DIY: Betoniseinä

Loppulomasta olen intoutunut kodin pikkuprojekteihin ja tässä komeilee niistä yhden lopputulos. Tein työhuoneeseen betoniseinän, joka ei kuitenkaan ihan oikeaa betonia ole, vaan saneerauslaastia.

Seinä on ollut paljaan valkoinen jo pitkään, ja se kaipasi kovasti muutosta. Ruvetessani hommiin minulla ei ollut varmuutta visioni onnistumisesta, vaan roiskin laastia seinään intuitiolla. Nyt kun seinä on valmis, olen siihen mahdottoman tyytyväinen! Taputus omalle olalle siitä, että uskalsin kokeilla.

Halusin betonimaiseen ilmeeseen paitsi sileitä kohtia, myös rosoisia pintoja. Niitä sain aikaan teräslastalla ja pesusienellä. Lopputuloksen kannalta maalilla oli suuri merkitys: valitsin pintaan Tikkurilan Harmonyn, joka ei kiillä eikä heijasta.

Työhuoneen seinän pinta-ala on noin kahdeksan neliötä. Laastia sekoitin sitä varten suunnilleen puoli sankollista; vettä sai lotrata sekaan ihan reippaasti. Sivelin aineen ensin seinään ohuesti pensselillä ja vetelin perästä teräslastalla pensselinjäljet pois näkyvistä. Sitten länttäsin paksumpia laastikasoja sinne, minne halusin sileämpää pintaa: kasat vedin sileiksi lastalla. Lopuksi töpöttelin haluamiini paikkoihin extrarosoista pintaa pesusienen avulla. Mielestäni sain aikaan tasapainoista, vaihtelevaa ja mielenkiintoista pintaa. Laasti kuivui seinässä vuorokauden, jonka jälkeen maalasin päälle yhden maalikerroksen. Yritin levittää maalia telalla, mutta sehän olisi imenyt hetkessä kaikki tökötit loppuun. Paras maalaustapa olikin hieroa maali pensselillä, pyörivin liikkein pintaan.

Jotta aika ei ole päässyt käymään täällä pitkäksi ja olen varmasti saanut ympättyä itselleni kädet täysiksi hommista, tein teille vielä kuvalliset ohjeet seinänteon olennaisimmista vaiheista.

Käyttämäni laastin olen ostanut Prismasta kaksi talvea sitten. Sitä on riittänyt yhteen jos toiseenkin DIY-projektiin ja jauhoja jäi vieläkin tähteeksi. En tarkistanut, vieläkö kyseistä pussia on myynnissä, mutta tällaiselta se näyttää:

Seinän kuivumista odotellessa ei muuten kannata pelästyä sen rumuudesta, sillä kuivuessaan pelkkä laastikerroskin alkaa öklöruskeuden väistyessä näyttää kivalta. :)

Ja mitäkö tuohon seinän eteen on sitten suunnitteilla laittaa ja sisustaa? Siihen tulee työpöytä. Tai se on siinä jo, mutta vielä en paljasta koko kokonaisuutta kerralla. Vain näiden Blawhi Graphicsin instaräpsyjen verran:

Että minä olen sitten tyytyväinen tähän seinään! Jos siellä ruudun toisella puolella on intoa vastaavaan, niin rohkeasti kokeilemaan! Tämä on helppo ja edullinen tapa saada betonipintaa aikaiseksi. :)

Mainiota perjantaita!

Oliivipuu Tanskasta

Aletaanpas hiljalleen purkamaan reissutuomisia täällä blogissakin. Tanskasta saavuttuamme minulla meni tovinen, ennen kuin osasin lähteä asettelemaan sisustushankintoja oman kodin pinnoille; ne tojottivatkin hetken aikaa työhuoneeseen koottuna kuin missäkin minisisustusputiikissa. Nyt tavarat ovat kotiutuneet kunnolla, joten ehtimisen mukaan ja kuvausintoa myötäillen niitä pystyy jo esittelemään. Ensimmäiseksi haluan näyttää teille suurimman hankintani, tanskalaisen oliivipuun. Se ei ole tuo postauksen ensimmäisessä kuvassa nököttävä, vaan tämä seuraavan otoksen isompi versio.

