3.11.2015

Juhlista kotiin

Blogitaajuuksilla taas. Tai siis virtuaalisesti, viikonloppuhan oli yhtä liveblogistaniaa. Takana on jälleen Indiedays-viikonloppu päivätapahtumineen ja iltagaaloineen. Viikonloppu nimenomaan, sillä täältä pitkän matkan päästä ei noin vain piipahdeta humputtelemaan; matkaan on lähdettävä aina ajoissa perjantaina ja palattava takaisin kotiin myöhään sunnuntaina. Pitkä ja uuvuttavakin huikonen, mitä hyvä mieli mukana olemisesta kuitenkin tasoittaa.

Tällä kertaa sain myös mieheni mukaan reissuun ja gaalaan aveciksi. Oli kyllä tuplasti mukavampaa reissata kaksin kuin yksin. Perjantaina ajoimme Syhinään ja sieltä lauantaina Helsinkiin. Majapaikkoihimme ja tapahtumiin aion palata vielä tulevissa postauksessa, nyt huomio oikeastaan kotiutumiseen ja näihin iltahämyisiin kuviin.

Reissusta kun on aina mukava palata kotiin. Varsinkin Helsingistä, sillä kontrasti tänne meille on melko suuri. Pääkaupungissa on kiva käydä, mutta itse kaipaan pysyvästi jotain muuta ympärilleni. Hiljaisuutta, luonnollista pimeyttä, metsiä ja asumattomia mantuja, vähemmän ihmisiä ja edullisempaa, helpompaa elämistä. Voi laittaa auton maksutta parkkiin paikassa kuin paikassa, eikä elo muutenkaan ole täällä niin tiivistä ja intensiivistä. Toisaalta kulttuuria ja muita menoja ei ole tarjolla niin antoisasti, mutta toisaalta mahdollisuudet ja vapaudet muihin tekemisiin ovat laajemmat. Joskus olen närkästyttänyt helsinkiläistyneitä ystäviäni sillä, että olen hehkuttanut Helsingistä palattuani kotimiljöön mieluisuutta. Mutta ei voi mitään, meitsi on maalaistollukka isolla ämmällä, kainostelematta ja ylpeänä - eikä yhtään huonompi tai parempi kuin stadilaishipsterikään.

Tämä kuvien Indiedays-plakaati ja ruusukimppu ovat aika suloinen juttu. Ei, reissusta en niitä mukanani tuonut, enhän edes ilmoittanut blogiani mihinkään sarjaan ehdolle. Vaan. Mies kun oli nyt ensimmäistä kertaa seuraamassa kanssani blogigaalan palkintojenjakoa, oli hän saanut idean palkita minut sitten kotipuolessa. Eilen töistä tultaan kutsui sitten juhlallisesti Deko 133 -blogin kirjoittajan olohuoneen karvalankamatolle (Armas istui vieressä yleisönä) ja ojensi palkinnon kotiraadin valitseman parhaimman sisustusblogin tittelistä. Lucky me! ♥

27 kommenttia:

  1. Ihana mies ja palkitseminen!❤️
    Ja aivan mahtavaa, että sinäkin nautit elämästä muualla Suomessa. Tällaisia esimerkkejä tarvitaan blogimaailmassakin! Kun eihän se maailma pyöri vain Kehä III:sen sisäpuolella/ympärillä, kuten niin kovasti koitetaan hehkuttaa. Todellista elämää eletään aivan jossain muualla, missä ei pinnallisuus, materia ja isot egot määrää. Okei okei, olipa yleistys, mut You got the point!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos kommentista! :) Jep, kyllähän meillä mualla eletään erilaista elämää, muistetaan aina välillä nostaa sitäkin seikkaa esille! :)

