20.2.2015

Remontin keskellä


Alkuun täytyy heti todeta, ettei suinkaan meidän oma kotimme ole joutunut remonttiin. Kyse on lapsuuskodistani, jossa vanhempani päättivät ryhtyä päivittämään sekä keittiötä ja olohuonetta uuteen uskoon. Tai, itse asiassa alkuperäinen muutoskohde oli vain keittiö, mutta kuten remonteilla on tapana, tämäkin laajeni jatkumaan olohuoneeseen. Mainitsin teille tämän rymsteerauksen suunnittelusta jo viime vuonna, ja nyt kun ideointi on muuttunut konkretiaksi, ajattelin tehdä tilannekatsauksen tämänhetkisestä.

Vanhempieni olohuonetta ja keittiötä erotti ennen väliseinä, mutta se purettiin ja tilalle on tulossa saareke. Lattiat on revitty auki kauttaaltaan ja nyt niitä on tasoiteltu sileämmiksi. Ennen jalat tepastelivat kermaisen kellertävän muovimaton päällä, joka onneksi sai tiukasta takertumisestaan huolimatta lähtöpassit. Keittiön puolelta ovat puunväriset seinälevyt vaihtuneet maalatuiksi kipsilevyiksi ja sama operaatio on ohjelmassa vielä olohuoneen puolella. Vanhat keittiökaapistot lähtivät jo seuraavalle omistajalle ja uusia kaapistoja odotellaan saapuvaksi ensi viikolla.

Lattiatasoitusten vuoksi on olohuone jouduttu tyhjentämään tavarasta ja keittiö on ympätty täyteen ruokapöytää, sohvaryhmää, keskellä tilaa seisovaa jääkaappia ja niin edelleen. Keittiökaapistojen sisälmykset on koottu kodinhoitohuoneeseen ja makuuhuoneisiin.

Herkkua remontin keskellä eläminen ei ole, mutta lopputulos palkitsee. Ulkopuoliseen työvoimaan vanhempani eivät taivu, vaan tekevät kaiken itse. Noviiseja he eivät remonttitaidoissaan ole, sillä he ovat aiempina vuosina remontoineet talosta jo makuuhuoneet, kodinhoitohuoneen, kylppärin ja saunan. Ovatpa myös laajentaneet uuden eteisen ja rakentaneet tiluksille konehallinkin. 

Uuden keittiön värimaailma tulee olemaan selkeä: valkoista ja harmaan eri sävyjä. Puuta ei tule näkymään, siitä on tainnut tulla aiemmin yliannostus jo moninkertaisesti. Lattiaan on tulossa todennäköisesti moderni versio muovimatosta, harmahtavalla lankkukuosilla. Minun ei ole passannut mennä päsmäröimään kolmanneksi pyöräksi ehdotuksineni, vaan vanhempani vääntävät itse omat ratkaisunsa. Voin vain käydessäni uteliaana tarkastella meneillään olevaa työvaihetta ja kysellä seuraavaa. Onnellinen olen siitä, että lapsuuskotini saa viimein kaivattua päivitystä keskeisimpiin tiloihinsa!

Remontin virallisina tarkkailijoina toimivat valkoiset kissaveljekset, Ossi ja Olli. Kuvaushetkellä valvontavuorossa oli Ossi.

 Ollilla taas oli taas tauko meneillään. Sen hän osasi käyttää hyödykseen enemmän kuin täydellisesti:

Palaan uudistuneeseen ilmeeseen sitten, kun tilat on saatu viimeisteltyä. Voin jo kuvitella, miten ihanalta ja valoisalta näissä huoneissa jo kuukauden sisällä näyttää! Oletteko te saaneet todistaa remontteja tai kenties elää itse sellaisen keskellä?

Huippua viikonloppua! ♥


22 kommenttia:

  1. Oiii, ai näitä bloggaajien remonttipostauksia lukiessa nousee itsellekin kova kuume remontteihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minäkin jo olen miettinyt vähän pintojen uudistamista... Pitää varmaan kuitenkin yrittää toppuutella itseään! ;D

      Poista
  2. Hauska postaus :) kuten johanna sanoi niin kyllä remontti kuume nousee :)

    Voi nuo kissa veljekset <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veljekset on kyllä niin eri maasta tehty kuin olla ja voi. :D <3

      Poista
  3. Kiva postaus! Pidäthän meidät ajantasalla ;). Olisi tosi kiva nähdä lopputulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoituksena on esitellä myös lopputulos, joten sitä odotellessa! ;)

      Poista
  4. Kiva päästä näkemään lopputulos! Puuseinä vaan näyttää omiin silmiini kivalta ja raikkaalta, mutta ehkä asukkaat sitten ovat kyllästyneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, parikymmentä vuotta kun on katsonut koko taloa noilla seinillä, niin kyllä siinä jo vaaleutta alkaa kaivata.. ;) Ehkä näissä on syy myös siihen, miten puu tuntuu kitkerältä minustakin. :D

      Poista
  5. Voiii miten kivaa, laitathan sitten tosiaan lopputuloksestakin kuva- jännää nähdä miten tila muuttuu :)

    VastaaPoista
  6. Jaahan meille sitten kuvia uudistuneista tiloista "ennen-jälkeen"- kuvien muodossa. Tulee varmaan huikea muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan esitellä sitten myös jälkeen-näkymän! ;)

      Poista
  7. Sielläpäs laitetaan ihan tosissaan paikkoja uuteen uskoon. Mahtava muutos luvassa.

    VastaaPoista
  8. Kiva nähdä minkälainen keittiöstä lopulta tulee.

    VastaaPoista
  9. Remonttipostaukset ovat kivoja, jos ei omat niin äitinkin omat kelpaavat :) Ihana remonttivalvoja! En tosi tiennyt, että omakotitalon remontissakin pitää olla viralliset valvojat :D

    Huvittaisikos opetella vähän aakkosia? :)
    http://syhina.blogspot.fi/2015/02/syhin-aakkoset.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän virallisempia valvojia ei olekaan, mutta mikä parasta, palkka on hyvin ruokaisa! :D Minäpäs tulen tavaamaan aakkosia, kiitos! :)

      Poista
  10. Oi, siitä tulee varmasti ihana! Meillä pintaremontoitiin keittiö vuosi sitten, kaapistot ja kodinkoneet jäivät mutta seinät vaihtoivat reippaasti ilmettä ja muutenkin huonekalujen paikkoja vaihdeltiin. Kyllä se vaan kannatti, oon ollut niin tyytyväinen uuteen keittiöön. Mukavaa viikonloppua ja remppahetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan muutos kannattaa! :) Tämä vanhempien remppa on vähän kuin myöhästynyt synttärilahja äiskälle. Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  11. Kiva seurata rempan edistymistä ja tietysti lopputulos kiinnostaa myös. Me ollaan rempattu kaksi edellistä kotia kauttaaltaan, joten tuttua puuhaa. :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostan kyllä hattua kaikille remppaajille, on se vaan uskomaton puristus asua sekamelskan keskellä! :D Mutta lopputulos, sehän se on tärkeintä. :) Ihanaa viikonloppua sinnekin! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...