Kesäpiha

Viimeistä kesäviikonloppua viedään, joten mikä olisikaan parempi postausaihe, kuin tallettaa kuvia kesäisestä pihasta.

Tänä kesänä olen ajatellut useampaan otteeseen, että onpas meillä kiva piha. Paitsi visuaalisesti, myös käytännöllisesti. Pihalla nimittäin pystyy puuhaamaan lasten kanssa monenlaisia eri asioita ja ulkona on luontevaa viihtyä. Yksi ulkona olemista helpottava ja turvallisuutta lisäävä asia on pari vuotta sitten tehty koira-aitaus, joka kiertää koko takapihan ympäri. Sen ansiosta ei tarvitse pelätä, pääseekö Romeo vipeltämään etupihan puolelle autotielle tai järvenrantaan. Lapsukaiset pysyvät tallessa (kunhan Vanessakin sitten aikanaan alkaa tepsutella), vaikkei silmä koko ajan heitä seuraisikaan.

Tykkään meidän pihamme monitasoisuudesta: on yläpuolen takaterassi, välitason leikkialueet ja nurmikentät sekä alimpana mökkiterassi kiikkuineen sekä tietenkin edellisessä postauksessa enemmän näkynyt rantsu. Kivialueet, istutukset ja polut rytmittävät pihaa kivasti. Etupihan puolihan meillä on käytännössä vain parkkeeraamiselle ja muulle liikenteelle varattu, joten ajanvietto painottuu takapihan puolelle.

Heinäkuun kesäaamuina meillä oli takaterassin sohvaryhmä kovassa käytössä. Menimme sinne yleensä porukalla hengailemaan Vanessan ensimmäisen Piltti-aterian ajaksi ja jäimme sen jälkeen puuhailemaan milloin mitäkin. Tänä kesänä hankittu pergola antoi paahteelta paremmin suojaa kuin samalla paikalla aiemmin rikkoutunut aurinkovarjo, joten rakennelma on lunastanut paikkansa - vaikka vähän rimpula onkin.

Vaikka en ole halunnut perustaa pihalle yhtäkään kukkapenkkiä kitkettäväksi, riittää tässä tällaisenaankin tekemistä. Kitkemisen makuun pääsee nimittäin kivi- ja sepelialueiden kanssa säännöllisesti. Huolimatta siitä, että niissä on jonkinmoista suojaa alla, rikkaruohoja joutuu siistimään kesäkauden aikana useampaan otteeseen. Tänä vuonna kokeilin kaivaa kaikki sokkelinvierustat auki ja poistaa rikkakasvit mahdollisimman hyvin juurineen. Ei-toivotut vihreät vähenivät, mutta eivät kokonaan. 

Ensimmäistä kertaa pihan perustamisen jälkeen kävin myös läpi kaikkien polkujen ja sepelialueiden reunat. Kanttasin niihin puhtaat linjat ja kärräsin kottikärryillä aika monta kiloa ylikasvanutta ruohomattoa pöpelikköön.

Myös mustien katealueiden kohennus koitti tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Uusia katesäkkejä humpsahti mennä niin iso määrä, että en lopulta pysynyt enää laskuissa mukana. Mies haki niitä rautakaupan pihaosastolta kanta-asiakkaan lailla - joka kerta sen jälkeen, kun olin saanut yhden sektorin valmiiksi ja totesin, että säkit loppuvat kesken. Katealueilla tasoittelin ensin haravalla entiset katteet ja sitten lisäsin uutta päälle. Pohjissa oli hieman korjauttavaa, mutta onneksi ei paljoa. Myös näiden alueiden reunat kanttasin taas siistiksi.

Extrakohennusten osalta on pihalla tullut tehtyä myös jokavuotisia perusjuttuja, kuten keväinen terassien valttaus, ruohonajua ja sen jälkeisiä trimmerikierroksia. 