      Poista
  2. Tuo oli taatusti paras kunniamaininta minkä voi saada, ihanan juhlallista!! :)
    Ymmärrän sua hyvin, minussakin asuu pieni maalainen vaikka täällä ison kaupungin kyljessä asunkin. En haluaisi asua aivan keskustassa, kaipaan luontoa ja rauhaa. Siksi täällä n. 13 kilometrin päässä "Stadista" on hyvä olla. On luontoa, metsää, polkuja, vesistöä, lehmiä, lampaita ym. aivan naapurissa, mutta silti palvelut ja hulina lähellä kun niitä kaipaa. Paras kombinaatio minulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asutaankohan me samassa paikassa? :D Kuvauksesi kuulosti niin kotihuudeiltani. Mutta postaukseen vielä: Jokainenhan valitsee itselleen sopivan paikan, ei toinen ole toista huonompi - höpsöä on närkästyä siitä jos toinen tykkää eri asiasta kuin itse. Olen syntyjäni pk-seutulainen mutta tunnistan tuon rauhan ja hiljaisuuden kaipuun itsessäni. En haluaisi asua esimerkiksi Punavuoressa tai Kalliossa. Eihän sinne meinaa saada edes autoa parkkiin. :D

      Poista
    2. Ihanat kommentit! :D Silloin on hyvä, kun on löytänyt oman paikkansa. <3

      Poista
  3. Täällä kanssa toinen mualaainen :) Saitpa hienon tunnustuksen!

    VastaaPoista
  4. Mä en kestä! Ihana mies <3 <3

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän ihana ele <3 siis voi ihanuuden ihanuus :) aika lämmittävä juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllähän tuollaisesta läikähtää sydämessä! <3

      Poista
  6. Mäkään en kestä! ♥ ♥ Missä tollaisia miehiä kasvaa?

    Oli kiva nähdä juhlissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin yksi tällainen löytyi Rautavaaralta, mutta en tiedä kuinka laaja levinneisyys on ympäri Suomea? ;) Kiitos samoin, niin kiva oli nähdä livenä! :)

      Poista
  7. Todellakin lucky you <3

    Terkkuja toiselta maalaistollukalta pohjoisesta ! Oli kiva nähdä ! Harmi kun ei ehditty jutella kunnolla, aika vaan loppui kesken. Dääm :( Toivottavasti tavataan uudestaan ja sitten rupatellaan kunnolla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Olisi niin kiva ollut ehtiä etkoilemaan, mutta nyt aikataulu oli siihen liian tiukka. :/ Mutta tulevaisuudessa sitten! :)

      Poista
  8. Hei olisin kysynyt siitä teidän työpisteen koulutuolista, jonka tuunasit mustaksi: olisiko maalisuositusta? Onko se maalattu mataksi vai puolihimmeällä maalilla?

    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse käytän suhumaalauksiin aina Maxi Makasiinien / Tokmannien autotarvikepuolelta löytyviä spraymaaleja. Eli spraylla on tuoli suihkittu, mattamustalla. :) Maalimerkkiä en ihan tarkasti muista, mutta ei siellä aina turhan monia vaihtoehtoja ole. :)

      Poista
  9. Olipa ihana palkinto, just paras!!!

    Oli ihanaa taas nähdä sua, illalla mentiin ilmeisesti ristiin. Miehes näin ohimennen...

    Terkuin toinen maalainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen maalainen siellä! <3 Sinä olet aina niin kiireinen ja eloisa lady, että vaatii agenttitaitoja ehtiä juttusille! :D <3 <3 Mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan. :)

      Poista
  10. Voi miten ihana mies sulla <3 Ehkä tosiaan paras tunnustus minkä voi saada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sillä on aina kehitellä tällaisia juttuja! <3

      Poista
  11. Ihana yllätys mieheltä <3
    Oli mukavaa nähdä lauantaina -harmi kuin aika loppuu aina vähän kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika on aina niin kenkku! :D Ja iltabileet kovin meluisa paikka kuulumisten vaihtamiseen. Pitää ensi kerralla ehtiä etkoilemaan kunnolla! <3

      Poista
  12. Oli ihana tavata sinut, mielelläni olisin porissut kanssasi pidempäänkin! Mikä ihana muistaminen mieheltäsi!! <3
    Yhdyn täysin noihin tunteisiin kotiinpalaamisesta. Etelässä on kiva piipahtaa, mutta voi kuinka ihanaa olikin palata takaisin kotiin tuolta Helsingin sykkeestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös, Heli! :) Sitä on näissä tapahtumissa aina niin multijakautunut olo, kun haluaisi ehtiä vaihtamaan sanasia yhden jos toisenkin kanssa! <3 Etelä on just hyvä paikka piipahtamisille! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...