Rappuset

Kylläpä tuli lisää arkimukavuutta, kun isäntä tarttui toimeen ja työkaluihin.

Meille valmistui rappuset niin etuovelle...

...kuin kodinhoitohuoneenkin päätyyn.

Aiemmin rappusista puuttuivat alimmat askelmat, joten portaat olivat liian korkealla maanpintaan nähden. Alimman askelman virkaa toimittivat etuovella trukkilava ja kodaripäädyssä pari ylijäämäharkkoa. Nyt nuo rumistukset ovat poissa ja yhtenäiset rappuset tilalla. Terassilautaa meidän ei tarvinnut kaupasta hankkia yhtään, sillä raksalta jäi sitä yllin kyllin yli.

Samalla kertaa touhutessa tuli takapihan terassin alta hävitettyä yksi ällötys, inhottavan iso ampiaispesä. Olemme myrkytelleen sitä kesän aikana useampaan otteeseen, joten paria pörriäistä enempää elämää siinä ei onneksi enää ollut. Pitäisi varmaankin kehitellä terassin alle ensi kesäksi jotain täytettä, jotta ampparit eivät puuhaisi sinne enää uutta majaansa.

Behind the scenes

Meillä oli tänään metka ja mielenkiintoinen päivä. Suostuimme nimittäin mukaan erääseen kotiamme koskevaan juttuun, jonka tiimoilta meillä oli käymässä kivoja vieraita. Päivä sisälsi moninaista keskustelua kodista, talosta ja rakentamisesta sekä rutkasti kuvia huoneista, yksityiskohdista ja yleissisustuksesta. 

Oli jännä seurata ammattimaista valokuvaajaa työssään, joka tosissaan osasi miettiä ja ottaa kuvia oikeista vinkkeleistä. Kiitosta saimme siitä, ettei kuvaajan tarvinnut keskittyä erikseen stailaamiseen; paikat olivat sopivassa järjestyksessä jo valmiiksi. Kiintoisaa nähdä, millaista jälkeä päivä poikii - se selviää hieman tuonnempana. :)

Ilmettä saunaan

  

 

Jotain pehmeää, jotain valkoista, jotain raidallista, ja kyllä - jotain napillista. Näistä elementeistä saimme nopsasti lisäilmettä saunaan. Tarve saunatyynyjen hankinnalle syntyi ihan käytännön kysynnästä: jotain pehmoista oli niskan ja pään tueksi mietittävä. Kuin luojan oikusta, näissäkin tyynyissä on nappeja! Alkaa jo vähän huvittaa tämä nappiristiriita; toisaalta ne eivät istu omaan makuun ollenkaan, mutta toisaalta niistä huomaa sittenkin tykkäävänsä. Saunakiulu ja -kauha on maalattu itse valkoiseksi ja ne mätsäävät tekstiileihin nyt ihan kivasti. Enää sauna ei tunnu liian valoisalta, vaan jotensakin kutsuvan raikkaalta. Silmä on jo tottunut puunvärisiin lauteisiin, vaikka aluksi oli suuri kytö maalata nekin valkoiseksi.

Nappihäkellys

Mikähän syysviiraus lie iskenyt?! Aiemmin on tullut kartettua kaikenlaisia nappijuttuja kuin ruttoa, mutta tällä viikolla tavallisella kauppareissulla kävi hyvin odottamattomasti: näiden tyynyjen kohdalla tuli voimakas pakko saada -olo. Alkuhäkellyksestä toettua ei voinut muuta kuin napata tyynyt matkaan. Nyt ne tekevät tuttavuutta taloon eteispenkiltä käsin. Eikä kaduta vielä yhtään.

Vinhat pylväät

Tällä viikolla olemme saaneet lyhennettyä taloon ja pihaan liittyvää to do -listaa. Yksi puuhailtavista askareista oli etuterassin pylväiden maalaaminen. 