Puun hankin Helsingørista, kun teimme päiväreissun Tanskan itärannikolle. Samalla huikosella löytyi tuo mustavalkoinen raitakassi Søstrene Grene -putiikista. Tanskassa on paljon houkuttelevia kukkakauppoja, jotka levittäytyvät kauniisti ulkotiloihin - kun olin nähnyt tarpeeksi monessa paikkaa oliivipuita, halusin tottakai sellaisen mukaani. Ja miettikää nyt, onhan se siistiä ajatella, että kodin oliivipuu on tuotu Tanskasta! Toivotaan, että tämä kestäisi nyt tulevan talven yli paremmin kuin edellinen rimpulani.

Puun kuljetimme auton takakonttiin kompaktisti survottuna, eikä se kärsinyt matkalla kuin muutaman pudotetun lehden verran. En tarkistanut Tanskasta lähtiessämme, saako tällaisia kasveja kuljettaa rajan yli ollenkaan. Niinpä olo oli kuin pikkurikollisella, kun Juutinrauman sillan ylityksen jälkeen tullin virkailija pysäytti meidät ja tiedusteli matkamme tarkoitusta ja mahdollisia tullattavia tavaroita. Siinä yritimme kakostellen kertoa mahdollisimman sujuvasti, että lomamatkallahan tässä. Eivät aukaisseet konttia. Ruotsinlaivaan ajaessamme vitsailimme vielä, että läpivalaisevatkohan ne siellä autoja mitenkään ja käyköhän vielä viime metreillä käry puun kanssa. Heh, no ei käynyt. Ja sitten kun kotiin päästiin, niin selvisi, että ihan luvallisesti saatiin puu tuoda oman kodin ilostukseksi.

Isomman oliivipuun lisäksi meiltä löytyy sille pikkuveli, joka on kannettu kotiin Ikeasta. Tiedä mistä maasta se on sitten oikeasti lähtöisin. Pikkuruinen sujahti vanhaan postipussiin, jonka maalasin liitutaulumaalilla mustaksi. Sisäpuolen jätin maalamatta ja pussin yläsuun reunan taittelinkin niin, että ruskea väri pilkahtaa tyylikkäästi esiin. Tykkään itse kovasti tästä pikatuunauksesta!

Pienen puun paikka on ehdottomasti tuossa olohuoneen nojatuolien välissä, valkoisen penkin päällä. Luulen, että kasvi nauttii ikkunan edessä erityisen paljon aamupäivien valonsäteistä, mikäli aurinko vain suostuu porottamaan.

Isommalle puulle annoin paraatipaikan telkun vierestä. Tuota seinämää olenkin paljon pähkäillyt ja oliivipuu luo siihen jonkinlaista tasapainoa. TV:n yläpuolelle ruuvasin perinteisen tauluhyllyn, joka tuo ensiapua seinän muutostarpeeseen. Faktahan on, että TV-taso on aivan liian kapea. Jos löytäisin samanlaisen tason, ostaisin, maalaisin ja laittaisin sen toisen viereen jatkoksi. Pitäisikin katsella nettikirppareita nyt tarkemmalla syynillä. Olen kovasti harkinnut seinän käsittelemistä jollakin tummemmalla sävyllä ja struktuuripinnoitteella. Kokeilin työhuoneeseen betoniseinän tekemistä ja nyt sormiä vähän syyhyttäisi toteuttaa sellainen olkkariinkin. Mutta no stress, seinä on ollut vaillinainen viime joulusta lähtien, joten eiköhän sitä vielä katsele useammankin viikon tuollaisenaan!

Tälle päivälle on povattu kaunista keliä. Peukut pystyyn ettei sade yllätä, sillä täällä on tarkoitus lähteä rantsuilemaan! 