Täytyy sanoa, että kesän ylimääräiset pihahommat olivat kaikkien muiden projektien ohella vähän liikaa vauvakesän ohjelmistoon, mutta minulla oli takalistossa vahva tunne, että nuo puuhat oli saatava nyt tehtyä. Ehkä kiitän itseäni sitten ensi kesänä, kun ei ole kummoisemmin mitään ylimääräistä hoidettavaa, vaan saan keskittyä kesänviettoon hiukan isompien lasten kanssa. (Toinen lukunsa tosin on, tyydynkö pienempiin laitteluihin ja osaanko olla ilman mitään suurempia projekteja.)

Se on jännä, miten livenä ei kasvien tuuhistumista oikein havaitse, mutta kuvista kyllä. Olen edellisen kerran tehnyt blogissa pihakierroksen kesällä -21 otetuilla kuvilla ja tuohon postaukseen palatessa eron kyllä huomaa. Havut ovat moninkertaistuneet, samoin takaterassia reunustavat pikkusyreenit.

Syreenien osalta pitäisikin tehdä jotain leikkausplääniä, sillä näkösuojan vuoksi olen antanut niiden kasvaa ylöspäin ja tyvivesojakin olen jättänyt tarkoituksella napsimatta pois. Entisessä Iisalmen kodissamme istuttelin pihalle samoja pikkupuita ja siellä hoitelin ne yksivartisiksi ja yläpäästään söpön pulleiksi (näkyvät vaikkapa tässä postauksessa) - täällä haluaisin kuitenkin kasvatella puista pensasmaisia. Järven rannalla asuminen on vaikuttanut syreeneihin siten, että ulapalta vihmova tuuli on saanut puut taipumaan poispäin järvestä, kohti itää. Tätä en aio korjailla tukemalla mitenkään, sillä en usko voittavani taistelua tuulenvoimakkuuden kanssa. 

Kesällä emme kastelleet pihaa kovimpien helteidenkään aikana. Vihreät näyttävät onneksi selvinneet kuumuudesta ihan hyvin, ainoastaan nurmi kärtsähti yksittäisistä paikoista kellertäväksi.

Okei, valehtelin. Onhan meillä vähän projektia ensi kesällekin tiedossa! Piha alkaa olla tällaisenaan jo melko valmis, mutta nyt hoksasin, että yksi isompi urakka odottaa vielä tekijäänsä. Nimittäin pollarivalojen asennus aina johtojen kaivamisesta ja pylväiden pystyttämisestä sähköasennuksiin. Talossa ja mökissä meillä on valkoiset Konstsmide 7512 Modena -seinävalaisimet ja pihalle on hankittu jo raksa-aikana samaa sarjaa olevat pylväsvalaisimet mallia 7517. Paketit ovat siis varronneet tositoimiin pääsemistä jo talon valmistumisesta lähtien. :') No, jospa tosiaan tartumme tähän puuhaan vaikka sitten ensi kesänä.

Niin ja hei! Näiden kuvien ottamisen jälkeen lasten leikkialueelle (jonne muuten saimme hiekkalaatikon kaveriksi uudet kiikutkin) valmistui leikkimökki elokuun aikana. Sain sen ulkoa maalattuakin, mutta en taida haluta esitellä sitä vielä blogissa, vaikka Instan stooreissa mökkeröisen rakentamisesta onkin ollut raporttia. Haluan nimittäin vielä viimeistellä mökin ilmeen pienellä terassilla ja kenties muutamalla istutuksella - nekin ovat ensi kesän juttuja, joten palataan leikkimökkiteemaan sitten tarkemmin vuoden päästä.

Se pihajutuista. Lopuksi haluan laittaa muistiin pitkän ja huojentuneen huokauksen. Kuten kerroin edellisessä postauksessa, kävin koko elokuun töissä koululla - ja nyt tuo työhuki on tehty! Niin helpottavaa! Älkää edes kysykö, mikä aivopieru oli mennä kuukaudeksi töihin, sillä en osaa oikein selittää sitä itsekään. Minulla taitaa olla jonkinlainen fiksaatio päästä aloittamaan lukuvuosi ja tehdä syksyyn siirtymisestä sijaiselle helpompi. Ehkä kyse on myös jonkinlaisesta työkartalla pysymisestä, mene ja tiedä. Idioottimainen olo tässä on kuitenkin läikkynyt pitkin elokuuta ja katumus on ollut käsinkosketeltavaa. Mutta I did it.

