22.6.2015

Istuintyynyjen tuunaustarve

Kyllä, voisi ajatella että liukuvärjätyt pinnat ovat ilo silmälle. Joku rempseämpi luonne olisi tätä mieltä silloinkin, vaikka värimuunnos olisi tapahtunut tahattomasti. Minä en kuitenkaan ole, vaan näkymä vaivaa joka kerta silmiin osuessaan. Puhun siis nyt meidän takaterassin ulkokalusteiden istuintyynyistä, jotka aurinko ja vesi ovat saaneet vuosien saatossa haalistumaan. Alunperin tekstiilipinnat olivat tummanharmaat, lähes mustat. Nyt voisi sanoa, että väri alkaa lähennellä enemmän valkoista kuin mustaa.

Vanha terassiryhmämme on käytössä jo viidettä kesää. Hankimme sen aikoinaan rivitaloasuntomme kompaktin kokoiselle terassille, kun asuimme vuoden Lapinlahdella. Voi, miten onnellinen tästä ryhmästä ja siitä asunnosta silloin olinkaan. :)

Kankaiden haalistumisesta huolimatta ovat terassikalusteet säilyneet muuten moitteettomassa kunnossa. Polyrottinkinen runko on kestänyt mahtavasti vuodenaikojen ja säätilojen runtelut, eivätkä istuintyynytkään ole lössähtäneet. Jos nyt oltaisiin hankkimassa uusia terassikalusteita, valittaisiin varmasti useamman istuimen sijaan kulmamallinen sohva. Linjatkin saisivat olla täysin suorat, ilman kaarevuuksia. Muotomieltymysten muuttumisesta huolimatta eivät kalusteet tule saamaan lähtöpasseja. Ne ovat juuri passelit tähän pikkuiselle takaterassillemme.

Talopakettiin ei alunperin kuulunut minkäänlaista takaterassia saati -ovea. Olohuoneesta aukeneva ovi sekä kahdeksan neliön terde on siis lisätty extrana. Terassin teetätimme pieneksi siksi, että tarkoitus oli asumisen edetessä tarkastella, kuinka paljon sillä tulee olemaan käyttöä. Että kannattaako laajentaa aluetta suuremmaksi. Nyt kun tässä on kolmatta vuotta asuttu, ei laajennustarpeita ole ilmennyt. Vaikka näkymät ovat takapihan puolelta järvelle upeat, Ouluun menevä tie rajoittaa istumishaluja sen verran, että isommalle ajanviettoterassilla ei olisi käyttöä. Tällä puolen taloa lähinnä piipahdetaan viilentymässä ja oikaisemassa koipia hetkisen verran.

Mitä niihin näkymiin tulee, niin yläpuolen otoksesta voi tiirailla, kuinka järvi kimmelsi tänä aamuna. Samasta voi huomata, kuinka tie halkoo peltoa ja järveä.

Kuvassa taustalla siintävät omppupuiden karahkat ovat takapihalla vielä paikoillaan.  Tarkoituksenani on vetäistä ne tällä viikolla irti ja keksiä tilalle muuta. Havua tai pajusukuista puuta - ei mitään sellaista, mistä jänikset tykkäisivät!

Mutta siis, istuintyynyistä vielä! Pohdin kahden vaihtoehdon väliltä: tyynykankaita voisi kokeilla värjätä pesukoneväreillä mustaksi tai sitten niihin on tehtävä kokonaan uudet päällyset. Tuollaisenaan en tyynyjä kuitenkaan halua katsella, tulee halju ja epäsiisti vaikutelma. :) Värjäämisen puolesta pelkään sitä, että luovuttavatko jo värjätyt tekstiilit sävyjä istujan takapuoleen? Edellisen kerran olen tekstiilejä värjännyt vajaat 20 vuotta sitten, enkä enää muista, miten oli värin pitävyyden laita. Toisaalta, mikään ei estäisi kokeilemasta, kun plan B, uusien päällysten ompeleminen, on jo takataskussa.

