3.11.2013

Kuusi maljakossa


Okei, kokeillaan tätä nyt meillekin! Kuusi maljakossa, juurineen. Aihe, jota on näkynyt jo pidempään blogeissa ja kuvissa. Itse on joutunut mittailemaan oikein urakalla, onko idea sellainen, joka sopisi omaan makuun ja kotiin. Tänään sulatteluvaihe kehkeytyi siihen pisteeseen, että oli hilpaistava ulos omaan metsikköön, kuopaistava pistolapiolla pikkukuusi matkaan, huuhdottava juuret mullattomaksi ja aseteltava kuusi veteen.


Nyt tuntuu, että kyllä idea meille taitaa sopia. Ainakin tuossa kodinhoitohuoneen nurkassa nököttäessään kuusi näyttää sympaattiselta; pieneltä, hennolta, suloiselta - jopa vähän rujoltakin. Antaa viitettä joulun suuntaan, muttei liikaa. Vaikka blogimaailmassa kuusituuma on jo vähän kulunut ja nukkavieru, ei se sitä taida blogistanian ulkopuolella olla: ainakin isännän päällä leijaili monta kysymysmerkkiä, kun emäntä ideaa punnitsi. Ei kuulemma ollut koskaan nähnyt tai kuullutkaan asiasta, mutta yllytti silti kokeilemaan.


Kuvista voi muuten huomata, että ikkunaa koristaa jo valotähti. Lamppua siinä ei tosin vielä ole, mutta Clas Ohlsonilta hankittuja tähtösiä piti jo päästä mallailemaan etupihan puolen ikkunoihin. Nyt tuntuu siltä, että samanlaiset voisi hankkia takapihan puolellekin...

8 kommenttia:

  1. Tykkään :) taidan napata idean matkaan, kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Kiva pikku kuusi :) Meillä ollaan niin allergisia ettei mitään toiveita että voitas kuusia tai muitakaan kasveja sisälle tuua..

    Mutta hei, bongasin nuo teidän verhot! Ootko ite ommellu vai ostanu jostain? Mä en enää mihinkään halua isoja ja pitkiä verhoja, mutta samalla myös vierastan perinteisiä kappoja. Oon miettiny laskos-/piilolaskosverhoja tai jotain sen suuntasta. Nuo teidän verhot on tosi kivat, perinteiset, mutta kuitenki ihan erilaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi allergioita ole, niin voi näitä luonnonhavuja tuoda sisällekin. :)

      Tuo verhokappa on ihan Annon peruskappa. Se oli kuitenkin liian pitkä ikkunaan, niin taittelin vain pystypoimut ja laitoin parilla nuppineulalla kiinni. Hyvin nopsa niksi siis, eikä vaadi ompeluita tai muita operaatioita! :)

      Poista
  3. Kaunis ja jotenkin herkkä.

    Minä tykkään ja haluaisin myös kokeilla mutta ystävieni allergioiden vuoksi en kokeile :-) Yllättävän moni ihminen on juuri kuuselle allerginen :-)

    Mutta suloinen se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän moni on kieltämättä kuusiallergikko. Itselle olisi varmaankin katastrofi, jos ei jouluksi voisi tuoda oikeaa kuusta sisään. :D

      Poista
  4. Hauska idea! Olen parina viime vuonna hakenut joulukuun alussa omasta "takametsästä" pikkuisen kuusen sisälle ja laittanut sen lasipurkkeineen rottinkikoriin ja koristellut jouluisesti. Tänä vuonna taas, kunhan päästään sinne asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi rottinkikorissa on kyllä kiva idea! Minä mietiskelin jotain samantapaista ulos terassille, mutta en ainakaan vielä ole keksinyt sellaiselle sopivaa paikkaa... :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...