Meillähän talo on valmiiksi pohjamaalattu Dekon toimesta, ja valvojamme suosituksesta sudimme varsinaisen värin pintaan vasta ensi kesänä. Valmis pohjamaali on kyllä kätevä paitsi pintaverhoilun suojauksen, myös ulkonäön puolesta. Moni on luullut, että talomme on jo maalattu pintamaalilla, sillä sävytetty pohjamaali harhauttaa katsojaa. 

Säröä kokonaisuuteen toi kuitenkin etuterassin kolme pylvästä, joissa pohjamaalia ei ollut. Niiden takia talon ulkonäkö toi vielä raksan mieleen. Not good. Siksipä päätimme, että maalaamme pylväät nyt kertaalleen vaaleammiksi, jotta talon ulkokuosi olisi yhtenäinen jo ennen ensi kesän maalausurakkaa.

Pylväät maalattiin Tikkurilan Vinhalla. Kyseistä tököttiä on pakko kehua, sillä koostumus oli ihanan paksu ja peittävä - maalaus oli helppoa ja nopsaa! Ja mikäpä oli muutenkaan sutiessa, kun keli oli mitä kaunein. Etuterassin ilme muuttui hetkessä juuri sellaiseksi kuin oli tarkoitus, epäraksamaiseksi. Jännä, miten pieni juttu voikin olla niin olennainen. Alla vertailuotokset lähtötilanteesta ja lopputuloksesta.

Kuten kuvista voi tiirata, meillä alkaa olla jo selkeitä nurmialueita. Toistaiseksi pihapostaus on antanut odotuttaa itseään, mutta jospa tuo malttaisi valmistua julkaistavaksi lähiaikoina. :)

Mussutusta arkeen

Se tunne, kun haluaa äkkiä mussuttaa jotakin uunilämmintä, suolaista hyvää. Siihen tunteeseen ylivertainen apu on pikaisesti pyöräytetty kinkku-juustopatonki. Sopii erityisesti kesken arkea yllättävään mässytarpeeseen. (Tosin, on tätä joskus ollut pakko tehdä keskellä yötäkin.) Patonki on ollut ainakin meidän huushollissa sellainen hittituote, joka häviää uunipelliltä heti parempiin suihin. Ja helppo resepti onnistuu varmasti vaikka minkälaiselta mämmikouralta.

Kinkku-juustopatonki

25 g hiivaa

2 dl vettä

6 dl vehnäjauhoja

suolaa

öljyä

juustoraastetta

kinkkukuutioita

pizzamaustetta

1. Sekoita hiiva ja vesi.

2. Lisää 2 dl vehnäjauhoja ja anna muhia hetki.

3. Lisää suolaa, 4 dl vehnäjauhoja ja sopivasti öljyä. Vaivaa taikinaksi ja anna kohota hetki.

4. Jaa taikina kolmeen yhtä suureen osaan.

5. Kaulitse osat ohuiksi levyiksi.

6. Ripottele taikinalevyjen päälle juustoa, kinkkukuutioita ja pizzamaustetta. Rullaa pötköiksi.

7. Nosta pötköt pellille, supista päät kiinni ja tee viiltoja pintaan. Voitele vedellä.

8. Paista uunissa noin 250 asteessa niin kauan, että pinta on kauniin ruskea.

9. Mussuta.

Takaneduslasi

Tähän päivään asti Saana-takkamme on ollut ilman eduslasia. Uuniseppien takkatoimituksen mukana tuli aikoinaan eteen laitettava pelti, mutta se ei sitten millään natsannut silmään. Lasin tilaaminen on ollut prioriteettiemme häntäpäässä, mutta lopultakin saimme sen hankituksi. Ehkä vähän yllättäenkin emme tilanneet lasia netistä, vaan paikallisen K-Raudan kautta. Ihan nappiin tilaus ei kuitenkaan mennyt, sillä ensimmäisellä yrityksellä meille kokeiltiin tarjota sellaista lasia, joka oli naarmuisempi kuin kissan raapimispuu. Noh, toinen kerta sanoi toden, ja nyt meillä on edustuskelpoinen takaneduslasi. Se on Tulikiven mallistosta, ja pysyy paikoillaan omalla painollaan.

