18.2.2015

Käytiin SaRassa

Viime lauantain ohjelmaani sisältyi aamupäivän treffit kuopiolaisten sisustusbloggaajien kanssa. Kävimme visiitillä viime vuonna Kuopion Saaristokaupunkiin perustetussa sisustus- ja lifestyleputiikki SaRassa, jonka kynnystä kukaan meistä ei ollut vielä harpannut yli. Nyt menimme sitten porukalla. Otin reissulle kyllä järjestelmäkameran mukaan, mutta sen kanssa minulle sattui sellainen kämmi, jota ei ole ennen tapahtunutkaan. Olin unohtanut muistikortin tietokoneeseen, joten järkkärilläpä ei sitten kuvailtukaan. Aloitetaan postaus siis vähän nurinkurisesti, kotona ikuistetuilla SaRa-tuomisilla.

Nappasin kaappivanhuksen somistamista ajatellen mukaani mustavalkoista Riverdalea: JOY. -kynttilän ja isoja lautasliinoja. Vähän olen jo meinannut tuskailla kaappiin tulevien tavaroiden kanssa, mutta sitten kun hellitin, huomasin, että hyllythän asettuvat itsestään. Tavarat näyttävät löytävän oman paikkansa, kunhan niitä ei turhaan hoputtele.

SaRassa on myös pieni kahvio, joten istahdimme hetkeksi hörppimään juomia ja jutustelemaan kuulumisia. Saimme maistiaisiksi valkosuklaakakkua, joka oli herkullista. Yleisilme putiikissa on maalaisromanttinen, mutta tarjonnasta löytyy jotain myös rouheasta, skandinaavisesta ja modernista tyylistä pitäville. Tulevaisuudessa valikoima laajenee mahdollisesti House Doctorin ja vastaavien merkkien suuntaan (jee!). Jos ei ole tarvetta shoppailla, voi suurien ikkunoiden taakse istahtaa seuraamaan Saaristokaupungin elämää.

Kuopion sisustuskauppojen määrä on melko mitätön (Iisalmesta puhumattakaan) verrattuna moneen muuhun suurempaan kaupunkiin. Siksi on hienoa, että SaRa on tullut rikastuttamaan tarjontaa. Samasta syystä haluan putiikista myös postata: että lähialueen sisustajat tiedostaisivat oman alueensa kiintopisteet ja askeleillaan mahdollistaisivat tämän genren yrittämisen. Maksettu mainos tämä postaus ei siis ole. :)

Järkkärin unohtumisesta huolimatta napsin muutamia yleiskuvia puhelimella. Lykky, että olin juuri vaihtanut mieheltä ylijääneen iPhonen entisen rupu-Samsungini tilalle (→ parempilaatuisia kuvia). Pieni putiikkikierros siis kahden kollaasin muodossa, olkaas hyvä:




Millaisia sisustusputiikkeja teidän lähialueiltanne löytyy?

Touhukasta keskiviikkoa!


18 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Täytyy ehdottomasti pistäytyä tuolla joskus. Ja varsinkin sitten, jos saavat House Doctoria hyllyyn. :)

    VastaaPoista
  2. Kuopiossa on tosissaan käsittämättömän pieni valikoima sisustuskauppoja. Eikä missään myydä tanskalaisia merkkejä. Siinäpä myyntirakoa!

    VastaaPoista
  3. Samaa olen tuskastellut itsekin, maalaisromanttiseen nämä vähäiset liikkeet kyllä suuntautuvat..entinen minä oli innoissaan mutta nykyinen ei. Pitääpä kuitenkin joskus tuollakin piipahtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että moni alueen vähäisistä liikkeistä tulee trendien jälkijunassa. :/ AmandaB:stä tykkäsin ennen kovastikin, mutta nykyään en keksi sieltä mitään hankittavaa. :o

      Poista
  4. Tuolla en olekaan vielä käynyt. AmandaB on ainoa sisustusputiikki jossa tulee kuopiossa käytyä. Sitten tietysti H&M Home myymälä on melkein aina käytävä. Mutta valikoima on tosiaan onneton sisustuskauppojen saralla. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&M Home on kyllä tosiaan ykköskäyntikohteiden listalla, onneksi edes se tuli paikkaamaan tilannetta! :) Itse olen ihaillut mm. Kokkolan ja Tampereen sisustuskauppavalikoimaa, niin ihania, erilaisia ja trendien harjalla! <3

      Poista
  5. Kiitos vinkistä, laitetaan korvantaakse tämä :D

    VastaaPoista
  6. Näyttää oikein viehättävälle :) tuollaiset putiikit on ihania ja niitä todella kiva lukea blogeista jotta saa tietoa ja voi poiketa jos suunnille osuu :)

    Ihania ostoksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse arvostan aina ylempään potenssiin pienyrittäjiä, jotka tällaisia liikkeitä pystyyn pistävät! :) Pitäisi olla jokin ihan valtakunnallinen sisustusliikkeiden tiekartta, josta näkisi jokaisen paikkakunnan helmet!

      Poista
  7. Kivoja kuvia putiikista ja kivoja juttuja ostit :) Pitäisikin tehdä reissu taas Kuopioon, tykkään kaupungista kovasti! Kotkasta löytyy muutamia sisustuskauppoja ja on tunnustettava, että käyn niissä aivan liian harvoin. Netistä on ihan liian helppo tilata tarvitsemansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en osaa juuri nettishoppailla - tulee runsaudenpula! :D Ja toisaalta on kiva hypistellä ja pyöritellä käsissä ostettavia tavaroita. Kuopio on kyllä kaupunkina miellyttävä, itse asiassa se tuntuu kotoisemmalta kuin tämä Iisalmi. x)

      Poista
  8. Kivoja kuvia olet taasen räpsinyt <3 <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...