Iloa keskiviikkoon!

Matkalla Tanskassa 4 // Road trip länsirannikolle

Jatketaanpas taas tutustumista Tanskaan! Saavuimme maahan viikonloppuna ja sunnuntain ohjelmaksi valitsimme road tripin länsirannikolle. Ajattelimme, että sunnuntaina ei olisi varmuutta kaupunkipaikkojen ja kauppojen aukioloista, joten päivä kannattaisi käyttää muunlaiseen koluamiseen. Länsirannikolle siksi, että matkalla saisimme mukavan läpivalaisun maasta, pääsisimme kastamaan varpaat mereen, ajamaan rantaviivaa pitkin, ihmettelemään dyynejä ja näkemään aitoa tanskalaista maisemaa pikkukylineen.

Reittimme päätähtäin oli länsirannikolla sijaitseva Vejers Strand. Sitä ennen otimme välietapeiksi Roskilden ja Odensen. Vejers Strandilta ajoimme rannikkoa pitkin Ringkøbingiin ja sieltä takaisin Kööpenhaminaan. Kokonaismatkaksi kertyi pikkuisen päälle 800 kilometriä ja matkustusajaksi 12 tuntia. Ihan sopiva kahdelle aikuiselle. Aamut eivät ole meidän vahvuutemme, joten lähdimme hotellilta matkaan aamupalan ja hyvien vötkyilyjen jälkeen vasta kymmeneltä, takaisin saavuimme puoliyön kieppeillä.

Reitin suunnittelimme oikeastaan vasta edellisenä iltana hotellilla, sitä ennen oli ollut ajatuksena vain ajella jonnekin länteen. Tätä huristelu-uraa voin kyllä suositella lämpimästi, sillä pidemmät ajeluvälit sai taittaa nopeasti moottoriteitä pitkin ja niiden vastapainona kurvailla varsinaisissa kohteissa idyllisempiä pikkuteitä. Tätä postausta yritän jakaa nyt välikohteiden mukaan, katsotaanpas siis miltä reissussa näytti.

ROSKILDE

Roskilde on Kööpenhaminan kupeessa, joten kaupungissa voi ihan hyvin käydä pääkaupungista käsin päiväseltään ja ehtiä vielä muihinkin puuhiin. Idyllinen paikkakunta on kuuluista suurista musiikkifestareistaan, jotka sattuivat juuri olevan meneillään vierailumme aikana. Katukuvassa festarit näkyivät kumisaapastelijoina, mutta ruuhkasta ei ollut tietoakaan. Toki vierailuaikamme ennen puolta päivää sunnuntaina vaikutti yleiseen vilkkauteen, sillä moni kauppa oli vasta avautunut tai avautumassa. Shoppailutavoitteita meillä ei Roskildessa ollut, joten aamupäivä oli käynnillemme oikein hyvä ajankohta. Keskustan läpi kulkevaa kävelykatua pitkin oli leppoisaa tepastella ja aistia ennen vuotta 980 perustetun kaupungin tunnelmaa. Postauksen ensimmäinen postilaatikkokuva on Roskildesta. Lähtiessä meidän oli ihan jo kokemuksen vuoksi kiepattava festarialueen kautta ja olihan siellä lössiä! Lava-alueesta saimme kauempaa pikkuriikkisen vilauksen, mutta jo senkin perusteella tapahtuma on oikeasti massiivinen. Telttarivistöjä näimme melkeinpä silmänkantamattomiin, huh.