Nyt minä ja lapset jäämme kotoilemaan lähes vuoden ajaksi, sillä seuraavan kerran minun on tarkoitus mennä opeilemaan vasta vuoden päästä elokuussa. Siispä kotivuosi vol. 2, täältä tullaan! ♥

Leppoisaa kuunvaihdetta sinne ruudun toiselle puolelle!

Kun laituri aiheuttaa univelkaa

Tiedättekö sen kaverin, joka on aina houkuttelemassa huonoille teille? Se, jonka kanssa tulee valvottua liian myöhään ja joka saa suostuteltua ulos silloinkin, kun pitäisi mennä nukkumaan? Tänä kesänä minä olen ollut ongelmissa tuollaisen kaverin kanssa - mutta en ehkä sillä tavalla kuin ensi alkuun voisi luulla.

Hankimme meille nimittäin laiturin - viimein! Ja sen kanssa olen valvoskellut enemmän kuin pitäisi. Miksikö? Noh, kahdesta syystä. Laiturin saapumisen jälkeen minulla meni useampi ilta rantaa fiksaillessa - enhän voinut antaa heinien rehottaa enää kivien välistä, kun maisemaa halkoo uutukainen hankinta. Niinpä kitkin, asentelin maisemointikankaita, ladoin kiviä, kaivoin maata ja tasasin hiekka-alueita useamman illan ajan. Hommiin pääsin kiinni aina vasta lasten nukahtamisen jälkeen, joten illat venyivät luvattoman myöhälle.

Fiksailujen jälkeen ovat illat pitkittyneet auringonlaskuja katsellessa. Tämä rannalla asuminen kun on sellainen kaksiteräinen miekka: iltojen värisävyjä pääsee katsomaan vaivattomasti, mutta myös silloin, kun pitäisi jo mennä nukkumaan. Ainakaan minä en pysty vastustamaan rannan kutsua, jos sälekaihtimien välistä pilkahtaa kaistale vaaleanpunaista tai oranssia. Ja näin on käynyt nyt useamman kerran, kun olen jo ollut taapertamassa yöpaita päällä makuuhuoneeseen.

Onhan tämä sama houkutus ollut käsillä jo aikaisempinakin kesinä, mutta laiturin myötä tilanne on kärjistynyt. Laituri on nimittäin kuin uusi katsomopaikka, joka antaa entistä kauniimmat näköalat järvelle. Vähän kuin rantaterassi tutuissa maisemissa, mutta kuitenkin uudesta kuvakulmasta. Eihän sellaista voi vastustaa. Älkää siis ihmetelkö, jos näette yöpaitahihhulin Keyrityn rannalla - se olen vain minä.

Niin että. Lähes puolivuotiaan vauvan äitinä voisi kuvitella, että pieni lapsi aiheuttaa univelkaa. Vaan ei, tänä kesänä sellaiseen on johtanut laituri.

Tiedän, että teitä kiinnostaa myös laiturin tarkemmat tiedot, sillä olen saanut vastailla kysymyksiin jo Instan puolella. Tässäpä siis pääkohdat kokonaisuudesta:

Laiturin on valmistanut ProLaiturit. Yritys tekee laitureita vaikka sentilleen mittatilaustyönä. Asiakkaan tarpeiden mukaan tarjolla on erilaisia kiinteitä ja kelluvia laitureita monenlaisilla ponttoniratkaisuilla. Meidän tapauksessamme menikin hetki hahmotellessa, millaisen laiturin loppusiltaan haluamme.

• Meille valikoitui lopulta kestopuusta tehty putkiponttonilaituri, jonka päätyosa on kooltaan 5 m x 3,2 m ja kulkusilta 4 m x 1,2 m. Päätyosaan halusimme reilusti pinta-alaa, jotta se mahdollistaisi erilaisia ajanviettotapoja. Kun kokoa on yli 15 neliötä, laiturilla mahtuu pitämään vaikka piknikkiä tai parkkeeraamaan sen päälle useamman suppilaudan. Toki pienten lasten kanssa on myös hieman turvallisempaa, kun askeleille on enemmän tilaa.