P.S. Kiitos edellisen postauksen kommenteista, jättämänne jäljet olivat tosi kivoja! :)

Jälki Sinusta

Luisuminen. Se tässä on tapahtunut. Alunperin Deko 133 -blogi syntyi tarpeesta dokumentoida oma raksaprojekti. Että siitä jäisi itselle kronologinen tallenne, johon palata. Julkinen siitä tuli, jotta lähipiiri pystyisi seuraamaan talon rakentumista.

Nyt talon valmistumisesta on kulunut jo lähes viisi kuukautta. Ja blogi elää edelleen. Vaikka suurin osa postauksista liittyy tavalla tai toisella kotiimme, ei tätä enää raksablogiksi voi sanoa. Työmaakuvat ovat vaihtuneet sisustusaiheisiksi ja välillä sanaset sivuavat talonväen elämää. Kun näin aikuisiällä ei tule pidettyä enää minkäänlaista päiväkirjaa elämästä, on tämäntyylinen bloggaaminen jonkinlainen vaihtoehto tapahtumien tallentamiselle. Tästä on tullut harrastus - kuten näyttää käyneen monelle muullekin raksabloggaajalle. 

Mitään erityisen syvällisiä mietteitä tai äärimmäisen henkilökohtaisia kuulumisia postauksiin ei ole ollut tarvetta sisällyttää. Koti on aiheena riittävän rakas, mutta tarpeeksi neutraali, jotta siitä on kiva bloggailla. Aina kytenyt kiinnostus valokuvaukseen saa tyydytystä, kun on aihe mitä kuvata. Vielä kun saisi sen järjestelmäkameran!

Blogin jatkaessa eloaan on tullut mietittyä, jopa ristiriitaisin tuntein, mihin suuntaan sitä vie. Mikään design-, tuunaus- tai pro-tason blogi tämä ei ole ollut, eikä se sellaiseksi osaa muuttua. Tavallista elämää meidän omassa kodissamme. Mikäli olette laittaneet merkille, postaukset on kirjoitettu me-muodossa tai passiivissa. Vaikka emäntä täällä ruudun takana rustailee, on kaikki kotimme ratkaisut yhdessä mietittyjä. Tai vähintään isännällä hyväksytettyjä. Siksi tuntuisi jotenkin hassulta kirjoitella minä-muodossa.

Missään vaiheessa ei ole tuntunut siltä, että olisi ollut tarve kalastella blogille lukijoita. Ehkä tämä kertoo siitä, että tätä oikeasti tekee omista lähtökohdistaan, omaan tarpeeseen. Siksi postauksissa ei ole tullut juuri puhuteltua, noteerattua tai huomioitua tekstien lukijoita - muuten kuin kommenttiosioissa. Silti on kuitenkin ollut kiva huomata, että blogi saa päivittäin klikkauksia keskimäärin toistasataa. 

Vaikka bloggerin tilastokatsauksista pystyy selvittämään, mistäpäin maailmaa, mitä kautta ja millä hakusanoilla vierailijat blogiin päätyvät, ei kävijöistä saa sen perinpohjaisempaa kuvaa. Siksipä pyyntö:

Jätä Jälki Sinusta.

Kerro tämän postauksen kommenttiosiossa jotain itsestäsi. Vinkkaa lukumotiiveistasi. Esittele itsesi. Kommentoi blogia. Kerro miten eksyit tänne. Tutustuta itseesi. Tai lähetä vaikka sitten vain hymynaama. Jokin jälki. :) Ja ilman kalasteluja, tuosta sivupalkista saa lukijaksikin klikata.

