Sanon sen nyt ihan suoraan. Minulla on ongelmia somen
kanssa. On ollut oikeastaan aina. Miellänkin itseni jonkinlaiseksi
someintrovertiksi: ihmiseksi, jota tietynlainen nettimaailma kuormittaa ja
ahdistaa - ja siihen liittyvä tekniikka ylipäätään. Yritin aikoinaan vaalia
vanhaa Nokian kännykkäänikin mahdollisimman pitkään, jotta ei tarvitsisi
vaihtaa älypuhelimeen. :)
En pidä somen koukuttavuudesta. Siitä, että ihmiseltä
humpsahtaa huomaamattaan aikaa jos minkälaisten sivustojen ja sovellusten parissa.
Itse koen, että valtaosa tuosta kulutetusta ajasta on mennyt turhuuteen.
Puolituttujen tai tuntemattomien mielipiteiden, linkkausten ja jakojen
pläräykseen. Masentaviin uutisiin, tyhjänpäiväisiin klikkikalasteluihin ja
raivoisiin väittelyketjuihin. Etunenässä tarkoitan Facebookia ja netin
iltapäivälehtiä, mutta myös muita somen ulottuvuuksia. Mitä kaikkea muuta
tuolla turhuuteen käytetyllä ajalla voisikaan tehdä!
Käsi ylös, jos teille ei ole koskaan huomautettu
liiallisesta puhelimen tai tabletin käytöstä - tai se ei ole häirinnyt vähintään teitä itseänne. Ja tassu pystyyn, jos ette ole koskaan olleet
pahoillanne siitä, että joku toinen on ollut kiinnostuneempi laitteestaan kuin
lähellä olevien ihmisten seurasta. Väitän, että someriippuvuus on hiipinyt
viime vuosien aikana kansantaudiksi ja on ujuttautunut riidan aiheeksi moneen perheeseen.
Se inhottaa. Kuten muissakin riippuvuuksissa, kohtuutta on hankala tavoittaa.
Paitsi että some syö aikaa, se heikentää myös
keskittymiskykyä. Miettikääpä, milloin viimeksi olette kunnolla uppoutuneet
tuntikausiksi johonkin somettomaan tekemiseen? Minä ainakin tavoitan tuollaisia
hetkiä muistini sopukoista liian heikosti. Olen huomannut, että toimettomina
hetkinä on suuri kiusaus, elleipä jopa automaatio, tarttua kännykkään. Sen
sijaan että päästäisi ajatukset laukkaamaan tai kestäisi toimeliaisuutta
ruokkivaa tylsyyttä, tulee täyttäneeksi ajatuksensa nettihötöllä. Tekee ehkä
näennäisesti jotain aktiivista, mutta palkitsee itsensä sen jälkeen sometustauolla.
Ei tule koskaan aloittaneeksikaan sellaista tekemistä, johon uppoutuisi
pitkäjänteisesti.
Väitän somen syyksi myös sitä, että ajatus kulkee heikommin.
Välillä tuntuu siltä, että päässä poukkoilevia ideoita on entistä vaikeampi
kutoa sanoiksi saati yhtenäiseksi tekstiksi. Jumittaa. Tämän näen johtuvan
siitä, että opetamme aivojamme koko ajan vaihtuvien virikkeiden ylitulvaan.
Sillisalaattiin, joka synnyttää nopeita, mutta toisistaan erillisiä väläyksiä
päässämme. Ajatus vaihtuu ensimmäisestä toiseen ennen kuin edellistä on
kunnolla prosessoinutkaan ja tällaisen ketjun pituus kasvaa sitä mukaa kun
kosketusnäyttöä hiplailee eteenpäin. Totumme siihen, ettei tarvitse pysähtyä
ajattelemaan, perustelemaan tai hahmottamaan kokonaisuutta. Pompitaan ideasta
ja inspiraatiosta toiseen, uutisesta kissavideoon ja mielipiteestä
kaverinkaverin matkapäivityksiin.