• Ankkurointitapaa rantaan mietimme pitkään ja hartaasti. Ajatuksissa ehti käydä niin betonivalu kuin ruuvipaalutkin, mutta lopulta päädyimme kiinnittämään laiturin ketjuilla kiinni kalliorenkaisiin. Tämä kiinnitystapa syntyi vähän vahingossa: kun siirtelimme rantaan uitettua laituria ja kokeilimme sille eri sijainteja, paras paikka löytyikin kahden ison kiven välistä. Niihin oli luontevaa asentaa kalliorenkaat. Järvenpohjaan on puolestaan upotettu kaksi rengasankkuria, jotka varmistavat, ettei laituri pääse seilaamaan paikaltaan.

• Laiturin etulaitaan on kiinnitetty kuumasinkityt uimaportaat, joissa on kuusi askelmaa. Muina lisävarusteina mietimme penkkejä ja jopa kaiteita, mutta päädyimme passailemaan niiden kanssa. Katsotaan ensin, millaiseksi laiturielämä lasten kanssa kehittyy.

• Loppusyksyllä meille tulee vielä pohdittavaksi, jätämmekö laiturin talveksi järveen tai vedämmekö sen maille. Lähtökohtaisesti se pystyisi olemaan järvessäkin, mutta vähän jo veikkailen, että emme halua riskeerata uutukaista jäiden armoille. Voi siis olla, että syysviimalla pikku Fergumme hinaa laiturin talveksi varvikkoon.

Näin ensimmäisen kesän kokemuksella olemme olleet tyytyväisiä valitsemaamme laiturisettiin ja sen laatuun. Mikäli siellä ruudun takana löytyy laituritarpeita, kannattaa tutkia ProLaiturit-valikoima, klik - linkin takaa löytyy myös tuotesivu selkeällä hinnastolla.

Jo nyt laituri on tehnyt pienestä rannastamme aivan uudenlaisen ajanviettopaikan. Toivon, että tulevina vuosina se kerää ympärilleen maisemien lisäksi myös erilaisia muistoja: onkihetkiä, pulahduksia, suppailua ja veneilyä, laiturijätskejä, varpaiden uittamista, hyväntuulista tsillailua, rimeunkiljahduksia, hyöryäviä kaakao- ja kahvikuppeja, joutsenten ihastelua ja ihan vaikka vain veden liplatuksen kuuntelua. Ja tietenkin lisää liian myöhään valvottuja iltoja.

Täällä vietellään hieman kaihoisasti viimeisiä yhteisiä lomapäiviä, sillä minä menen ensi tiistaina takaisin töihin. Kääk! Nyt tuntuu siltä, että tämä oli idiootein idea ikinä. No, ei auta kuin kärvistellä - onneksi työeloa on edessä vain elokuu, sillä syyskuussa jatkan jälleen vanhempainvapaata kotona. Jospa osaisin nauttia kesästä vielä työpäivien jälkeenkin.

Laiturin suhteen toivon, että minulla olisi jatkossa enemmän tahdonvoimaa vastustaa iltajuoksuja rantaan. Pahimmassa tapauksessa toivun syyskuussa maisemien aiheuttamasta burnoutista. :')

Tsemppiä siis niin minulle kuin kaikille teille muillekin, jotka palailette lähipäivinä arkirytmiin.

Jakamisen tärkeydestä

Meidän pikkuneiti täytti viime viikolla viisi kuukautta ja olen alkanut huomata erään eroavaisuuden Romeon vauvavuoteen verrattuna. Kun Romeon kanssa kotoillessa meillä ei ollut yhden yhtä vauva- tai äitikaveria, on kakkoskierroksella asia ollut toisin. Tällä kertaa olemme päässeet nauttimaan Vanessan kanssa vauvatreffeistä säännöllisesti, mikä on kieltämättä ollut erilaista ja ilostuttanut vauva-arkea paljon.