Autumn allowed

Se tarvitsee luvan. Vaikka aina se ilmestyy maisemiin ilmoittamatta. Ei odotuta itseään, eikä kysele saako tulla. Pysyy kauempana, mutta työntyy silti äkkiarvaamattoman lähelle. Antaa heiveröisiä vinkkejä olevansa läsnä, jotta sen salakavalasti hyväksyisi. Jotta siihen tottuisi. Jotta siitä nauttisi. 

Tänä vuonna lupa heltisi helposti. Syksy saa tulla.

Chip it!

Useammassa blogissa on viime aikoina vilahdellut kotien väripaletteja. Taustalla on helppo Chip it! -ohjelma, joka koostaa ladatun kuvan värit Sherwin & Williams -värikoodeiksi. Pakkohan sitä oli leikkiä ja kokeilla, millaisia koodeja meidän talomme huoneista löytyy! Nämä kuvat ovat vilahdelleet blogissa jo aiemmin, mutta nyt näin samaan postaukseen koottuna. Melko hillittyä ja harmaata, kuten on tarkoituskin. :)

Rohkeutta

Kävimme viettämässä tällä viikolla päivää Kajaanissa. Kaupungissa, joka hyvinkin olisi voinut olla emännän asuinpaikkakunta monen vuoden ajan. Ei voinut olla hieman ajatusleikkimättä, millaisia vuodet olisivat olleet ja millainen elämäntilanne nyt olisi, jos kurssi olisikin aikoinaan ollut kohti Kainuuta. Varmasti olisi ollut ihan kivaa, mutta tuskinpa mikään olisi vetänyt vertoja Jyväskylän yliopistovuosille. Luultavammin työtilannekaan ei olisi yhtä miellyttävä kuin nyt. Onneksi tuli valittua fiksusti.

Kajaanin kaduilla tuli vietyä ajatusta tipuaskel pidemmälle. Taipaleella tulee silloin tällöin eteen tilanteita, joissa täytyy tehdä valintoja jatkokulkua varten - muutenkin, kuin vain opiskelupaikkakunnan osalta. Muutaman kerran on tullut astuttua tasaisen polun sijaan varoituskyltein osoitetulle, ennalta-arvaamattomalle jyrkänteelle. Sieltä ei ole voinut kuin hypätä alas, ja toivoa, että elämä kantaa. Ja onhan se kantanut. Loppujen lopuksi nämä jyrkänteeltä heittäytymiset ovat olleet elämän käänteentekevimpiä ratkaisuja - niitä kaikkein parhaimpia. Niiden myötä on huomannut, että jos ja kun jostakin asiasta on ihana, vahva ja varma fiilis, siihen tunteeseen kannattaa luottaa. Vain siten pystyy löytämään aitoa onnea.

Linnanraunioilta terveisiä:

Onnellisuus on rohkeutta. Rohkeutta valita, rohkeutta luottaa tunteeseen, rohkeutta pysyä omana itsenään, rohkeutta ottaa onni vastaan. Rohkeutta hypätä.

Pikkumakkarin New England -kuosi

Tekstiileillä saa paljon aikaan. Vaikka pikkumakkarissa on samat elementit - pintamateriaalit, sänky harmaalla päiväpeitolla, pöytä, tuoli ja kuvahylly - kuin söpöilykammarissa, on fiilis silti eri. Tällä hetkellä lippu- ja tähtikuosiset tekstiilit luovat tilaan nuorekkuutta, josta romanttisuus on kaukana. Huone eroaa talon muista tiloista siinä, että väripaletti on tummempi; sinistä, harmaata, valkoista ja punaista ei tällaisena blendinä muualta talosta löydy.

 

Lovely pink - söpöilykammari

Talomme pikkumakkareista ei ole postauksia putkahtanut sitten toukokuun, joten nyt on aika vilkaista hemppistunnelmiin. Koilliskulman makkari on kesän aikana kerännyt asuunsa enenevässä määrin pinkkiä, kuvahylly on löytänyt paikkansa sängyn yläpuolelta ja pienemmät esineet ovat ilmestyneet tuomaan luonnetta huoneeseen. Tällainen söpöilykammari meiltä löytyy: