16.6.2014

Rustiikkiset puulaatikot


Voi kuulkaas, nyt ammensi kesä herkkujaan! Mansikoista tai suklaapehmiksestä ei ole nyt kyse, vaan kahdesta järisyttävän valloittavasta viinilaatikosta. 


Isäntä aloitti myös kesälomansa, joten tässä on pikkuhiljaa treenailtu ja muistuteltu mieliin yhteistä lomanviettoa. Viikonloppuna täällä meidän lähistöllä, Runnilla, oli rompepäivät. Vähän jopa nolottaa myöntää, mutta minä en ole koskaan vastaavissa tapahtumissa käynyt. Kytö on kyllä ollut, joten tällä kertaa tilaisuutta ei voinut sivuuttaa.


Tiesin kyllä mitä odottaa, mutta tapahtuman koko yllätti meidät positiivisesti. Ihmisiä ja kojuja oli enemmän kuin ennalta arvailimme. Minulla oli utukuvana yhyttää romppeiden seasta jotain vanhaa ja puista kotiinviemisiksi. Ja voi sentään, kyllähän sieltä sellaista löytyi!

Näiden vanhojen, saksalaisten viinilaatikoiden kohdalla jähmetyin kuin saalistava maatiaiskissa ja kiertelin puisia ihanuuksia pohtien, mistä suunnista niiden kimppuun hyökkäisi. Liian innokkaalta ei saanut näyttää, jotta myyjä ei olisi hoksannut hötäkkääni. Olimmekin siis ovelia ja kävelimme ensimmäisellä kierroksella tyynesti näiden ohi. Takaisin palatessamme kävin sitten kaupantekoon. Oli vissiin pienesti hyötyä telkun huutokauppakeisarin tapittamisesta, kun osasin tinkiä laatikoille reilun kympin kappalehinnan.


Näissä viinilaatikoissa pidän monestakin jutusta. Tällaiselle tekstidiggarille nuo yläreunan sanaketjut ovat herkkua ja ne löytyvät myös laatikoiden toiselta puolelta. Isona plussana myös toiseen boksiin painettu numero 65, se jos mikä on mieleen. Väriltäänkin nämä ovat kulahtaneet jo kauniin harmahtaviksi. Ja voi sentään noita halkeilleita ja ruostuneita liitoskohtia - aivan ihanat! Hankala varmaan huomata siellä ruudun toisella puolella, että täällä on yksi hempukka ihan täpinöissään?

Joku toisentyyppinen sisustaja ei välttämättä tällaisia vanhoja puulaatikoita kotiinsa ottaisi, mutta itselle nämä ovat aarrelöytö. On niin kiva, kun voi sekoittaa kodin ilmeeseen rustiikkisia yksityiskohtia. Ja mikä aina merkityksellistä, laatikot on muualta kuin kaupan hyllyltä kotiin kannettu ja niillä on elämäntaival takanaan. En mahda sille mitään, että esine saa silmissäni lisäarvoa, jos sillä on pienikin tarina kerrottavanaan.

Vielä en ole osannut päättää, mihin käyttöön puulaatikot nakittaisin. Ulos en niitä raski viedä, eli sisällä ainakin saavat olla. Sen kuitenkin tiedän, että kesän sisustuspostauksissa nämä tulevat varmasti vilahtelemaan useampaan kertaan!


Muista kuulumisista sen verran, että viikonloppuna isäntä ajoi ruohomme ensimmäisen kerran. Miten tuuhea nurmi meillä jo onkaan! Rompepäivistä, ruohonajusta, jalkapallomatsista, ulkomaalauksista, Kuopion kaupunkipäivästä - niistä oli meidän kesäviikonloppumme tehty.

 

Alkava juhannusviikko pitää sisällään monenlaista. Juhlia riittää, sillä ohjelmassa on siskoni ja isännän synttärit sekä häät, joissa isännällä on bestamanin virka hoidettavanaan. Lisäksi olisi 50 metriä piha-aitaa pystytettävänä ja talo maalattavana loppuun... Mutta mikäs tässä puuhastellessa ja juhliessa, nyt on kesä! ♥




24 kommenttia:

  1. Oh, great, this wine boxes are fantastic! Would like to have them too!!!
    Have fun and a wonderful summer week
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, Elisabeth (that's my second name, too!)! These are sooooo lovely! :)

      Poista
  2. Siis kerrassaan ihanat <3 Tosi loistava löytö!!! Tykkään niin paljon noista vanhoista laatikoista <3 (menen kurkkimaan mitä teille muuta kuuluu, liian pitkä tauko blogien lukemisesta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä niin iloissani näistä! <3 Hih, ei ihmekään jos on blogimaailmasta vähän taukoa ollut, teitte kyllä upean lomareissun!

