25.10.2013

Tukholman sisustuskaupoilla

Olemme käyneet viime vuosien aikana Tukholmassa useita kertoja, ja kaupunki tuntuu kerta kerralta kodikkaammalta. Niin kuin monen muunkin suomalaisen visiiteillä Tukholmaan, meilläkin matkustusvälineen virkaa on toimittanut ruotsinlaiva. Laivan saapumisen ja lähtemisen väliin jää yleensä reilut viisi tuntia aikaa kierrellä Kaarle Kustaan tiluksilla.

Viime viikon reissullamme halusimme hieman laajentaa kiertelyaluettamme - aiemmin olemme keskittyneet tutkimaan pelkästään Norrmalmin eteläosaa, jota myös Tukholman ydinkeskustaksi kutsutaan. Tällä kertaa suunnittelimme reitin jo ennakkoon ja lähdimme liikenteeseen kävellen.

Kuljimme pitkin reittiä Folkungagatan - Götgatan - Stora Nygatan - Drottninggatan - Västerlånggatan, eli aloitimme Södermalmin kaupunginosasta, kävelimme Gamla Stanin länsipuolta keskustaan Drottninggatanille ja kävimme kääntymässä Gamla Brogatanin kohdalla. Tulimme Drottninggatania pitkin takaisin Gamla Staniin Västerlånggatanille ja siitä laivalle. Kahden aikuisen retkenä reitin kiertämiseen meni aikaa noin neljä tuntia. Aikaa olisi siis voinut käyttää vielä vaikkapa Gamla Stanin sivukujien tutkimiseen tai syömiseen pidemmän kaavan mukaan.

Reitille sattui yksi jos toinenkin kiva sisustuskauppa. Tähän postaukseen on koottu niistä kahdeksan esittelyineen ja kuvineen. Kaupat ovat tekstissä siinä järjestyksessä missä ne reittimme varrelle sattuivat. Näistä omat suosikit ovat ehdottomasti Granit ja Mique.

Medinan | Folkungagatan 93 | http://www.medinan.se/


Södermalmilla Folkungagatanin eteläpäätä kutsutaan SoFoksi (Söder om Folkungagatan), joka on noussut yhdeksi Tukholman trendialueista. Kaupungin entisissä työläiskortteleissa putiikkitarjonta on kirjavaa. Siellä sijaitsee myös Medinan, jonka uumenista löytyy erilaista piensisustusta. Kaupan tunnelmassa on itämaista vivahdetta ja tuotevalikoiman alkuperä on moninainen - esineitä on läheltä ja kaukaa.

Retro.etc | Folkungagatan 65 | http://www.retroetc.se/


Folkungagatanilta löytyy myös kauppa nimeltä Retro.etc. Kuten nimestä jo voi arvata, tarjontaan kuuluu nostalgisia retrotuotteita ja värikästä second handia. Putiikin hyllyiltä löytyy kuitenkin myös uutta designia ja persoonallisia piensisustustavaroita. Kontrasteja ja värejä - niitä täällä riittää.

Granit | Götgatan 31 | http://www.granit.com/


Folkungagatanilta pohjoiseen kääntyvällä Götgatanilla sijaitsee Granit, joka on ruotsalainen sisustusliikeketju. Sillä on useampi putiikki Tukholmassa; Suomeenkin ketju on jo ehtinyt rantautua, mutta vasta Helsinkiin. Valikoimaan kuuluu melko edulliseen hintaan piensisustusta sekä erilaisia vaihtoehtoja kotikonttoriin, säilytykseen, keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Pelkistettyä, harmaata, mustaa, valkoista, metallisävyjä - I like!

DesignTorget | Götgatan 31 | http://www.designtorget.se/designtorget/se/


DesignTorget-myymälöitä sijaitsee Tukholmassa vähän joka nurkalla, mutta tämä oli liimautunut kätevästi Granitin kupeeseen. DesignTorgetin valikoimaan kuuluu muun muassa ruotsalaista designia, sisustustarvikkeita, keittiövälineitä, valaisimia, kirjoja ja leluja. Tarjolla on sekä tunnettujen että tuntemattomien suunnittelijoiden luomuksia. Putiikin yleisilme on pikemminkin niukkaa kuin rehevää: jokainen tuote on aseteltu selkeästi ja tilavasti näkyville. Pientä huumoria ja pilkettä löytyy monesta hyllystä.