ODENSE

Odenseen päästyämme poutainen päivä muuttui kirkkaaksi auringonpaisteeksi - aivan mahtavaa oli saada huitaista pitkähihaiset pois päältä ja tutustua kaupunkiin kesäfiiliksellä. Odensessa kurni jo nälkä, joten ensiksi etsimme sopivasti tanskalaisen välipalapaikan. Ja mikä helmi löytyikään! Mussutimme elämämme maukkaimmat toastit Lagkagehusetissa, trendikkäässä leipomon ja kahvilan yhdistelmässä. Jälkipaloiksi suklaaihanuuksia. Myöhemmin Kööpenhaminassa hoksasimme, että Lagkagehuset onkin yhden paikan sijaan tanskalainen ketju, jolla on kahviloita ympäri maata. Nam, käykää ihmeessä herkuttelemassa! Odensen keskustassa on Roskilden tapaan kävelykatu: täällä taivallusmetrejä on kuitenkin rutkasti enemmän, sillä kaupunki on Tanskan kolmanneksi suurin. Sunnuntaista huolimatta lähestulkoon kaikki kaupat olivat avoinna ja pääsimmekin lievästi sanottuna shoppailujen makuun. Parkkipaikat löytyivät muuten niin Roskildessa kuin Odensessakin aivan kävelykadun kupeesta ja viikonpäivän vuoksi ne olivat ilmaiset.

VEJERS STRAND

Länsirannikolle päästyämme taivas muuttui jälleen pilvisemmäksi, mutta vielä ei onneksi satanut. Rantaa edelsi pikkuruinen kylä, jonka jälkeen meri avautui auton eteen. Vejers Strand on siitä hauska paikka, että biitsillä saa ajaa omalla autolla. Mekin kävimme ensin huristelemassa edes ja takas, ennen kuin asemoiduimme uimavalvojantornin viereen. Vaikka keli oli viileä, mereen näytti uskaltautuneen useampi polskija. Me emme ihan niin rohkeita olleet, vaan mies pärskäytti farkkunsa reisiä myöten märiksi (arvatkaa vaan oliko vahinko) ja minä kokeilin vettä naisellisesti nilkkoihin ja ranteisiin asti. Ei ollut niin kylmää kuin ennakoin. Muistoksi poimimme rannalta pari simpukankuorta ja pussitimme muutaman nyrkillisen vaaleaa hiekkaa.

Kerroinkin aiemmin, että olimme liikenteessä minun Tiinullani. Vaikka yhdessä ollaan taivallettu jo pyöreät parisataatonnia, arvelutti silti, kestääkö auto reissussa ongelmitta. Kesti, ja siitä hyvästä peltileidi ansaitsee omankin kuvansa postaukseen. Takana kohoavat muhkeat hiekkadyynit, joita länsirannikko oli pullollaan.

RANTAREITTIÄ PITKIN

Vejers Strandilta lähtiessämme pois näimme solttupojan jos toisenkin. Länsirannikolla on Tanskan armeijan harjoitusalueita, jotka ovat ilmeisen aktiivisessa käytössä. Ringkøbingiä kohti ajelimme pikkuruista 181-rantatietä pitkin, jonka molemmilla puolilla oli vettä: vasemmalla Pohjanmeri ja oikealla Ringkøbingin vuono (ei vuono norjalaisittain, vaan pikemminkin lahti suomalaisittain). Tämän tien halusin erityisesti matkalle, sillä sitä pitkin pääsimme näkemään tanskalaista merenrantamaisemaa hiekkadyyneineen ja karuine, pitkäheinisine nummineen. Kilometri toisensa jälkeen sivuutimme myös pikkuruisia tienvarsikyliä, jotka loppuivat yhtä äkkiä kuin alkoivatkin. Sanoisin, että saimme todellakin nähdä aitoa Tanskaa. Vejers Strandin jälkeen alkoi pikkuhiljaa sadella ja ropina yltyi mitä lähemmäksi Ringkøbingiä pääsimme. Päivänvalo loimotti kuitenkin sen verran, että maisemia pystyi vesipisaroiden lomasta katselemaan.

