31.12.2015

Blogivuosi



















On jälleen aika kuroa blogivuosi yhteen. Poimin tuttuun tapaan joka kuukaudelta kolme postausta, joihin pääsee klikkaamalla kunkin otsikkoa. Tänä vuonna olen postannut vajaat 160 kertaa, hieman päälle kymmenen postausta per kuukausi. Vähän yllättäenkin huomasin, että DIY-aiheisia päivityksiä olen tehnyt säännöllisesti, vaikka välillä on tuntunut ettei juuri mitään näkyvää ole saanut aikaiseksi. Niin sitä meinaa sumentua omille tuloksilleen!

Sisustuksen osalta vuoden aikana ehti tapahtua muutamia selkeitä huippukohtia. Rohkaistuin tänä vuonna käsittelemään useamman huoneen seiniä: kaksi seinää sai mustavalkoisen tapettipinnan ja yksi betonikuoren. Näiden seinähommien osalta olen erittäin ylpeä itsestäni, sillä mielestäni onnistuin tekemään taidokasta ja onnistunutta jälkeä. Kannatti, joka seinä. Sisustushankinnoissa mentiin erittäin säästeliäällä linjalla, erityistä uutta tuli hankittua kaupoista hyvin vähän. Sen sijaan vanhoja aarteita meille kotiutui monta kiloa: mustavalkoinen kaappivanhus ja piano. Oi, olen vieläkin niistä kovin onnellinen. ♥ Kumpikin sai pintaansa maalikäsittelyn. Huoneista työhuone muuttui eniten. Meidän makkarimme DIY-sängynpäätyyn olen ollut myös tosi tyytyväinen. Oikeastaan voisi sanoa, että kaikki kodin sisustamiset ovat olleet nyt harkittuja ja mieleisiä ratkaisuja.

Kun vuotta miettii kokonaisuutena, ehti sen aikana tapahtua paljon. Tosi paljon. Jos vuosi 2014 oli seesteinen ja rauhoittumisen vuosi, tämä päättyvä oli jotain ihan muuta. Isoimpina muistoina jäävät mieleen siskonpojan syntymä, kodin tyhjentäminen turhasta tavarasta, Armaksen kotiutuminen, yrityksen perustaminen, matka Tanskaan ja  rantatontin ostaminen. Nämä kaikki sekä miljoona muuta asiaa ovat haukanneet selkeästi käytettävissä olevia vuorokauden minuutteja ja ne on valitettavasti täytynyt karsia blogimaailmassa seikkailusta. Olen kuitenkin iloinen siitä, että elämässä on tapahtunut asioita ja on oikeasti tuntenut elävänsä. Oikeassa elämässä.

Joku viisas on joskus todennut, että onnellisuuden määrä on vakio. Jos on vuoteen mahtunut paljon hyviä ja innostavia asioita, niin on se myös näyttänyt toisenkin laitapuolensa. Olen teille sivunnutkin noita ikäviä asioita siellä täällä, enkä toivo niiden enää seuraavan meitä vuoteen 2016. Tai jos seuraavat, parempi on saada vastapainona hitosti hyvää, se lottovoitto ainakin! ;)

Ensi vuosi tulee sisältämään samanlaisen arjen kuin nykyinenkin, mutta uudella raksalla väritettynä. Keväällä aloitamme uuden taloprojektin suunnittelun ja kesällä pääsemme toivottavasti raivaussavottaan tontille. Uutta vuotta varten minulla ei ole tapana tehdä lupauksia. Toivon vain, että vuosi menisi hyvin, kantaisi läpi positiivisella vireellä ja antaisi rutosti aurinkoisia päiviä. ♥ Eikös siinä ole jo aika paljon yhdelle vuodelle?

Kiitos teille kaikille ihanille tästä blogivuodesta! 

LOISTAVAA VUOTTA 2016!



9 kommenttia:

  1. Tämä onkin hauska kollaasi vuodesta! :-) Nuihin postauksiin on mukava palata, ja kummasti muistuu mieleen mitkä on jo hiukan jääneet! :-)

    Kiitos blogistasi, ja ihanista printeistä jotka piristävät kotiamme! <3

    Kaikkea hyvää uudelle vuodelle! <3

    VastaaPoista
  2. On ollut mukava lukea kirjoituksiasi ja katsella kauniita kuvia. Seuraan blogiasi varmasti jatkossakin.
    Nyt toivotankin sinulle oikein onnellista vuotta 2016! Kaisa

    VastaaPoista
  3. Kiitos että saan seurata ihanaa blogiasi!
    Antoisaa ja onnekasta uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
  4. Ihania juttuja on ollutkin pitkin vuotta :) Toivotaan onnentäyteläistä uutta vuotta sinne teille kaikille!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kollaasi vuoden varrelta!
    Onnea uudelle vuodelle! <3

    VastaaPoista
  6. Ihana kollaasi. Mukavaa alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanasta blogista ja oikein upeaa vuotta 2016!

    VastaaPoista
  8. Ihastuttava tämä sinun blogisi ja tyylikäs. Jään innolla seuraamaan tulevaa ja liityin jäseneksi:) Tervetuloa myös vastavierailulle Kristallikimaraan: http://kristallikimara.blogspot.fi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...