25.7.2013

Terveisiä Kolilta

Nyt luvassa on muutamia tärppejä reissukuulumisistamme. Kävimme lomailemassa Kolilla, Pielisen rannalla. Paikka oli meille kummallekin lähes tuntematon, ja oli kiva lomailla ja tutustua ympäristöön niin sanotusti uudessa paikassa. Kolme päivää hurahti nopeasti. 

347 metriä merenpinnasta kohoavalle vaaralle on tehty hotelli, jossa majoituimme. Näkymien lisäksi hotellille antaa omaleimaisuutta eräs käytännön asia: auto jätetään alemmaksi parkkiin, ja hotellille noustaan joko portaita pitkin tai hissillä.


Kolille on avattu tänä vuonna uusi kylpylä, jossa on hieman muista poikkeava konsepti. Ideana on tarjota elämyksellinen kylpyläkäynti aikuisten kesken, sillä kylpylään on aamupäiviä lukuun ottamatta 18 vuoden ikäraja. Jokainen saa mukaansa kylpykiulun, joka on täytetty Lumenen tuotteilla. Ne on tarkoitus käyttää lillumisten ohessa. 

Ei puhettakaan, että olisimme jättäneet testaamatta tämän mainostetun uutuuden. Kokemus oli kyllä miellyttävä. Jokaisesta altaasta ja saunasta oli upeat maisemat alas Pieliselle. Tummat puu- ja kivimateriaalit loivat kylpylään intiimin ja rauhallisen tunnelman, jota sopiva taustamusiikki ruokki entisestään. Vaikka paikasta löytyi perinteisiä pore- ja ulkoilma-altaita, oli yleiskuva tavallista eksoottisempi. Joukkoon nimittäin mahtui myös erilaisia ratkaisuja: jalkakylpyaltaita, valo-ääniallas, elämyssuihkuja, persoonallisia saunoja sekä muun muassa relax-huone, jossa oli ihanat lämpöpedit. Elämyssuihkuissa kävimme useamman kerran. Niissä oli yhdistetty valoon ja ääneen erilaiset vesielementit. Elämykseksi sai valita esimerkiksi karibialaisen ukkosmyrskyn tai vaikkapa viileän valtameren sumun. Meidän suosikkimme oli lämmin sade sademetsässä. :)


Kiipesimme tietenkin myös Ukko-Kolin huipulle. Portaat olivat jyrkät mutta jykevät, eikä matka huipulle ollut hotellilta kovin pitkä. Maisemat olivat odotuksiamme upeammat. Valkoisilta kalliopinnoilta näkyi silmänkantamattomiin - metsien ja veden kontrasti oli hienoa katseltavaa. Tutkimusmatkailimme kalliolta toiselle ja kamera räpsi talteen lukemattomia kuvia. Aurinkoisesta säästä huolimatta huipulla tuuli jonkin verran, joten jyrkänteiden reunalla sai olla varovaisena.


Kävimme tsippailemassa vähän matalammallakin merenpinnasta, Kolin kylällä ja satamassa. Kylä on pieni, mutta matkailuun on panostettu. Vierailijoiden kulkureitiltä löytyy perinnemaisemaan istutettuja kohteita, joita ihastellessa saisi aikaa kulutettua tovin jos toisenkin. Satamasta löytyi uusitut puitteet laitureineen ja satamaravintoloineen. Sympaattisin oli rannalla nököttävä vanha uimahuone.


Ennen lähtöä Savoon kävimme vilkaisemassa Kolilta löytyvää vuoden 2006 loma-asuntomessumiljöötä. Valitettavasti alue oli päässyt jotenkin nahistumaan, eikä messuvuoden ilmettä ollut tallella juuri nimeksikään. Hienojahan ne mökit vieläkin olivat, mutta pintojen ja ympäristön näyttäessä kulahtaneilta ei alueelta enää hohtoa löytynyt. 

Kolilta emme ajelleet suoraan kotiin, vaan kierrähdimme Tahkolle ja Nilsiään. Vaikka Tahko on tunnettu varsinaisesti talvikohteena, on se ihana ja eläväinen paikka kesälläkin.


Illaksi olimme varanneet paikat Nilsiän kesäteatteriin. Kyseessä oli jo kesämme kuudes teatterinäytös (edelliset kävimme katsomassa viime viikonloppuna Rautavaaralla ja Siilinjärvellä), eikä tämä jäänyt todennäköisesti vielä viimeiseksi. Meillä on tapana rankata ja antaa tähdet kullekin esitykselle - viimeisimmästä sanottakoon, että tällä kertaa isännän ja emännän mielipiteet jakautuivat totuttua enemmän. :)


Teatterin jälkeen päätimme vielä illankähmässä kivuta Tahkovuoren päälle maisemia katselemaan. Komeita olivat, vaikkeivat ihan Kolille vertoja vetäneetkään.

Oli ilo tulla kotiin useamman päivän matkalta, kun vastassa oli jo reilusti vihreämpi maa. Toki länttipaikkoja ja huonommin kasvuun lähteneitä kohtia löytyy sieltä sun täältä; niitä pitää vielä seurailla ja tarvittaessa ripsautella päälle lisäsiemeniä.


Nyt siis takaisin kotona, hetki hengähdystä ennen viikonlopun rientoja. Kyllä kesä on kiva!


P.S. Alkuperäiset kylpyläkuvat löytyvät Koli Relax Spa:n sivuilta.

4 kommenttia:

  1. Vau, ihan mieletön tuo spa - kävin kotisivuilla kurkkimassa! Enpä ollut tuollaisesta paikasta koskaan kuullutkaan, varmasti käymisen arvoinen paikka.

    VastaaPoista
  2. Jep, itse olisi voinut lähteä jo vaikka seuraavana päivänä uudestaan läträämään. :D

    VastaaPoista
  3. Hih! Samoissa maisemissa Tahkolla on pyöritty tällä viikolla. Meidän piti pyörähtää mutka Joensuun kautta kotiin, mutta aikatauluongelmien vuoksi jätettiin tällä kertaa väliin. Koli on tuttu paikka muutaman vuoden takaa, mutta silloin ei vielä ollut kylpylää. Täytyypä käydä nettisivuilta kurkkimassa lisää :D

    VastaaPoista
  4. Tahko on kyllä kiva paikka, siellä on aina jotenkin mukavat vibat. :) Kantsii käydä testaamassa se Kolin kylpylä jos sinne päin sattuu reitti, mukavaa vaihtelua peruspaikkoihin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...