10.2.2015

Kalenterisivu

En juuri perusta kalentereista. Opiskeluvuosien jälkeen (jolloin kalenterin häviäminen oli päinvastoin katastrofi) en ole tarvinnut niin kirja- kuin seinäversiotakaan, vaan ajankulun seuraamiseen ja satunnaisiin merkintöihin on riittänyt puhelimen sähköinen almanakka. Vuodenvaihteen jälkeen kumpusi kuitenkin ajatus, että voisihan päivien kulumista tarkkailla vaihteeksi näkyvämmälläkin paikalla. Olenkin tehnyt ja tulostellut yksinkertaiset kalenterisivut nyt sekä tammi- että helmikuulle. Paperit olen kiinnittänyt pahvialustaan. Täytyy sanoa, että tykkään - paitsi että sivu on ensisijaisesti sisustuselementti, on sitä tullut vilkaistua kotona useammin kuin puhelinkalenteria.

Täytyy alkaa pikkuhiljaa rustaamaan uutta versiota lähestyvälle maaliskuulle. Kalenterisivun paikka on ollut nyt tuossa tauluhyllyllä, olohuone-keittiö-akselilla. En usko, että se siirtyy siitä mihinkään. Vieressä on ärrä, joka on kuluttanut paikkaansa jo vuoden verran. Kirjaimen nostin hyllylle aika tarkkaan vuosi sitten, kun mielessä oli ystävänpäivän hempeä teema: R niinkuin rakkaus.

Helmikuun osalta toivon, että mahdutamme kalenterisivulle erään harrastuksen. Kuten Instagramia seurailevat jo tietävätkin, vietimme sunnuntaita moottorikelkkaillen. Minä olen omistanut oman kelkkani jo kolmetoista vuotta, mies investoi omaansa tänä talvena. Molempien pelit ovat milleniumin vaihteesta, joten tuoreimmilla ajo-ominaisuuksilla niitä ei ole siunattu. Hauskaa kuitenkin oli - siitäkin huolimatta, että nyt on vähän pieksetty olo. Meidän kulmiemme reitit ovat melko patikkoisia, joten mikäli yhtään yrittää säästellä selkäänsä, on ajettava seisaaltaan. Nämä kelkkamallit on aikoinaan tehty istuttaviksi, joten reisi- ja pakaraosasto saa tehdä tuplatreenin nykykelkkoihin verrattuna.

Lukioikäisenä ajelin hupireissujen lisäksi koulumatkatkin moottorikelkalla ja sittemmin joskus töihinkin. Pari edellistä vuotta ovat kuitenkin olleet kelien puolesta kurjia kelkkailuun, viime talvi etenkin. Kilometrejä on karttunut jopa huolestuttavan vähän. Peukut pystyyn, että tänä keväänä riittäisi kauniita ajokelejä pidemmälle!

  Millaisia kalenterikäyttäjiä te olette ja mitä harrastuksia mahdutatte aikatauluihinne? 
Aurinkoista tiistaita!


20 kommenttia:

  1. Aivan ihana kalenteri! <3 Tuollaista kelpaa ehdottomasti pitää esillä :-) Eli ihmeessä vaan jo maaliskuuta suunnittelulle! :-) Kauniisti sointuu tuonne joukkoon! :-)

    Varmasti tosi mielenkiintoista tuo kelkkailu, ja mikäs siinä kauniina päivänä kuten tänään, varmasti ihan huippua! :-)

    Iloa tähän ystävänpäivä viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kelkkailu on ihan parasta mahtavalla kelillä ja tampatuilla reiteillä. ;) Hymyjä viikkoon! <3

      Poista
  2. Kaunis ja simple!! Mä en vois elää ilman paperista kalenteria! Kulkee mukana kaikkialla :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan olla niin mummoutumut kotiin, että vähäiset menot muistaa ilman kalenteria. ;D

      Poista
  3. Tosi kiva kalenteri! Minä en pysty elämään ilman kalenteria, merkkaan sinne kaikki tulevat tapaamiset, matkat ym. muistettavat asiat sekä tietenkin urheilusuoritukset.
    Aika hurja harrastus sinulla! Toivotaan että ajokelejä riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ymmärrän tuon kiintymyssuhteen kalenteriin, koska Jyväskylän vuosina se oli itselläkin koko ajan käsipuolessa. :) Joskus olen miettinyt, että kalenteria voisi pitää lyhyenä päiväkirjana, merkkaisi siihen aina muutamalla sanalla mitä minäkin päivänä on ollut päällimmäisena. :)

      Poista
  4. Opiskeluaikana käytin tosi paljon yliopistolta saatuja kalentereita, mutta viimeisin vuosi on mennyt lähinnä puhelimen kalenteria käyttäen. Nyt kuitenkin viikonloppuna printtasin itselleni Valkoisen Harmajan Suvin tekemän kalenterin, ja ajattelin että merkataan miehen kanssa siihen menojamme, jotta molemmat tietää paremmin toisen aikatauluista.