Oletteko te värjäilleet tekstiilejä pesukoneväreillä? Miten ne ovat käyttäytyneet? Miten teidän muiden terassitekstiilit ovat kestäneet aikaa ja säätä?

Nyt laitan koneen kiinni ja alan valmistautua päivään. Äippäni, pikkusiskoni ja siskonpoikani tulevat kylään aivan näillä näppylöillä, kivaa! Ehkäpä ehdimme porukalla myös puutarhalle; sitä käyntiä olen odottanut kovasti.

Mahtavaa kesäpäivää! :)


18 kommenttia:

  1. Meillä on tapahtunut juuri samoin! Tummanharmaat istuintyynyt ovat nyt vaaleat ja siniharmaat, eivätkä yhtään omaa värimaailmaa. Vaikka monen silmään sekin voi toimia. Eikä ikää kalusteella ole kuin pari vuotta! Värjäystä mietin itsekin ja sitä tarttuuko väri tosiaan vaatteisiin. Ja sitten mietin tarttuuko väri yleensä tuollaiseen kankaaseen... Mutta jos ehdit ensin tuunailemaan niin kerrohan kuinka kävi! :) Kaunis on terassi ja kaunis ryhmäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kökköä, ettei näitä tehdä säilyttämään väriään. >:( Lupaan raportoida heti, kun edistyn projektissani! :)

      Poista
  2. Ihania terassi kuvia Kristiina <3 teillä on kyllä upeat näkymät :)

    Olen itse vain vaatteita värjännyt. Mutta niiden kanssa on kaikki ollut ok. Sen puolesta voin suositella :)

    Kaunista ja mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seija! <3 Ehkäpä tässä projekti piakkoin etenee! :)

      Poista
  3. Yhdyn Stellan kommenttiin, upeita näkymiä teillä <3

    Ei ole kokemusta värjäämisestä kuin sieltä minne muisti ei enää yllä...oli tarkoitus itse ommella päälliset yhteen diy sohvaan, mutta sormiäksidentti siirtää sitä hanketta. Onpahan aikaa etsiä sopiva kangas.

    Mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos värjäyshomma tyssää, niin minulla on valmiina pari Ikean paksua, ylimääräistä verhoa odottamassa saksia ja ompelua :)

      Poista
  4. Voi miten kauniit näkymät! Jään odottamaan lopputulosta!

    VastaaPoista
  5. Taitaa tarttua väri vain puuvillaan. Polyesteriin ei ainakaan normi tekstiiliväri tartu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin on perinteisillä, Suomessa myytäville vaihtoehdoilla. :) Ulkolaisissa onkin jo sitten enemmän kikkakolmosia.

      Poista
  6. Teillä on kyllä todella kaunis talo ulkoakin! :)

    VastaaPoista
  7. Aika hauska, väri on todellakin haalistunut aika paljon. Kokeile ihmeessä värjäämistä ja jos ei onnistu niin sitten ompelet uudet! Voisin kuvitella, että onnistut. Te siis asutte Oulun tien varrella? En tiennytkään. Onkohan se mun matkan varrella, et voitaisko treffata kun ajelen ohi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meiltä Ouluun on vajaa parisataa kilsaa! Tsekkaapas ihmeessä oltaisko matkareitillä, treffataan ehdottomasti jos ollaan!! :) <3

      Poista
  8. Tämä postauksesi inspiroi minua istuintyynyjen uudelleen päällystämisen suhteen. Linkitin oman virkkaukseen liittyvän postaukseni tähän sinun postaukseesi :-) Toivottavasti muutama uusi kävijä löytää tiensä sitä kautta tänne sinun mielenkiintoiseen blogiisi. Onnea värjäykseen. Ai niin, onnea uudelle yrittäjälle. Hienoja printtejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihanasta kommentista ja linkkauksesta! <3 :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...