      Poista
  3. Todellatodella kauniit! Superlöytö kyllä nämä laatikot:)!!! Noillehan tosiaan keksisi varmasti vaikka minkämoista käyttöä; lehtikoreina, kukkalaatikkoina, huopien säilyttiminä, kirjojen säilytykseen... :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löysin nämä. <3 Kokokin on niin bueno, että käyttömahdollisuuksia löytyy moneen lähtöön! :)

      Poista
  4. IHANAT <3 kerrassaan, kelpais mullekin!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun vaan lähimmälle rompetorille kiertelemään! Itse aion mennä seuraavankin kerran... ;)

      Poista
  5. Ihanat! Viime kesänä bongasin kotikaupungissani lomaillessa Alkon vanhoja puulaatikoita, oli vallan ihanat! Nyt viikonloppuna rompepäivät jäivät väliin, mutta tuli vierailtua Koljonvirralla (perinnekonepäivillä) joilla oli myös pienimuotoinen rompetori. Äitini löysi tuolta ihanan harmaansävyisen vanhan matkalaukun. Sekin oli aivan mahtava. Itse jäin tyhjin käsin siis ��
    Terveisiä toisesta Dekotalosta samasta kaupungista, täällä myös kova maalausurakka ja terassin teko meneillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kumma taika kaikissa vanhoissa puulaatikoissa on! <3 Ja oih, matkalaukku - sellaisen voisin kyllä itsellenikin napata, jos vain löytäisin. :)

      Mukavaa, että läheltä löytyy muitakin dekoilijoita! Saisit tulla potkimaan persauksille minua noitten maalausten kanssa. ;) Terassin sijaan me muuten ajateltiin tehdä etupihalle erillinen patio, katsotaan miten kauaa menee että sellainen on valmis!

      Poista
  6. Todella kauniit laatikot ja monikäyttöiset sisustuksessa. Meillä on erään kukkakaupan tyhjennyksen jäljiltä muutama iso puulaatikko. Välillä tekisi mieli viedä ne ulos, mutta sää tekisi tosiaan tehtävänsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta sää varmaan kuluttaisi puupintaa entisestään harmaammaksi, mutta itse pelkään noitten tekstien puolesta. :) Vanhoja perunalaatikoita jos olisi, niin sellaisia raskisi ulos viritellä!

      Poista
  7. Ah, nuo ovat niin kauniit! Minulla on myös muutamia laatikoita kotona ja olen totaalisen rakastunut niihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin kyllä tulee himo.. Mutta voiko tällaisia olla koskaan liikaa?! :D

      Poista
  8. Näitä viinilaatikoita on myös Aada sisustus-liikkeessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun meilläpäinkin olisi vastaavia putiikkeja! <3 Ihan hölmön surkea sisustustarjonta näillä seuduilla. :/

      Poista
  9. Ihanat laatikot!:) RJ

    VastaaPoista
  10. U P E A T !!! Eli täällä myös yksi moisiin hurahtanut! :-D Mahtilöydön olet kyllä tehnyt! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Phuh, vieläkin puhalluttaa kun mietin rompetorilla iskenyttä innostusta. Taisi se myyjä kyllä jotain tajuta, kun niin hymyissäni laatikoista kyselin. :D

      Poista
  11. Me tarvittas kans se potku persauksille- ei etene ei!!!! Tuntuu, että siellä täällä on keskeneräistä puuhaa... Mutta lohduttavaa tietää, että muillakin homma välillä jumittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samassa veneessä ollaan! ;) Muuuutta, eikös se ole juuri näitä omakotitaloasujan etuja, että hommia saa ja voi tehdä siinä tahdissa kuin haluaa ja jaksaa! :)

      Poista
  12. Mahtava löytö! Minä olen etsinyt puulaatikoita jo kauan ja viime kesänä yhden semmoisen nikkaroin kun ei meinannut löytyä sopivaa. Noissahan voi säilytellä vaikka mitä, esim. lehtiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näistä ylitarjontaa kyllä taida olla, eli iloinen löydöstään kannattaa olla! :) Ja monikäyttöisiä ovat ehdottomasti, näihin saa uppoamaan vaikka mitä! Ulos voisi kyllä tehdä samat temput kuin sinä, noita kuluneita jämälautoja kun löytyisi nikkarointia varten. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...