Elämään saa uudenlaista sisältöä, kun pääsee jakamaan ja vertailemaan äitiyteen ja pieneen lapseen liittyviä asioita. Vain toinen vastaavassa tilanteessa oleva äiti osaa olla päivästä toiseen kiinnostunut toisen jaksamisesta ja kysellä kuulumisia syväluotaavasti. Yhteneviä kokemuksia ja huomioita on paljon, mikä on yksinkertaisesti kivaa, kun ei ole yksin ajatustensa ja elämäntilanteensa kanssa.

Romeon kanssa en tietenkään osannut tällaista edes kaivata, koska sellaisesta ei ollut kokemusta. Porskuttelimme oikein mainiosti keskenämme ja meille riitti lähipiirin ei-vauvamaiset kontaktit. Tuntui rehellisesti sanottuna jopa siltä, ettemme oikein kaivanneetkaan muita vauvaperheitä seuraksemme (sellaisia ei tosin täällä olisi ollutkaan, sillä Romeon syntymävuotena Rautavaaralla syntyi tosi vähän lapsia). Onneksi vauva- ja mammakavereiden tuomasta ilosta ei tuolloin ollut tietoa, sillä siinä tapauksessa olisi vuoteen voinut mahtua harmituksia tietynlaisten kavereiden puuttuessa. Näin nykyhetkessä ajateltuna on toisaalta mielenkiintoista saada tältä kantilta kaksi erilaista vauvavuotta - kummastakin löytyy omanlaisensa highlightinsa.

Jos jakamisen teemaa laajennetaan vauva-asioiden ulkopuolelle, on mielestäni kaikenlaisten asioiden jakaminen tärkeää - sitä on ystävyys. Ja ehkä pikemminkin myös naiseus; olemme monen monta kertaa ihmetelleet naisten kesken, kuinka miehet näyttävät olevan niin pihalla omien kavereidensa oikeista kuulumisista. Kaikella rakkaudella ja ymmärryksellä kaksilahkeisia kohtaan, mutta itse en jaksaisi sellaisia ihmissuhteita, jotka perustuvat vain läpänheittoon tai pintapuoliseen jutusteluun. Minulle on tärkeää tietää, mitä ystävilleni oikeasti kuuluu ja miten heidän arkensa sujuu. Vastaavasti saan siitä paljon, kun pääsen puhumaan auki omia ajatuksiani ja elämääni ylipäätään.

Onnea on, kun joku kuuntelee ja sanoo: "Tuo kuulostaa niin tutulta." Meillä on useimmiten taipumusta horjahtaa siihen ansaan, jossa kuvittelemme olevamme ainoita yhden jos toisenkin asian kokijoita. Kun jakaa ajatuksiaan, huomaa, että ihan samanlaisissa vesissä täällä uiskennellaan kaikki. Ja se kieltämättä helpottaa melkeinpä kaikissa olosuhteissa, kun tietää muidenkin pitävän päätä pärskeiden pinnalla. Asioiden jakaminen ei vie itseltä mitään, vaan päinvastoin keventää, suhteuttaa tai selkeyttää erilaisia tilanteita. Parhaimmillaan tuo moneen asiaan merkityksellisyyttä sekä moninkertaistaa onnellisia hetkiä.

Eikä vain silloin, kun elämä on raskasta, vaan myös silloin, kun se on tavallista. Oikeastaan ihan tavallinen arki on kaikista parhaimpia jakamisen aiheita, sillä sitähän elämä lähes sataprosenttisesti on. Ja arjesta jos mistä kumpuaa tilitysaiheita - kyllähän te tiedätte. :')

Siinäpä se jakamisen tärkeydestä. Ei ehkä kaikista timanttisinta sisältöä, mutta halusin tulla kirjoittamaan muistiin nämäkin huomiot (ja tallettamaan pari kaunista auringonlaskua), joita olen etenkin äippäkavereiden kanssa pyöritellyt. 

Toivottavasti siellä ruudun puolella on jokaisella joku, kenen kanssa pääsette jakamaan elämän käänteitä - kauniita auringonpaisteita, tavallisia poutapilviä ja hurjempiakin myrskyjä.

