Piparkakkutalo ja joulumieli

Tämän vuoden piparkakkutalo poikkeaa aikaisemmista. Olen monta vuotta peräkkäin valmistanut piparikirkon jouluksi, mutta nyt halusin kehittää jotain erilaista. Vaatimattomampaa mutta söpömpää. Sirompaa mutta tunnelmallisempaa. Tiesin oikeastaan heti, että tällaisen haluan tehdä. Mansardikattoisen mökin kuusten suojassa. Talon muodolle on mielessäni tarkka esikuva, sillä se jäljittelee entistä mummolaamme isänäidin suvun puolelta. Mäen päällä nököttävä keltainen talo ei ole enää suvussamme, sillä se jäi toistakymmentä vuotta sitten isän siskolle, joka sittemmin luopui paikasta. Mummolasta on kuitenkin monenlaisia muistoja, parhaimpina lukemattomat kesäviikot, joita kaveriporukalla talon tiluksilla vietimme. Mummolla oli pihalla kasvimaa, josta käytiin syötäväksi porkkanat, herneet ja mansikat. Itse rakastin kehitellä heppaleikkejä autioituneessa navetassa, jossa kuitenkin oli pilttuut ja karsinat vielä tallella. Mummolla oli aina oma paikkansa keittiöjakkaran päällä, mistä hän vahti tekemisiämme. Siksi siis tällainen piparkakkutalo, muistoisa yksilö.

Talon kaavat kehittelin omasta päästä, nämä piirustukset kun eivät mitään rakettitiedettä ole. Osat on liitetty yhteen kuumalla sokerimassalla. Olen tehnyt taloja vuosittain teini-iästä saakka, joten massan metkut jo tietää ennakoida. Vuosien saatossa olen saanut siitä yhden pysyvän paloarven käteeni, mutta vaikka sen syntyminen sattui pirusti, on jälkikäteen ollut hauska muistaa joka kerta arpea katsoessa, että se on syntynyt piparitalon teossa.

Pihakuusetkin tein eri tavalla kuin aiemmin. Nyt kuuset on koottu ylöspäin pienenevistä tähdistä. Meikäläisellä ei ollut tähtimuotteja valmiina, vaan jokainen tähti piti leikata kötöstellen veitsellä. Olipahan pitkäveteinen urakka, mutta kuusista tuli onneksi kovin mieleiset; pinnalle ripoteltu tomusokeri tekee samanlaisen kauniin, kerroksellisen efektin kuin oikea lumi todellisessakin luonnossa.

Vielä pitäisi etsiä varastosta tonttufiguurit piparitontille vipeltämään. Sellaiset puolikkaan peukun kokoiset, jotka ovat itse kukin vähän eri asennoissa. Niin hauskat, että ne on pakko asetella joka vuosi paikoilleen: esimerkiksi savupiippuun, oviaukkoon, tikkaiden alle, kuusten väliin ja katolle.

Rupesin eilen illalla miettimään oman joulumieleni tolaa. Niin moni on tuskaillut, että jouluun valmistautuminen tapahtuu tänä vuonna viiveellä eikä olo ole kovin jouluinen. Vaan eipä täällä! Analysoin omaa fiilistäni, ja totesin, että onhan sitä. Voisi sanoa, että olo on ihan normaalin jouluinen, samanlainen kuin se on yleensä muinakin vuosina tähän aikaan. Minulle joulumieli tulee tekemisestä. Siitä, että saa miettiä, hankkia ja paketoida lahjoja. Siitä, että saa luututa nurkkia. Siitä, että kuuntelee tonttumusiikkia. Siitä, että valmistaa piparitalon ja laittaa kotiin jouluista valoa ja ilmettä. Siitä, että istahtaa kirkonpenkkiin kauneimpiin joululauluihin. Siitä, että koulussa lukukauden päätös huipentuu joulujuhlaan ja todistustenjakoon. Vaikka nämä viimeiset viikot ovat töissä työläimmät, ovat ne ehdottomasti lukuvuoden parasta aikaa, palkinto aherruksesta.

Vaan. Vaikka joulu syntyy tekemällä, on sen kultaisin ydin ajatuksissa. Siinä, että rauhoittuu nauttimaan yksinkertaisistakin vivahteista. Näkee ja kuulee fiiliksentekijät ympärillään ja pysähtyy huomioimaan ne. Sivuuttaa tarvittaessa tympeät äänet ja keskittyy vaalimaan hyvää mieltä omien lähimmäisten kesken. Siinä se tärkein.

Joulumieltä täältä sinne! ♥