehdutin vasemman käteni niin kipeäksi, etten kyennyt tekemään sillä sitten yhtään mitään. Ehkä olisi kannattanut puntaroida, oliko taloa ympäröivien sadevesiputkitusten kaivaminen lapiolla jo tärytettyyn sepeliin sittenkään naisihmisen hommaa... No, syysloman lopun vietimme Tukholmassa, ja sinä aikana apujoukot hoitivat sokkelin sisätäytön valmiiksi. 

Sisätäytön jälkeen meidän hommamme eivät suinkaan loppuneet, mutta huomattavasti ne kuitenkin vähenivät. Tavaraa alkoi saapua tontille ja pian huomasimmekin ihastelevamme valmista talonrunkoa. Seinät, katto ja ikkunat asettuivat paikalleen nopeasti ja syksyn ainoat sateettomat päivät sattuivat juuri talonpystytysvaiheeseen. Mikä onni, ettei mikään kastunut! 

 

 

Lattiavalun jälkeen rakennus seisoi kuivumassa lähes kuukauden ajan. Meidän tehtävämme oli huolehtia kosteustasapainosta ja oikeasta lämmöstä. Lämpöpuhallin tohottelikin talolla yötäpäivää, myös joulunseudun kovat pakkaset. 

 

Vuodenvaihteen jälkeen valmistuivat takka, sisäseinien levytykset ja sähkövedot. Tammikuun lopussa pohdimme jo kattopaneelien asettumista ja ihmettelimme seinäntasoituksia. Helmi- ja maaliskuussa sisällä tuli tohinalla valmista, kun lattia- ja seinäpinnat valmistuivat ja kiintokalusteet löysivät paikoilleen.

 

Oikeastaan maaliskuun puolivälissä alkoi olla jo kaikin puolin valmista. Silloin kärvistelimme verkkaisen listoittajan tahdissa ja jännitimme lopputarkastuksissa. Ennen muuttoa oli meidän osaltamme tiukka pariviikkoinen, kun siivosimme raksaa sisältä ja ulkoa muuttokuntoon. Apua emme halunneet pyytää (sukulaisia olimme kuormittaneet maatyövaiheissa jo ihan tarpeeksi), vaan touhusimme talolla itse aina yömyöhään saakka. Muistan olleeni muuton seuduilla oikeasti tosi väsynyt, sillä halusin siivota kaiken perusteellisesti, käydä sisäpinnat pesuveden kanssa läpi useampaan kertaan. Itse tekemällä varmistui siitä, että joka kohta todellakin tuli puunattua ja että muuttokamppeet sai kantaa täysin puhtoiseen kotiin. Muuton jälkeen oli vielä siivottava väliaikaisasunto luovutuskuntoon, ja siinä meinasi jo motivaatio loppua.

Ensimmäinen yönseutu omassa talossa oli epätodellisen tuntuinen, jopa jännittäväkin. Valvojamme kävi illalla kahvilla, ja tullessaan hän soitti ensimmäisen kerran ovikelloa, odottaen terassilla tarttumatta itse ovenkahvaan. Se teko oli pieni, mutta sitäkin herättelevämpi: talo ei todellakaan ollut enää rakennusmiesten läpikulkupaikka, vaan todellakin meidän kotimme, johon ei muilla enää ollut avaimia. Ensimmäisinä asumisviikkoina meillä oli kova into saada kaikki paikat kuntoon, ja puuhastelimmekin innokkaina milloin verhotankojen asennuksen ja milloin vaikkapa saunakivien pesun kanssa.

Rakennusaika jäi mieleen positiivisena kokemuksena, ja varsinaisia epätoivon hetkiä on jäänyt mieleen vain yksi. Muistan elävästi, kun yhtenä syyskuisena iltana meidän hommanamme oli linjapukkien pystyttäminen. Kaupunginmiehet olivat tulossa seuraavana päivänä merkitsemään talon kulmapisteitä, ja niitä varten pukkien piti olla valmiita. Ilta nakkasi kuitenkin niskaamme järkyttävän sateen, ja voitte kuvitella, millaiseksi vellimömmöksi maa meni. Yritäpä siinä kylmässä vesisuihkussa, polviin asti ulottuvassa mudassa sahata, linjata ja naulata puuhökötyksiä paikoilleen. Sinä iltana tein varmasti henkilökohtaisen kiroiluennätykseni enkä muista olisimmeko koskaan olleet yhtä rättiväsyneitä kuin silloin. Jotain saimme kuitenkin aikaiseksi, sillä miehet olivar merkanneet kulmapisteet niinkuin pitikin.

Muuton jälkeen on meillä toki ollut koko ajan jonkin (piha)kohteen laittoa listalla, mutta enää ei ole ollut aikataulupainetta niskassa. Muuttovalmis omakotitalo oli meille ainoa ja oikea rakennusvaihtoehto, sillä siinäkin riitti ihan tarpeeksi vastuuta ja hommaa itselle. Usein talonsa rakennuttaneilta kysytään, tekisikö jälkeenpäin mitään toisin. Me emme tekisi. Olemme olleet kotiimme erittäin tyytyväisiä, ja parin vuoden takaisilla resursseilla ja puitteilla päätyisimme edelleen varmasti hyvin samantyylisiin ratkaisuihin. Miksikäs emme, sillä ihana koti meillä onkin.

Tästä postauksesta piti tulla tiivis raksakatsaus, mutta näköjään tällaista projektia ei ihan muutamaan sanaan tai kuvaan voi niputtaa. Deko 133 -blogihan lähti liikkeelle täysin puhtaana raksablogina, ja alkuvaiheen päivitykset löytyvät edelleen vuosien 2012 ja 2013 postauksista. Niihin voi klikata oikeasta sivupalkista.

Millaisia raksamuistoja teillä muilla rakennuttajilla on?

Se muisteloista. Nyt täytyy hypätä tähän hetkeen, sillä tämän lauantain jatko on hyvin sosiaalinen. Tiedossa on kyläilyä jopa kolmen eri katon alla, joten nyt täytyy lähteä suoristamaan tukkaa. Tsau! 

Deko 133 -blogia voit seurata myös täällä:

 FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGLOVIN  |  INDIEDAYS