Olipa kerran babyshowerit

Otetaanpas torstain kunniaksi klassinen #TBT, eli Throwback Thursday ja palataan ajassa viime joulukuun loppuun. Tuolloin minut yllätettiin nimittäin aivan täydellisesti: luulin olevani menossa ystäväni luokse kylään, mutta astuinkin keskelle omia babyshowereitani. En oikein osannut arvata asiaa vielä silloinkaan, kun tepsuttelin juhlapaikan pihaan ja parkkipaikka oli täynnä tuttuja autoja. Ajattelin, että asialle on jokin muu selitys. :’) Mutta eipäs ollutkaan, vaan minulle oli ihan oikeasti järjestetty omat vauvajuhlat, miten ihanaa!

Romeota odottaessani kielsin babyshowereiden järjestämisen, sillä pelkäsin niin paljon, että liian aikaisin vauvan juhliminen manaisi jotain pahaa tapahtumaan. En uskaltanut tuolloin luottaa ollenkaan siihen, että kaikki menisi hyvin. Nyt Vanessaa odottaessa ei ihan samanlaista tunnetta ollut, mutta asia ei tullut millään muotoa puheeksi kenenkään kanssa. Juhlia en osannut odottaa saati toivoa hiekanmurusenkaan vertaa, joten oli koskettava ällistys kuulla, että niitä oli suunniteltu koko syksy selkäni takana, sniisk. Toki oli pelätty, kuinka nyt suhtautuisin, mutta turhaan - yllätys oli itselleni pelkästään liikuttava, onnellinen ja positiivinen.

Minut oli siis kutsuttu ystäväni luokse ja tallustin sisään omat kofeiinittomat kahvit mukanani. Vastassa olikin naisia puolikaaressa toivottamassa minua tervetulleeksi babyshowereihin. Juhlapaikka oli koristeltu kauniisti, pöytä katettu täyteen herkkuja ja lahjat aseteltu nätisti odottamaan tutkimista. Pakettien avaamisen ja kahvittelun lisäksi ohjelmassa oli muutama ohjelmanumero, kuten vauva-arvauksien rustaamista ja vanhojen lapsuuskuvien arviointia. Pääsin myös kertomaan, millä tavalla paikalla olleet ihmiset ovat tulleet elämääni ja puhumaan kasan vauvajuttuja. Oi että, vieläkin nousee lämmin fiilis sydämeen, kun palailen muistoissa tuohon talvipäivään.

Tuossa ylläolevassa kuvaparissa on vaippakakku ja muut lahjaksi saamani ihanuudet. En osannut päättää, laittaisinko kuvat avaamattomien vai avattujen pakettien kanssa, joten paukautin tähän sitten molemmat kuvaversiot. Kääreistä paljastui Vanessalle mm. superihania vaatteita, vauvaviltti, vaaleanpunainen villamyssy (joka oli tänä keväänä tosi kovassa käytössä) sekä virkattu pehmopupu. Itselleni sain herkkuja ja hemmottelutuotteita. Tuntuu edelleen ihan överiltä, että minua ja vauvaa haluttiin huomioida näin.

Lopuksi myös muutama kuva itse bileistä. Sieltä tallentui enimmäkseen videomateriaalia, joten kuvat ovat pääasiassa videoilta napattuja screenshotteja.

Kiitoshali vielä teille, jotka tämän junailitte. Jätitte jäljen sydämeen. ♥

Kodin uusi lempipaikka

Toivottavasti juhannus meni siellä ruudun toisella puolella mukavasti! Meillä se kului ystävien kanssa aikaa viettäen: grillaillen, syöden ja muuten vain hengaillen. Kokkokin kasattiin ja sytytettiin, mutta se jäi kovan tuulen vuoksi hieman tuhnuksi. Lasten kanssa meininkiin kuuluu aina pientä perussekoilua ja vuorottelua aikuisten kesken, mutta kaikkinensa kuuden aikuisen, neljän lapsen ja kahden osoitteen juhannus oli uudenlainen ja miellyttävä konsepti. Jatkoon!