Ringkøbingissä emme enää lähteneet metsästämään myöhäistä välipalapaikkaa, vaan tankkasimme reteästi mäkkärillä. Siitä eteenpäin ajoimme yhtäkyytiä motaria takaisin Kööpenhaminaan. Vuorottelimme ajomatkat niin länsirannikon road tripillä kuin koko Tanska-reissullakin puoliksi ja minä poljin kaasua päivän alkukyytien lisäksi tämän loppumatkan. Ei ihan kaikista mukavin nakki, sillä illan synkistyessä alkoi sataa kaatamalla. Eikä tosiaankaan, kun ottaa huomioon että koen jo tavallisestikin heikkoutta hämäränäköni kanssa, saati nyt sateessa lainehtivalla pikatiellä kirkkaiden ajovalojen viuhuessa vastaan ja vierestä. Tanskassa ei muuten moottoriteitä ole valaistu, toisin kuin Suomessa. No, hotellille selvittiin ja onnellisesti aikataulussa rojahdettiin levolle.

Huikea päiväreissu! Etappien ansiosta matkan pituus ei tuntunut kahdeksaltasadalta kilometriltä ollenkaan. Me tosin olemme täällä korpitaivalten takana tottuneet pitkiin välimatkoihin muutenkin, joten harjaantumattomampaa kuskia kilometrit voivat puuduttaa. Mikäli siellä joku suunnittelee reissua Tanskaan, suosittelen ehdottomasti ottamaan ohjelmaan jonkinlaisen päivämatkan kohti länttä. Maisemat ovat täysin erilaiset kuin itälaidalla, joita niitäkin tulen jossakin vaiheessa esittelemään. Polttoaineen hinnoista sen verran, että toisin kuin googlaustulokset väittivät, on Tanskan hintataso ainakin tällä hetkellä alhaisempi kuin Suomessa ja Ruotsissa. Euron kuvat silmissä bongailimme ja jopa ihmettelimme halpoja litrahintoja.

Seuraava Tanska-aiheinen postaukseni tulee käsittelemään Kööpenhaminaan tutustumista. Tiinu sai jäädä hotellin parkkiin lepäämään ja me otimme alle hieman toisenlaiset pyörät. Niistä kuitenkin vähän tuonnempana. ;)

Kesäisempää maanantaita!

Niin pimeää että pelottaa

Täällä taas! Ei aikaisempaa ehtiväisenä, mutta kuitenkin rakoa tekemällä. Minulla on parasta aikaa maalausprojekti tuolla työhuoneessa vaiheessa, mutta nyt pitää odotella kello kahteentoista jotta pääsen hakemaan Prismasta uutta tököttiä.

Pimeydestä. Pimeä itsessään ei pelota - meikäläinen kyllä hilputtelee mökilläkin yöllä ulkohuussiin ja näyttelee vain keskaria mäntyjen takana vaaniville susille ja moottorisahamurhaajille. Sen sijaan pelottaa se, mitä pimeys näyttää ihmiselle aiheuttavan; paitsi henkisesti, myös fyysisesti. Saatatte muistaa, että kipuilin jo viime talven pimeyden kanssa. Aurinkoa ei näkynyt hankienkaan aikana. Nyt tuntuu irvokkaalta muistella, miten keväällä haaveilin kesästä ja pidin itsestäänselvyytenä akkujen lataamista auringossa rantsuillen. Sanovat, että vastaavia kesiä on ollut aiemminkin, mutta kysynpähän vaan, montako kertaa tällaista on edeltänyt yhtä pimeä talvi.

Säätila ja valonmäärä ei ole koskaan aiemmin vaikuttanut minuun näin. Ei ikinä. Vähän epäuskoisenakin olen ajatellut aiemmin kaamosmasistelijoita ja miettinyt, että kyllähän sitä valoa saa katkaisimesta niksauttamalla. Nyt kuitenkin nostan käden pystyyn ja tunnustan painivani pimeyden kanssa. Kun olisikin vain mentaalisesta tilasta kyse - sen saisi vielä tsempattua - mutta kun kroppa reagoi fyysisestikin. Olen ihan ymmälläni siitä, miten pimeät sadepäivät tekevät olon voimattomaksi ja väsyneeksi, kun taas auringon pilkahtaessa energiatasot jymähtävät täysin eri maailmoihin.

