28.9.2019

Ulkokalustevinkki: Sensum Skepparholmen

Meillä on tänä viikonloppuna tarkoitus laittaa terassi talvitelakalle, eli siirtää terassikamppeet varastoon. Sitä ennen näpsimme Armaksen kanssa parit kuvat, sillä ajattelin vinkata meidän mainioksi osoittautuneesta ulkosohvaryhmästä. Instan puolella tästä on kyselty paljon, joten uskon, että blogipostauksestakin on jollekin hyötyä.

Tänä vuonna terdeilimme alkukesän kahden taitettavan aurinkotuolin avustuksella, mutta heinäkuussa hankimme tähän viimein kunnollisen istuinryhmän. Haluttu setti oli tiedossa jo keväällä, mutta ennen pihabudjetin selkiytymistä en tohtinut tehdä tilausta; vasta kun maalaus- ja maatyötonnit olivat ynnätty, uskalsin klikata tilauksen matkaan. 

Kyseessä on Bauhausin Sensum Skepparholmen -kulmasohvaryhmä, jota on niukalti saatavissa. Keväällä sitä näytti tulevan kaupan varastoon kymmenisen kappaletta ja toinen samanlainen setti tupsahti saataville heinäkuussa. Vähän kyllä kirpaisi seurata keväällä varastosaldon hupenemista, kun varmuutta lisäsaatavista ei ollut. Sekä minulla että miehellä oli varmuuden varalta tilattuna näistä varastoseuranta, mikä kannatti. Juuri, kun kesän piha- ja asuntoasiat olivat selkiytyneet, sähköpostiin kilahti ilmoitus kalusteiden uudesta varastoerästä. Se oli taikauskoiselle emännälle kuin kohtalon sinetti: näin oli tarkoitettu, tässä tuli palkinto kaikista kesän ponnisteluista.



Arvaatte ehkä, että kalusteita alunperin kartoittaessa minulla oli niille tietynlaiset kriteerit. Polyrottinkisia en halunnut, sillä ne eivät istu omaan tyyliin eivätkä talossa haettuun ilmeeseen. Piti löytää selkeää, yksinkertaista, mielellään terästä ja oikeaa värimaailmaa. Ja sellaista, mikä ei ampuisi budjettia rikki - pilipalikalusteetkin kustantavat yllättävän paljon, saati oikeasti tukevat ja hyvät vermeet. Pihakauppojen nettisivuilla vierähti keväällä useampi tunti, ja välillä tuntui, että etsimme sellaista mitä ei ole olemassakaan. Vaan sitten kun osauduimme Bauhausin sivuille, ihastus jysähti kerrasta. Tämä setti vastasi juuri sitä, mitä oli mielikuvissa.

Kulmaryhmää on saatavilla myös päinvastaisella värityksellä, mutta itse halusin ehdottomasti tämän meille tulleen version. Musta kalusterunko sopii yhteen talon peltiosien kanssa ja vaaleat istuimet taas toistavat valkoisten ulkoseinien linjaa. Vaaleat istuinosat halusin nyt myös aurinkoon liittyvien seikkojen vuoksi: Iisalmen entisessä kodissa meillä oli tummanharmaat istuinpäälliset ja ne haalenivat vuosien saatossa rumiksi. Toivon, että kun väri on nyt ennestäänkin vaalea, auringonpolttamat eivät näkyisi kankaassa tulevaisuudessa niin vahvasti.


Käyttökokemukseen olemme olleet todella tyytyväisiä. Skepparholmen on tukeva setti, jolla on hyvä istua. Lämpöisinä kotipäivinä tsillasimme terassilla tunnista toiseen, mikä on itselleni jo pitkä lekotteluaika. Tuohon pöydän päälle tulee setin mukana myös pehmuste, jos sitä haluaa käyttää rahina. Me kokeilimme aluksi rahiversiotakin, mutta siirsimme pehmusteen melko nopsasti varastoon - ainakin meillä on enemmän käyttötarvetta juomien ja naposteltavien laskutasanteelle.

Jos tällainen kalusteryhmä siintää ensi kesäksi haaveissa, suosittelen kurkkimaan Bauhausin sivuja jo ennen lumien sulamista. :) Sarjaan kuuluu myös toisenlainen setti, jossa kulmasohvan sijaan ryhmä muodostuu yhdestä suorasta sohvasta ja kahdesta nojatuolista. Meidän settiä pääsee tilailemaan täältä.

Kivaa syysviikonloppua!



1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...