Ja sitten heti asiasta kukkaruukkuun - tai siis nojatuoliin. Minua pidempään seuranneet tietävätkin, että viime vuosina meidän kotiin ei ole juurikaan hankittu uusia kalusteita. Lapsiin liittyviä tavaroita lukuunottamatta olemme ostaneet talon valmistumisen jälkeen ainoastaan sängyn sekä olohuoneen sohvapöydän. Siksipä tuntuukin nyt hieman mullistavalta, että meillä on olohuoneessa uusi nojatuoli.

Nojatuoli on huhtikuinen synttärilahjani (sponsoreina vanhempani, mies ja minä itse), joka saapui meille kesäkuun alkajaisiksi. Tuoli on nimeltään Classic ja hankittu Maskusta. Sitä myydään tavallisesti vain valkoisella, teddypintaisella Alpine-kankaalla sekä tummanharmaalla, samettimaisella Loris-kankaalla. Meille näistä kumpikaan ei ollut sopiva vaihtoehto, sillä hakusessa oli mahdollisimman vaalea, mutta kuitenkin tiiviskuituinen kangas (eli lapsi- ja koiraperheessä mahdollisimman helppo putsattava). Yhden turhan myymäläkäynnin ja noin miljoonan viestin jälkeen sain sovittua meille nojatuolin erikoistilauksena, vaaleanharmaalla Barrel 80 -kankaalla.

Nyt kun tuoli on täällä, se näyttää ja tuntuu ihanalta! Nojatuoli tekee olohuoneesta kotoisan, myös kauniimman. Uusi lempipaikka on siis lemppari kahdella tavalla: ilo silmälle sekä takalistolle. Eikä tämä suinkaan ole vain minun tyyssijani, vaan myös Romeo omii tuolia välillä itselleen. 

Tuoli ja rahi antavat olkkariin lisää istumapaikkoja, sillä rahi toimii hyvin omana penkkinään. Isommalla vierasmäärällä on joku löytänyt itsensä aina lattialta istuskelemasta, mutta nyt sekään ei ole enää pakollista. 

Kuten aina, yksi asia johtaa toiseen. Nojatuolin myötä aloin harkitsemaan olohuoneeseen verhotankoja. Hieman muhkeampi sisustusilme voisi nimittäin olla tänne ihan kivaa vaihtelua, vaikka olenkin pitkään suosinut tässä kodissa minimalistista, verhotonta linjaa. Katsotaan, kuinka kesän projektit kehittyvät ja mahtuisiko listalle vielä verhojen värkkäystä.

Kesähymyjä!

Mitä kysyä vauvan vanhemmalta?

Kuvailin järjestelmäkameralla erästä toista postausta varten, mutta otin muutaman otoksen myös telkkuhuoneen lattialla odotelleesta Vanessasta. Tämä söpö räpsäisy sai aikaan spontaanin postausidean: mitä kysyä vauvan vanhemmalta. Tunnustan nimittäin, että ennen omia lapsia minulla ei ollut hajuakaan, mitä vauvan saaneilta ihmisiltä voisi kysellä nimenomaan siihen itse vauvaan ja vauva-arkeen liittyen. Jos olisin lukenut jostain tällaisen postauksen, olisin saattanut osata viedä keskusteluja eri tavalla eteenpäin. Siispä ihan nyt listan muodossa kysymyksiä, joihin ainakin itse vauvan saaneena olen mieluusti vastaillut.

