15.7.2019

Asuntokaupoilla

Viime maanantai oli jännittävä päivä, sillä meistä tuli kaupunkiasunnon omistajia. Ostimme Iisalmesta näppärän citykaksion, joka palvelee lähitulevaisuudessa omia arkiympyröitämme. Pidemmällä tarkastelujaksolla asunto on myöhemmin tarkoitus valjastaa sijoituskäyttöön. Mikään ylläriliike tämä ei ollut, sillä päätöksen asunnon hankkimisesta teimme jo toista vuotta sitten. Tavoitteeksi asetimme, että avaimet oveen olisivat hyppysissämme tämän kesän aikana.

Odottavan aika on pitkä, sillä tavallinen mattimeikäläinen ei sormiaan napsauttamalla asuntoa shoppaile. Tämän toteutuminen vaati erittäin tarkkaa ja pitkäjänteistä taloussuunnittelua, käytännössä kaikessa mahdollisessa nollabudjetilla elämistä. Taustalla tapahtui myös Rautavaaran kiinteistön virallinen arvonmääritys: kiinteistönvälittäjä kävi tekemässä päätalosta ja rantamökistä arviokirjan, jotta saimme määriteltyä pankille kokonaisuudesta realistisen vakuusarvon. Vaikka uskoimme olevamme kartalla tilustemme numeroista, oli mainiota kuulla, että todellinen arvo on toteutuneita kustannuksia suurempi. Siltikin, vaikka tontti sijaitsee täällä Rautavaaralla, minne rakentamisen olen itsekin luonnehtinut olevan taloudellinen itsemurha. :D No, ei se onneksi ihan sitä olekaan.

Ostettavan asunnon speksit ja käyttötarkoitus meillä oli selkeästi mietitty, joten oli helppo lähteä kiertelemään erilaisia kohteita läpi. Asuntotyypille olimme avoimia ja kävimmekin katselemassa vaihtoehtoja paritaloista kerrostaloihin, vanhemmista uudempiin. Meille kävi varsin klassisesti, sillä hankittu yksilö kolahti voimakkaasti meihin molempiin: tähän tutustumisen jälkeen aiemmat kohteet pyyhkiytyivät listalta veks, eikä mikään seuraavista enää sytyttänyt.

Kyseessä on viime vuonna valmistunut kerrostalokaksio Iisalmen keskustassa. Itse ihastuin tässä erityisesti hyvin suunniteltuihin neliöihin, kolmen metrin huonekorkeuteen ja materiaalivalintoihin (lattiassa esimerkiksi vinyylilankku). Miehen mieleen taas ovat tekniikka-asiat, sillä asunnossa on moderni kodinohjausjärjestelmä maalämpöineen. Kuukausittaiset käyttökustannukset ovat superpienet.

Vietimme Iisalmessa viime viikonlopun; siivosimme ja kalustimme asunnon ja ehdimme tepastelemaan Olusillekin. Fiilistelimme. Tämä oli nappivalinta.
 
Mukavaa viikkoa!

P.S. Instan puolelta voi kurkata muutaman kuvan huonekalujen kera, klik.

4 kommenttia:

  1. Kivan asunnon olette löytäneet. Ja, kyllä tuollainen kaupunkiasunto varmasti helpottaa elämäänne, varsinkin talvella kun on liukkautta ja säät muutenkin mitä sattuu.
    Aurinkoista heinäkuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, asunto tulee ehdottomasti helpottamaan meidän arkea! Onneksi uskalsimme haaveilla tästä ja vieläpä toteuttaa idean! <3

      Poista
  2. Onnea uudesta asunnosta! Mukavaa, että postasit tästä. Itse vasta haaveilen sijoitusasunnosta ja tällaiset päivitykset rohkaisevat tuota tavoitetta kohti. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Miia! :) Itse ajattelen, että on nykyaikaa puhua tällaisista ääneen. Vanhan kansan tapa on vaieta rahasta ja sijoituksista, mutta itse haluan rikkoa sitä tabua. Rohkeasti unelmia päin! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...