Tunnistan someahdistukseni rajan aika selkeästi: se
keskittyy hyödyn ja turhuuden välimaastoon. Mikäli koen, että netissä
seikkailemisesta on minulle hyötyä, touhu ei ahdista. Selkeästi tällaisia
toimia ovat tiedon hakeminen, asioiden hoitaminen sekä tiettyyn rajaan asti sisustusblogimaailmassa
seikkaileminen. Blogistaniaa en pidä yhtä kuormittavana kuin vallattomampaa somea,
sillä täällä ei tarvitse pelätä, että tutun bloggaajan postauksesta löytyisi
surullisia eläintarinoita tai politiikasta kiihkoilevia viestiketjuja. Tämä on rentouttava
turvapaikka kaiken hälinän keskellä, missä aiheet ovat selkeästi rajattuja.
Mieli ei joudu poukkoilemaan.
Turhuus ja ahdistus iskee silloin, kun huomaan vaipuneeni
sohvannurkkaan somezombiksi, joka on uppoutunut selaamaan juurikin niitä
kaverinkaverin matkapäivityksiä. Silloin ärsyttää, miksi oma mielenlujuus ei
ole riittänyt torjumaan hommaa, josta tietää tuskastuvansa. Sitä ruoskii
itseään, miksei tuolla ajalla tekisi jotain hyödyllisempää. Tekisi vaikka
jotain uutta ruokaa tai herättelisi miehen kanssa keskustelua jostain
poikkeuksellisesta aiheesta.
Valtaosa bloggaajista löytyy instasta, niin minäkin. Mutta
arvatkaas mitä, se kääntyy kuitenkin meikäläisen akselilla jo sinne
ahdistavuuden puolelle. En yksinkertaisesti pysty poukkoilemaan instan
kuvavirrassa, sillä jo viidennen kuvan kohdalla minulle tulee ähky. Ainoat,
joita seurailen siellä säännöllisesti, ovat omat perheenjäseneni sekä ystäviksi
muodostuneet bloggarit. Tämä siksi, etten kestä suurta kuvatulvaa, johon
minulla ei ole mitään kiinnekohtaa. Moni kertoo instan toimivan itselleen
inspiraation lähteenä, mutta omakohtaisesti olen kuitenkin kokenut Pinterestin
täsmällisempänä apuna tuohon hommaan. Näillä perusteilla ette ehkä ihmettele,
että jo ajatuskin snäppäämisestä on minulle kauhistus.
Somehaahuilussa on mielestäni pahinta tämä: se ei luo
muistoja. Pelkään kauheasti sitä, että kiikkustuolissa istuessaan (tai vaikkapa jo kuluneen vuoden lopussa) huomaisi,
että elämä on kulunut jonkin teknisen värkin pläräämiseen. Ei ole haistanut,
maistanut, tuntenut, kokenut, nähnyt ja tehnyt. Ei somessa itketä ja naureta
samalla kyllyydellä kuin tosielämässä, vaikka lasittuneessa naamassa suupieli
saattaakin joskus liikkua suuntaan tai toiseen. En minä halua oikeasti seurata
puolituttujen kuulumisia tai mielipiteitä, vaan tietää mitä konkreettiselle
lähipiirilleni kuuluu ja mitä he ajattelevat arjen keskellä.
Oikeastaan nämä kaikki kirjoittamani pointit ovat
itsestäänselvyyksiä. Kyllähän me tiedämme somen hyvät ja huonot puolet. Vaan
osaammeko reagoida niihin huonoihin? Aion julistaa nyt henkilökohtaisen
somekapinan ja rajoittaa someturhuutta niin hyvin kuin osaan. Pelkällä ajatustyöllä
en usko koviin hyviin tuloksiin ja siksipä tässä esimerkkinä pari konkreettista
tekoa:
- Lööppilehtien sijaan aion jatkossa lukea oikeaa sanomalehteä. Tilasin meille Savon Sanomat jo heti tammikuun alusta tulemaan ja olen ahminut lehden sanasta sanaan päivittäin. Nettilehtien lukeminen onkin vähentynyt roimasti, kun sormien ulottuvilla on konkreettinen vaihtoehto, joka kertoo valtakunnan ja oman elinpiirin uutiset asiallisesti.