• Miten vauva nukkuu yöllä? Saatko itse nukutuksi?
• Monetko päiväunet vauva nukkuu ja ovatko ne minkä mittaisia? Mitä teet itse vauvan päiväunien aikaan?
• Paljonko vauvalla on pituutta ja painoa? Mitä vaatekokoa käytätte?
• Tykkääkö vauva käydä kylvyssä? Miten usein kylvetätte?
• Kuinka vauvalle maistuu maito? Toimiiko masu, onko ollut masuvaivoja?
• Miten tyytyväinen vauva on? Onko hänellä jo jotain omia suosikkijuttuja tai -leluja?
• Onko vauva oppinut jotain uutta? Miltä kehitysvaiheiden seuraaminen tuntuu?
• Onko teillä päivärutiinia? Jos kyllä, millainen se on?
• Onko vauva-arjessa ollut jotain erityisen kivaa tai yllättävää? Entäs hankalaa tai tuskastuttavaa?
• Saatteko välillä jostain apua tai helpotusta vauva-arkeen? Miten jaksat? Mikä asia tai tekeminen parantaa jaksamista?

Ennen toista lasta kuulin ystäviltä kokemuksia siitä, kuinka useamman lapsen saaminen näkyy ihmisten kiinnostuksessa: ensimmäisen lapsen kohdalla kuulumisia kaivataan, mutta seuraavien lasten kohdalla vauva-arjesta ei enää samalla tavalla kysellä. 

Omalla kohdallani on ihanasti ollut ympärillä ihmisiä, joita on kiinnostanut kysellä kuulumisia näin kakkoskierroksellakin, mutta tunnistan kyllä tuon tunteen, ettei toisen lapsen kohdalla kohtaa kiinnostusta samoissa määrin kuin aiemmin.

Totta on, ettei toisen vauvan kohdalla ole enää samalla tavalla uutta opeteltavaa (ja raportoitavaa) vauvanhoidon kannalta, mutta elämäntilanne useamman lapsen kanssa on kuitenkin täysin uusi ja erilainen. Itse koen, että nyt olisi päinvastoin tuplaten kuulumisia kerrottavana, kun on sekä vauvan terveiset että isosisaruksen ja sisarussuhteen kehittymiseen liittyvät asiat tapetilla. Puhumattakaan omaan jaksamiseen liittyvistä seikoista, phuh.

Siispä, useamman lapsen vanhemmalta ei todellakaan ole yhtään vähäisempää syytä kysellä kuulumisia. Uskon, että minun lisäkseni myös muut vanhemmat ilahtuvat noista ylempänä listaamistani kysymyksistä - olipa kyseessä toinen vauva tai vaikka seitsemäs. Niiden lisäksi voi kysyä uuden elämäntilanteen myötä myös tällaisia kysymyksiä:

• Kuinka isosisarus on ottanut pienemmän vastaan? Tykkääkö hän osallistua pienemmän hoitamiseen?
• Kuinka saat arjen rullaamaan useamman lapsen kanssa? Kuinka pallottelet lasten tarpeiden kanssa ja millainen teidän päivärytmi on?
• Kädet ovat varmasti täynnä, miten jaksat? Oletko saanut omaa aikaa tai edes hengähdystaukoja?
• Miltä tuntuu olla kahden pienen vanhempi?
• Nämä ovat varmasti niitä vuosia, joita tulee myöhemmin muisteltua. Mitkä ovat nyt arjen parhaimpia hetkiä?
• Mikä tuntuu haastavimmalta? Oletko keksinyt mitään arkea helpottavia keinoja tai kikkakolmosia?
• Tarvitsetko apua?

Siinäpä hieman jutuntynkää vauva-aiheen ympärillä. Vaikka varsinkin omista pikkuisista puhuu enemmän kuin mielellään, on tähän pakko vielä lisätä, että näin vauva-arjessa tekee hyvää kuulla ja ajatella myös muita juttuja. Keskusteluaiheiden ei todellakaan tarvitse pyöriä vain lapsissa. Niillä on kuitenkin hyvä aloittaa, sillä rehellisesti sanottuna - jos joku keskustelukumppani tietää tämänhetkisen elämäntilanteeni eikä kysy siitä mitään, tuntuu se paitsi oudolta, myös jollain tavalla mitätöivältä. Jokainen lapsi on ihme ja elämänmullistus, joka ansaitsee pienen palasen mielenkiintoa. 

Mukavaa viikonloppua!

 

P.S. Jos sinulta löytyy takataskusta jokin kiva kysymys vauvan vanhemmalle, heitä se ihmeessä kommenttilaatikkoon.