Affären | Stora Nygatan 26 | http://www.affarenigamlastan.se/


Gamla Stanista löytyvän Affären näyteikkunat on tehty niin kutsuviksi, ettei kauppaa yksinkertaisesti voi sivuuttaa. Näin joulunodotuksen kiihtyessä ikkunoihin oli viritelty mitä ihanimpia jouluvaloja! Harmi, että valo-ostoksia oli tullut tehtyä edellisellä viikolla jo Suomen puolelta. Pallovalo-fanit varmasti lumoutuvat tässä liikkeessä, erisävyisiä palloja oli nimittäin tarjolla herkullinen lajitelma. Valaisimien lisäksi Affären valikoimiin kuuluu söpöä piensisustusta ja lastentuotteita.
  
Mique | Gamla Brogatan 26 | http://www.milq.se/sv/


Mique on kuulunut aina Tukholman käyntikohteisiimme. Se sijaitsee pienen sivuharppauksen päässä Drottninggatanilta. Kaupan tuotevalikoima on hyvin moninainen: hyllyiltä löytyy kaikkea niin vaalean, geometrian, värikkyyden, designin kuin krääsänkin ystäville. Erilaisen piensisustuksen lisäksi Miquesta löytyy muun muassa keittiö- ja kylpyhuonetarvikkeita, kausituotteita ja valaisimia. Hintatasokaan ei päätä huimaa. Ehdottomasti käymisen arvoinen kauppa!

H&M Home | Drottninggatan 56 | http://www.hm.com/fi/department/HOME

H&M:n Tukholman lippulaivaliike sijaitsee keskeisellä paikalla Drottninggatania. Siellä on käytävä jo ihan muodon vuoksi. Ei tarvinne perustella enempää. :)

Nautiska Magasinet | Slussplan 5 | http://www.nautiska.se/
Nautiska Magasinet löytyy Gamla Stanin etelälaidalta. Se tarjoaa silmänruokaa kaikille hiemankin merihenkisille sisustajille. Raikkaat sininen, valkoinen ja punainen toistuvat putiikin kuoseissa kutsuvasti. Sisustustuotteiden lisäksi liikkeen valikoimiin kuuluu erilaisia purjehdusvarusteita ja -vaatteita sekä muun muassa merikarttoja. Vaikkei kaupasta mitään olisi ostamassakaan, kannattaa sisällä piipahtaa edes hetki maistelemassa tunnelmaa.

Tukholmassa on paaaaaaaljon pieniä kauppoja ja sivukatuja, joista voi bongata mukavia sisustuslöytöjä. Ylläolevat heposet löytyivät Drottninggatanin eteläpäädystä. Tutkimusmatkailu kannattaa eikä aina toinna jäädä vain ydinkeskustaan pyörimään - sen on itse hoksannut enenevässä määrin. Seuraavalla visiitillä Tukholmaan voisi olla vuorossa Östermalmin kiertely!

Ja niin, olikos siellä jo joulutunnelmaa? No ei juurikaan vielä. Jouluvalojen asentaminen oli kyllä jo aluillaan. Gamla Stanista löytyi sentään pari tunnelmanlähdettä: wanhanaikaisia joulun paperikoristeita myyvä liike, sekä putiikki, jossa oli ilmaiset glögimaistajaiset. Kuukauden päästä on varmasti jo enemmän tipetappia ilmassa!



4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta! Olipas ihania liikkeitä, just käytiin Tukholmassa, mutta lasten ehdoilla kun mentiin niin kaupat kierrettiin kaukaa, Äidijn mielestä jopa harmillisen kaukaa... Tuonne Granitiin pitää kyllä ens viikolla piipahtaa jos vain aikaa koulutuksen lomasta jää. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Granit kyllä vaikutti tosi kivalta, aiemmin on tullut luettua siitä vain satunnaisista blogeista. :) Vaikka mitään ihmeempiä hankintoja ei tullut tehtyäkään, oli kiva katsella hieman vaihtelevampia paikkoja ja reittejä. Ihanaa viikonloppua sinnekin! :)

      Poista
  2. Kiva postaus, kiitos! *Menee heti varaamaan Tukholman ristelyn* :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tukholma on kiva! Ennen reissua yritin etsiskellä netistä sisustuskauppavinkkejä, mutta ei niitä kovin hyvin löytynyt. Jospa tästä postauksesta joku saisi edes yhden uuden idean. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...