- Järjestelin puhelimen välilehdet uuteen järjestykseen. Poistin aloitusnäytöltä kaikki sovellukset, jotka vilkuttivat punaisia pallukoita uuden infon merkiksi. Toiselle välilehdelle siirtyivät esimerkiksi Facebook, sähköposti ja Messenger. Aloitusnäytölle jäi sovelluksista ainoastaan WhatsApp. Siirtyneiden sovellusten tarkkailu on vähentynyt radikaalisti, kun ne eivät ole nenän alla ilmoittamassa itsestään. Mitään järkyttävää ei todellakaan tule tapahtumaan, vaikka punaisten pallukoiden tsekkausväli kasvaa useampaan tuntiin. Jos olisin oikein topakka, poistaisin sovellukset kännykästä kokonaan, mutta ainakaan vielä en koe olevani siihen valmis.
- Somemaailmalle on oltava olemassa vaihtoehtoista tekemistä. Kotona tulee satavarmasti eteen niitä toimettomia hetkiä, jolloin kännykkään olisi helppo uppoutua. Viimeisten viikkojen aikana olen tällaisina hetkinä tarttunut tekemättömiin kotitöihin, vaikka ne eivät siinä hetkessä välttämättömiä olisikaan. Iltoihin olemme miehen kanssa yrittäneet lisätä kirjojen lukemista. Tässä on mies onnistunut yllättäen minua paremmin – syytän asiasta omalla yöpöydälläni olevaa opusta, joka tökkii. Taidan jättää sen hautumaan, sillä mies toimitti minulle eilen kirjastosta uutta luettavaa. Olen myös jo päässyt suunnitteluasteelle uusien säärystimien neulomisessa. Vielä pitäisi tonkia puikot kaapista ja hankkia oikeanväristä lankaa puuhan aloittamiseksi. Ne kun saisi alulle, ei kännykkää kyllä sohvalla hamuilisi.
- Olen lähtenyt näkemään ihmisiä. Eniten perheenjäseniä, mutta myös ystäviä. Ensi viikolla olemme menossa pitkästä aikaa yhdessä miehen kanssa ystäväpariskunnan luokse kylään, mitä odotan jo nyt hyvillä mielin.
- Armas on mitä loistavin syy jättää tekniset välineet pois käsistä. Se osaa itse asiassa vaatia sitä itsekin: tulee läpsyttelemään laitetta tassullaan ja työntää kuononsa eteen silloin, kun kokee että on aika leikkiä tai lenkkeillä. Osaa vinkua niin pitkään, että tulee huomioiduksi. Arvatkaa vaan, voiko intensiivisesti tuijottavia nappisilmiä vastustaa! Armaksen ansiosta tämäkin emäntä lenkkeilee nykyisin vähintään pari kilometriä päivässään. Se, mitä voisin Armaksen suhteen vielä parantaa, on olla venyttämättä toisen odotusta. Lähteä touhuamaan kun tulee muistutetuksi.
Huvittavin pointti tässä omassa somekäytön analysoinnissa on se, etten alunperinkään ole kovin ahkera somettaja, vaikka niin voisi ilmaisemastani ahdistuksen määrästä kuvitella. :') Minulle vain pienikin määrä on jo liikaa.
Onko teille tullut kevyttä someähkyä tai syvempää
ahdistusta? Kertokaa ihmeessä vinkkejä vaivan selättämiseen! Elämyksellistä viikonloppua kaikeille aisteille!
