Tänään

Keli on tänään harmaa ja märkä. Aivan kuin aamu olisi jossain vaiheessa yrittänyt sarastaa, pääsemättä kuitenkaan pilvimassan läpi. Sisällä on niin hämärää, että valoja täytyy pitää koko ajan päällä. Tänään on kuitenkin ihan mukava päivä. Pitkästä, pitkästä aikaa sellainen, että saa jähmettyä mössöttämään eikä tarvitse tehdä mitään eikä mennä minnekään. Tuijottaa halutessaan yhteen pisteeseen ja kuunnella sumusäätä. Koirakin ottaa makoilun kannalta, kun vietti koko eilisen päivän pentukaverin kanssa leikkien. Päässä poukkoilee sekalaisia ajatuksia, joista muutaman puen sanoiksi teillekin.

Huomenna menoa on tiedossa, kun huristellaan kahvittelemaan isää, ukkia ja maisteriksi valmistunutta ystävää. Niin mukavaa, että voi käydä vielä kyläilemässä yli yhdeksänkymppisen ukin luona, jota on siunattu teräskunnolla: ukki ajelee autolla, marjastaa, lenkkeilee ja touhuaa kuin kuka tahansa eläkeläinen. Ukki on äidin puolen suvun kokoava linkki - ukkilaa voisikin vaatimattomasti kutsua koko suvun tukikohdaksi. Vieläkö teillä muilla on ukkeja ja mummoja ilonanne? Me olemme joutuneet hyvästelemään jo toisen ukin ja molemmat mummot, mutta saaneet ukkien kautta kaksi extramummoa elämäämme, jotka vielä porskuttavat tomerasti.

Tällä viikolla olen tehnyt monena päivänä hommia minuuttiaikataululla. Käynyt ensin normitöissä, tullut kotiin, ruokkinut itseni, huomioinut koiran ja levännyt sen jälkeen puolistuntisen. Sitten jatkanut grafiikkapakkaamisilla ja designjoulumyyjäisvalmisteluilla. Mies on keittänyt jossain välissä alkuillan kahvit, jotka ovat katkaisseet aherrusta hetkiseksi. Näihin päälle normaalit kotityöt ja kauppareissut. Laiska töitään luettelee, mutta tunnollinen mieli haluaa saada hommat kunnolla ja ajallaan valmiiksi. Näkyvät työn jäljet eivät kuitenkaan ole koko totuus päivien työmäärästä, siitä olen saanut nyt pienen ahaa-elämyksen.

Viikolla törmäsin artikkeliin metatyöstä, joka oli mielestäni osuva. Luetutin sen myös miehellä, joka kyllä tekee kotitöitä kun ne hänelle osoittaa. Artikkeli auttoi selittämään, että jo se on näkymätöntä kotityötä, että ylipäätään huomaa, mitä pitää tehdä, miettiä milloin sen tekee, kuka sen tekee ja miten sen tekee. Että on ihan luonnollista tuskastua siitä, jos tiskikoneen tyhjentämisesta pitää vinkata toiselle. Miten teillä muilla riittää ajatustyötä? 

Itse tunnistan tuon näkymättömän työn määrän selkeästi. Minulla on koko ajan automaattinen tutka päällä, joka arvioi, mitä milloinkin ja missäkin pitäisi tehdä. Onko kaikki hoidettu, otettu mukaan ja suunniteltu. Ennakoitu, arvioitu, kehitelty ja toteutettu. Mitä pitäisi hankkia, valmistella, huomioida ja huomata... Niin kotona, oikeissa töissä kuin grafiikkahommissakin. Lista muistettavista asioista pyörii päivästä toiseen päässä ja välillä olenkin ihmetellyt, miksi jokin pieni, harmiton juttu tuntuukin olevan itselle liikaa. Että keskustelu vaikkapa vakuutusasioiden päivittämisestä tuntuu ylivoimaiselta. No juuri siksi, että aivokapasiteetti on jo ihan täynnä kaikkea muuta. Tuon artikkelin lukemisen jälkeen olen nyt konkreettisemmin ymmärtänyt, mikä kaikki aivoja kuormittaa. Ajatustyö on oikeaa työtä. Ja jostain geenivirheestä johtuen me naiset teemme sitä järkyttävästi enemmän. :D Mutta se siitä, halusin vain mainita teillekin näistä ajatuksistani.

Sisustusaiheista tuumailua sen verran, että meillä lisääntyi kotikasvillisuus yhdellä huonekuusella vajaa kuukausi sitten. Ihan Ikeasta löysin, ja viime viikonloppuna Granitista osui silmään minipuulle passaava musta paperipussi. Kuusi on saanut olla kunniapaikalla kodin näkyvimmän lipaston päällä. Postauksen kuvat on otettu keittiöstä meidän makuuhuoneeseemme päin ja tuo onkin ollut nykyisin kodin lempinäkymäni. DIY-sängynpäätyyn olen edelleen tosi tyytyväinen ja nuo valkoiseksi maalatut Hektarit ovat olleet loistavat päätyvalaisimet. Viime aikoina olen huolehtinut (huomaatteko, ajatustyötä tässäkin!) kotona kaikkia mahdollisia valaisimia päälle päivittäin. Tunnelma on paljon kotoisampi, kun päällä ei ole pelkkää yhtä yleisvaloa.

Vaan nyt mössöttämään! Tänään lupaan ajatella mahdollisimman vähän!