    Mulla riittää urheilullisia harrastuksia, koska käyn parillakin erityyppisellä joogatunnilla, kinesiksessä (kuntopiirityyppistä kehonhallinta- ja voimatreeniä), pilateksessä, venyttelytunneilla ja lisäksi treenaan koiran kanssa kerran viikossa agilityä. Viikonloput menee näin talvisin usein taitoluistelukisoissa tuomarina.

    Lumikelkkailu on kyllä kivaa hommaa! Olen tosin kokeillut vain kerran ja siitä on hirvittävän pitkä aika. Pitää kyllä kokeilla ehdottomasti uudestaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yliopiston kalenterit oli kyllä tosi kätsyjä, juuri sopivankokoisia ja järkevästi suunniteltuja! :) Oi, sinulla on hurjasti harrastuksia! Minä olen niin kotihiiri, että pyrin keksimään kaikki tekemiset tänne kotiin. Tosin, voisihan se olla virkistävää valkata jokin kotioloista repäisevä juttu.. Paitsi että onhan tämä kelkkailu aika repäisevää... ;)

      Poista
  5. Minä en selviäisi ilman kunnon kalenteria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työjutuissa on totuuden nimissä pari kertaa tullut kalenterin puute (vaikka mulla työpöydänlaatikossa on sellaisia kaksikin), kun jonkin tärkeän päivämäärän sisältämä muistilappu on kadonnut teille tietämättömille. :D

      Poista
  6. Meillä on lähes samanlainen kalenteri alustoineen. Puhelimen kalenteria en ole käyttänyt vielä koskaan, laukun pohjalla on ihan perus kalenteri. PS/ Niin minäkin pelkäsin Rölliä pienenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruskalenterin pitäisi olla minulle mahdollisimman pieni, käteen sopiva, jotta sitä osaisin käyttää. Voihan se olla, että jossain vaiheessa tulee taas tarve kalenterille! :) Heh, Rölli totta tosiaan oli pelottava, mutta niiiiin koukuttava. ;)

      Poista
  7. Tosi ihana kalenterisivu! Meillä on Valkoinen Harmaja -blogin Suvin tekemä seinäkalenteri ja töissä sitten tulee käytettyä ihan perinteistä kalenteria:) Ja oi että, ihanan vauhdikas harrastus teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisi ehkä sinne työmaalle ottaa kalenteri käyttöön.. Olen kyllä pari kertaa yrittänyt aktivoitua merkkausten kanssa, mutta ei niitä jälkeenpäin tule kuitenkaan katseltua.. Olen tällainen lippulappusilla sönklääjä! :D Jep, vauhtia tässä harrastuksessa tosiaan riittää!

      Poista
  8. Minulle kalenteri on tärkeä työväline ja tulee sinne merkattua kaikkia siviilijuttujakin, kuten milloin on oltu kelkkailemassa ja kuinka monta kilsaa on ajettu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No noita tietoja varten voisi kyllä kalenterin käyttöönottoa harkitakin!! :D

      Poista
  9. Onpa upean yksinkertainen kalenteri, tuota katselisi mielellään. Itse vierottauduin papariversioista jäädessäni äitiyslomalle ja opettelin käyttämään kännykän kalenteria, jota käytän ahkerasti päivittäin. Paperiversioon en ole tottunut takaisin ainakaan vielä. :)

    Aika mahtava harrastus teillä! Omista harrastuksistani ei mitään noin vauhdikasta löydykään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenteriaktiivisuus taitaa seurailla eri elämänvaiheita. Minäkin olen ollut riippuvainen taskuun sopivasta kalenterista, mutta sittemmin siitä vieroittunut. :)

      Toivottavasti tämä mahtiharrastus saisi tänä talvena enemmän harrastustunteja kuin aikaisempina talvina.. Itse en oikein osaa ulkona olla vailla tekemistä, joten kelkkailu on ehdottomasti ulkoilua parhaimmillaan. :)

      Poista
  10. Moi! Oon seurannu sun blogia jo pidemmän aikaa, lähinnä rakennusvaiheen tiimoilta. Meillä on alkamassa rakennusprojekti nyt kevään aikana ja vinkkejä ja ideoita ollaan teidän urakasta kalasteltu :)
    Jos et pahastu, niin lisäilin sun blogin omaan seurantaani. Sisustuksesta oon myös saanu muutaman kivan idean tulevaan, joten voisimpa sanoa että olet saanut blogissasi aikaan hyödyllistä tietoa ;) Well done!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, Sari, ja kiitos mukavasta kommentista! <3 Mahtavaa, jos postauksistani on löytynyt teille hyödyllistä infoa! Raksa-aika on hyvin jännittävää, minä haaveilen kovasti jo seuraavasta. :) Tsemppiä urakkaan, ja pitääpäs tulla vilkuilemaan!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...