P.S. Tottahan toki somessa on myös hyviä puolia, vaikka ne
rajautuivat nyt tämän postauksen ulkopuolelle. Yhtenä esimerkkinä Oma Koti Valkoinen –blogista bongattu vinkki tuon tietokoneen näytöllä näkyvän Fliqlo-näytönsäästäjän asentamiseen. Ei olisi sitä ilman hyödyllistä somea! :)
P.P.S. Vuoden 2017 kalenterit voi shopata PDF-muodossa täältä.
P.P.S. Vuoden 2017 kalenterit voi shopata PDF-muodossa täältä.
Olipa mielenkiintoista luettavaa 🤗 mukava kuulla erilaisia mielipiteitä. Olen ehdottomasti itsekin sitä mieltä että vähentämisen varaa aina olisi. Mutta tällä hetkellä pienin askelin 🤗 itselle esim
VastaaPoistaInstagram on valtavan inspiroiva ja siksi useaan otteeseen sopivalla hetkellä tulee se kurkattua 🤗 mukava myös jättää tassun jälki käynnistä 🤗
Mukavaa viikonloppua 💖 ja kiitos ajatuksia herättävästä tekstistä 💖
Sinä olet kyllä hurjan huomaavainen tassunjälkien jättäjä! <3 Kiitos siitä. :)
PoistaHere, here! Erinomainen kirjoitus. Aika, jonka on poissa ruuduilta, jää muuhun inhimilliseen tekemiseen ja kanssakäymiseen. Ja entä se tunne, että ITSE hallitsee itseään eikä niin, että on riippuvainen laitteista. t. Somekapinaa kannattava lukija
VastaaPoistaWord! Kiitos loistavasta kommentista! Kyllä, on voimauttava tunne kun pystyy elämään laitteista riippumatta - se on juurikin sitä parasta elämää. <3
PoistaTiedän niin tunteen. Teen somea osittain työkseni ja tiedän, että saan helposti kulutettua 8 tuntia facessa ja instassa. Kun siihen päälle tulee vielä omat somet illalla niin huh huh! Huomaan usein, että illalla tv:tä katsoessa käsi hakee automaattisesti puhelimen mainostauolla ja instaan olenkin koukuttunut aika pahasti. Siksi yritän pitää edes parista perusjutusta kiinni, syödessä ja klo 22 jälkeen puhelin pysyy pöydällä :)
VastaaPoistaJa mitä keskittymiskykyyn tulee, ihmisellä se on 8 sekuntia ja kultakalalla 9. Aika karua.
Meillä myös mies on töissä laitteiden ja sovellusten kanssa kaikki päivänsä, ja jaksankin jatkuvasti ihmetellä, miten hän pystyy hoitamaan omat somensa vielä illalla. Huh. Ja joo, nuo mainoskatkot on pahoja. Muka pitää täyttää ne hetket jollain "hyödyllisellä" pikavilkaisulla, vaikka siinä tekee itsensä vain levottomaksi. Ei ole helppoa! :D Kiitos kultakala-kommentista, rupesin pitkästä aikaa nauramaan ääneen laitteeni kanssa! :')
PoistaWooow, mikä kirjoitus. Kiitos tästä. Mä JUST tänään mietin, että NYT loppu someilu. Lopetan blogin, instan ja kaikki!! Eli ähkyä todella täälläkin! Huh!
VastaaPoistaTäytyypä vielä lukea postaus uudestaan!!!
Heh, huojentavaa kuulla että en ole ainut. :) <3
PoistaOlipa oivaltava julistus. Iso kiitos. Olen vähän erilainen netin käyttäjä. En voi edes Instaan kuvia laittaa, koska niitä ei läppärillä voi lisätä. En käytä siihen puhelinta, koska halvalla luurilla ei saa kunnon kuvia. Rakastan yksinkertaisia asioita, ja monet some_kuviot ovat aivan liian monimutkaisia. Sen sijaan käytän loistavaa järkkäriäni. Silloin on läsnä vain kamerani ja minä. Jää luovuudelle mahdollisuus. Tsemppiä oman ajan hallintaan. Kun minulla on tylsää, otan kirjan tai mindfullnes metodit käyttöön.