Eniten pelottaa tuleva syksy. Miten hemmetissä sitä jaksaa taapertaa yhä sakenevaa pimeyttä kohti ja olla toimelias työntekijä? Tuntuu, että kevään kuormitukset eivät ole lauenneet kropasta vieläkään. Pitää varmasti pyytää työkavereilta jo etukäteen anteeksi opehuoneeseen mönkivää ärtyistä ämmää, kun oppilaiden kanssa on ensin nitistänyt itsestään kaikki saatavilla olevat hymyt irti.

Mitä töiden alkuun muuten tulee, tajusin tällä viikolla että eihän minulla ole lomaa enää kärpäsenkakkaakaan jäljellä. Mies mainitsi sivulauseessa, että hänellähän työt starttaa taas ensi viikon loppupuolella. Minä siihen hätääntyneenä, että eikö hän ollutkaan ottanut lomapäiviä yhtä pitkälle kuin minun lomani kestää. Siihen sain rauhallisen vastauksen, että "Hani, alkaahan ne sinunkin työt sitten maanantaina." Sen jälkeen en minä ollut enää rauhallinen. Miten tässä enää ehtii sadepisaroita väistellen tekemään jäljellä olevia ulkohommia? Ei mitenkään.

Jotta ei ihan melankoliseksi mene, niin on lomassa ollut paljon paljon hyvää ja rentouttavaakin. Reissu Tanskaan oli kauan odotettu ja onnistui suunnitelmien mukaan täydellisesti. Olemme päässeet jälleen kiertämään kesäteattereita ja nähneet tuttavia, joiden kanssa ei ole päässyt porisemaan pitkään aikaan. Tänä kesänä olen saanut mullistavia ajatuksia tulevaisuudesta ja niiden myötä on taas uusia unelmia tavoiteltavaksi. Loppulomasta olen aktivoitunut kodin pikkuprojektien kanssa siinä määrin, että hommien runsaus on kaatunut päälle melkeinpä naurettavan paljon. 

Pariskuntana loma-aika sopii meille erinomaisesti; meillä loma karsii aina kaikki kahdenkeskiset nihkeydet veks. Pari päivää sitten mietimme, milloin olemme edellisen kerran kinastelleet, emmekä tuota pystyneet muistamaan. Tältä kesältä on raksimatta vielä jokin musiikillinen elämys ja iltatsillaillut paikallisen sataman terassilla. Viime kesänä kiersimme ysärihittien perässä pitkin Suomea, joten tämän suven jammailemattomuus on tuntunut lievästi sanottuna oudolta. Ehtisiköhän tässä vielä toteuttamaan noita kahta puuttuvaa?

Syksyn pelottavaa pimeyttä aion ensimmäiseksi taltuttaa kirkasvalolampulla. Sellainen on nyt ehdottomasti hankittava ja kokeiltava. D-vitamiinia pitää alkaa myös tankkaamaan. Ihan tosissani olen myös miettinyt palkattoman vapaan ottamista ja äkkilähtöä etelään - se on takaportti, jos syksyn ahdistukseen ei mikään muu tepsi.

Tällainen purkaus täällä. Helpottaa, kun saa pukea teille ajatukset sanoiksi - lähipiiri on jo osansa saanut. Vaikka moni sanoo, ettei säästä kannata valittaa kun siihen ei pysty vaikuttamaan, olen eri mieltä. Sehän siinä nimenomaan ahdistaa, kun asiaan ei voi vaikuttaa. Minä en ainakaan pysty sulkemaan yhtäkään ketutuksen aihetta sisälleni, vaan ne on pakko purkaa ulos. Sääkin.

Ropisevaa sunnuntaita!

P.S. Kuvituskuvina alkuviikon kellokukkakimppu keittiön pimeydessä. Ei puhettakaan, että iltaisin näkisi enää olla ilman valoja. Kukat oli äiskä napsinut meille mökin penkeistä - kiitos!