VastaaPoistaNoihin mindfullnes-juttuihin voisin kyllä perehtyä, ne ovat itselle tuntemattomia mutta tutina on, että niistä voisi olla hyötyä! Kiitos vinkistä! :)
PoistaKuin omasta kynästä olisi, vaikken kyllä osaisi asiaa noin hyvin ilmaistakaan.
VastaaPoistaKiitos Eveliina! Pyörittelin aihetta luonnoksissa ja oli pakko pukaista tämä ilmoille ennen sen kasvamista vielä pidemmäksi maratontekstiksi. :)
PoistaTää on niin riipaisevan totta! Poden kamalaa huonoa omaatuntoa somettamisesta,siihen kun saa sitä aikaa kulumaan tosi nopeasti liikaa..Ja samalla koen hikipisaroita, etten ole kerennyt verkostoitumaan, mainostamaan ja tulemaan esille yritykseni tiimoilta tarpeeksi! Niin tai näin, perheellisen puoliyrittäjän elämän tasapainottelu äitinä tuottaa aikamoista itsetutkiskelua ja omantunnontuskaa: koko ajan pitäis ja vaikka mitä, mutta toinen osapuoli kärsii. Tän kun sais tasapainoon niiin oispa bueno! :)
VastaaPoistaOi, I feel you! Juurikin tuo on itselläkin tasapainoiltava asia: mikä on sopiva määrä sometusta pikkuriikkisen yritykseni kanssa... Kun koko ajan voisi tehdä enemmän ja enemmän, netti kun on auki 24/7. Nyt kun olen rajoittanut sitäkin, on koko ajan takaraivossa ajatus, onko missannut jonkin tärkeän hetken, joka olisi pitäny käyttää hyödyksi.. Voih, paljon on vielä opittavaa ja päänsisäisiä rajoja vedettävinä! :')
PoistaYmmärrän tuskasi :) Koin syksyllä myös lievää someähkyä ja poistin puhelimesta FaBon ja Twitterin ja työmatkoilla luin kirjaa tai kuuntelin musiikkia. Helpotti huomattavasti! Viimeksi eilen naureskelin hiljaa mielessäni, kun katselin ihmisiä odottamassa metroa Kampissa. Kukaan ei puhunut mitään, vaan kaikki tuijotti rivissä puhelintaan. Olisi pitänyt ottaa valokuva siitä :)
VastaaPoistaVoin kuvitella tuon näyn! :) Oih, sinä olet pystynyt tuohon mitä itse vielä emmin, poistamaan sovelluksia! Iiiiiso peukku! :)
PoistaMinä olen aikalailla päinvastaista mieltä, mutta yksi asia saa minutkin kihisemään raivosta! Se, että ravintolassa, kahvikyläilyssä tms. ihmisten seurassa puhelinta plärätään enemmän kuin viisi minuuttia! Olen jopa alkanut huomautella seuralaisilleni siitä. Vältän itse käyttämästä puhelinta toisten seurassa, en aina edes vastaa sen soidessa jos minulla on "liveseuraa". Muuten kyllä peukutan somelle, siellä on paljon kamuja, uusia ja vanhoja, paljon inspiraatiota, paljon nähtävää, paljon uutta tietoa ja ihanan paljon kaikkea. Mutta liveihmiskontaktit menevät täällä kyllä edelle :)
VastaaPoistaKerrankin ollaan eri linjoilla jostakin asiasta! :') Mutta jep, kyläillessä tai muuten hengatessa olisi paras, jos jättäisi puhelimen takintaskuun tai laukkuun - seurassa pläräilemisestä saa huomautella! :)
Poista